- Chelidonium majus L. – keltamo
- Chelidonium L. – keltamot
- Papaveraceae – unikkokasvit
Keltamo, Chelidonium majus, on monivuotinen, maitiaisnesteellinen ja tavallisesti noin 40-60 cm korkea, myrkyllinen ruoho. Sen sisältämä maitiaisneste on punakeltaista. Juurakko on lyhyehkö, vankka, pysty tai vino ja ruskea. Se on puutunut ja toisinaan yläpäästään haaroittuva sekä vanhojen ruusukelehtien ruodintyvien ympäröimä. Varsia on yksi tai useampi. Niiden tyvellä on lehtiruusuke. Yksilöt ovat yksittäin, pieninä ryhminä tai toisinaan myös laajoina, peittävinä kasvustoina. Varsi on pysty, lehdekäs ja nivelistään haarova. Se on vihreä, sinivihreä tai harmaanvihreä, liereä ja ontto. Ainakin varren alaosa mutta usein myös yläosa ja haarat ovat harvakseen tai tiheämmin pitkäkarvaiset. Karvat ovat valkoiset, monisoluiset ja mutkaiset tai kähärät sekä yleensä noin 2-5 mm pitkät.
Ruusukelehdet ovat ruodilliset ja parilehdykkäiset. Lehtiruoti on tyveltään levenevä, yleensä varren tavoin karvainen ja noin 5-15 cm pitkä. Lehtilapa on ulkokehältään soikeahko tai vastapuikea ja yleensä noin 10-20 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 5-13 cm leveä. Päätölehdykän lisäksi lehdykkäpareja on useimmiten 2-4. Varsilehdet ovat kierteisesti. Alempana ne ovat lyhytruotiset ja latvaosassa lähes tai aivan ruodittomat. Lehdykkäpareja on päätölehdykän lisäksi yleensä 2 tai 3 ja lehtilapa on suhteessa pituuteen tavallisesti leveämpi kuin ruusukelehdillä. Kaikkien lehtien sivulehdykät ovat tavallisesti soikeita tai pyöreähköjä, jossain määrin liuskoittuneita ja epäsäännöllisesti pyöreän tai tylpän isohampaisia. Sivulehdykät ovat kookkaimmillaan useimmiten noin 6 cm pitkiä ja noin 5 cm leveitä. Päätölehdykkä on muuten samanlainen, mutta se on yleensä sivulehdyköitä kookkaampi ja päästään 3-liuskainen. Lehdykät ovat ruodilliset. Ruoti ja lavan keskiranka ovat tavallisesti siirottavasti karvaiset. Ruoti on useimmiten noin 2-20 mm pitkä ja erityisesti lavan kärkiosassa tyveltään yhdiskasvuinen rangan kanssa. Usein lavan kärkiosassa lehdyköiden ruodin tyvipäässä on vielä erillinen, pienempi lehdykkä. Kaikki lehdykät ovat päältä vihreät tai kellanvihreät ja kaljut sekä alta sini- tai harmaanvihreät ja suonista keskirangan tavoin siirottavakarvaiset. Alapinnalla on suonien välissä aika usein myös lyhyempää karvoitusta.
Kukinto on varren ja haarojen kärjessä. Se on lehtihankainen ja yleensä 3-10-kukkainen, hajanainen sarja. Kukintoperä on yleensä noin 3-10 cm. Sarjan kukkaperät ovat useimmiten noin 10-30 mm. Kukinto- ja kukkaperät ovat siirottavakarvaiset tai kaljut. Kukkaperän tyvellä on lähinnä kapean kolmiomainen tukilehti, joka on tavallisesti noin 1-3 mm pitkä ja noin 1 mm leveä. Kukkanuput ovat yleensä hieman vastakartiomaiset, kulmikkaat ja nipukkakärkiset. Nupussa kaksi vastakkain olevaa verholehteä suojaa kukkaa. Verholehdet ovat kellanvihreät ja avautumisvaiheessa jo lähes tai aivan keltaiset, joskus sinipunaiset sekä pitkän siirottavakarvaiset tai harvoin kaljut. Ne ovat soikeahkot, kuperat ja tavallisesti noin 6-10 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 5-6 mm leveät. Ne varisevat kukan avautuessa.
Teriö on keltainen ja säteittäisesti lähes aina 4-lehtinen sekä tavallisesti noin 20-30 mm leveä. Terälehdet ovat vaakatasossa siirottavat tai hieman alaviistot. Ne ovat lähinnä pyöreämuotoisen vastapuikeat ja yleensä noin 10-15 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 7-12 mm leveät. Heteitä on paljon. Ne ovat keltaiset ja tavallisesti noin 7-10 mm pitkät. Ponnen osuus pituudesta on noin 1,5-2 mm. Kukkapohjus on kehänpäällinen, vihreä ja liereä sekä yleensä noin 7-8 mm pitkä ja noin 1,5 mm leveä. Sen kärjessä oleva emi on 2-liuskaisine luotteineen noin 2-3 mm pitkä. Pituudesta luottiosuus on vajaa 1 mm. Hedelmä on kukkapohjuksesta pitenevä, 1-lokeroinen, liereä ja litumainen kota, joka on suora tai hieman mutkainen. Se on tavallisesti noin 30-60 mm pitkä ja noin 2,5-3 mm paksu. Kota on kypsänä ruskea ja avautuu pitkittäin saumoistaan. Siemenet ovat tummanruskeat tai mustat, lähinnä pitkulaiset mutta hieman kaareutuvat ja 1,3-1,6 mm pitkät. Siemenissä on valkoinen rasvalisäke eli elaiosomi. Kukinta-aika on kesä-elokuu.
Keltamo on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se kasvaa yleisenä etelästä päin Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Karjalan eliömaakuntien linjalle saakka. Pohjoisempana se on harvinainen muinais- tai uustulokas. Kasviatlaksessa on tuoreempia, osin yksittäisiä havaintoja Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntien linjalle saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä vanhan asutuksen piirissä olevat puutarhat, pihat, kirkkotarhat, hautausmaat, kiviaidat, seinänvierustat, pientareet ja joutomaat sekä asutuksen läheiset kalliorinteet, kivikot, lehtoiset metsät ja niiden laiteet. Muissa Pohjoismaissa keltamo kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Keltamon kukat ovat medettömät. Pääasiallisina pölyttäjinä toimivat siitepölyä hakevat hyönteiset. Kukan rakenne tukee pölytystä, sillä pitkän kukkapohjuksen kärjessä olevan emin luotit ovat samalla tasolla lukuisten, ympäröivien heteiden ponsien kanssa. Siemenet varisevat kodan saumoista kasviyksilön ympärille. Niissä on valkoinen rasvalisäke, joka houkuttelee muurahaisia. Muurahaiset kuljettavat siemeniä pesäänsä ja hukkaavat niitä matkan varrelle. Näin leviäminen mahdollistuu hieman kauemmaksikin. Alunperin keltamo on saapunut Suomeen todennäköisesti viimeistään keskiajalla munkkien tuomana rohdoskasvina. Vanhimmat kirjalliset merkinnät siitä löytyvät Kustaa Vaasan kirjeestä Viipurin varuskunnalle 1556. Turun seudun kasviluettelossa vuodelta 1683 se tunnettiin nimellä pääskyisen ruoho. Siitä valmistettua rohdosta on käytetty sisäisesti mm. maksatauteihin, virtsaamisvaivoihin, hinkuyskään ja hammassärkyyn. Ulkoisesti sitä on käytetty ainakin silmäsairauksiin sekä syylien ja känsien poistoon. Keltamon kaikki osat ovat myrkyllisiä ja maitiaisneste voi aiheuttaa kosketusihottumaa. Myrkky sisältää alkaloideja, jotka voivat lamauttaa keskushermostoa vaikuttaen mm. verenkiertoon ja hengitykseen.
Nykyisin keltamon sukuun kuuluu maailmanlaajuisesti vain kaksi lajia. Euroopassa kasvaa vain tässä esitelty keltamo, jota ei helposti sekoita muihin lajeihin.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle keltamon esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 