Kielo tai tarkemmin kellokielo, Convallaria majalis, on monivuotinen, kalju ja lehtineen tavallisesti noin 20-35 cm korkea, myrkyllinen ruoho. Pääjuurakko on pysty tai vino, vanhojen lehtisäikeiden peittämä ja runsasjuurinen. Juuriston pinta on tiheästi nukkamaisen suomuinen. Pääjuuri kasvattaa vaakatasossa levittäytyviä, ohuita ja nivelkohdistaan haarovia, pitkiä maarönsyjä. Laji muodostaa levittäytyvän juuristonsa avulla laajoja ja tiheitä kasvustoja, jotka ovat samaa yksilöä. Verson tyvellä on 4-5 kalvomaista, lavatonta ja ruskehtavaa tai sinipunertavaa alalehteä. Yksittäinen, vihreä, ohut, särmikäs ja kukintoineen noin 15-25 cm pitkä sekä yläosastaan usein nuokkuva varsi nousee alalehden hangasta. Verso on lähes aina kaksilehtinen. Joskus lehtiä voi olla kuitenkin yksi tai kolme. Lehtien ruodit ovat tavallisesti noin 8-13 cm pitkät ja ne ovat lähes koko mitaltaan yhtyneet tuppimaisesti sisäkkäin. Lehtilapa vaihtelee soikeasta suikeaan ja on teräväkärkinen sekä ehytlaitainen. Se on tiheästi silposuoninen ja nuorena helakanvihreä sekä myöhemmin päältä tummempi tai sinivihreä ja alta vaaleammanvihreä. Pituutta lehtilavalla on yleensä noin 10-20 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 2-8 cm. Aika usein verson vierestä nousee yksi tai useampi kukattomaksi ja yleensä pienemmäksi jäävä lehtipari.
Varren latvassa oleva kukinto on enemmän tai vähemmän nuokkuva ja toispuolinen sekä tavallisesti 6-12-kukkainen terttu. Kukat ovat valkoiset, kellomaiset ja tukilehdelliset sekä hyvätuoksuiset mutta medettömät. Tukilehdet ympäröivät kukkaperää ja ovat laidoiltaan yleensä sisäänpäin kiertyneet. Ne ovat vihertävät tai vaalean kalvomaiset ja noin 2-8 mm pitkät pideten kukinnon tyveä kohti. Kukkaperä on kaareva ja noin 6-15 mm pitkä. Kehä on pallomaisen kupera, yhdislehtinen ja kärjestään 6-liuskainen sekä noin 5-7 mm pitkä ja lähes samanlevyinen. Kärkiliuskat ovat kolmiomaiset tai pyöreähköt ja hieman ulospäin kaartuvat. Niiden osuus kehän pituudesta on noin 2 mm. Heteitä on 6 ja ne ovat noin 4 mm pitkät. Palhot ovat tyvestään kiinnittyneet kehään. Ponnet ovat kellanvihreät ja noin 2 mm pitkät. Emiö on yhdislehtinen, 1-vartaloinen ja -luottinen. Sikiäin on kellanvihreä, pallomainen ja halkaisijaltaan noin 2 mm. Emin vartalo on suora, vaalea ja noin 2-3 mm pitkä. Luotti on tasaisen liuskaton. Hedelmä on pyöreä, punainen tai kellanpunainen ja 2-6-siemeninen marja, joka on läpimitaltaan tavallisesti noin 7-10 mm. Siemen on vaaleankeltainen, pyöreä ja läpimitaltaan noin 3 mm. Normaali kukinta-aika on touko-kesäkuu.
(Kello)kielo on alkuperäinen laji Suomessa. Se on yleinen etelästä päin Perä-Pohjanmaan, Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntien linjalle saakka. Sitä on harvinaisena myös Koillismaan, Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kuivat ja tuoreet kangasmetsät, lehdot, lettokorvet, metsänreunat, lehtoniityt, kivikkoiset rinteet ja pientareet. Lajia käytetään myös koristekasvina. Muissa Pohjoismaissa kieloa esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Vaikka kielon kukka on medetön, sen tuoksu houkuttelee hyönteisiä, jotka hakevat siitä siitepölyä ja samalla pölyttävät kukan. Marja on muun kasvin tavoin myrkyllinen, mutta linnut ja jyrsijät pystyvät kuitenkin levittämään siemeniä. Suvullinen lisääntyminen on kuitenkin huomattavasti kasvullista levittäytymistä vähäisempää. Tutkimusten mukaan siementaimelta kuluu noin kahdeksan vuotta ensimmäiseen kukintaan. Laajassakaan kielokasvustossa ei ole valkoisenaan kukkavarsia. On laskettu, että vain 2-3 prosenttia versoista olisi kukallisia. Olisiko tässä ainakin osasyynä kasvullinen leviäminen, jossa kukinnot eivät ole tarpeen. On tutkittu, että kielokasvusto laajenee kasvullisesti noin 15 cm vuodessa. Tällä perusteella on karkeasti arvioitu kasvustojen ikää. Sama yksilö on kloonautumalla saattanut elää yhtäjaksoisesti jopa 200-300 vuotta.
Kielo on valittu Suomen kansalliskukaksi ja lähes kaikki tuntevat sen. Se onkin monella tavoin suosittu mm. alkukesän kukka- ja morsiuskimpuissa. Kukkia on käytetty pitkään myös hajuvesiteollisuudessa, joskin nykyään tuoksut ovat synteettisiä. Lajista on löydetty ainakin 38 sydämen toimintaan vaikuttavaa ainetta. Niinpä sillä on pitkät perinteet lääkinnällisessä käytössä sydämen toimintahäiriöihin ja vajaatoimintaan. Vaikka verso kukkineen ja marjoineen onkin myrkyllinen, vain isompien määrien syöminen on kohtalokasta. Lapsetkaan eivät syö karvaita marjoja useampia, joten oireet jäävät yleensä lieviksi.
Convallaria majalis – (kello)kielon lehdet versovat keväällä rullautuneina sisäkkäin. EH, Hattula, Metsänkylä, Vanajaveden Metsänkylänlahden kynäjalavalehto, luonnonsuojelualue, 17.5.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielon lehdet ovat keväällä ja alkukesästä helakanvihreät. Kukintovarsi kehittyy verson tyvellä olevien kalvomaisten ja lavattomien lehtien hangasta. EH, Hattula, Metsänkylä, Vanajaveden Metsänkylänlahden kynäjalavalehto, luonnonsuojelualue, 17.5.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielon versot kasvavat vain harvoin yksittäin ilman seuraa. Laji levittäytyykin tehokkaimmin kasvullisesti juuristonsa avulla muodostaen tiheitä ja laajojakin kasvustoja, jotka ovat samaa kloonia. Toki samassa kasvustossa voi olla useampiakin kasvullisesti levittäytyviä yksilöitä. Kasvustoreunan leviämisvauhti on tutkimusten mukaan noin 15 cm vuodessa. Näin voi karkeasti laskea kielopeitteen iän. Sama yksilö on kloonautumalla saattanut elää yhtäjaksoisesti jopa 200-300 vuotta. EH, Hämeenlinna, Puistonmäki Kaupunginpuisto, Vanajaveden rannasta nouseva metsärinne, 1.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielon lehdet saavat kesän edetessä pintaansa useimmiten sinivihreän sävyn. On laskettu, että vain 2-3 prosenttia kielokasvuston versoista olisi kukallisia. Herää kysymys, voisiko ainakin osasyynä olla kasvullinen leviäminen, jossa kukinnot eivät ole enää tarpeen. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, harvapuustoinen kangasmaasto, kävelytien laide, 20.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielo on kaikilta osiltaan myrkyllinen. Siitä huolimatta sitä kerätään mielellään kukkakimppuihin. Sen käsittely ei olekaan millään tavoin vahingollista eikä myrkyllisiä aineita erity edes maljakkoveteen. Vain marjojen, kukkien tai lehtien syöminen aiheuttaa myrkytysoireita. Alkukesällä kukkivan kielon tuntevat lähes kaikki ja se onkin valittu Suomen kansalliskukaksi. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka Kurala, Lakeentien päästä lähtevän metsä- ja peltotien laide, 1.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielo on lehtineen tavallisesti noin 20-35 cm korkea. Verso on useimmiten kaksilehtinen. Joskus lehtiä voi olla yksi tai kolme. Aika usein verson vierestä nousee kuvan tavoin yksi tai useampi kukattomaksi ja yleensä pienemmäksi jäävä lehtipari. Lehtien ruodit ovat tavallisesti noin 8-13 cm pitkät ja ne ovat lähes koko mitaltaan yhtyneet tuppimaisesti sisäkkäin. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, harjualueen laita Ahvenistontien pohjoispuolella, 24.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielon kukintovarsi on ohut ja kukintoineen noin 15-25 cm pitkä sekä yläosastaan usein nuokkuva. Lehtilavan muoto vaihtelee soikeasta suikeaan. Lapa on teräväkärkinen ja ehytlaitainen. Pituutta sillä on yleensä noin 10-20 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 2-8 cm. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, harjualueen laita Ahvenistontien pohjoispuolella, 24.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielon kukat ovat valkoiset, nuokkuvat ja kellomaiset sekä hyvätuoksuiset mutta medettömät. Lehdet ovat tiheästi silposuoniset. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Nuppola, Luolajanharju, 7.6.2011. Kuva Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielon kukinto on toispuolinen ja tavallisesti 6-12-kukkainen terttu. Kukkaperä on kaareva ja noin 6-15 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka Kurala, Lakeentien päästä lähtevän metsä- ja peltotien laide, 1.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielon kukkien kehä on pallomaisen kupera, yhdislehtinen ja kärjestään kuusiliuskainen sekä noin 5-7 mm pitkä ja lähes samanlevyinen. Kärkiliuskat ovat kolmiomaiset tai pyöreähköt ja hieman ulospäin kaartuvat. Niiden osuus kehän pituudesta on noin 2 mm. Kukat ovat tukilehdelliset. Tukilehdet ympäröivät kukkaperää ja ovat laidoiltaan yleensä sisäänpäin kiertyneet. Ne ovat vihertävät tai vaalean kalvomaiset ja noin 2-8 mm pitkät. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, harjualueen laita Ahvenistontien pohjoispuolella, 24.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielon kukassa on kuusi noin 4 mm pitkää hedettä, jotka ovat. tyvestään kiinnittyneet kehään. Ponnet ovat kellanvihreät ja noin 2 mm pitkät. Emiön sikiäin on pallomainen ja halkaisijaltaan noin 2 mm. Emin vartalo on suora ja noin 2-3 mm pitkä. Luotti on tasaisen liuskaton. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka Kurala, Lakeentien päästä lähtevän metsä- ja peltotien laide, 1.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielon kukat ovat medettömät, mutta houkuttelevat tuoksullaan hyönteisiä, jotka keräävät heteistä siitepölyä ja samalla pölyttävät kukat. Niinpä kukintoterttuun kehittyy yleensä runsaahkosti marjoja. EH, Hämeenlinna, Aulanko, Aulangonjärven länsiranta, ulkoilumajalta Aulangon-Heikkilän tielle johtavan polun varsi, 4.9.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielon marja on pyöreä, punainen tai kellanpunainen ja läpimitaltaan tavallisesti noin 7-10 mm. Marjoissa säilyy emin vartalo pitkään. Kuvan yksilön pölytystulos on ollut loistava, sillä kahdeksasta kukasta kuusi on kehittynyt marjaksi asti. EH, Janakkala, Vuortenkylä, Tunturinvuori, harjun lakialue, luonnonsuojelualue, 1.9.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielon marjassa on 2-6 siementä. Siemen on vaaleankeltainen, pyöreä ja läpimitaltaan noin 3 mm. Marja on hieman imelä mutta pohjamaultaan kuitenkin vastenmielisen karvas. Niinpä lapsetkaan eivät myrkyllisiä marjoja syö maistamista enempää. Jyrsijät ja linnut voivat kuitenkin niitä syödä ainakin jossain määrin ja näin levittää siemeniä uusiin paikkoihin. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen kangasmetsärinne, 27.9.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.Convallaria majalis – (kello)kielon pääjuurakko on pysty tai vino, vanhojen lehtisäikeiden peittämä ja runsasjuurinen. Pääjuuri kasvattaa vaakatasossa levittäytyviä, ohuita ja nivelkohdistaan haarovia, pitkiä maarönsyjä, joiden avulla laji levittäytyy tehokkaasti (näkyy oikealla olevassa juurakossa). Verson tyvellä on 4-5 kalvomaista, lavatonta ja ruskehtavaa tai sinipunertavaa alalehteä. Vasemmalla olevassa yksilössä on vielä jäljellä edellisen kasvukauden kuivuneita lehtipareja. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kolkanmäki, harvahko kangasmetsä, 6.6.1988. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.
Pohjolan kasvien pauloissa 