- Calypso bulbosa (L.) Oakes – neidonkenkä
- Calypso Salisb. – neidonkengät
- Orchidaceae – kämmekkäkasvit
Neidonkenkä, Calypso bulbosa, on monivuotinen, 10-20 cm korkea ruoho, jonka tyvellä on sipulimainen, vararavintoa sisältävä mukula. Mukuloita on yleensä 2-4 vierekkäin. Mukulan alapuolella on valkea juuri, joka on korallimaisesti haarautunut. Kasvullisen lisääntymisen myötä voi synytä tiheitäkin, selvärajaisia kasvustoja. Varsi on haaraton, hoikka, hiukan särmikäs, usein punertava ja kaljuhko. Varressa on 2-3 väljää, typpimaista, lehtivihreätöntä lehteä. Varren tyvellä, vieressä, on yksi yhteyttävä lehti, joka kasvaa mukulan kärjestä. Lehtiruoti on noin 1-2 cm pitkä. Lehtilapa on noin 3-4 cm pitkä, maanmyötäinen, leveänsoikea, lyhytsuippuinen, ehytreunainen, näkyvän silposuoninen ja pitkittäin poimuinen. Lehden yläpinta on tummanvihreä ja alapinta yleensä sinipunertava. Lehti lakastuu heinäkuussa, mutta korvautuu syksyn lähestyessä uudella, talvehtivalla lehdellä, jonka tyveen kehittyy myös talvehtiva kukkasilmu.
Ainoa kukka sijaitsee varren latvassa. Kukan tyvellä on kalvomainen, kapea, noin 10-20 mm pitkä tukilehti. Kukkaperä ja sen jatkeena oleva sikiäin ovat punaruskeat ja kaarevat mutta eivät kiertyneet. Niiden yhteispituus on noin 20 mm. Kukka on kokonaisuutena noin 30-40 mm. Siinä on kuusi kehälehteä, joista kolme ulommaista ja kaksi sisempää kehälehteä muodostavat aivan kuin kruunun kuudennen kehälehden, kookkaan huulen yläpuolelle. Nämä ylöspäin suuntautuneet kehälehdet ovat kapean kolmiomaisia, teräväkärkisiä ja sini- tai vaaleanpunaisia sekä noin 15 mm pitkiä. Huuli on noin 20-25 mm pitkä ja se on laaja, isoaukkoinen, syvään kovera ja konttimainen tai virsumainen. Sen alapuolinen kärki päättyy kahteen terävään kannukseen, joiden päälle levittäytyy huulen leveä helma. Huulessa on vaaleanpunertavia ja kellertäviä sävyjä. Kontin pohja on pystysuuntaisesti ja epäyhtenäisesti kellanruskearaitainen. Huulen helma on hyvin vaaleanpunertava tai lähes valkoinen. Huulen aukon alalaita on kellanruskeakarvainen. Kukassa on vaniljainen tuoksu.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet lehtimäiseksi siitintukuksi, joka jää huulen sisälle piiloon. Tukussa on yksi hede ja kaksi luottia. Ponnen lokeroissa siitepöly on kahtena tarttumakantaisena myhkynä. Jos kukkaa ei pölytetä, se pysyy auki noin kaksi viikkoa. Sen sijaan pölyttynyt kukka kuihtuu muutamassa päivässä. Hedelmä on pysty, nuijamainen, ruskea ja noin 20-30 mm pitkä kota. Kotia kehittyy noin 20-50 %:iin kukista. Siementuotanto on runsasta, sillä yksi kota voi sisältää 6 000 – 20 000 hyvin pientä siementä, jotka leviävät tuulen mukana. Pölymäisen pienen siemenen on kuitenkin päästävä kosketukseen maanpintaan, jossa muhii valmiiksi kuuseen ja kalkkiseen pohjaan sitoutunut juurisieni. Alkukehitys on hidasta ja kukintavaiheen kasvi saavuttaa vasta noin 10 vuoden iässä. Normaali kukinta-aika on touko-kesäkuu.
Monen muun kämmekän tavoin myös neidonkengän pölytys perustuu huijaukseen, sillä kukissa ei ole mettä. Pölyttäjinä toimivat kimalaiset ja loiskimalaiset. Näyttävä kukka houkuttelee niitä lähempään tutustumiseen. Huulen aukon karvat jo erehdyttävät tulijoita luulemaan niitä heteiksi. Myös huulen pohjan kellanruskeat viirut ja täplät vaikuttavat heteiltä sekä toimivat samalla mesiviittoina kohti huulen kannuksia. Hyönteinen työntyykin huulen sisään tavoittelemaan olematonta mettä kannusten pohjalta. Samalla sen selkään takertuvat siitepölymyhkyt. Medenonkija ei yleensä usko ensimmäistä hukkakokemustaan, vaan käy vielä tarkistamassa muutaman kukan ennen kuin luopuu turhasta työstä. Näillä uusintayrityksillä siitepöly kulkeutuu toisen kukan emiluoteille.
Neidonkenkä on alkuperäinen laji Suomessa ja sen pääesiintymisalueet sijaitsevat Lapin kolmiossa (Kemin, Tervolan ja Rovaniemen seudut, Perä-Pohjanmaan eliömaakunta) sekä Koillis-Kuusamossa (Koillismaan eliömaakunta). Molemmilla alueilla on satoja populaatioita. Pohjoisimmat esiintymät ovat Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakunnissa. Etelämpänä, Oulun Pohjanmaan, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon eliömaakunnissa on vain yksittäisiä esiintymiä. Etelä-Hämeen ja Pohjois-Savon eliömaakunnista laji on hävinnyt. Suomen kukkivien versojen kokonaismääräksi on arvioitu noin 30 000. Kasvupaikkoina ovat erityisesti vanhat, sammaleiset ja rinteiset kuusikot, joissa on riittävästi liikkuvaa vettä sekä lehdot, lehto- ja lettokorvet. Laji on kalkinsuosija.
Neidonkenkä on rauhoitettu koko Suomessa ja on Suomen kansainvälinen vastuulaji. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa laji on todettu vaarantuneeksi (VU). Se on taantunut ja yksilömäärät ovat vähentyneet. Kehitykseen ovat ensisijaisesti vaikuttaneet metsien uudistamis- ja hoitotoimet sekä rakentaminen. Erikoisen ja kauniin näköisenä kasvina neidonkenkää uhkaa myös keräily ja poiminta. Muissa Pohjoismaissa neidonkenkää esiintyy vain Ruotsissa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle neidonkielen esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto











Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
- Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
- Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto