- Androsace filiformis Retz. – idännukki
- Androsace L. – nukit
- Primulaceae – esikkokasvit
Idännukki, Androsace filiformis, on yksivuotinen, ruohovartinen vanakasvi. Yksilöt ovat monivanaisia ja niiden korkeus kuikintoineen vaihtelee muutamasta sentistä noin 15 cm:iin. Vanat ovat pystyjä tai kaarevia ja yleensä harvahkosti nystykarvaisia. Tyvellä on monilehtinen, maanmyötäinen lehtiruusuke, jonka lehdet ovat pitkähköruotiset ja ruodin kanssa tavallisesti noin 10-35 mm pitkät. Lehtilapa on puikea ja leveätyvinen tai soikea, noin 5-15 mm pitkä ja leveimmältä kohti 2-10 mm leveä, hammaslaitainen ja kalju.
Kukinto on harsu, noin 5-25-kukkainen sarja, jonka kukkaperät ovat eripituisia ja harvahkosti nystykarvaisia. Kukkaperien tyvellä olevat tukilehdet ovat hyvin pienet, vain 1-2 mm pitkät, kapeat ja nystykarvaiset. Verhiöt ovat kukintavaiheessa noin 2 mm pitkiä, kapean kellomaisia, särmättömiä, tasaisen vaaleita ja harvakseen nystykarvaisia tai kaljuhkoja. Teriö on valkoinen, ratasmainen, verhiötä jonkin verran pitempi ja tavallisesti noin 2 mm leveä. Sen liuskojen kärjet ovat pyöreähköt. Hyvin runsassiemeninen kota on pallomainen, noin 3 mm halkaisijaltaan ja verhiötä selvästi pitempi. (Tässä esitetyt mitat ovat joiltain osin pienempiä kuin Retkeilykasviossa (1998) ja Suuressa Pohjolan kasviossa (2005). Mitat perustuvat sivuston laatijan omiin mittauksiin Janakkalan ja Kouvolan nukkikasvustoista.) Normaali kukinta-aika on kesäkuu-elokuun puoliväli. Idännukilla näyttäisi ainakin joinakin kesinä olevan kaksi kukintaperiodia. Ensin kesäkuun alussa, jolloin maa on vielä kosteaa ja toisen kerran heinä-elokuun vaihteessa.
Idännukki on Suomessa harvinainen, vakiintunut uustulokas. Retkeilykasvion 4. painoksessa (1998) on vakiintuneen tulokkaan ympyrä vain Etelä-Hämeen eliömaakunnassa. Janakkalan Viralasta nukki löydettiin pellon laiteilta ja ladon ympäristöstä 1963. Vuonna 1987 koelaskennoissa nukkeja oli enimmillään 1 600 yksilöä neliöllä. Selvitysten mukaan idännukki on ehkä saapunut Viralaan jo 1910-luvulla Venäjältä tulleiden rehukuormien mukana. Vuonna 2019 idännukilla on Kasviatlaksessa jo kymmenkunta esiintymisruutua, pohjoisin Oulusta (OP). Uudempi leviämistapa on ollut puun tuonti Venäjältä ja varastointi puuplaaneille. Tällä tavoin nukki on levinnyt ainakin Imatralle (ES) ja viimeksi Kouvolan Kuusankoskelle (EH). Löytyipä nukki sodanaikaisena rehutulokkaanakin Kuhmon Saunajärveltä (Kn) (2001). Laji on esiintynyt myös rikkana kasvitieteellisissä puutarhoissa. Lajia ei ilmeisesti ole tavattu muista Pohjoismaista. Idännukkia esiintyy Venäjän lisäksi mm. Itä-Euroopassa, Mongoliassa, Kazakstanissa, Kiinassa, Korean niemimaalla ja Yhdysvalloissa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle idännukin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto





Androsace filiformis – idännukin kukkaperät ovat nystykarvaiset. Kuvien verhiö on noin 2 mm pitkä ja kapeahkon kellomainen ja harvakseen nystykarvainen. Valkoinen teriö on verhiötä pitempi ja noin 2 mm leveä. 27.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.


Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto