- Chamorchis alpina (L.) Rich. – tunturiorho
- Chamorchis Rich. – tunturiorhot
- Orchidaceae – kämmekkäkasvit
Tunturiorho on monivuotinen, yleensä 5-12 cm korkea ruoho, jonka juurakossa on kaksi kasvin kokoon nähden suurikokoista, noin 1,5-2,5 cm pitkää, soikeaa tai pyöreää. liuskatonta ja vierekkäistä juurimukulaa. Niiden yläpuolella on juurikimppu. Varsi on haaraton, särmikäs, vihreä ja kalju. Tyvellä on 2-4 tuppimaista, väljää, lavatonta alalehteä. Varsilehdet kohoavat ruusukkeisesti ylimmän, lavattoman alalehden tupesta. Lehtiä on tavallisesti 5-10 ja ne ovat noin 3-8 cm pitkiä, vain 1-2 mm leveitä, tasasoukkia, terävähkökärkisiä ja kouruja sekä vihreitä ja kaljuja. Joskus ylempänä varrella voi olla 1-2 kapeaa lehteä.
Kukintotähkä on harsuhko, tasalevyinen ja tavallisesti noin 2-3 cm pitkä sekä noin 5-15-kukkainen. Kukat ovat noin 3-4 mm leveitä, perättömiä ja tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat kapeita ja suippenevat koko pituudeltaan terävään kärkeen. Pituutta niillä on noin 5-7 mm. Toisinaan alimmat tukilehdet ovat varren ylälehtien kaltaisia ja noin 10-15 mm pitkiä. Sikiäin on pysty tai yläviisto, usein punertava tai ruskehtava, soikeahko, suonikas, kiertynyt ja kalju sekä noin 4-5 mm pitkä. Sen kärki on käyrä, jonka vuoksi kukka on sivulle suuntautunut tai nuokkuva.
Kolme ulointa kehälehteä ovat kellertävän- tai vihertävänvalkoisia, toisinaan ruskehtavia, soikeita, tylpähkökärkisiä ja 3-3,5 mm pitkiä. Niistä kaksi on sivuilla ja yksi kukan yläpuolella. Kaksi sisempää kehälehteä ovat samaa värimaailmaa kuin ulommatkin, mutta ne ovat kapeita ja noin 2,5 mm pitkiä. Ne ovat suuntautuneet yläviistoon siitintukun kahta puolen ja jäävät ainakin osittain ulompien peittoon. Nämä viisi kehälehteä ovat ahtaan kellomaisesti yhdensuuntaisia. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa noin 5 mm pitkän, kapeahkon, liuskattoman ja kellanvihreän huulen, joka usein jo varhain lakastuu tummanruskeaksi. Huuli on kannukseton, mutta sen tyvellä, kahden kohouman välissä on kuppimainen painanne, johon erittyy mettä. Kukka on tuoksuton.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi toimiva hede ja kaksi toimivaa luottia. Kolmas emilehti on muuntunut edellä mainittujen väliseksi, itsepölytyksen estäväksi keulaksi. Emin yläpuolelle nousevan kookkaan, palhottoman ponnen siitepöly on kahtena keltaisena, tarttumakantaisena myhkynä. Mesi houkuttelee pölyttäjiä, joista kuitenkin tiedetään vähän. Niihin kuuluvat ainakin loispistiäiset, todennäköisesti kärpäsetkin. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
Pölytystulos ja hedelmysten kehittyminen ovat riippuvaisia Lapin kesäsäistä. Suotuisina kesinä hedelmyksiä kehittyy enemmänkin. Kehälehdet säilyvät pitkään kehittyvässä hedelmässä, joka on pysty, soikea, vahvasuoninen, kalju ja noin 6 mm pitkä kota, joka avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät keveytensä ansiosta tuulen mukana. Siemenessä ei ole vararavintoa. Jotta siitä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren kautta. Kehitys siemenestä taimeksi ja edelleen kukkivaksi kasviksi kestänee useita vuosia.
Tunturiorhon tulevaisuus ei ole kuitenkaan pelkästään siementaimien varassa. Mukulallisten kämmeköiden yleisestä linjasta poiketen se kasvattaa kesän aikana aika usein kaksi uutta juurimukulaa yhtä vanhaa korvaamaan. Näistä molemmista kehittyy myöhemmin erilliset, kasvulliset yksilöt ja näin alkuperäinen kasvi saattaa vähitellen laajeta jopa monikymmenvartiseksi tuppaaksi. Ainakin juurimukuloidensa koon puolesta laji kyennee vararavinnon ja sienijuuren avulla pitämään myös maanalaisia välivuosia. Tästä ei ole kuitenkaan käytettävissä tarkempaa tietoa.
Tunturiorho on alkuperäinen laji Suomessa. Se kasvaa vain Enontekiön Lapin eliömaakunnassa, Käsivarren päässä, Kilpisjärven Saanan lounaisrinteellä, jossa sillä on puolen tusinaa kasvustoa. Se on tavattu Käsivarren kärjen alueelta myös Toskalharjilta 1935 ja Mallalta 1919. On syytä olettaa, että näitä kasvustoja ei enää ole olemassa. Laji on kalkinvaatija ja kasvaa Saanan paljakan tunturikankaalla ja -niityllä. Tunturiorho on rauhoitettu ja vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on sijoitettu erittäin uhanalaisten luokkaan (EN). Syynä ovat suppea esiintymisalue ja taantuminen sekä erittäin suuret kannanvaihtelut. Uhanalaistumiseen vaikuttavat esiintymisalueen pienen koon vuoksi myös satunnaistekijät ja tulevaisuudessa lisäksi kuluminen ja ilmastonmuutos. Muissa Pohjoismaissa lajia esiintyy Ruotsissa ja Norjassa. Näissä maissa se ei ole uhanalainen tai silmälläpidettävä. Norjassa sitä ei ole myöskään rauhoitettu.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle tunturiorhon esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
- Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
- Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 