- Dactylorhiza majalis (Rchb.) P. F. Hunt & Summerh. – toukokämmekkä
- subsp. baltica (Klinge) H. Sund. – baltiankämmekkä, (baltiantoukokämmekkä, leveälehtikämmekkä)
- Dactylorhiza Neck. ex Nevski – liuskakämmekät
- Orchidaceae – kämmekkäkasvit
Toukokämmekkään, Dactylorhiza majalis, on sisällytetty kaksi aikaisemmin omina lajeinaan pidettyä taksonia, lapinkämmekkä, D. lapponica ja kaitakämmekkä, D. traunsteineri. Ne on yhdistetty samaan alalajiin, lapinkämmekkä subsp. lapponica. Suomessa on raportoitu esiintyvän myös luhtakämmekkää, D. sphagnicola, vaikka osa asiantuntijoista on sitä mieltä, ettei sitä täällä esiinny. Taksoni on nykyisin yhdistetty toukokämmekkään alalajina sphagnicola, Uusimmassa Suomen putkilokasvien luettelossa (2019) se on merkitty kysymysmerkillä. Suomen lajistoon on kuulunut ainakin vuodesta 1985 alkaen hyvin harvinaisena uustulokkaana myös tässä esiteltävä kolmas toukokämmekän taksoni, baltiankämmekkä, aikaisemmalta nimeltään leveälehtikämmekkä, subsp. baltica.
Kuten muillakin liuskakämmeköillä, baltiankämmekän juurakossa ovat vierekkäiset, litteähköt ja pitkäliuskaiset juurimukulat, joiden liuskat jatkuvat juurina. Lisäksi mukuloiden yläpuolella on juurikimppu. Toisin kuin muilla liuskakämmeköillä, uusia juurimukuloita kasvaa usein yhden sijasta kaksi. Näin taksoni pystyy lisääntymään myös kasvullisesti ja yksilöistä kehittyy vähitellen monivartisia. Baltiankämmekkä on noin 25-50 cm pitkä. Sen varsi on haaraton, usein roteva (Suomen nykyisillä kasvupaikoilla ohuempi), ontto, alempaa liereä ja kukinnon alapuolelta hieman särmikäs sekä helakanvihreä. Sen tyvellä on 1-3 tuppimaista, lavatonta lehteä. Varsilehtiä on yleensä 4-8 (kaikissa kuvasarjan yksilöissä 6) ja kahta ylintä, pientä lehteä lukuun ottamatta ne ovat tupellisia ja sivulle tai yläviistoon siirottavia. Malliltaan ne ovat lähes tasaleveitä tai kapeansoikeita ja keskiosasta leveimmillään sekä teräväkärkisiä. Kuvasarjan yksilöiden alemmat ja keskilehdet ovat 9-15 cm pitkät ja 1-2,5 cm leveät leveimmältä kohtaa. Kaksi ylintä lehteä on pituudeltaan noin 3-5 cm ja leveydeltään noin 0,5-0,7 cm. Lehdet ovat molemmin puolin vihreät sekä päältä ruskeatäpläiset ja alta täplättömät.
Kukintotähkä on punainen, tiivis ja ydinalueillaan yleensä pitkä ja noin 40-80-kukkainen (Suomen kahdella nykyisellä kasvupaikalla selvästi lyhyempi, noin 5-8 cm pitkä). Kukat ovat tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat kapean kolmiomaisia, pitkäsuippuisia ja laidoiltaan hienosahaisia sekä noin 10-25 mm pitkiä. Tähkän alaosassa ne ovat kukkia pitemmät. Sikiäin on perätön, kierteinen, vahvasuoninen ja kalju sekä noin 10 mm pitkä. Kehälehtiä on kuusi, joista kolme on ulompaa. Niistä kaksi on suuntautunut yläviistoon ja yksi suoraan ylös. Ulommat kehälehdet ovat soikeita, tylppiä tai pyöreähkökärkisiä ja noin 7 mm pitkiä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi ovat ulompien kaltaisia, mutta hieman lyhyempiä sekä hetiön ja emiön ylle aivan kuin katokseksi taipuneita. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa noin 7 mm pitkän ja noin 10 mm leveän huulen. Huulen kärkiosa on matalahkosti kolmiliuskainen. Kärkiliuska on yleensä hieman muita pitempi. Se on tyvestään vähän vaaleampi ja siinä on vaihtelevasti tummempia täpliä ja kuvioita sekä useimmiten jonkinasteinen kehäkuvio. Täplitystä voi olla haaleampana myös muissa kehälehdissä. Huulessa on noin 5 mm pitkä, kapea ja tylpähkö kannus, joka on medetön. Kukassa ei ole juurikaan tuoksua.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas on muuntunut hetiön ja emiön väliseksi keulaksi). Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena myhkynä. Monen muun kämmekän tapaan pölytys perustuu hyönteisten huijaukseen. Olematonta mettä tavoitellessaan pistiäiset saavat tarttumakannalliset siitepölymyhkyt mukaansa ja kuljettavat niitä muihin kukintoihin. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas on muuntunut hetiön ja emiön väliseksi keulaksi). Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena myhkynä. Monen muun kämmekän tapaan pölytys perustuu hyönteisten huijaukseen. Olematonta mettä tavoitellessaan pistiäiset saavat tarttumakannalliset siitepölymyhkyt mukaansa ja kuljettavat niitä muihin kukintoihin. Normaali kukinta-aika on kesäkuu – heinäkuun alkupuoli.
Hedelmä on pysty, pitkulainen, vahvasuoninen, kalju sekä noin 12-15 mm pitkä ja 5-6 mm paksu kota, joka avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren kautta. Kukintavaiheen saavuttaminen vie useita vuosia. Baltiankämmekkä on ilmeisesti nuorimmasta päästä oleva liuskakämmekkätaksoni, joka on syntynyt kielikämmekän (kalkkimaariankämmekän), D. maculata subsp. fuchsii ja punakämmekän, D. incarnata, risteytymisen tuloksena. Tunnistamista hämmentää se, että se voi risteytyä kantavanhempiensa ja maariankämmekän, D. maculata subsp. maculata, kanssa.
Baltiankämmekän alkuperäinen levinneisyysalue keskittyy nimensä mukaisesti Baltiaan. Sitä tavataan myös Valko-Venäjällä ja Venäjän luoteisosissa. Suomesta se löydettiin ensimmäisen kerran 1985 Varsinais-Suomen eliömaakunnasta, Dragsfjärdin, nykyisen Kemiönsaaren saaristosta, Morgonlandetilta. Saaren kuivahkolla kallioniityllä kasvoi yksi kolmivartinen yksilö, joka oli saanut alkunsa mitä ilmeisimmin ilmavirtojen mukana Baltiasta saapuneista siemenistä. Kasvi käytiin varoituskylteistä huolimatta kaivamassa juurineen 2007. Itä-Uudeltamaalta, merenrantaniityltä, löytyi jo 1982 enimmillään noin 20 kämmekän populaatio, joka 2009 varmistui baltiankämmekäksi. Tämäkin kasvusto on syntynyt luontaisesti kaukolevinnän tuloksena. Mahdollinen baltiankämmekkä löydettiin todennäköisenä puutavaratulokkaana 2009 Etelä-Savon eliömaakunnasta, Imatralta, alueelta, jossa oli varastoitu venäläistä koivua. Aivan viime vuosina taksoni on löydetty Etelä-Karjalan eliömaakunnasta, Kotkasta. Täälläkin paikkana on kuiva puuvarastoalue, jossa varastoidaan pääasiassa baltialaista koivua. Erillisiä yksivartisia yksilöitä on (2020) kolme. Kuvasarja on tältä kasvupaikalta.
Baltiankämmekkä on kalkinvaatija. Sen luontaisia kasvupaikkoja ovat rehevät luhta- ja merenrantaniityt, lähteiset suot ja metsänreunat. Se sietää myös ajoittaista veden alle joutumista ja suolaa. Taksonin sopeutuvaisuutta osoittaa, että Suomen ensimmäinen yksilö löydettiin kuivalta kallioniityltä. Myös puuvarastoalueiden kasvupaikat ovat kuivia niittyjä. Pietarin seudulla löytöjä on tehty enenevästi ihmistoiminnan muokkaamilta paikoilta, kuten tien- ja radanvarsilta, ojista ja hylätyistä louhoksista. Baltiankämmekkä on rauhoitettu. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Luokkaan johtaneina kriteereinä ovat olleet lähinnä suppea esiintymisalue ja taantuminen tai esiintymisen voimakas pirstoutuminen. Uhanalaisuuteen vaikuttavat erittäin pienestä populaatiokoosta johtuen satunnaistekijät. Tulevaisuudessa myös mm. avoimien alueiden sulkeutuminen. Muissa Pohjoismaissa baltiankämmekkää on löydetty baltialaisen tai venäläisen puutavaran mukana tulleena harvinaisena tulokkaana Ruotsissa ja Norjassa.
Baltiankämmekkä on helpointa sekoittaa maariankämmekkään. Maariankämmekällä alemmat lehdet ovat yleensä vastapuikeat eli lehti on leveimmillään keskikohdan kärkipuolella. Alempien kukkien tukilehdet ovat tavallisesti kukkiansa lyhyempiä, joskin poikkeuksiakin helposti löytyy. Maariankämmekällä kukka on melkein aina vaaleamman punainen tai lähes valkoinen. Myös huulessa on eroja. Maariankämmekän huulen keskiliuska on sivuliuskoja pienempi, kun taas baltiankämmekällä liuskat ovat lähes tasasuuria.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle baltiankämmekän esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
- Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
- Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 