- Cerastium alpinum L. – tunturihärkki
- subsp. alpinum – karvatunturihärkki
- Cerastium L. – (viuhko)härkit
- Caryophyllaceae – kohokkikasvit
Tunturihärkki, Cerastium alpinum, on monimuotoinen laji, josta Pohjoismaissa kasvaa kolme alalajia: karvatunturihärkki, subsp. alpinum, villatunturihärkki, subsp. lanatum ja kaljutunturihärkki, subsp. glabratum. Ne kaikki kasvavat myös Suomessa. Kuten nimistöstä voi päätellä, taksonien karvoitus ja sen tyyppi ovat keskeisiä erottavia tekijöitä, vaikka muitakin eroja löytyy. Alalajit eivät aina pysy puhtaina, vaan välimuotoisiakin kasvustoja esiintyy. Lisäksi ultraemäksisillä kallioalueilla tavataan serpentiiniekotyyppejä, joita on kuvattu myös muunnoksksi. Ne ovat hentoja, pieniä, pienilehtisiä ja usein myös pienikukkaisia ja niitä on erilaistunut kaikista alalajeista. Niiden taksonominen asema ja nimistökin ovat vahvistamatta. Alla esitetyt mitat eivät huomioi näitä erikoistuneita ekotyyppejä.
Karvatunturihärkki on monivuotinen, kasvutavaltaan mattomainen tai löyhästi mätästävä. Versot ovat kukallisia tai kukattomia. Kukattomat varret ovat rentoja ja kärjestään kohenevia. Kukalliset varret ovat kohenevia tai yläosastaan pystyjä ja kukintoon saakka haarattomia sekä noin 10-25 cm korkeita. Varret ovat tiheäkarvaiset ja lähes aina vihreät. Karvoitus muodostuu hapsi- ja nystykarvoista sekä toisinaan mukana olevista kähärämmistä villakarvoista.
Kukattomien versojen lehdet ovat vastakkaiset ja yleensä lusikkamaiset verson päättyessä tavallisesti lehtiryppääseen. Kukallisten versojen lehdet ovat vastakkaiset, ruodittomat ja kapeansoikeat – soikeat sekä yleensä noin 10-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 2-5 mm leveät. Lehdet ovat vihreät ja niiden laita on pääasiassa villakarvainen ja pinnat tiheään tai harvemmin villa- ja hapsikarvaiset sekä toisinaan myös nystykarvaiset.
Kukinto on harsu ja tavallisesti 1-4-kukkainen. Kukinnon tukilehdet ovat vihreät ja ainakin hapsikarvaiset sekä kalvolaitaiset tai kokonaan kalvomaiset ja noin 3-5 mm pitkät. Kukkaperä on yleensä noin 1,5-3,5 cm pitkä sekä tiheästi hapsi- ja nystykarvainen. Seassa voi olla myös joitakin villakarvoja. Kukat ovat kaksineuvoiset, 5-lukuiset ja kukkiessaan pystyt, yläviistot tai siirottavat. Verhiön tyvi on pyöreähkö tai toisinaan kulmikas. Verholehdet ovat tyveen asti erilliset, suikeat, teräväkärkiset, vihreät ja toisinaan sinipunalaikkuiset sekä enintään 0,3 mm:n levyisesti kalvolaitaiset. Ne ovat noin 4-9 mm pitkät ja noin 1,5-3 mm leveät sekä karvoitukseltaan kukkaperien kaltaiset.
Teriö on usein avoimen kellomainen ja läpimitaltaan tavallisesti noin 15-20 mm. Terälehdet ovat valkoiset, tyveltään keltaiset, laajat ja tyveä kohti kapenevat sekä usein hieman limittäiset. Niiden kärki on matalasti (noin 0,5-3 mm) lovipäinen. Pituus on yleensä 9-15 mm ja leveys 4-7 mm. Ne ovat noin 1,5-2 kertaa verholehtien pituiset. Heteitä on 10 ja emin vartaloita ja luotteja 5. Hedelmä on lieriömäinen, enemmän tai vähemmän käyrä, noin 7-16 mm pitkä ja noin 2-3,5 mm leveä sekä kellanruskea kota, joka on noin 1,5-2 kertaa verhiön pituinen. Kota avautuu 10-liuskaisesti. Siemenet ovat pyöreähköt, hieman litteät, nystermäiset ja ruskeat sekä läpimitaltaan noin 1-1,3 mm. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.
Karvatunturihärkki on alkuperäinen alalaji Suomessa. Se on yleisempi neljässä pohjoisimmassa eliömaakunnassa sekä harvinainen Perä-Pohjanmaan, Koillismaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa. Se kasvaa tunturirinteillä, kalliopenkereillä, soraikoilla, rannoilla, ultraemäksisillä kallioilla, kyläkentillä ja -niityillä sekä tienvarsilla. Nimialalaji kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa.
Karvatunturihärkki on helppo pitää erossa kaljutunturihärkistä, subsp. glabratum. Sen sijaan rajan veto villatunturihärkkiin, subsp. lanatum, on paljon haastavampaa. Molemmat ovat tiheäkarvaisia. Villatunturihärkki tosin näyttää paljaalle silmällekin karvaisemmalta, mutta jos vertailukohta puuttuu, tämä ei riitä, koska karvaisuusaste vaihtelee myös nimialalajilla. Varmuuden saa suurennuslasilla. Kannattaa tarkastella varren tai kukkaperän karvoitusta. Kuten edellä on kuvattu, karvatunturihärkin karvoitus muodostuu pääsääntöisesti suorahkoista hapsikarvoista ja nystykarvoista. Kiharampia villakarvoja on yleensä enintään harvakseen. Villatunturihärkillä kähärät villakarvat ovat pääosassa, kun taas hapsi- ja/tai nystykarvat ovat lyhyitä ja enintään vähemmistönä. Alempana varsissa niitä ei yleensä ole ollenkaan. (Alla olevan kuvasarjan viimeisenä ovat vertailukuvat kukkaperien ja verhiöiden karvoituksesta.) Aivan pohjoisessa kasvaa tunturihärkkiä jonkin verran muistuttava lumihärkki, jonka aikaisempi nimi oli C. cerastoides. Nykyisin se on viety torahärkkien sukuun nimellä Dichodon cerastoides. Lumihärkki on keskimäärin pienempi, sen varret ja kukkaperät ovat toispuolisesti hentokarvaiset sekä lehdet kaljut. Lisäksi emin vartaloita ja luotteja on kolme.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle karvatunturihärkin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Cerastium alpinum subsp. alpinum – tunturihärkki subsp. karvatunturihärkki vasemmalla ja C. alpinum subsp. lanatum – tunturihärkki subsp. villatunturihärkki oikealla. Villatunturihärkin kukkaperät ja verholehdet ovat tiheästi nysty- ja hapsikarvaiset. Kiharia villakarvoja niissä on yleensä vain vähän ja kuvan yksilössä vain muutama. Karvatunturihärkin kukkaperä ja verholehdet ovat tiheästi kähärän villakarvaiset. Seassa voi olla jonkin verran nysty- ja hapsikarvoja. Kuvan yksilössä seassa on vain vähän hapsikarvoja. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saana, 6.7. ja 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 