- Cerastium glutinosum Fr. – tahmahärkki
- synonyyminimi Cerastium pumilum subsp. glutinosum – alvarihärkki subsp. tahmahärkki
- Cerastium L. – (viuhko)härkit
- Caryophyllaceae – kohokkikasvit
Tahmahärkki, Cerastium glutinosum, on ylitalvinen, yksivuotinen ruoho, jonka ensimmäiset kukintovarret ovat pystyt ja alle 10 cm:n korkuiset. Kasvun edetessä yksilöiden tyveltä versoo yhä uusia, kohenevia ja joka taholle suuntautuvia varsia, jotka haarovat toistuvasti. Kasvukauden lopulla, jolloin haarojen ylimmätkin kukat ovat jo hedelmävaiheessa, yksilöiden pituus voi yltää 15 cm:iin saakka. Kukattomat tyvivesat puuttuvat. Pääjuuri on hyvin hento ja jossain määrin sivujuurinen. Koko kasvi on yleissävyltään vaalean- tai kellanvihreä, ja sitä ympäröi kauttaaltaan tiheä ja tahmea nystykarvoitus. Tämä ominaisuus määrittää myös tieteellistä ja suomalaista lajinimeä. Tahmaisuuden vuoksi yksilöt näyttävät varsinkin kasvukauden lopulla aika roskaisilta, kun niihin tarttuu tuulen kuljettamaa kasviainesta ja hiekansiruja. Varret ovat liereät ja usein ainakin alemmista nivelväleistään punaruskeat. Varren tyviosassa on nystykarvojen lisäksi tiheähkösti myös niitä pitempiä hapsikarvoja.
Lehdet ovat vastakkaiset ja ruodittomat. Ne ovat puikeat, soikeat tai toisinaan myös suikeahkot, tylppä- tai lyhyen suippokärkiset ja yleensä noin 3-15 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 1,5-6 mm leveät. Lehdet ovat lyhyen nystykarvaisuuden lisäksi pinoiltaan ja laidoiltaan myös pitemmästi hapsikarvaiset.
Kukinto-osa muodostuu peräkkäisistä kaksihaaraviuhkoista, joissa kukat ovat haarojen kärjessä ja haarahangoissa. Kukinnon tukilehdet ovat lähinnä kapeanpuikeat, vihreät tai osittain punaruskeat, kalvokärkiset ja kapeasti kalvolaitaiset sekä varsilehtien tavoin karvaiset. Ne ovat noin 2-4 mm pitkät ja noin 1-2 mm leveät. Toiseksi alimpien kukkien tukilehtien kalvokärki on kalvomainen 1/20-1/4:n matkalta tukilehden koko pituudesta. Kukkaperä on tavallisesti noin 3-5 mm pitkä ja tiheästi nystykarvainen. Kukat ovat kaksineuvoiset, kukkiessaan pystyt, yläviistot tai siirottavat. Verholehtiä on 5, ja ne ovat tyveen asti erilliset, kapeanpuikeat, suipon teräväkärkiset ja vihreät tai vaihtelevasti sinipunaiset – punaruskeat sekä kalvolaitaiset. Verholehdet ovat kaljukärkiset mutta muuten nysty- ja hapsikarvaiset sekä yleensä noin 4-6 mm pitkät ja noin 0,7-1 mm leveät.
Teriö aukeaa vain osittain terälehtien jäädessä pystyhköön tai yläviistoon asentoon. Se on silloin noin 4-6 mm leveä. Terälehtiä on 5, ja ne ovat valkoiset, kapean vastapuikeat, lovipäiset ja tavallisesti noin 3-4 mm pitkät sekä noin 1-1,5 mm leveät. Ne yltävät noin verholehtien kärjen tasolle tai hieman kärjen alapuolelle. Heteitä on 5-10. Niiden palhot ovat vaaleat ja ponnet keltaiset ja pyöreähköt. Sikiäin on kehänpäällinen ja pitkänpyöreähkö. Sen kärjessä on 5 valkoista emin vartaloa ja luottia. Hedelmä on lieriömäinen, suora tai hieman ylöspäin kaartuva ja kellertävä kota, joka on yleensä noin 6-8 mm pitkä, noin 1,8-2 mm leveä ja huomattavasti verhiötä pitempi. Siementen kypsyttyä se on läpikuultavan kalvomainen. Kota avautuu kärjestään 10-liuskaisesti. Siemenet ovat pyöreähköt, matalanystermäiset, vaaleanruskeat ja läpimitaltaan noin 0,5-0,6 mm. Normaali kukinta-aika on touko-kesäkuu.
Tahmahärkki on Suomessa alkuperäinen. Lajin esiintymisalue rajoittuu Ahvenanmaalle, jossa se on yleisehkö ja Varsinais-Suomen rannikko- ja saaristoseudulle, jossa se on harvinainen. Lisäksi Kasviatlaksessa on yksi löytö Uudenmaan eliömaakunnasta, Hangosta 2013. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kallioiset, kuivat merenrantakedot, aurinkoiset mäkirinteet ja pihakedot. Laji suosii kalkkialustaa ja lintujen istumapaikkoja. Se on viime vuosikymmeninä harvinaistunut. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa tahmahärkki on todettu silmällä pidettäväksi lajiksi (NT). Luokkaan johtaneina kriteereinä ovat olleet lähinnä yksilöiden määrän merkittävä väheneminen, suppea esiintymisalue, esiintymisen voimakas pirstoutuminen ja erittäin suuret kannanvaihtelut. Uhkatekijänä on avoimien alueiden sulkeutuminen. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Suomessa kasvaa viisi alkuperäistä härkkilajia ja yksi vakiintunut uustulokas. Lisäksi yksi härkkilaji on siirretty toiseen sukuun. Kaksi lajeista, tahmahärkki ja mäkihärkki, C. semidecandrum, ovat lähes identtisiä, ja niiden erottaminen toisistaan vaatii lähempää ja pikkutarkkaa tutkistelua. Molemmat lajit ovat yksivuotisia, samaa kokoluokkaa, nystykarvaisia, ja niiltä puuttuvat kukattomat tyvivesat. Yleisväriltään mäkihärkki on harmahtavanvihreä ja tahmahärkki vaalean- tai kellanvihreä. Mäkihärkin kukinnon tukilehdet ovat leveästi kalvolaitaiset, kun ne tahmahärkillä ovat vain kapeasti kalvolaitaiset. Määrityskaavoissa lajien erottavana tuntomerkkinä on mainittu toiseksi alimpien kukkien tukilehtien kalvokärki, joka mäkihärkillä on kalvomainen 1/3-3/5:n matkalta tukilehden koko pituudesta. Tahmahärkillä vastaava kalvo-osuus on vain 1/20-1/4 tukilehden pituudesta.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle tahmahärkin esiintymiskartalle Suomessa.
Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase). Järjestelmässä tahmahärkki on käsitelty alvarihärkin, C. pumilum alalajina, subsp. glutinosum.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto



Cerastium glutinosum – tahmahärkki on yleissävyltään vaalean- tai kellanvihreä. Lähilaji, mäkihärkki, C. semidecandrum, on yleissävyltään harmahtavanvihreä. Kasvun edetessä tahmahärkin tyveltä versoo yhä uusia, kohenevia ja joka taholle suuntautuvia varsia, jotka haarovat toistuvasti. Kasvukauden lopulla, jolloin haarojen ylimmätkin kukat ovat jo hedelmävaiheessa, yksilöiden pituus voi yltää 15 cm:iin saakka. Kukattomat tyvivesat puuttuvat. A, Eckerö, Skag, Kråkskärin länsilaita, tasainen rantakallioalue Skagvägenin pikkutien pohjoispäässä, kahden rantavajan välinen alue, rantaan vievän hiekkatieuran laide, 21.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.




Cerastium glutinosum – tahmahärkin kukinnon tukilehdet ovat lähinnä kapeanpuikeat, vihreät tai osittain punaruskeat, kalvokärkiset ja kapeasti kalvolaitaiset sekä nysty- ja hapsikarvaiset. Ne ovat noin 2-4 mm pitkät ja noin 1-2 mm leveät. Kukkaperä on tavallisesti noin 3-5 mm pitkä ja tiheästi nystykarvainen. Mäkihärkki on paahteisten kasvupaikkojen kasvina tarkka siitä, milloin se availee säästeliääseen tapaansa terälehtiään. Sateisella, jopa pilvisellä säällä tai illansuussa kuvaaja saa linssinsä eteen vain tiiviisti sulkeutuneita kukkia. 23.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.



Cerastium glutinosum – tahmahärkin hedelmä on lieriömäinen, suora tai hieman ylöspäin kaartuva ja kellertävä kota, joka on yleensä noin 6-8 mm pitkä, noin 1,8-2 mm leveä ja huomattavasti verhiötä pitempi. 23.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.



Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto