- Dactylorhiza maculata (L.) Soó – täpläkämmekkä
- subsp. maculata – maariankämmekkä
- Dactylorhiza Neck. ex Nevski – liuskakämmekät
- Orchidaceae – kämmekkäkasvit
Maariankämmekkä, Dactylorhiza maculata subsp. maculata, on hyvin muunteleva taksoni, jonka rinnalle on nykyisin liitetty alalajina aikaisemmin omana lajinaan pidetty kielikämmekkä, entiseltä nimeltään kalkkimaariankämmekkä, D. maculata subsp. fuchsii.
Maariankämmekkä on monivuotinen, yleensä 20-50 cm korkea ruoho, jonka juurakossa on kaksi vierekkäistä, litteähköä, pitkäliuskaista juurimukulaa, joiden liuskat jatkuvat juurina. Lisäksi mukuloiden yläpuolella on juurikimppu. Varsi on haaraton, hento – tanakahko, hiukan särmikäs, täyteinen, yleensä vihreä, toisinaan tumman ruskehtava tai punertava. Sen tyvellä on 2-3 tuppimaista, lavatonta tai hyvin lyhytlapaista lehteä. Varren alaosassa on kierteisesti 3-5 tavallisesti aika isokokoista, tupellista, litteähköä, siirottavaa, usein lähes vaakatasoista lehteä. Muodoltaan ne vaihtelevat suikeasta tai kapeansoikeasta ja teräväkärkisestä vastapuikeaan ja tylppäkärkiseen. Pituus on 6-15 cm leveyden ollessa noin 1-3 cm. Suuren vaihtelevuuden vuoksi lehdet voivat olla erityisesti pohjoisissa populaatioissa vain 0,5-0,7 cm leveitä. Ylempänä varrella on 2-4 tupetonta, selvästi pienempää, kapeaa ja suippoa, siirottavaa tai pystyä lehteä. Ylin lehti ei yllä kukinnon tasolle. Kaikki varsilehdet ovat yläpinnaltaan tieteellisen nimen mukaisesti tavallisesti punaruskeatäpläisiä. Vaihtelevuutta osoittaa, että toisinaan lehdet ovat täysin täplättömiä tai hyvin haaleatäpläisiä. Alapuoleltaan lehdet ovat harmaat tai harmahtavan vihreät. Ne ovat myös ruodittomia, silposuonisia ja ehytlaitaisia.
Kukintotähkä on tiivis, kapeahko ja tavallisesti noin 5-10 cm pitkä. Pituus vaihtelee kuitenkin samassakin kasvustossa suuresti eikä ole tavatonta löytää jopa 20 cm pitkää kukintotähkää, kuten alla oleva kuvasarja osoittaa. Toisaalta taas hennoissa yksilöissä, varsinkin pohjoisessa, tähkän pituus voi jäädä 3-4 cm:iin. Näin myös kukkien määrä vaihtelee suuresti. Kukat ovat isohkoja ja tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat kapeita, pitkäsuippuisia, 10-15 mm pitkiä, kukkia lyhyempiä, yleensä vihreitä, toisinaan punaruskeita ja laidoiltaan hienosahaisia (ominaisuus maastossa luupilla vaivoin erottuva). Sikiäin on perätön, kierteinen, vahvasuoninen, kalju ja noin 10 mm pitkä.
Kuudesta kehälehdestä uloimmat kolme ovat ylöspäisiä, yleensä soikeita, suippopäisiä ja noin 8 mm pitkiä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi ovat uloimpien kaltaisia, hetiön ja emiön ylle taipuneita sekä noin 7 mm pitkiä. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa noin 8 mm pitkän huulen. Huulen kärkiosa on noin 10 mm leveä, laidoiltaan tavallisesti kaarevan pyöreähkö, pinnaltaan kupera, mutta laidat eivät ole voimakkaasti alaskääntyneitä. Huulen kärki on yleensä matalahkosti kolmiliuskainen. Liuskojen malli ja suhteet vaihtelevat suuresti eri yksilöillä, toisinaan jopa samassa kukintotähkässä. Yleensä keskiliuska on enintään sivuliuskojen mittainen, mutta toisinaan se voi olla niitä pitempikin kielikämmekän tapaan. Kehälehtien väri vaihtelee vaalean sinipunaisesta punaiseen, hentoon punerrukseen, lähes valkoiseen ja täysin valkoiseen. Huulessa on erittäin vaihtelevasti tummempia, sinipunaisia pilkkuja, viivoja, kaaria ja kehiä. Kuvioita on myös muissa kehälehdissä. Muuntelu on niin suurta, ettei kukintotähkästä voi löytää kahta samalla tavoin kirjailtua kukkaa. Huulessa on noin 7 mm pitkä, kapeahko kannus, joka on medetön. Kukka on yleensä tuoksuton.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas on muuntunut hetiön ja emiön väliseksi keulaksi). Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena tarttumakantaisena myhkynä, joiden väri vaihtelee punertavan eri sävyissä. Monen muun kämmekän tapaan pölytys perustuu huijaukseen. Sen kohteena ovat erityisesti kokemattomat kimalaistyöläiset, hietamehiläiset, kukkakärpäset, tanhukärpäset ja sarvijäärät, satunnaisemmin myös perhoset. Mettä etsiessään ne saavat mukaansa siitepölymyhkyt kuljettaviksi muiden kukkien luoteille. Medettömyydestä huolimatta hedelmyksiä muodostuu ainakin kohtalaisesti. Suo- ja metsäkasvupaikoilla muita kukkijoita ei ole kovin paljon samaan aikaan, joten hyönteiset joutuvat tarkemmin tutkimaan kaikki mahdollisuudet. Niittymäisillä kasvupaikoilla taas pölyttäjät eivät muiden kasvien seasta opi täysin karttamaan medettömiä kukkia. Sekaannusta lisää vielä kukkien värin ja kuvioinnin suuri muuntelevuus. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Hedelmä on pysty, pitkulainen, vahvasuoninen, kalju sekä noin 15 mm pitkä ja 5 mm paksu kota, joka avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren kautta. Kukintavaiheen saavuttaminen vie useita vuosia.
Maariankämmekkä on alkuperäinen taksoni Suomessa. Sitä tavataan kaikissa eliömaakunnissa ja niistä useimmissa suuressa osassa peninkulmaruutuja. Näin ollen se on yleinen Suomessa ja harvinaisempi ainoastaan Enontekiön Lapissa. Kasvupaikkoina ovat suot, korvet, suo- ja rantaniityt, metsien soistuvat painanteet, tienojat sekä Lapissa myös tunturikoivikot ja paljakan alaosat. Muissa Pohjoismaissa maariankämmekkää esiintyy Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.
Samaan lajiin maariankämmekän kanssa liitetty kielikämmekkä, entinen kalkkimaariankämmekkä, subsp. fuchsii, on muuten samanlainen, mutta sen kukintotähkä on keskimäärin tiheämpi ja kartiomaisempi. Kukka on punaisempi ja huuli syvään sekä lähes tasalevyisesti 3-liuskainen. Keskiliuska on selvästi muita pitempi.
Kaiken kaikkiaan maariankämmekkä on todella muunteleva taksoni. Populaatioiden sisäinen ja niiden välinen vaihtelevuus kertoo lajiutumisen keskeneräisyydestä. Muuntelevuudestaan huolimatta taksoni on yleensä aika helppo tunnistaa jo senkin takia, ettei muita vaihtoehtoja ole Suomessa kovin paljon. Jonkinlainen sekaantumisriski voi olla pienten ja hentojen yksilöiden osalta lapinkämmekkään, D. majalis subsp. lapponica. Kuitenkin lajirikkaammilla kasvupaikoilla hämmennystä ja päänvaivaa aiheuttavat lähes esteettömät risteytymiset edellä mainitun lapinkämmekän ja punakämmeköiden, D. incarnata subsp. incarnata ja subsp. cruenta, kanssa. Erilaiset takaisinristeytymät lisäävät tulkintavaikeuksia niin, että välillä on mahdotonta ratkaista, onko kyseessä yhden taksonin muuntelu vai risteymä.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle maariankämmekän esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
- Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
- Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 