- Agrimonia eupatoria L. – maarianverijuuri
- Agrimonia L. – verijuuret
- Rosaceae – ruusukasvit
Maarianverijuuri Agrimonia eupatoria, on monivuotinen, yksi- tai monivartinen ja pysty ruoho, joka on tavallisesti noin 30-120 cm korkea. Juurakko on lyhyehkö, vankka ja vino sekä tumman punaruskea. Varret ovat haarattomat tai yläosastaan haarovat, vihreät ja liereät sekä siirottavasti pehmeäkarvaiset ja hyvin lyhyesti nystykarvaiset. Varsissa on kahdenlaisia hapsikarvoja, suoria, enimmillään noin 3 mm pitkiä sekä selvästi lyhyempiä ja kaarevia tai kähäriä.
Lehdet ovat päätöpariset, ja niissä on tavallisesti 3-6 ruoditonta lehdykkäparia, joiden koko pienenee tyveä kohti. Lehdykkäparien välissä on lisäksi pieniä välilehdyköitä. Tyvilehdet ovat usein ruusukemaisesti, ja niiden ruoti on yleensä noin 5-10 cm pitkä sekä siirottavakarvainen. Varsilehdet ovat kierteisesti. Ne ovat korvakkeelliset ja ruodiltaan noin 0,5-3 cm pitkät. Lehdet pienenevät selvästi latvaa kohti ja ovat ylempänä varrella nivelvälejä lyhyemmät. Lehtilavan pituus vaihtelee noin välillä 5-25 cm. Kärkilehdykän muoto ja koko eivät poikkea sen alapuolisesta lehdykkäparista. Lehdykät ovat kapeahkon soikeat tai puikeahkot ja ylemmissä lehdissä myös suikeahkot sekä laidoiltaan tyveen saakka isohampaiset. Ne ovat päältä lähinnä tummanvihreät ja pinnanmyötäisesti lyhytkarvaiset sekä alta harmaanvihreät ja hyvin tiheästi harmaakarvaiset. Kooltaan ne ovat lavan alimpia lehdyköitä lukuun ottamatta tavallisesti noin 2-7,5 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-3 cm leveät. Korvakkeet ovat malliltaan lähinnä puolipyöreät, iso- ja pitkähampaiset, lehdyköiden tavoin karvaiset sekä yleensä noin 1-2 cm pitkät ja suunnilleen pituutensa levyiset.
Kukinto on varren ja sen haarojen latvassa oleva, kapea tähkä, joka on yleensä noin 15-30 cm pitkä ja noin 1,5-2 cm leveä. Se pitenee kukinnan edistyessä. Tähkäranka on varren tavoin karvainen. Kukat ovat pieniä ja tähkässä yksittäin kierteisesti. Kukkaperä on yläviisto, noin 1-3 mm pitkä sekä pitkä- ja nystykarvainen. Sen tyvellä on 2 tukilehteä, jotka ovat kapealiuskaiset, laidoiltaan pitkäkarvaiset ja noin 2,5-4 mm pitkät. Verholehtiä on 5. Ne ovat kolmiomaiset, lyhyen nystykarvaiset ja laidoiltaan lyhyesti kähäräripsiset sekä noin 2 mm pitkät ja tyveltä noin 1-1,2 mm leveät. Kehänalainen kukkapohjus on lähinnä vastakartiomainen, karvainen ja noin 2-2,5 mm pitkä. Sen kärkiosassa on koukkupäisiä sukasia, jotka ovat kukintavaiheessa vielä pehmeähköjä.
Teriö on kirkkaankeltainen, säteittäinen ja yleensä noin 9-11 mm leveä. Terälehtiä on 5. Ne ovat lähinnä soikeat, pyöreähkökärkiset ja lyhyeksi, kapeaksi tyviosaksi eli kynneksi suippenevat. Pituutta terälehdillä on tavallisesti noin 4-5 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 2 mm. Heteitä verijuurilla on 5-20. Maarianverijuurella niitä näyttäisi olevan yleisimmin 8-12. Heteiden palhot ovat keltaiset ja noin 2-2,5 mm pitkät. Ponnet ovat aluksi keltaiset, sitten punertavat ja lopulta ruskeat sekä noin 0,5-0,7 mm pitkät. Emejä on 2 tai harvoin 1. Ne ovat keltaiset tai kellanvihreät ja noin 1-2 mm pitkät. Vartalon päässä oleva luotti on lyhyt ja vain hieman vartaloa leveämpi. Hedelmävaiheessa kukkapohjus sukasineen kovettuu, ja sen sivut ovat siirottavakarvaiset sekä lähes koko pituudeltaan selvästi pitkittäisuurteiset. Kärjessä tai yläreunan tuntumassa olevat, koukkupäiset sukaset ovat noin 1-3 mm pitkät ja eteenpäin eli kärkeä kohti suuntautuneet tai alimmat sukaset voivat olla myös sivulle siirottavia. Kukkapohjuksen sisällä oleva hedelmä pysyy avautumattomana ja sisältää emien lukumäärän mukaisesti 1 tai 2 pähkylää. Hedelmävaiheinen kukkapohjus on hedelmineen ja sukasineen leveyttään pitempi, yleensä 7-10 mm pitkä ja 5-7 mm leveä. Normaali kukinta-aika on heinä- elokuu.
Maarianverijuuri on alkuperäinen ja yleinen laji Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakunnissa sekä harvinainen muinaistulokas Uudenmaan, Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakunnissa. Uustulokkaana laji on tavattu yhden kerran Pohjois-Karjalan Joensuusta 2013. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kuivahkot niityt, kedot, lehtoniityt, laitumet, metsänreunat, tienvarret ja erilaiset pientareet. Laji on kalkinsuosija. Muissa Pohjoismaissa maarianverijuuri kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Maarianverijuuri on eläinten mukana leviävä kasvi. Koukkupäisin sukasin varustetut kukkapohjushedelmät tarttuvat helposti ohikulkevien eläinten turkkiin ja matkaavat tällä vapaakyydillä uusille kasvupaikoille. Laji on hyvin vanha rohdoskasvi. Se on saanut tieteellisen lajinimensä Mustanmeren rannalla, pohjoisessa Anatoliassa sijainneen Pontoksen kuningaskunnan hallitsijalta Mithridates VI Eupator Dionysokselta, joka eli 132 eaa. – 63 eaa. Tarinan mukaan hän havaitsi ensimmäisen kerran maarianverijuuren parantavat vaikutukset. Jos tarinassa on mitään perää, todennäköisempää lienee, että hänen hallitsijakautenaan Pontoksen parantajat alkoivat käyttää kasvia lääkinnällisiin tarkoituksiin. Myös suomalainen sukunimi, verijuuret, viittaa rohdoskäyttöön. Juuren, ehkä muunkin kasvin uskottiin tyrehdyttävän verenvuotoa ja yrttihauteiden parantavan haavoja ja ehkäisevän niiden tulehtumista. Sisäisesti käytettynä rohdoksella haettiin apua ruoansulatuksen, sappiteiden ja maksan vaivoihin. Mahdollista on, että sisämaan muinaistulokasesiintymät (saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä) juontuvat lajin hyötykäytöstä ja siihen liittyvästä, pienimuotoisesta viljelystä. Suomalainen lajinimi, maarianverijuuri, kertonee myös pitkäaikaisesta arvostuksesta. Tuskin täysin joutavalle kasville olisi annettu Neitsyt Marian nimeä.
Suomen lajistoon kuuluu maarianverijuuren lisäksi kaksi muutakin suvun edustajaa, tuoksuverijuuri, A. procera ja idänverijuuri, A. pilosa. Lajit ovat hyvin samankaltaiset ja niiden erottaminen vaatii lähempää tarkastelua. Tosin tuoksu- ja idänverijuuren kasvualueet eivät kohtaa toisiaan. Tuoksuverijuuri poikkeaa maarianverijuuresta lähinnä seuraavien tuntomerkkien perusteella: Varsissa on vain suoria, pitkiä karvoja. Varsilehdet eivät juurikaan pienene latvaa kohti, vaan ovat suunnilleen samankokoisia ja nivelvälejä pitempiä. Lehdyköiden alapinta on harvakarvainen ja seassa on keltaisia nystykarvoja. Hedelmävaiheinen kukkapohjus sukasineen on suunnilleen leveytensä pituinen ja enintään noin puolet pituudestaan uurteinen. Alimmat sukaset ovat alaspäin eli tyveä kohti suuntautuneet. Maarian- ja tuoksuverijuuri voivat risteytyä keskenään. Hyvin harvinaisena vain Etelä-Hämeen eliömaakunnassa esiintyvän idänverijuuren olennaiset poikkeamat maarianverijuureen verrattuna ovat seuraavat: Varsissa on vain suoria, pitkiä karvoja. Lehdykät ovat vastapuikeat ja suippenevatyviset sekä tyveltään pitkästi tasaisen hampaattomat. Lehdyköiden alapinta on vain suonia myöten karvainen. Hedelmävaiheinen kukkapohjus sukasineen on maarianverijuuren vastaavaa pienempi, noin 4-5 mm pitkä ja noin pituutensa levyinen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle maarianverijuuren esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Agrimonia eupatoria – maarianverijuuri on monivuotinen, yksi- tai monivartinen ja pysty ruoho, joka on tavallisesti noin 30-120 cm korkea. Se on alkuperäinen ja yleinen laji Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakunnissa sekä harvinainen muinaistulokas Uudenmaan, Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakunnissa. A, Finström, Bastö, pohjoispää, Bastövägenin päätepisteestä itään lähtevän Ekuddsvägenin pikkutien laitaruohikko tien ja peltoalueen välissä, 13.7.2022. Koko kuvasarja on samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Agrimonia eupatoria – maarianverijuuren lehdet pienenevät selvästi latvaa kohti. Kukinto on varren ja sen haarojen latvassa oleva, kapea tähkä, joka on yleensä noin 15-30 cm pitkä ja noin 1,5-2 cm leveä. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kuivahkot niityt, kedot, lehtoniityt, laitumet, metsänreunat, tienvarret ja erilaiset pientareet. Laji on kalkinsuosija. 10.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Agrimonia eupatoria – maarianverijuuren kukintotähkä pitenee kukinnan edistyessä. Samaan aikaan, kun latva on vielä pitkästi nuppuinen, tyviosa valmistautuu jo hedelmävaiheeseen. 10.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Agrimonia eupatoria – maarianverijuuren kukkaperä on yläviisto ja noin 1-3 mm pitkä. Sen tyvellä on kaksi tukilehteä, jotka ovat kapealiuskaiset ja noin 2,5-4 mm pitkät (eivät näy kuvassa kukkapohjusta vasten kovin hyvin). Verholehtiä on viisi. Ne ovat kolmiomaiset, noin 2 mm pitkät ja tyveltä noin 1-1,2 mm leveät. Kehänalainen kukkapohjus on lähinnä vastakartiomainen ja noin 2-2,5 mm pitkä. Sen kärkiosassa on koukkupäisiä sukasia, jotka ovat kukintavaiheessa vielä pehmeähköjä. 10.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Agrimonia eupatoria – maarianverijuuren lehdet ovat päätöpariset, ja niissä on tavallisesti kolmesta kuuteen ruoditonta lehdykkäparia, joiden koko pienenee tyveä kohti. Lehdykkäparien välissä on lisäksi pieniä välilehdyköitä. Lehtilavan pituus vaihtelee noin välillä 5-25 cm. 10.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Agrimonia eupatoria – maarianverijuuren kärkilehdykän muoto ja koko eivät poikkea sen alapuolisesta lehdykkäparista. Lehdykät ovat kapeahkon soikeat tai puikeahkot ja ylemmissä lehdissä myös suikeahkot sekä laidoiltaan tyveen saakka isohampaiset. Ne ovat lavan alimpia lehdyköitä lukuun ottamatta tavallisesti noin 2-7,5 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-3 cm leveät. Yläpinta on lähinnä tummanvihreä ja pinnanmyötäisesti lyhytkarvainen (karvoitus näkyy kuvassa parhaiten oikeanpuoleisten lehdyköiden kärkiosassa). 10.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Agrimonia eupatoria – maarianverijuuren lehtien ruoti ja keskiranka ovat siirottavakarvaiset. Lehdykät ovat alapuolelta harmaanvihreät. 10.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Agrimonia eupatoria – maarianverijuuren lehdyköiden lähikuvassa näkyy, kuinka ne ovat alapinnaltaan hyvin tiheästi harmaakarvaiset. 10.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 