• Betula pubescens Ehrh. – hieskoivu
• subsp. czerepanovii – tunturikoivu
• var. czerepanovii – isotunturikoivu
• var. appressa Kallio & Y. Mäkinen – kiilopääntunturikoivu
• Betula L. – koivut
• Betulaceae – koivukasvit

Hieskoivusta, Betula pubescens, esiintyy Suomessa kaksi alalajia, yleinen ja vallitseva nimialalaji, metsähieskoivu, subsp. pubescens ja pohjoisimpaan Suomeen rajoittuva sekä Tunturi-Lapissa vallitseva alalaji, tunturikoivu, subsp. czerepanovii. Tunturikoivusta erotetaan kaksi muunnosta, nimimuunnos isotunturikoivu, var. czerepanovii ja hyvin pienellä alalla esiintyvä kiilopääntunturikoivu, var. appressa.

Isotunturikoivu on yleensä mutkarunkoinen, harvemmin suorahko, yksi- tai monirunkoinen ja tavallisesti noin 2-8 m korkea pieni puu. Päähaarat ja oksat ovat yläviistot tai lähes vaakatasoiset. Runko ja haarat ovat pinnaltaan vaaleatuohiset. Nuoret oksat ovat ruskeat tai harmaanruskeat. Vuosikasvaimet ovat lisäksi karvaiset ja nystyttömät. Rungon alaosa pysyy yleensä sileän tuohisena. Se on valkoinen, punertava tai eriasteisen harmaa. Rungon läpimitta on nuoruusvaiheen ohittaneella puuyksilöllä useimmiten noin 7-15 cm. Kiilopääntunturikoivu ei ole puu ollenkaan, vaan se on vain noin 20 cm korkeaksi yltävä, rento ja maanmyötäinen pensas. Pienemmästä koostaan huolimatta tunturikoivun elinikä lienee tuholaisvarauksin metsähieskoivun luokkaa eli noin 100-130 vuotta.

Tunturikoivu kukkii lehtien puhjettua. Silmut ovat perättömät, pitkulaiset, monisuomuiset ja tylppäkärkiset. Ne ovat aluksi ruskeat, ennen avautumistaan vihertyvät ja paisuvat sekä noin 2-5 mm pitkät. Lehdet ovat ruodilliset, korvakkeelliset ja oksissa kierteisesti. Lehtiruoti on täysikasvuisena noin 5-15 mm pitkä, vihreä tai punertava ja kalju. Korvakkeet ovat lähinnä suikeahkot, noin 3-5 mm pitkät ja noin 1-2 mm leveät sekä varhain karisevat. Lehtilapa on ehyt, puikea tai pyöreänpuikea, kärjestään lyhytsuippuinen tai tylpähkö ja tyveltään leveän kiilamainen, pyöreähkö tai lähes suora. Lehtilaita on kertaalleen sahalaitainen. Hammastus on usein epätasainen ja erikokoinen. Lapa on paksu, päältä kalju ja vihreä sekä alta vaaleampi tai harmaanvihreä ja ainakin suonia myöten karvainen. Se on tavallisesti noin 2,5-4 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-3,5 cm leveä. Lehtien syysväri on punakeltainen.

Tunturikoivu on tuulipölytteinen ja yksikotinen puu, joka kukkii kesäkuusta heinäkuun alkupuolelle. Kukinnot ovat yksineuvoisia eli hede- ja emikukat ovat eri kukinnoissa. Hedekukinto on riippuva, lieriömäisen tasasoukka norkko, joka kehittyy nuoriin oksanhaaroihin jo edeltävän kesän loppupuolella. Norkot ovat yksittäin tai niitä on kaksi tai kolme samassa ryhmässä. Ne ovat perättömät, kukintavaiheessa keltaiset tai kellanruskeat, yleensä noin 25-40 mm pitkät ja noin 5-6 mm leveät. Hedekukat ovat 3 kukan viuhkoina norkkosuomujen hangassa. Niitä suojaa 3 lomittaista, erillistä norkkosuomua, joista keskimmäinen on lähinnä pyöreämuotoisen vastapuikea, pyöreähkö- tai suippopäinen, kärjestään hapsiliuskainen ja kapeatyvinen sekä noin 2,5-3 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2 mm leveä. Sen reunan alla molemmilla puolilla on yksi vastapuikea suomu, joka on lähes samanmittainen mutta kapeampi. Suomut peittävät kukat tiiviisti ennen kukintaa ja avautuvat kukintavaiheessa lähes tai aivan vaakatasoon mahdollistaen pölytyksen. Kukintoviuhkon tyvellä on 2 soikeahkoa, pientä esilehteä. Kukassa on niin olemattoman vähäinen kehä, että joissakin kasvioppaissa sen sanotaan koivuilta puuttuvan. Kukat ovat 2-heteisiä. Heteet ovat noin 1,5 mm pitkät, ja niiden pitkänpyöreät ponnet ovat keltaiset.

Emikukinto on hedekukintoja huomaamattomampi, yksittäinen, perällinen ja vihreä norkko, joka on kukintavaiheessa pysty, lieriömäisen tasasoukka, noin 7-15 mm pitkä ja noin 3-4 mm leveä. Norkkoperä on noin 2-4 mm pitkä. Emikukat ovat 3 kukan viuhkoina norkkosuomujen hangassa. Niitä suojaa 3 tyviosastaan yhdiskasvuista ja kukintavaiheessa vihreää norkkosuomua, joista keskimmäinen on pyöreähköpäinen, kärjestään hapsiliuskainen ja noin 1,5-2 mm pitkä. Kukintoviuhkon tyvellä on hedekukkien tavoin 2 soikeahkoa, pientä esilehteä. Emikukka on kehätön, 2-luottinen ja sijaitsee sikiäimen kärjessä. Luotit ovat punaiset, rihmamaiset ja noin 1 mm pitkät.

Eminorkko alkaa hedelmöityksen jälkeen paisua. Hedelmävaiheessa se on riippuva, tavallisesti noin 15-30 mm pitkä ja noin 7-8 mm leveä sekä aluksi vihreä ja lopulta ruskeasävyinen. Perä on tässä vaiheessa noin 10-15 mm pitkä. Norkko hajoaa kesän lopulla sadoiksi pähkylöiksi ja suomuiksi. Yhdiskasvuiset suomut ovat kasvaneet ja kehittyneet muistuttaen heraldista liljaa tai ristiä. Ne ovat noin 3,5-4 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-4 mm leveät. Pähkylät ovat pientä, lentävää hyönteistä muistuttavan 2-siipiset, noin 2-2,5 mm pitkät ja noin 3-3,5 mm leveät. Läpikuultavien, pyöreähköjen siipien keskellä oleva siemen on soikeahko, kellanruskea tai ruskea, noin 1,5 mm pitkä ja noin 1 mm leveä. Sen kärjessä säilyvät ainakin aluksi emin luotit kuin pikkuhyönteisen tuntosarvet.

Tunturikoivu on Suomessa alkuperäinen ja yleinen Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa, harvinainen Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakunnissa sekä erittäin harvinainen Koillismaan eliömaakunnassa ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnan pohjoisosassa. Se kasvaa usein tiheinä tunturikoivikkoina tuntureiden alemmilla rinteillä muodostaen niille metsänrajan ylimmillään noin 650 metriin merenpinnasta mitattuna. Alemmilla mailla tunturikoivu kasvaa lähinnä kuivissa – tuoreissa kangasmetsissä matalien havupuiden kanssa ja rannoilla. Kasvualueen eteläosissa sitä on usein jo vaikea erottaa metsähieskoivusta, jonka kanssa risteytyminen aiheuttaa välimuotoisuutta. Muissa Pohjoismaissa tunturikoivu kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa, jossa se on ainoa alkuperäinen puu.

Toisin kuin metsähieskoivulla, tunturikoivulla ei pienuutensa ja mutkaisuutensa vuoksi ole taloudellista hyötykäyttöä juuri muuna kuin polttopuuna. Tunturi-Lapissa se on ainoa ja äärettömän tärkeä metsien muodostaja, joka mahdollistaa ja turvaa kasvu- ja elinpaikan hyvin monelle lajille. Lehdilläänkin se tarjoaa ravintoa monille hyönteisille ja myös poroille. Tunturikoivun kannalta hankalin hyönteinen on tunturimittari, Epirrita autumnata, joka nimestään huolimatta on hyvin runsas laji koko maassa. Tunturi-Lapissa naaraat munivat syksyllä koivuihin. Munat talvehtivat lumipeitteen yläpuolella ja kestävät jopa 35 asteen pakkasia. Toukat kuoriutuvat munista keväällä ja aloittavat syömällä puiden hiirenkorvia. Tunturimittarin massaesiintymät toistuvat sykleittäin aiheuttaen suurta tuhoa tunturikoivuille. Ehkä pahimmat tuhot olivat 1960-luvulla, jolloin tunturimittarin toukat söivät Inarin Lapissa koivikot lehdettömiksi noin 10 000 neliökilometrin alueelta. Tämä tuho siirsi puurajaa alemmaksi, ja noin 1 000 neliökilometriä jäi pysyvästi puuttomaksi.

Metsähieskoivu poikkeaa tunturikoivusta yleensä jo ulkomuotonsa perusteella. Se on tavallisesti suorarunkoinen ja yleensä noin 8-20 m korkea puu. Tosin Lapin yhteisellä kasvualueella metsähieskoivut eivät kasva yhtä kookkaiksi kuin etelämpänä. Silmut ovat suipot ja lehdet ohuehkot, kun tunturikoivun silmut ovat tylpät ja lehdet paksut. Metsähieskoivun lehdet ovat tavallisesti noin 3,5-7 cm pitkät, kun ne tunturikoivulla ovat noin 2,5-4 cm pitkät. Hieskoivun molemmat alalajit risteytyvät pensas- tai varpumaisen vaivaiskoivun, B. nana, kanssa, ja risteymiä on lajien koko yhteisellä esiintymisalueella, ja ne ovat melko yleisiä. Risteymälle on annettu toissijainen risteymänimi, B. xintermedia. Risteymä on tavallisesti noin 1-2 m korkea pensas. Lehtilapa on 1-3 cm pitkä, pyöreähkö, paksuhko ja karvainen sekä sahalaitainen. Lehtien syysväri on punakeltainen.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle tunturikoivun esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kiilopääntunturikoivun esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase). Kartastossa tunturikoivu on nimellä B. pubescens var. pumila.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Betula pubescens subsp. czerepanovii – tunturikoivun nuoret oksat ovat ruskeat tai harmaanruskeat. Se on tuulipölytteinen ja yksikotinen puu, joka kukkii lehtien puhkeamisen jälkeen kesäkuusta heinäkuun alkupuolelle. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lounainen alarinne, Kilpisjärveen laskeva tunturikoivikkorinne Retkeilykeskuksen kohdalla, n. 490 m mpy, 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Betula pubescens subsp. czerepanovii – tunturikoivun emikukinto on hedekukintoja huomaamattomampi, yksittäinen, perällinen ja vihreä norkko, joka on kukintavaiheessa pysty, lieriömäisen tasasoukka, noin 7-15 mm pitkä ja noin 3-4 mm leveä. Norkkoperä on noin 2-4 mm pitkä. Kuvassa näkyvät myös norkkojen tyvellä olevien lehtien kellanvihreät korvakkeet, jotka ovat noin 3-5 mm pitkät ja noin 1-2 mm leveät sekä varhain karisevat. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lounainen alarinne, Kilpisjärveen laskeva tunturikoivikkorinne Retkeilykeskuksen kohdalla, n. 490 m mpy, 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Betula pubescens subsp. czerepanovii – tunturikoivun emikukat ovat kolmen kukan viuhkoina norkkosuomujen hangassa. Niitä suojaa kolme tyviosastaan yhdiskasvuista ja kukintavaiheessa vihreää norkkosuomua, joista keskimmäinen on pyöreähköpäinen, kärjestään hapsiliuskainen ja noin 1,5-2 mm pitkä. Kehättömästä emikukasta näkyvät suomujen väleistä vain niiden kaksi luottia. Luotit ovat punaiset, rihmamaiset ja noin 1 mm pitkät. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lounainen alarinne, Kilpisjärveen laskeva tunturikoivikkorinne Retkeilykeskuksen kohdalla, n. 490 m mpy, 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Betula pubescens subsp. czerepanovii – tunturikoivun lehtilapa on ehyt, puikea tai pyöreänpuikea, kärjestään lyhytsuippuinen tai tylpähkö ja tyveltään leveän kiilamainen, pyöreähkö tai lähes suora. Lehtilaita on kertaalleen sahalaitainen. Lapa on paksu, päältä kalju ja vihreä sekä tavallisesti noin 2,5-4 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-3,5 cm leveä. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan jyrkkä lounaisrinne, ensimmäisen, matalan pahtaseinämän yläpuolinen, pensaikkoinen tunturirinne retkeilykeskuksen kohdalla, luonnonsuojelualue, 620 m mpy, 17.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Betula pubescens subsp. czerepanovii – tunturikoivun lehtilavan hammastus on usein epätasainen ja erikokoinen. Lapa on alta vaaleahkon- tai harmaanvihreä ja ainakin suonia myöten karvainen. Tunturikoivu on useiden hyönteisten ja porojenkin ravintokasvi. Vain tunturimittarin, Epirrita autumnata, toukkien massaesiintymiset muodostavat sille todellisen, jopa kuolemaan päättyvän uhan. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan jyrkkä lounaisrinne, ensimmäisen, matalan pahtaseinämän yläpuolinen, pensaikkoinen tunturirinne retkeilykeskuksen kohdalla, luonnonsuojelualue, 620 m mpy, 17.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Betula pubescens ssp. czerepanovii – tunturikoivujen lehdistä ei jää paljoakaan jäljelle tunturimittarin toukkapaljouden syömingeissä. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Kilpisjärven ranta Retkeilykeskuksen kohdalla, n. 475 m mpy, 16.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Betula pubescens subsp. czerepanovii – tunturikoivikot Kilpisjärvellä kokivat viimeksi 2010-luvun alussa tunturimittarin massaesiintymisen seuraukset. Suurin osa koivuista kuitenkin selvisi nipin napin. Tunturimittarin massaesiintymät toistuvat sykleittäin. Ehkä pahimmat tuhot olivat 1960-luvulla, jolloin tunturimittarin toukat söivät Inarin Lapissa koivikot lehdettömiksi noin 10 000 neliökilometrin alueelta. Tämä tuho siirsi puurajaa alemmaksi, ja noin 1 000 neliökilometriä jäi pysyvästi puuttomaksi. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan luoteisrinteen länsipuolinen tunturikoivikko, Saanan nousupolun varsi, 570 m mpy, 16.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Betula pubescens subsp. czerepanovii – tunturikoivikkokuva lähes samalta paikalta otettuna näyttää, miten koivikkorinne voi 12 vuoden kuluttua tuhosta. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan luoteisrinteen länsipuolinen tunturikoivikko, Saanan nousupolun varsi, 560 m mpy, 4.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Betula pubescens subsp. czerepanovii – tunturikoivu on Suomessa alkuperäinen ja yleinen Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa, harvinainen Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakunnissa sekä erittäin harvinainen Koillismaan eliömaakunnassa ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnan pohjoisosassa. Se kasvaa puhtaina koivikkoina Tunturi-Lapissa ja alemmilla mailla lähinnä kuivissa – tuoreissa kangasmetsissä matalien havupuiden kanssa sekä rannoilla. Kasvualueen eteläosissa sitä on usein jo vaikea erottaa metsähieskoivusta, jonka kanssa risteytyminen aiheuttaa välimuotoisuutta. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Mallan luonnonpuisto, Kalottireitin varsi Iso-Mallan ja kolmen valtakunnan rajapyykin välillä, 590 m mpy, 9.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.

Betula pubescens subsp. czerepanovii – tunturikoivu kasvaa usein tiheinä tunturikoivikkoina tuntureiden alemmilla rinteillä muodostaen niille metsänrajan ylimmillään noin 650 metriin merenpinnasta mitattuna. Tunturi-Lapissa se on ainoa ja äärettömän tärkeä metsien muodostaja, joka mahdollistaa ja turvaa kasvu- ja elinpaikan hyvin monelle lajille. Kuvassa koivikon ruskehtava yleissävy näyttää silloisen tunturimittarin aiheuttaman tuhon laajuuden. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan länsirinne, 16.7.2013. Taustalla näkyy vasemmalla Pikku-Malla ja oikealla Iso-Malla. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto