- Cerastium alpinum L. – tunturihärkki
- subsp. lanatum (Lam.) Ces. – villatunturihärkki
- Cerastium L. – (viuhko)härkit
- Caryophyllaceae – kohokkikasvit
Tunturihärkki, Cerastium alpinum, on monimuotoinen laji, josta Pohjoismaissa kasvaa kolme alalajia: karvatunturihärkki, subsp. alpinum, villatunturihärkki, subsp. lanatum ja kaljutunturihärkki, subsp. glabratum. Ne kaikki kasvavat myös Suomessa. Kuten nimistöstä voi päätellä, taksonien karvoitus ja sen tyyppi ovat keskeisiä erottavia tekijöitä, vaikka muitakin eroja löytyy. Alalajit eivät aina pysy puhtaina, vaan välimuotoisiakin kasvustoja esiintyy. Lisäksi ultraemäksisillä kallioalueilla tavataan serpentiiniekotyyppejä, joita on kuvattu myös muunnoksiksi. Ne ovat hentoja, pieniä, pienilehtisiä ja usein myös pienikukkaisia ja niitä on erilaistunut kaikista alalajeista. Niiden taksonominen asema ja nimistökin ovat vahvistamatta. Alla esitetyt mitat eivät huomioi näitä erikoistuneita ekotyyppejä.
Villatunturihärkki on monivuotinen ja kasvutavaltaan löyhän mattomainen. Versot ovat kukallisia tai kukattomia. Kukattomat varret ovat rentoja ja kärjestään kohenevia. Kukalliset varret ovat tyveltä kohenevia mutta yleensä suurimmalta osalta pituuttaan pystyjä ja kukintoon saakka haarattomia sekä noin 5-20 cm korkeita. Varret ovat tiheästi valkoisen villakarvaiset ja vihreät tai jossain määrin sinipunertavat, erityisesti yläosastaan.
Kukattomien versojen lehdet ovat vastakkaiset ja tyviosassa suomumaiset sekä ylempänä soikeat tai leveänsoikeat. Verson kärjessä on tiheähkö lehtirypäs. Kukallisten versojen lehdet ovat vastakkaiset, ruodittomat ja tavallisesti soikeat sekä yleensä noin 5-15 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 2-5 mm leveät. Lehdet ovat kauttaaltaan ja tiheästi kähärän villakarvaiset. Toisinaan seassa voi olla myös suoria hapsikarvoja. Väriltään ne ovat vihreät tai toisinaan tyviosastaan, harvoin laajemmin, sinipunaiset.
Kukinto on harsu ja tavallisesti 1-4-kukkainen. Kukinnon tukilehdet ovat vihreät tai sinipunaiset, villakarvaiset ja kalvolaitaiset tai kokonaan kalvomaiset sekä noin 3-5 mm pitkät. Kukkaperä on vihreä tai vaihtelevasti – kokonaan sinipunainen, yleensä noin 2-6 cm pitkä ja tiheästi villakarvainen. Seassa voi olla myös joitakin lyhyitä hapsi- ja nystykarvoja. Kukat ovat kaksineuvoiset, 5-lukuiset ja kukkiessaan yleensä pystyt tai yläviistot. Verhiön tyvi on pyöreähkö tai toisinaan kulmikas. Verholehdet ovat tyveen asti erilliset, soikeat, vihreät ja toisinaan enemmän tai vähemmän sinipunaiset sekä enintään 0,5 mm:n levyisesti kalvolaitaiset. Ne ovat noin 4-9 mm pitkät ja noin 1,5-3 mm leveät sekä karvoitukseltaan kukkaperien kaltaiset.
Teriö on usein avoimen kellomainen ja läpimitaltaan tavallisesti noin 15-20 mm. Terälehdet ovat valkoiset, tyveltään keltaiset, laajat ja tyveä kohti kapenevat sekä usein hieman limittäiset. Niiden kärki on matalasti (noin 0,5-3 mm) lovipäinen. Pituus on yleensä 9-15 mm ja leveys 4-7 mm. Ne ovat noin 1,5-2 kertaa verholehtien pituiset. Heteitä on 10 ja emin vartaloita ja luotteja 5. Hedelmä on lieriömäinen, enemmän tai vähemmän käyrä, noin 7-16 mm pitkä ja noin 2-3,5 mm leveä sekä kellanruskea kota, joka on noin 1,5-2 kertaa verhiön pituinen. Kota avautuu 10-liuskaisesti. Siemenet ovat pyöreähköt, hieman litteät, nystermäiset ja ruskeat sekä läpimitaltaan noin 1-1,3 mm. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.
Villatunturihärkki on alkuperäinen alalaji Suomessa. Se on vähän yleisempi vain Enontekiön Lapin eliömaakunnassa sekä harvinainen Inarin Lapin, Kittilän Lapin, Sompion Lapin, Koillismaan ja Kainuun eliömaakunnissa. Se on kalkinsuosija ja kasvaa lähinnä pahdoilla, kalliohyllyillä ja vyörysoraikoissa. Villatunturihärkki kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa.
Villaatunturihärkki on helppo pitää erossa kaljutunturihärkistä, subsp. glabratum. Sen sijaan rajan veto karvatunturihärkkiin, subsp. alpinum, on paljon haastavampaa. Molemmat ovat tiheäkarvaisia. Villatunturihärkki tosin näyttää paljaalle silmällekin karvaisemmalta, mutta jos vertailukohta puuttuu, tämä ei riitä, koska karvaisuusaste vaihtelee myös nimialalajilla. Varmuuden saa suurennuslasilla. Kannattaa tarkastella varren tai kukkaperän karvoitusta. Kuten edellä on kuvattu, villatunturihärkin karvoitus muodostuu pääsääntöisesti kähäristä villakarvoista, kun taas hapsi- ja/tai nystykarvat ovat lyhyitä ja enintään vähemmistönä. Karvatunturihärkillä vastaava karvoitus muodostuu suorahkoista hapsikarvoista ja nystykarvoista. Kiharampia villakarvoja on yleensä enintään harvakseen. (Alla olevan kuvasarjan viimeisenä ovat vertailukuvat kukkaperien ja verhiöiden karvoituksesta.) Aivan pohjoisessa kasvaa tunturihärkkiä jonkin verran muistuttava lumihärkki, jonka aikaisempi nimi oli C. cerastoides. Nykyisin se on viety torahärkkien sukuun nimellä Dichodon cerastoides. Lumihärkki on keskimäärin pienempi, sen varret ja kukkaperät ovat toispuolisesti hentokarvaiset sekä lehdet kaljut. Lisäksi emin vartaloita ja luotteja on kolme.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle villatunturihärkin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Cerastium alpinum subsp. alpinum – tunturihärkki subsp. karvatunturihärkki vasemmalla ja C. alpinum subsp. lanatum – tunturihärkki subsp. villatunturihärkki oikealla. Villatunturihärkin kukkaperät ja verholehdet ovat tiheästi nysty- ja hapsikarvaiset. Kiharia villakarvoja niissä on yleensä vain vähän ja kuvan yksilössä vain muutama. Karvatunturihärkin kukkaperä ja verholehdet ovat tiheästi kähärän villakarvaiset. Seassa voi olla jonkin verran nysty- ja hapsikarvoja. Kuvan yksilössä seassa on vain vähän hapsikarvoja. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saana, 6.7. ja 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 