- Bunias orientalis L. – idänukonpalko
- Bunias L. – ukonpalot
- Brassicaceae – ristikukkaiskasvit
Idänukonpalko, Bunias orientalis, on kaksi- tai monivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 60-120 cm korkea ruoho, jonka paalujuuri on pysty, vankka ja voi pituudeltaan lähennellä jopa metriä. Ensimmäisenä vuotena versoo runsas lehtiruusuke. Toisena vuotena ja mahdollisina myöhempinä vuosina kasvaa tanakka varsi, joka on liereä, vihreä tai vaaleanvihreä ja yleensä runsashaarainen. Se on kauttaaltaan ja myös haaroistaan karheanystyinen sekä ainakin alaosastaan vaalean karheakarvainen. Kasvustot ovat yleensä tiheästi monivartisia.
Ruusuke- ja tyvilehdet ovat ruodilliset ja suikeat tai leveänsuikeat sekä ehyet ja epäsäännöllisesti iso- ja terävähampaiset tai tyviosastaan pariliuskaiset. Ruoti on yleensä noin 2-10 cm pitkä ja tiheästi karheakarvainen. Lapa on tavallisesti noin 15-50 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-10 cm leveä. Varsilehdet ovat kierteisesti. Ne ovat alempana ruodilliset, ylempänä lähes tai aivan ruodittomat ja puikeat tai suikeat sekä ruusuke- ja tyvilehtien tavoin ehyet, hammaslaitaiset tai alaosastaan pariliuskaiset. Pituutta niillä on useimmiten noin 4-15 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 0,5-4 cm. Kaikkien lehtien lapa on vihreä ja molemmin puolin karheakarvainen.
Kukinnot ovat varren ja haarojen kärjessä terttumaisesti. Terttu pitenee kukinnan edetessä jopa 20-30 cm pitkäksi. Samaan aikaan, kun tertun kärkiosa kukkii, tyviosa on jo siirtymässä hedelmävaiheeseen. Kukat ovat tukilehdettömät. Kukkaperä on yleensä noin 10-17 mm pitkä ja nystyinen. Verholehtiä on 4. Ne ovat kapeanpuikeat tai lähes pitkulaiset, kuperat, tylpähköpäiset ja keltaiset tai kellanvihreät sekä vaihtelevasti nystyiset ja karvaiset. Kukintavaiheessa verholehdet ovat suoraan sivulle siirottavat. Pituutta niillä on useimmiten noin 3-4 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1-1,2 mm. Teriö on keltainen ja tavallisesti noin 9-12 mm leveä. Terälehtiä on ristikkäisesti 4. Ne ovat vastapuikeat, pyöreä- tai tylppäpäiset ja tyviosastaan kapeaksi suippenevat. Mitoiltaan ne ovat yleensä noin 6-8 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 2-3,5 mm leveät.
Heteitä on 6, joista 4 on pitempää ja 2 lyhyempää. Palhot ovat kellertävät ja alaspäin levenevät. Ponnet ovat keltaiset, ja ponnenpuoliskot ovat tiiviisti yhdessä. Sikiäin on kehänpäällinen, 2-lokeroinen ja lähes tasapaksun pitkulainen. Sen kärjen jatkeena oleva vartalo on lyhyt eikä kukintavaiheessa juurikaan erotu sikiäimestä. Luotti on pyöreä, litteä ja keltainen tai kellanvihreä. Heteiden ja sikiäimen tyvellä on mesiäisiä. Hedelmäperä on useimmiten siirottava, nystyinen ja noin 12-25 mm pitkä. Hedelmä on epäsymmetrisen pallo- tai munamainen litu, joka on kova, kyhmyinen, kellanvihreä ja kypsyessään ruskea. Se on 1- tai 2-siemeninen ja avautumaton sekä lopulta tavallisesti noin 6-9 mm pitkä ja noin 4-5 mm paksu. Lidun kärkiosassa on kuivuneen emin vartalon ja luotin muodostama ota, jonka osuus kokonaispituudesta on noin 1-2 mm. Siemenet ovat 2-siemenisessä lidussa peräkkäin. Ne ovat soikeat tai lähes pyöreät, ruskeat ja noin 2-3 mm pisimmältä läpimitaltaan. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Idänukonpalko on Suomeen 1800-luvulla saapunut ja vakiintunut uustulokas. Se saapui tänne Venäjältä varuskuntien rehukuljetusten mukana. Edelleenkin sen esiintyminen on vahvinta vanhoissa varuskuntakaupungeissa, joissa se on paikoin runsas ja yleinen. Vakinaisen esiintymisalueen luoteisraja kulkee suunnilleen Ahvenanmaalta koilliseen, Kainuun eliömaakuntaan saakka. Satunnaisempana tulokkaana sitä tavataan myös Pohjanlahden rannikkomaakunnissa Perä-Pohjanmaan eliömaakuntaan saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kaupungit ja kylät, vanhat kasarmi- ja linnoitusalueet, tienvarret, kaikenlaiset pientareet, radanvarret sekä teollisuus- ja myllyalueet. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Idänukonpalko on tieteellisen ja suomalaisen nimensä mukaisesti Itä-Euroopasta kotoisin, mutta on tulokkaana levittäytynyt jo lähes kaikkialle Eurooppaan. Ehkä merkittävimmän alkusysäyksen antoi Napoleonin sotaretki 1812 Venäjälle ja sieltä perääntyminen venäläisjoukkojen ahdistamana. Idänukonpalko on joissakin maissa kiusallinen rikkaruoho, mutta Suomessa se pysyttelee yleensä seinustoilla, pientareilla ja muilla vastaavilla paikoilla ollen kukintavaiheessa kuin näyttävä koristekasvi. Peltomailla se ei Suomessa ainakaan pitempään menesty ilmeisesti liiallisen happamuuden vuoksi. Kasvi pysyy sitkeästi aloillaan ja levittäytyy uusille kasvupaikoille pitkän itämiskyvyn omaavien siementen avulla. Idänukonpalko on myös villiyrtti, jonka nuoret versot, lehdet, nuput ja kukat ovat Eija ja Jouko Lehmuskallion kirjaa, Luonnon villit käyttökasvit (2019) lainaten herkullisia. Niitä voi käyttää salaateissa ja keitoissa. Versojen ja lehtien maku on pinaattimaisen mieto ja myös kukkien maku on miellyttävä.
Vaikka Suomessa kasvaa runsaasti keltakukkaisia ristikukkaiskasveja, idänukonpalko on sukunsa ainoana ja täällä heimonsa kookkaimpana varsin helppo oppia tunnistamaan. Tiheän monivartiset ja korkeat sekä latvuksistaan keltaisen kukkapaljouden peittämät kasvit herättävät helposti huomiota. Varren tyvellä ja alaosassa olevat pitkät, suikeat ja ainakin osittain tyveltään pariliuskaiset lehdet sekä pian kehityksensä alkuun pääsevät pompulamaiset lidut varmistavat vielä määrityksen. Etelä-Pohjanmaan eliömaakuntaan, Kristiinankaupungin satamaan, saapui saksalaiskuljetusten mukana 1940-luvulla suvun toinen laji, etelänukonpalko, B. erucago. Selvimmät erot idänukonpalkoon ovat lehdissä ja liduissa. Etelänukonpalon lehdet ovat lähes koko mitaltaan leveän pariliuskaiset, ja liduissa on kyhmyjen lisäksi pitkiä, sormilaitaisia liuskoja. Laji ei kyennyt vakiintumaan eikä sitä ole tavattu Suomesta enää 1940-luvun jälkeen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle idänukonpalon esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemist
Bunias orientalis – idänukonpalon kukinnot ovat varren ja haarojen kärjessä terttumaisesti. Terttu pitenee kukinnan edetessä jopa 20-30 cm pitkäksi. Samaan aikaan, kun tertun kärkiosa kukkii, tyviosa on jo siirtymässä hedelmävaiheeseen. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Mäkelän teollisuusalue, Takumäentien laide Tölkkimäentien risteyksen itäpuolella, 11.6.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Bunias orientalis – idänukonpalon kukinnot ovat tiheitä. Teriö on keltainen ja tavallisesti noin 9-12 mm leveä. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, Ahvenistontien laita Rapamäen länsirinteellä, 11.6.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.
Bunias orientalis – idänukonpalon terälehtiä on ristikkäisesti neljä. Ne ovat vastapuikeat, pyöreä- tai tylppäpäiset ja tyviosastaan kapeaksi suippenevat. Mitoiltaan ne ovat yleensä noin 6-8 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 2-3,5 mm leveät. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, Poltinaho, Turuntien pohjoispuolinen laitaruohikko entisen Poltinahon kasarmialueen kohdalla, 25.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Bunias orientalis – idänukonpalon kukassa on kuusi hedettä, joista kaksi on muita lyhyempää. Palhot ovat kellertävät ja alaspäin levenevät. Ponnet ovat keltaiset, ja ponnenpuoliskot ovat tiiviisti yhdessä. Sikiäin on kehänpäällinen ja lähes lieriömäisen pitkulainen. Luotti on pyöreä, litteä ja keltainen tai kellanvihreä. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, Poltinaho, Turuntien pohjoispuolinen laitaruohikko entisen Poltinahon kasarmialueen kohdalla, 25.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Bunias orientalis – idänukonpalon kukkaperä on yleensä noin 10-17 mm pitkä ja nystyinen. Kukassa on neljä verholehteä. Ne ovat kapeanpuikeat tai lähes pitkulaiset, kuperat, tylpähköpäiset ja keltaiset tai kellanvihreät sekä vaihtelevasti nystyiset ja karvaiset. Kukintavaiheessa verholehdet ovat suoraan sivulle siirottavat. Pituutta niillä on useimmiten noin 3-4 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1-1,2 mm. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, Poltinaho, Turuntien pohjoispuolinen laitaruohikko entisen Poltinahon kasarmialueen kohdalla, 25.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Bunias orientalis – idänukonpalon ruusukelehdet ovat ruodilliset, suikeat ja yleensä ehyet sekä epäsäännöllisesti iso- ja terävähampaiset. Lapa on tavallisesti noin 15-50 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-10 cm leveä. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Mäkelän teollisuusalue, Takumäentien laide Tölkkimäentien risteyksen itäpuolella, 24.9.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Bunias orientalis – idänukonpalon tyvilehdet ovat ruusukelehtien kaltaiset mutta useimmiten alaosastaan pariliuskaiset. Niiden kärkiosa on kookas. Ruoti on yleensä noin 2-10 cm pitkä. EH, Hämeenlinna, Myllymäki, entisen Suomen Kasarmin alue, Suomen Kasarmin kadun varsi, vanhan huoltorakennuksen seinusta, 14.6.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Bunias orientalis – idänukonpalko on Suomessa vakiintunut uustulokas, jonka kasvupaikkoina ovat lähinnä kaupungit ja kylät, vanhat kasarmi- ja linnoitusalueet, tienvarret, kaikenlaiset pientareet, radanvarret sekä teollisuus- ja myllyalueet. A, Sund, Tosarby, Bomarsundiin vievän maantien (tie 2) laita n. 1 km Tosarbyn tienhaarasta itään, 10.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Bunias orientalis – idänukonpalko on Itä-Euroopasta kotoisin, mutta on tulokkaana levittäytynyt jo lähes kaikkialle Eurooppaan. Suomeen laji saapui 1800-luvulla Venäjältä varuskuntien rehukuljetusten mukana. Edelleenkin sen esiintyminen on vahvinta vanhoissa varuskuntakaupungeissa, joissa se on paikoin runsas ja yleinen. Kuvanottohetkellä tiheä piennarkasvusto oli noin 60 m pitkä ja leveimmillään noin 5 m leveä. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, Ahvenistontien laita Rapamäen länsirinteellä, 11.6.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 