- Corydalis cava (L.) Schweigg. & Körte – etelänkiurunkannus, (onttokiurunkannus)
- Corydalis DC. – kiurunkannukset
- Papaveraceae – unikkokasvit (aikaisemmin Fumariaceae – emäkkikasvit)
Etelänkiurunkannus, Corydalis cava, on monivuotinen, 10-30 cm korkea ruoho, jonka juurakko on mukulamainen. Mukula on pallomainen, vanhemmiten ontto (johon tieteellinen nimi viittaa) ja noin 2-6 cm halkaisijaltaan. Varsi on pysty, tanakka, vihreä tai punaruskea, mehevä, hauras ja kalju. Suomumaiset alalehdet puuttuvat. Tyvellä on yleensä yksi ja varressa kaksi lehteä, jotka ovat. vihreitä tai sinertäviä, alta vaaleampia, toistamiseen 3-lehdykkäisiä. Pikkulehdykät ovat yleensä leveähköjä, halkoisia ja tylppäliuskaisia. Kaiken kaikkiaan varsilehdet ovat keskimäärin ”muhkeampia” ja leveäliuskaisempia kuin pystykiurunkannuksella, C. solida, jolta lisäksi puuttuu varsilehden kaltainen tyvilehti, mutta on suomumainen, ehyt alalehti. Lehdet pysyvät elinvoimaisina pitempään kuin Suomen luonnonvaraisilla kiurunkannuslajeilla. Kasvi häviää kuitenkin näkyvistä keskikesään mennessä.
Kukinto on pysty terttu, jossa on tavallisesti melko tiheästi 6-16 kukkaa, mutta kukkien lukumäärä voi nousta jopa 30:een, kuten kuvasarja osoittaa. Kukkaperät ovat noin 3-10 mm pitkiä ja pystyhkön siirottavia. Kukat ovat tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat puikeita ja kärjestään ehyitä eli liuskattomia ja noin 10-20 mm pitkiä, toisinaan alimmat selvästi pitempiä (pystykiurunkannuksella kärjestä liuskaisia). Teriö on tavallisesti noin 20-25 mm pitkä, kannuksellinen, heikosti tuoksuva, sinipunainen tai punainen, joskus valkoinen. Teriössä on neljä lehteä, joista ylempi ja alempi ovat kookkaita ja huulimaisia sekä kärjestään lanttopäisiä. Ylempi terälehti on kärjestään voimakkaasti ylöspäin taipunut ja alempi on päästään noin 10 mm leveä. Sisemmät lehdet ovat pienemmät, vaaleat ja kärkiosastaan yhtyneet. Kannus on 8-15 mm pitkä ja kärjestään taipunut. Hedelmä on noin 15-20 mm pitkä, sukkulamainen, riippuva ja peräänsä selvästi pitempi, litumainen, monisiemeninen kota, jonka kärkiota on yleensä taipunut. Normaali kukinta-aika on huhti-toukokuu.
Etelänkiurunkannus on Suomessa harvinainen koristekasvi. Kasviatlaksen mukaan se on tavattu tulokkaana Helsingin Kannelmäestä hoitamattomalta ruderaattialueelta 2015. Alla oleva kuvasarja on myös Kannelmäestä, mutta luonnontilaisen oloisesta, multavasta joenrantametsiköstä, jossa oli reilun aarin kokoinen, vakiintuneen oloinen kasvusto. Laji on ehkä tullut läheisen kevyenliikenteenväylän maansiirtotöiden yhteydessä. Etelänkiurunkannus on Keski-Eurooppalainen laji, jonka luontainen pohjoisraja yltää Tanskaan ja Etelä-Ruotsiin. Lajin luontaisia kasvupaikkoja Tanskassa ja Ruotsissa ovat lehdot, erityisesti pyökkimetsät ja puistometsät. Se leviää mielellään myös puutarhoihin.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle etelänkiurunkannuksen esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 