• Dactylorhiza maculata (L.) Soó – täpläkämmekkä
• subsp. fuchsii (Druce) Hyl. – kielikämmekkä
• aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Dactylorhiza fuchsii (Druce) Soó – kalkkimaariankämmekkä
• Dactylorhiza Neck. ex Nevski – liuskakämmekät
• Orchidaceae – kämmekkäkasvit

Kielikämmekkä, entiseltä nimeltään kalkkimaariankämmekkä, Dactylorhiza maculata subsp. fuchsii, on hyvin läheinen taksoni maariankämmekälle, subsp. maculata. Aikaisemmin näitä pidettiin omina lajeinaan, mutta nyt niiden katsotaan kuuluvan samaan lajiin.

Kielikämmekkä on monivuotinen, yleensä 20-50 cm korkea ruoho, jonka juurakossa on kaksi vierekkäistä, litteähköä, pitkäliuskaista juurimukulaa, joiden liuskat jatkuvat juurina. Lisäksi mukuloiden yläpuolella on juurikimppu. Varsi on haaraton, hento – tanakahko, hiukan särmikäs, täyteinen, yleensä vihreä, toisinaan yläosastaan tumman ruskehtava tai punertava. Sen tyvellä on 2-3 tuppimaista, lavatonta tai hyvin lyhytlapaista lehteä. Varren alaosassa on kierteisesti 3-5 tavallisesti aika isokokoista, tupellista, litteähköä, siirottavaa, usein lähes vaakatasoista lehteä. Alimmat ovat usein muodoltaan leveähköjä, kielimäisiä ja pyöreäpäisiä, kuitenkin lähes yhtä usein lyhyesti teräväkärkisiä. Niiden yläpuoliset lehdet ovat suikeita tai kapeansoikeita ja yleensä pitkäsuippuisen teräväkärkisiä. Pituus on 6-15 cm leveyden ollessa noin 1-3,5 (-5) cm. Ylempänä varrella on 2-4 tupetonta, selvästi pienempää, kapeaa ja suippoa, siirottavaa tai pystyä lehteä. Ylin lehti ei yllä kukinnon tasolle. Kaikki varsilehdet ovat yläpinnaltaan punaruskeatäpläisiä tai toisinaan täplättömiä. Täplät ovat yleensä pituuttaan leveämpiä. Alapuoleltaan lehdet ovat harmahtavan vihreät. Ne ovat myös ruodittomia, silposuonisia ja ehytlaitaisia.

Kukintotähkä on tiivis, kapeahko ja erityisesti kukinnan alkuvaiheessa enemmän tai vähemmän kartiomainen sekä tavallisesti noin 5-10 cm pitkä. Kukkien määrä vaihtelee tähkän pituuden mukaan ollen useimmiten 40-100. Kukat ovat isohkoja ja tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat kapeita, pitkäsuippuisia, 10-15 mm pitkiä, kukkia lyhyempiä, yleensä vihreitä, toisinaan punaruskeita ja laidoiltaan hienosahaisia (ominaisuus maastossa luupilla vaivoin erottuva). Toisinaan alin tukilehti voi olla lehtimäinen ja selvästi kukkaansa pitempi. Sikiäin on perätön, kierteinen, vahvasuoninen, kalju ja noin 10 mm pitkä. Kuudesta kehälehdestä uloimmat kolme ovat ylöspäisiä, yleensä soikeita, suippopäisiä ja noin 8 mm pitkiä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi ovat uloimpien kaltaisia, hetiön ja emiön ylle taipuneita sekä noin 7 mm pitkiä. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa ilman keskiliuskaa noin 8 mm pitkän huulen. Huulen kärkiosa on noin 10 mm leveä, pinnaltaan kupera ja sivulaidoiltaan usein hieman ylöskääntynyt. Huulen kärki on yleensä syvään kolmiliuskainen. Liuskojen malli ja suhteet vaihtelevat suuresti eri yksilöillä, toisinaan jopa samassa kukintotähkässä. Tyypillisimmillään liuskat ovat kutakuinkin samanlevyisiä ja keskiliuska on kapean kolmiomainen, selvästi sivuliuskoja pitempi. Kehälehtien väri vaihtelee lilasta punaisehkoon. Huulessa on erittäin vaihtelevasti tummempia, sinipunaisia pilkkuja, viivoja, kaaria ja kehiä. Kuvioita on myös muissa kehälehdissä. Muuntelu on niin suurta, ettei kukintotähkästä voi löytää kahta samalla tavoin kirjailtua kukkaa. Huulessa on noin 7 mm pitkä, kapeahko, hieman sikiäintä lyhyempi kannus, joka on medetön. Kukka on heikkotuoksuinen.

Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas on muuntunut hetiön ja emiön väliseksi keulaksi). Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena tarttumakantaisena myhkynä, joiden väri vaihtelee punertavasta punaruskeaan Monen muun kämmekän tapaan pölytys perustuu huijaukseen. Sen kohteena ovat erityisesti kokemattomat kimalaistyöläiset, muut mesipistiäiset, kukkakärpäset ja kovakuoriaiset, satunnaisemmin myös perhoset. Mettä etsiessään ne saavat mukaansa kiinnittyneet siitepölymyhkyt ja kuljettavat niitä muiden kukkien luoteille. Medettömyydestä huolimatta hedelmyksiä muodostuu usein koko kukintotähkän pituudelta. Letto- ja metsäkasvupaikoilla muita kukkijoita ei ole kovin paljon samaan aikaan, joten hyönteiset joutuvat tarkemmin tutkimaan kaikki mahdollisuudet. Niittymäisillä kasvupaikoilla taas pölyttäjät eivät muiden kasvien seasta opi täysin karttamaan medettömiä kukkia. Sekaannusta lisää vielä kukkien värin ja kuvioinnin suuri muuntelevuus. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.

Hedelmä on pysty, pitkulainen, vahvasuoninen, kalju sekä noin 15 mm pitkä ja 5 mm paksu kota, joka avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren kautta. Kukintavaiheen saavuttaminen vie useita vuosia. Populaatioiden sisäinen ja niiden välinen vaihtelevuus ja taksonin läheisyys maariankämmekkään kertoo lajiutumisen keskeneräisyydestä. Muuntelevuudestaan huolimatta taksoni on ainakin Ahvenanmaalla yleensä aika helppo tunnistaa. Muualla Suomessa rajanveto juuri maariankämmekkään tuottaa hankaluuksia, koska taksonien muuntelevuus menee osittain päällekkäin. Lisähämminkiä aiheuttavat risteytymiset muiden liuskakämmeköiden kanssa.

Kielikämmekkä on alkuperäinen taksoni Suomessa. Retkeilykasvion ensimmäisen painoksen ilmestymisen aikaan 1984 pidettiin vielä epäselvänä, esiintyykö kielikämmekkää ollenkaan Suomessa Ahvenanmaan ulkopuolella. Ahvenanmaalla se onkin yleisehkö. Nykytietämyksen mukaan sitä tavataan Manner-Suomessa eniten Kainuun, Perä-Pohjanmaan, Koillismaan, Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakunnissa. Hyvin harvinaisena sitä voidaan pitää Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Hämeen, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Pohjanmaan, Oulun Pohjanmaan ja Enontekiön Lapin eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat letot, lähteiköt, lehto- ja rinnemetsät, ravinteiset, kuivatkin niityt sekä tienojat ja laiteet. Taksoni on kalkinsuosija. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Yksilömäärät ovat vähentyneet merkittävästi. Uhkatekijöinä ovat pääasiassa pellonraivaus, ojitus ja turpeenotto sekä metsien uudistus- ja hoitotoimet. Muissa Pohjoismaissa kielikämmekkä esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Kielikämmekkä muistuttaa paljon maariankämmekkää, subsp. maculata, mutta tyypillisimmillään sen alimmat lehdet ovat pyöreäkärkisiä, kukintotähkä on punasävyisempi ja kartiomainen sekä huuli syvään kolmiliuskainen. Liuskat ovat lähes samanlevyisiä ja keskimmäinen niistä on kapean kolmiomainen ja selvästi muita pitempi. Maariankämmekän lehdet ovat tavallisesti suippokärkiset ja kukintotähkä on lähes tasalevyinen värin vaihdellessa valkoisesta vaaleanpunaiseen ja vaalean sinipunaiseen. Huuli on yleensä matalahkosti kolmiliuskainen ja keskiliuska on useimmiten enintään sivuliuskojen mittainen. Käytännön todellisuudessa kielikämmekän ja maariankämmekän suuri sisäinen muuntelu synnyttää kuitenkin niiden välille selvän harmaan alueen, jossa osa em. erottavista tuntomerkeistä toteutuu oikein selvästi, mutta osa jää toteutumatta tai epäselviksi. Näissä tapauksissa varmuuden taksonista saadakseen pitäisi tutkia kromosomisto: kielikämmekällä on soluissaan 40 kromosomia ja maariankämmekällä 80. Edelleenkin morfologisesti suurimmat tulkintaongelmat ovat juuri Manner-Suomen kasvustoissa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kielikämmekän esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Sivustolla kielikämmekkä on käsitelty lajitasoisena, D. fuchsii.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:

• Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
• Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto