• Amelanchier spicata (Lam.) K. Koch – isotuomipihlaja
• Amelanchier Medik. – tuomipihlajat
• Rosaceae – ruusukasvit

Isotuomipihlaja, Amelanchier spicata, on monivartinen, lyhytrönsyisesti vesova ja pystyhaarainen pensas, joka on yleensä noin 2-5 m korkea. Varret, jotka paksuimmillaan ovat puumaisen vankat, ja päähaarat ovat harmaanruskeat, sileähköt sekä vanhetessaan jossain määrin matalauurteiset. Nuoret oksat ja edellisen vuoden vuosikasvaimet ovat harmaanruskeat – punaruskeat, kiillottomat ja kaljut. Kuluvan vuoden uudet vuosikasvaimet ovat aluksi vihreät ja karvaiset sekä loppukesää kohti punertuvat ja kaljuuntuvat.

Silmut ovat pitkät, kapeahkot, teräväkärkiset ja ruskeat tai punaruskeat sekä noin 5-7 mm pitkät. Lehdet ovat vuosiversoissa kierteisesti. Ne ovat ruodilliset ja korvakkeelliset. Korvakkeet ovat suikeahkot tai rihmamaisen tasasoukat, laidoiltaan pitkäkarvaiset ja noin 5-10 mm pitkät sekä varhain ruskistuvat ja karisevat. Lehtiruoti on yleensä noin 1-2 cm pitkä ja karvainen. Lehtilapa on ehyt, lähinnä pitkänpyöreä tai leveänsoikea, hyvin lyhyen suippokärkinen ja pyöreätyvinen. Se on laidoiltaan pieni-, terävä- ja usein tiheähampainen niin, että hampaita on senttimetrillä noin 4-11. Lavan yläpuoli on vaaleanvihreä, himmeä, aluksi karvainen ja kukintavaiheessa jo lähes tai aivan kalju. Alapuoli on harmaanvihreä, kukintavaiheessa edelleen huopakarvainen mutta myöhemmin kaljuuntuva. Pituutta lehtilavalla on tavallisesti noin 2,5-6 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1,5-3,5 cm. Lehtien kevätväri on vihreä ja syysväri keltainen, kellanruskea tai punertava.

Kukinnot ovat vuosikasvainten kärjessä. Ne ovat pystyinä terttuina, jotka ovat noin 8-15-kukkaiset ja tavallisesti noin 4-8 cm pitkät sekä noin 2,5-3,5 cm leveät. Tertun alimmat kukat ovat usein vuosikasvaimen ylimpien lehtien hangassa. Muiden kukkien kukkaperän tyvellä on aluksi pieni, hyvin kapea ja noin 3-5 mm pitkä tukilehti, joka karisee jo kukkien avautuessa. Kukkaperä on noin 10-20 mm pitkä, vaihtelevasti karvainen ja kaljuuntuva. Kukkapohjus on kartiomainen, vihreä ja noin 2-2,5 mm pitkä. Verholehtiä on 5. Ne ovat kapean kolmiomaiset, vihreät, noin 2,5-4 mm pitkät ja noin 1,5-2 mm leveät. Kukkapohjus ja verholehdet ovat vaalean kähäräkarvaiset ja kukinnan edetessä kaljuuntuvat.

Teriö on säteittäinen, valkoinen ja yleensä noin 15-20 mm leveä. Terälehtiä on 5. Ne ovat kärkiosastaan lähinnä soikeat, pyöreä- tai tylppäpäiset ja tyviosastaan kynneksi kapenevat. Pituutta niillä on tavallisesti noin 7-10 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 3-4,5 mm. Terälehdet ovat selväväliset eivätkä lomitu keskenään. Heteitä on tavallisesti 20, ja niiden tyvellä on mesiäinen. Heteiden palhot ovat valkoiset ja noin 2-3 mm pitkät. Ponnet ovat vaaleankeltaiset ja lähes pituutensa levyiset. Emejä on (2-)5, ja niiden vihreät vartalot ovat yhteenkasvettuneet. Luotit ovat pienet ja nuppimaiset. Vartalot luotteineen ovat noin 2-3 mm pitkät. Sikiäin on kehänalainen, ja sen kärkiosa on tiheäkarvainen. Hedelmä on kukkapohjuksesta paisuva marja, joka on lähes tai aivan pallomainen, aluksi vihreä, kypsyessään punainen ja kypsänä mustansininen. Se on vahapeitteinen ja tavallisesti noin 8-10 mm läpimitaltaan. Verholehdet säilyvät marjan kärjessä pitkään ja ovat enimmäkseen pystyt. Siemen on soikea, punaruskea ja noin 4 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on touko-kesäkuu.

Isotuomipihlaja on todennäköisesti kotoisin Pohjois-Amerikasta, josta se on aikanaan tuotu puutarhakasviksi Eurooppaan. Suomessa lajia on käytetty istutuksissa 1900-luvun alkupuolelta saakka, ja se menestyy puutarhakasvina pohjoisimpaan Lappiin asti. Käytön yleistyessä linnut alkoivat marjoja syömällä levittää lajia yhä enenevässä määrin luontoon, ja tämä kehitys jatkuu edelleen. Juurensijat saatuaan isotuomipihlaja levittäytyy tehokkaasti myös kasvullisesti tyvivesoja tuottamalla, jolloin pensaikoista voi muodostua tiheitä ja laajoja. Lajin voidaan katsoa jo täysin kotiutuneen eteläiseen Suomeen. Luontoon villiytyneen kasvualueen pohjoisraja kulkee Kainuun, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Edellä mainittujen eliömaakuntien lisäksi laji on vielä harvinainen Ahvenanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa sekä muualla esiintymisalueellaan enemmän tai vähemmän yleinen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä metsänreunat, harjurinteet, lehtoiset metsät ja kallioalueet sekä asutuksen ja puistojen lähialueet. Muissa Pohjoismaissa isotuomipihlaja kasvaa kotiutuneena karkulaisena Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Isotuomipihlajaa käytetään yksittäispensaina ja aidannekasvina. Marja on kuiva ja mauton eikä sen vuoksi sovellu hyötykäyttöön. Vieraslajisivuston mukaan lajia ei ole säädetty haitalliseksi, mutta sitä koskee vieraslajilain mukainen ympäristöön päästämisen kielto. Kulkijan näkökulmasta kukintavaiheessa oleva isotuomipihlaja on esimerkiksi valoisassa harjumännikössä jopa silmänilo, mutta tiheänä yhä laajemmalle levittäytyvä, lehtevä pensaikko eittämättä myös syrjäyttää alkuperäislajistoa ja valtaa siltä elintilaa. Isotuomipihlajalla on myös monelle vieraslajille tyypilliset valtit. Se voi kasvaa monenlaisessa maaperässä ja sietää hyvin kasvualustan happamuuden vaihtelua hyötyen myös maaperän rehevöitymisestä. Vaikka laji suosii valoisia kasvupaikkoja, se voi tuottaa lehtevää vesakkoa myös varjoisilla paikoilla. Pölytyksestä huolehtivat monet hyönteiset, mutta pääosassa ovat mettä hakevat pistiäiset, kuten mehiläiset ja kimalaiset.

Isotuomipihlajan lisäksi Suomessa on käytetty ja edelleen käytetään koristekasveina kolmea muutakin pohjoisamerikkalaista tuomipihlajalajia, jotka ovat Etelä-Suomessa osoittaneet jonkinasteista taipumusta levitä luonnonympäristöön. Lajit ovat marjatuomipihlaja, A. alnifolia, sirotuomipihlaja, A. laevis ja rusotuomipihlaja, A. lamarckii. Marjatuomipihlaja soveltuu nimensä mukaisesti myös marjakasviksi, koska sen marja on makea. Laji muistuttaa paljon isotuomipihlajaa, mutta lehtilapa on yleensä tylppä- tai lanttokärkinen, ja lehtihampaat ovat isot. Niitä mahtuu senttimetrin matkalle vain 1-5. Teriö on noin 25-30 mm leveä. Marja on läpimitaltaan 8-15 mm ja sen kärjessä olevat verholehdet ovat enimmäkseen taaksepäin kaartuvat. Siro- ja rusotuomipihlaja poikkeavat iso- ja marjatuomipihlajasta siinä, että ne ovat rönsyttömät, niiden haarat ovat siirottavat ja kevätväri on kuparinruskea sekä syysväri ainakin avoimilla kasvupaikoilla punainen. Lehtilavan pää on otamaiseksi kärjeksi suippeneva. Kukinto on leveähkön huiskilomainen ja harsu. Myös sikiäimen kärkiosa on kalju. Molempien lehtilaidan hampaat ovat yhtä pienet kuin isotuomipihlajalla. Siro- ja rusotuomipihlaja ovat läheisiä lajeja, ja niiden erot ovat pienipiirteisiä. Sirotuomipihlajan lehtilapa on kukinta-aikaan alta kalju, ja myös lehtiruoti on kalju. Lisäksi verhiönliuskat ovat hedelmävaiheessa taaksepäin kaartuvat. Rusotuomipihlajan lehtiruoti ja lapa alta ovat kukinta-aikaan ainakin jossain määrin karvaiset. Verhiönliuskat ovat hedelmävaiheessa pystyt.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle isotuomipihlajan esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase).

Amelanchier spicata – isotuomipihlaja on lyhytrönsyisesti vesova. Suotuisalle ja riittävän valoisalle kasvupaikalle levittäytyy kasvullisesti vuosien saatossa tiheä ja usein laajakin pensaikko. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, harjualueen eteläpään laita Ahvenistontien pohjoispuolella, 24.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Amelanchier spicata – isotuomipihlaja kukkii näyttävästi touko-kesäkuussa. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, harjualueen eteläpään laita Ahvenistontien pohjoispuolella, 24.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Amelanchier spicata – isotuomipihlajan kukinnot ovat vuosikasvainten kärjessä pystyinä, valkokukkaisina terttuina, jotka ovat noin 4-8 cm pitkät ja noin 2,5-3,5 cm leveät. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, harjualueen eteläpään laita Ahvenistontien pohjoispuolella, 24.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Amelanchier spicata – isotuomipihlajan kukassa on tavallisesti 20 hedettä, jotka näyttävät kuvan perusteella olevan ainakin osittain eriaikaisia. Heteiden palhot ovat valkoiset ja noin 2-3 mm pitkät. Ponnet ovat vaaleankeltaiset ja lähes pituutensa levyiset. Emejä on useimmiten viisi, ja niiden vihreät vartalot ovat yhteenkasvettuneet (kuvan ylälaita). Luotit ovat pienet ja nuppimaiset. Vartalot luotteineen ovat noin 2-3 mm pitkät. Sikiäin on kehänalainen, ja sen kärkiosa on tiheäkarvainen. Karvoitus näkyy valkoisena kuvan ylälaidassa, paksun, yhtyneen vartalotapin juuressa. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kuokkamaa, Sammontien laita Myllyojan länsipuolella, ojanlaitametsikön reuna, 22.5.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.

Amelanchier spicata – isotuomipihlajan kukkapohjus on kartiomainen, vihreä ja noin 2-2,5 mm pitkä. Verholehtiä on viisi. Ne ovat kapean kolmiomaiset, vihreät, noin 2,5-4 mm pitkät ja noin 1,5-2 mm leveät. Kukkapohjus ja verholehdet ovat vaalean kähäräkarvaiset ja kukinnan edetessä kaljuuntuvat. Kukkaperä on noin 10-20 mm pitkä, vaihtelevasti karvainen ja kaljuuntuva. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kuokkamaa, Sammontien laita Myllyojan länsipuolella, ojanlaitametsikön reuna, 22.5.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.

Amelanchier spicata – isotuomipihlajan hedelmä on kukkapohjuksesta paisuva marja, joka on lähes tai aivan pallomainen ja aluksi vihreä. Verholehdet säilyvät marjan kärjessä pitkään ja ovat enimmäkseen pystyt. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Ahvenistonharju, harjusuppa Ahvenistonjärven pohjoispään itäpuolella, ampumaradan kohdalla, luonnonsuojelualue, 10.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.

Amelanchier spicata – isotuomipihlajan marjat ovat kypsyessään punaiset ja kypsänä mustansiniset. Ne ovat vahapeitteiset ja tavallisesti noin 8-10 mm läpimitaltaan. Marjat ovat kuivia ja mauttomia, mutta ne kelpaavat hyvin linnuille, jotka kuljettavat siemeniä suolistossaan uusille kasvupaikoille. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, harjualueen eteläpään laita Ahvenistontien pohjoispuolella, 26.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Amelanchier spicata – isotuomipihlajan lehtikorvakkeet ovat suikeahkot tai rihmamaisen tasasoukat, laidoiltaan pitkäkarvaiset ja noin 5-10 mm pitkät sekä varhain ruskistuvat ja karisevat. Lehtiruoti on yleensä noin 1-2 cm pitkä ja karvainen. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kuokkamaa, Sammontien laita Myllyojan länsipuolella, ojanlaitametsikön reuna, 22.5.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.

Amelanchier spicata – isotuomipihlajan lehdet ovat vuosiversoissa kierteisesti. Lehtilapa on ehyt, lähinnä pitkänpyöreä tai leveänsoikea, hyvin lyhyen suippokärkinen ja pyöreätyvinen. Sen yläpuoli on vaaleanvihreä, himmeä, aluksi karvainen ja kukintavaiheessa jo lähes tai aivan kalju. Pituutta lehtilavalla on tavallisesti noin 2,5-6 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1,5-3,5 cm. Nuoret oksat ja edellisen vuoden vuosikasvaimet ovat harmaanruskeat – punaruskeat, kiillottomat ja kaljut. Kuluvan vuoden uudet vuosikasvaimet ovat aluksi vihreät ja karvaiset sekä loppukesää kohti punertuvat ja kaljuuntuvat. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, harjualueen eteläpään laita Ahvenistontien pohjoispuolella, 24.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Amelanchier spicata – isotuomipihlajaa on Suomessa käytetty istutuksissa 1900-luvun alkupuolelta saakka, ja se menestyy puutarhakasvina pohjoisimpaan Lappiin asti. Käytön yleistyessä laji alkoi enenevässä määrin levitä myös luontoon. Sen voidaan katsoa jo täysin kotiutuneen eteläiseen Suomeen. Luontoon villiytyneen kasvualueen pohjoisraja kulkee Kainuun, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Edellä mainittujen eliömaakuntien lisäksi laji on vielä harvinainen Ahvenanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa sekä muualla esiintymisalueellaan enemmän tai vähemmän yleinen. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, harjualueen eteläpään laita Ahvenistontien pohjoispuolella, 24.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.