- Cicuta virosa L. – myrkkykeiso
- var. virosa – rantamyrkkykeiso
- var. angustifolia (Kit.) Wimm. & Grab. – kaitamyrkkykeiso
- Cicuta L. – keisot
- Apiaceae – sarjakukkaiskasvit
Myrkkykeisosta, Cicuta virosa, esiintyy Suomessa kaksi muunnosta, nimimuunnos, rantamyrkkykeiso, var. virosa ja pohjoiseen painottuva kaitamyrkkykeiso, var. angustifolia. Kuten jälkimmäisen muunnoksen nimetkin kertovat, sen lehtien lehdykät ovat päämuunnosta kapeammat. Myrkkykeiso on monivuotinen, nimensä mukaisesti kaikilta osiltaan hyvin myrkyllinen, pysty tai koheneva ja kalju ruoho. Rantamyrkkykeiso on useimmiten noin 50-110(-150) cm korkea ja kaitamyrkkykeiso noin 30-50(-60) cm korkea. Juurakko on pysty, lyhyt, noin 10-25(-35) mm paksu ja ohuen sivujuurinen. Se on sisältä onttolokeroinen. Varsi on tyveltään juurehtiva, alaosastaan yleensä noin 10-20 mm paksu, yläosastaan haarova ja liereä sekä ontto mutta nivelten kohdalta täyteinen. Se on lähes sileä tai matalauurteinen ja rantamyrkkykeisolla vihreäsävyinen tai vaihtelevasti punertava ja kaitamyrkkykeisolla lähes aina punasävyinen.
Lehdet ovat ruodilliset, ja niitä on varren tyvellä yleensä noin 2-3 ja varrella kierteisesti noin 4-7. Lehtituppi on kouru, ulkoneva ja leveätyvinen. Aluslehtien ruoti on ontto ja noin 15-30 cm pitkä. Varsilehtien ruoti on tuppi mukaan lukien usein noin 2-15 cm pitkä. Lehtilapa on ulkokehältään kolmiomainen tai puikea, ohut, päältä vihreä ja alta sinivihreä sekä 1-2 kertaa parilehdykkäinen. Se on ylimpiä lehtiä lukuun ottamatta tavallisesti noin 8-30 cm pitkä ja tyviosastaan noin 4-20 cm leveä. Toiseen kertaan parilehdykkäiset sivulehdykät ovat ruodilliset ja ruodiltaan noin 1-5 cm pitkät. Niiden alimmat lehdykkäparit voivat toisinaan olla osittain tai kokonaan kolmanteen kertaan parilehdykkäiset. Uloimmat pikkulehdykät ovat ruodittomat, lähinnä suikeat, suipon teräväkärkiset ja kapean kiilatyviset sekä iso- ja terävähampaiset. Ne ovat ylimpiä pikkulehtiä lukuun ottamatta yleensä noin 30-80 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa rantamyrkkykeisolla noin 5-15 mm leveät sekä kaitamyrkkykeisolla noin 2-5 mm leveät.
Kukinto on varren ja haarojen kärjessä oleva, laaja ja kupumainen tai lähes pallomainen kerrannaissarja, joka on kehitysvaiheestakin riippuen läpimitaltaan useimmiten noin 8-15 cm. Pääsarja on suojus- eli tukilehdetön. Rantamyrkkykeison kukinnoissa pikkusarjoja on yleensä noin 10-25(-32) ja kaitamyrkkykeisolla noin 5-8(-21). Suluissa mainitut ylimmät luvut ovat Flora Nordican (6. osa, B. Jonsell & T. Karlsson, toim. 2010) mukaiset. Pikkusarjat ovat pallomaisia, kukkiessaan yleisväriltään valkoisia ja läpimitaltaan noin 13-18 mm. Niiden perä on särmikäs ja noin 4-7 cm pitkä. Pikkusarjojen tyvellä on joukko hyvin kapeansuikeita tukilehtiä, jotka ovat noin 2-7 mm pitkiä ja noin 0,4-0,8 mm leveitä sekä säilyviä. Kukkaperä on noin 5-7 mm pitkä. Verhiö on huomaamattoman vähäinen, 5-hampainen ja 0,3-0,6 mm pitkä.
Teriö on säteittäinen, valkoinen tai toisinaan punertava ja ilman heteitä noin 2,5-4 mm leveä. Terälehtiä on 5, ja ne ovat symmetriset, pitkänpyöreät sekä noin 1,1-1,8 mm pitkät ja noin 0,9-1,4 mm leveät. Kärki on ehyt tai usein lovipäinen ja loven reunoilta sisäänpäin kiertynyt. Heteitä on 5, ja niiden palhot ovat noin 1,5-2,8 mm pitkät sekä ponnet pyöreähköt. Palhot ja ponnet ovat valkoiset tai toisinaan punertavat. Sikiäin on kehänalainen ja 2-lokeroinen. Emiö on tyveltään pullea, vaaleanvihertävä sekä 2-vartaloinen ja -luottinen. Hedelmä on 2-lohkoinen lohkohedelmä, joka on leveänpyöreähkö eli poikkisoikea tai lähes pyöreä, sivuiltaan litteämpi, noin 2-2,3 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 2,5-3 mm leveä. Se on aluksi vihreä ja kypsyessään punaruskea tai kellanvihreä. Kärjessä säilyvät pitkään emin vartalot luotteineen. Lohkot ovat hedelmässä vatsapuolet tiiviisti vastakkain. Yksittäinen hedelmälohko on pyöreäselkäinen ja selästään noin 1,1-1,5 mm leveä. Selässä on pitkittäin 5 matalaa, leveähköä selkäharjua, joiden välissä ovat tummemmat öljykanavat. Myrkkykeiso leviää myös kasvullisesti jäiden ja tulvien repimistä juurakoista ja juurenpaloista pitkin vesistörantoja. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
Myrkkykeiso on alkuperäinen Suomessa, ja sitä tavataan kaikissa eliömaakunnissa. Se on yleinen tai yleisehkö lukuun ottamatta Ahvenanmaan, Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakuntia, joissa se on harvinainen. Kasviatlaksen mukaan laji on esiintymisen yleiskuvaltaan pohjoisemman Suomen itäosassa harvinaisempi kuin länsipuolella. Rantamyrkkykeisosta on havaintoja kaikista eliömaakunnista. Kaitamyrkkykeiso lienee runsaimmillaan Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakunnissa. Sen eteläraja näyttäisi havaintojen perusteella kulkevan Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa. Etelä-Savon eliömaakunnastakin on kolme 2010-luvun havaintoa, mutta niitä ei ole varmistettu näytteillä tai lehdyköiden mittatiedoilla. Lajin kasvupaikkoina ovat lampien, järvien, jokien, lammikoiden, ojien ja vähäsuolaisten merenlahtien rannat ja matalat rantavedet sekä märät tulvaniityt ja Pohjois-Suomessa myös luhtaiset nevat ja letot. Muissa Pohjoismaissa myrkkykeiso kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Myrkkykeiso on Suomen myrkyllisimpiä luonnonkasveja. Sen kaikki osat ovat myrkyllisiä, mutta eniten kikutoksiini-nimistä myrkkyä erittyy juuressa. Jo kasvin koskettelu tai kahlaaminen ja uiminen sen läheisyydessä rantavedessä voi herkimmille aiheuttaa polttavaa iho-oireilua. Eniten vahinkoa laji on aiheuttanut keväällä rantalaitumille päästetylle nautakarjalle. Lehtevien kasvustojen syönti tappoi aikoinaan suuren määrän nautoja vuosittain. Edelleenkin riski on olemassa, ellei myrkkykeisoa tyystin hävitetä laidunrannoilta. Kasvustojen läheltä jopa rantaveden juonti voi karjalle olla kohtalokasta. Myrkkykeiso ei varoita vaarallisuudestaan hajulla eikä maulla, vaan voi niillä suorastaan houkutella maistamaan. Lehdet ja varsi tuoksuvat lähinnä tillille ja maistuvat lähes persiljalta. Juurakko tuoksuu sellerille ja maistuu palsternakkamaiselta mutta makeammalta. Ihmiselle nautittu myrkkykeiso aiheuttaa ensin voimakasta polttelua, nielun kangistumista, pahoinvointia, huimausta ja sydämen tykytystä. Näiden jälkeen tulee epilepsiatyyppisiä kouristuksia. Ilman hoitoon pääsyä hengityselimet lopulta lamaantuvat kokonaan. Peräti noin puolet sisäisistä myrkytyksistä johtaa kuolemaan. Kikutoksiinille ei ole varsinaista vastalääkettä, joten hengityslama voidaan hoitaa vain koneellisesti sairaalan teho-osastolla.
Tappavasta myrkyllisyydestään huolimatta myrkkykeiso ei muodosta valtaosalle nykyihmisiä merkittävää uhkaa muuten kuin mahdollisina iho-oireina. Sen sijaan villiyrttiharrastajien on syytä olla erittäin tarkkoina varsinkin vesistöjen läheisyydessä. Jos sarjakukkaisia ei tunnista lajilleen, sekaannusta voi tulla esimerkiksi koiranputken, Anthriscus sylvestris, kanssa. Koiranputken nuoria lehtiä ja palsternakkaa muistuttavia juuria voidaan käyttää esimerkiksi keittoihin. Jos keittolisukkeet tulee ottaneeksi myrkkykeisosta, kyseessä on viimeinen ateria ilman tehosairaanhoitoa. Aikaisemmin poikien keskuudessa oli suosittua leikata veitsellä esimerkiksi karhunputkesta, Angelica sylvestris, puhallusputkia, joiden avulla voitiin käydä talvisia lumisotia vastaavia kesäkauden marjasotia. Rantojen läheisyydessä saattoi piillä riski, että ”sotaväline” tuli sipaistua myrkkykeison varresta. Putkea suussa pidellessä erityisesti leikkauskohdasta pääsi tihkumaan myrkyllistä nestettä suoraan limakalvoille. Tällöin sodassa tuli ainakin polttavia ”haavoittumisia”, jotka todennäköisesti kuitenkin estivät varsinaiset ”miehistötappiot”.
Lajien kasvupaikkavaatimuksia ja sarjakukkaiskasveja vähän enemmän tuntevat eivät helposti sotke myrkkykeisoa muihin lajeihin. Sen kanssa Suomessa yhtä laaja-alainen ja samanlaisilla kasvupaikoilla, seuralaisenakin esiintyvä, valkokukkainen heimolainen on luhtasuoputki, Peucedanum palustre. Sen lehdet ovat 2-4 kertaa parilehdykkäiset ja hyvin pienten lehdyköittensä vuoksi aivan toisennäköiset. Uloimmat lehdykät ovat vain noin 7-15 mm pitkät ja noin 1-3 mm leveät. Kukinnon pääsarjat ovat tukilehdelliset, toisin kuin myrkkykeisolla, jolta ne puuttuvat. Hedelmät ovat hyvin erinäköiset. Luhtasuoputkella lohkohedelmä on soikea, litteähkö ja noin 3-5 mm pitkä. Myrkkykeison lohkohedelmä on leveänpyöreähkö eli poikkisoikea tai lähes pyöreä, sivuiltaan litteämpi ja noin 2mm pitkä.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle myrkkykeison esiintymiskartalle Suomessa. Kasviatlakseen on viety niin vähän havaintoja muunnostasolla, että niiden esiintymiskartat eivät anna riittävästi informaatiota muunnosten esiintymisestä ja runsaudesta.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Koko kuvasarja on yleisemmästä muunnoksesta, rantamyrkkykeisosta.
Cicuta virosa – myrkkykeiso on monivuotinen, nimensä mukaisesti kaikilta osiltaan hyvin myrkyllinen ja pysty tai koheneva ruoho. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Vanajaveden itäranta pääterveysaseman kohdalla, 20.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeison varret kasvavat usein löyhinä ryhminä haaroen yläosastaan toisinaan runsaastikin. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, Vanajaveden itäranta rannan pitkospuupolun varrella, 20.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeison kukinto on varren ja haarojen kärjessä oleva, laaja ja useimmiten kupumainen kerrannaissarja, joka on kehitysvaiheestakin riippuen läpimitaltaan useimmiten noin 8-15 cm. Rantamyrkkykeison kukinnoissa pikkusarjoja on yleensä noin 10-25 (kuvan kukinnossa 22). EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, Vanajaveden itäranta rannan pitkospuupolun varrella, 20.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeison pääsarja levittäytyy toisinaan lähes pallomaiseksi. Se on suojus- eli tukilehdetön. Pikkusarjat ovat pallomaisia, kukkiessaan yleisväriltään valkoisia ja läpimitaltaan noin 13-18 mm. Niiden perä on noin 4-7 cm pitkä. Kuvassa olevassa kukinnossa on 19 pikkusarjaa. Kaitamyrkkykeison pääsarjat ovat niukkasäteisemmät. Pikkusarjoja on yleensä vain 5-8. EH, Pälkäne, Etelä-Äimälä, Kyäntäänniemen tyven poikki Tykölänjärvestä Mallasveden Suolahteen virtaava jokimainen leveä oja, luonnonsuojelualue, 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeison pikkusarjojen tyvellä on joukko hyvin kapeansuikeita tukilehtiä, jotka ovat noin 2-7 mm pitkiä ja noin 0,4-0,8 mm leveitä sekä säilyviä. Kukkaperä on noin 5-7 mm pitkä. Teriö on säteittäinen, valkoinen tai toisinaan punertava ja ilman heteitä noin 2,5-4 mm leveä. EH, Hämeenlinna, Katinen, Katumajärven länsiranta, uimarannan pohjoispuoleinen rantakosteikko, 18.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeison kukassa on viisi terälehteä. Ne ovat symmetriset, pitkänpyöreät, noin 1,1-1,8 mm pitkät ja noin 0,9-1,4 mm leveät. Kärki on ehyt tai usein lovipäinen ja loven reunoilta sisäänpäin kiertynyt. Heteitä on viisi, ja niiden palhot ovat noin 1,5-2,8 mm pitkät sekä ponnet pyöreähköt. Palhot ja ponnet ovat valkoiset tai toisinaan punertavat. Emiö on tyveltään pullea, vaaleanvihertävä sekä kaksivartaloinen ja -luottinen. EH, Pälkäne, Etelä-Äimälä, Kyäntäänniemen tyven poikki Tykölänjärvestä Mallasveden Suolahteen virtaava jokimainen leveä oja, luonnonsuojelualue, 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeison kukinto, kuten koko kasvikin, on kalju. Kuvassa olevassa pääsarjassa on 25 pikkusarjaa, jotka ovat hedelmävaiheessa aluksi vihreät. Hedelmykset näyttävät yleisilmeeltään pallukkamaisilta. EH, Hämeenlinna, Katinen, Katumajärven länsiranta, uimarannan pohjoispuoleinen rantakosteikko, 11.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeison hedelmä on kaksilohkoinen lohkohedelmä, joka on leveänpyöreähkö eli poikkisoikea tai lähes pyöreä, sivuiltaan litteämpi, noin 2-2,3 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 2,5-3 mm leveä. Lohkot ovat hedelmässä vatsapuolet tiiviisti vastakkain. Kärjessä säilyvät pitkään emin vartalot luotteineen. Hedelmävaiheessa ne ovat kukintavaihetta kookkaammat ja erottuvat selvästi. Rakenteellisesti kaksilokeroisesta sikiäimestä kehittyneillä lohkohedelmillä on molemmilla yksi oma emin vartalo ja luotti. EH, Hämeenlinna, Katinen, Katumajärven länsiranta, uimarannan pohjoispuoleinen rantakosteikko, 11.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeison lohkohedelmät ovat kypsyessään punaruskeat tai kellanvihreät. Yksittäinen hedelmälohko on pyöreäselkäinen ja selästään noin 1,1-1,5 mm leveä. Selässä on pitkittäin viisi matalaa, leveähköä selkäharjua, joiden välissä ovat tummemmat öljykanavat. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, Vanajaveden itäranta, rantapolun varren vesiraja laitureiden lounaispuolella, 20.8.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeiso monivuotisena kasvina kerää lehtevänä ensin energiavarastoa juureensa, ennen kuin se kukkii ensimmäisen kerran. Erityisesti menneinä aikoina, ennen kuin kasvin voimakas myrkyllisyys tunnettiin, kotieläimiä kuoli Suomessa paljon alkukesällä rantalaitumilla, kun nautakarja halukkaasti pisteli vehreät lehtipuskat mahaansa. Jopa veden juonti kasvuston vierestä saattoi johtaa myrkytykseen. Nykyäänkin luonnonsalaatti- ja villiyrttiharrastajat saavat olla tarkkoina sarjakukkaiskasvien lehtien tunnistamisen suhteen, sillä tunnistusvirhe voi olla kohtalokas. EH, Hämeenlinna, keskusta-alue, Hämeen linna, Vanajaveden länsiranta järveen johtavan pohjoispuolen vallihaudan suualueen vieressä, 21.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeison varsilehtien ruoti on tuppi mukaan lukien usein noin 2-15 cm pitkä. Toiseen kertaan parilehdykkäiset sivulehdykät ovat ruodilliset ja ruodiltaan noin 1-5 cm pitkät. Niiden alimmat lehdykkäparit voivat toisinaan, kuten kuvassa, olla osittain tai kokonaan kolmanteen kertaan parilehdykkäiset. Uloimmat pikkulehdykät ovat ruodittomat, lähinnä suikeat, suipon teräväkärkiset ja kapean kiilatyviset sekä iso- ja terävähampaiset. Ne ovat ylimpiä pikkulehtiä lukuun ottamatta yleensä noin 30-80 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa rantamyrkkykeisolla noin 5-15 mm leveät sekä kaitamyrkkykeisolla noin 2-5 mm leveät. EH, Pälkäne, Etelä-Äimälä, Kyäntäänniemen tyven poikki Tykölänjärvestä Mallasveden Suolahteen virtaava jokimainen leveä oja, luonnonsuojelualue, 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeison varsi on tyveltään juurehtiva, alaosastaan yleensä noin 10-20 mm paksu, liereä ja ontto mutta nivelten kohdalta täyteinen. Se on lähes sileä tai matalauurteinen ja rantamyrkkykeisolla vihreäsävyinen tai vaihtelevasti punertava ja kaitamyrkkykeisolla lähes aina punasävyinen. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Viisari, Kahtoilammen nevareunainen lounaisranta Ahvenistonharjun juurella, 2.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeison juurakko on pysty, lyhyt, noin 10-25(-35) mm paksu ja ohuen sivujuurinen. Se on sisältä onttolokeroinen. Juuren sanotaan olevan makea maultaan, mutta se on kasvin myrkyllisin osa. Yhdenkin juuren syöminen lamauttaa hengityselimet ja johtaa lähes vääjäämättä kuolemaan ilman sairaalan teho-osaston hengityskonetta. Esimerkiksi koiranputken juuria palsternakan tavoin keittoonsa kaiveleva ei saa tehdä myrkkykeison kohdalla tunnistusvirhettä. EH, Hämeenlinna, Puistonmäki, Vanajaveden länsirannan vesiraja rautatiesillan eteläpuolella, Järvikujan kohdalla, rannan matonpesulaiturin vieressä, 26.7.1989. Kuva näytteestä , copyright Hannu Kämäräinen.
Cicuta virosa – myrkkykeiso on alkuperäinen Suomessa, ja sitä tavataan kaikissa eliömaakunnissa. Se on yleinen tai yleisehkö lukuun ottamatta Ahvenanmaan, Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakuntia, joissa se on harvinainen. Rantamyrkkykeisosta on havaintoja kaikista eliömaakunnista. Kaitamyrkkykeiso lienee runsaimmillaan Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakunnissa. Lajin kasvupaikkoina ovat lampien, järvien, jokien, lammikoiden, ojien ja vähäsuolaisten merenlahtien rannat ja matalat rantavedet sekä märät tulvaniityt ja Pohjois-Suomessa myös luhtaiset nevat ja letot. EH, Pälkäne, Etelä-Äimälä, Kyäntäänniemen tyven poikki Tykölänjärvestä Mallasveden Suolahteen virtaava jokimainen leveä oja, luonnonsuojelualue, 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 