- Crepis biennis L. – piennarkeltto
- Crepis L. – (suomu)keltot
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Piennarkeltto, Crepis biennis, on kaksivuotinen, maitiaisnesteinen, pysty ja yksi- tai monivartinen ruoho, joka on yleensä yläosastaan tai harvemmin tyvestä alkaen haarova. Se on tavallisesti noin 50-100 cm korkea. Pääjuuri on pysty, vankka ja puutuva. Varsi on tanakka, vihreä- tai punasävyinen, tylppäsärmäinen ja lyhyesti karheakarvainen.
Ensimmäisen vuoden ruusukelehdet ja toisen vuoden kukkavarren tyvilehdet ovat ruodilliset, vastapuikeat ja vaihtelevasti pariliuskaiset. Ruotiranka on usein tumman punasävyinen, yläpäästään nirha- tai hammaslaitaisesti siipipalteinen ja asteittain lehtilavaksi levenevä niin, että tarkkaa rajaa on vaikea osoittaa. Ruusukelehdillä sen pituus on yleensä noin 5-15 cm ja tyvilehdillä noin 3-5 cm. Lehtilavan kärkiosa on enemmän tai vähemmän kolmiomainen, ja liuskat ovat tyypillisimmin alaspäin kaareutuneet ja ehyt-, nirha- tai hammasreunaiset. Lapa on molemmin puolin vihreä, lyhyesti karheakarvainen ja tavallisesti noin 10-25 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa liuskoineen noin 2-8 cm leveä. Varsilehdet ovat kierteisesti ja pienenevät asteittain latvaa kohti. Alimmat niistä ovat tyvilehtien kaltaiset. Muut lehdet ovat ruodittomat ja alempana myös tyviliuskoiltaan varren sivuille sepivät. Ne ovat vastapuikeat, kapean vastapuikeat ja ylimpänä suikeanpuikeat sekä vaihtelevasti liuskaiset, hampaiset ja nirhalaitaiset. Ylimmät lehdet ovat usein vain tyviosastaan nirha- tai hammaslaitaiset. Ruodittomat varsilehdet ovat muilta ominaisuuksiltaan tyvilehtien kaltaiset ja ylimpiä lukuun ottamatta yleensä noin 5-25 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-7 cm leveät.
Kukintokokonaisuus on varren ja haarojen latvassa kerrannaisen huiskilomaisesti. Alimmat haarat ovat yleensä ylimpien varsilehtien hangoissa. Varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on tylppäsärmäinen, hyvin lyhyesti karheakarvainen ja useimmiten noin 10-50 mm pitkä. Sen ja kukintohaaran tyvellä on tasasoukan suikea, karhea tukilehti, joka on noin 5-20 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-3 mm leveä. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät kahtena erilaisena vyöhykkeenä eli kehtona varsinaista kukintoa. Ulommat kehtosuomut ovat ulospäin siirottavat, lähinnä kapeanpuikeat, vihreät tai lähes mustanvihreät ja vaalean hienokarvaiset sekä noin 4-7 mm pitkät ja noin 1,5-2 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat suikean tasasoukat, suippokärkiset ja mustanvihreät sekä vaalean hienokarvaiset ja mustan jäykkäkarvaiset nystykärjellä tai ilman. Ne ovat noin 8-13 mm pitkät ja noin 2-3 mm leveät.
Kukintomykerö on kukintavaiheestakin riippuen tavallisesti noin 25-35 mm leveä. Mykerössä on noin 50-60 kaksineuvoista, keltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään 5-hampainen ja noin 1,5-3 mm leveä. Laitimmaisten kukkien kieli on enintään noin 12-15 mm pitkä ja keskimmäisten kukkien vähintään noin 6-8 mm pitkä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt tyviosa on noin 3-4 mm pitkä. Verhiö on noin 5-6 mm pitkä ja muuntunut vaaleiksi haiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pallomaiseen suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat kehtosuomujen yläpuolelle pilkistäväksi tupsuksi. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu voikukkamaiseksi haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on liereä, (10-)13-20-harjuinen, kellertävä tai vaaleahkonruskea ja kalju. Se on tavallisesti noin 4-7,5 mm pitkä ja noin 0,5-1 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen, varreton ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 7-8 mm pitkä, helposti irtoava ja hajoava. Normaali kukinta-aika on kesäkuun loppupuolelta syyskuulle.
Piennarkeltto on Suomessa harvinainen uustulokas ja saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ilmeisesti 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa. Vanhoja, yksittäisiä havaintoja on rannikkoa myöten Oulun Pohjanmaan eliömaakuntaan saakka. Tällä vuosituhannella sen tiedetyt ja vakiintuneet kasvupaikat ovat Uudenmaan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Yksittäinen havainto on myös Etelä-Savon eliömaakunnasta. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pientareet, tienvarret, tienvarsiniityt, kesantopellot, nurmet ja satamat. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Suomessa kasvaa alkuperäisenä tai vakiintuneena tulokkaana piennarkelton lisäksi neljä muuta (suomu)kelttolajia, suokeltto, Crepis paludosa, vanakeltto, C. praemorsa, ketokeltto, C. tectorum ja hoikkakeltto, C. capillaris. Suokeltto on piennarkelton kanssa samaa kokoluokkaa, mutta sen varret ja lehdet ovat kaljut. Laji on monivuotinen, ja sen kasvupaikat ovat nimensä mukaisesti huomattavasti kosteammat tai suorastaan märät. Vanakelton kaikki lehdet ovat tyviruusukkeena. Se on hyvin harvinainen ja rauhoitettu laji. Keto- ja hoikkakeltto ovat mm. ketojen, niittyjen ja pientareiden noin 10-50 cm korkeita lajeja, joiden mykeröt ovat noin 10-20 mm leveitä ja lehdet kapeahkoja.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle piennarkelton esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Crepis biennis – piennarkelton mykerössä on noin 50-60 kaksineuvoista ja keltaista kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään viisihampainen ja noin 1,5-3 mm leveä. Laitimmaisten kukkien kieli on enintään noin 12-15 mm pitkä ja keskimmäisten kukkien vähintään noin 6-8 mm pitkä. Kuvan mykerössä on 57 kielikukkaa. 8.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis biennis – piennarkelton kielikukissa on viisi hedettä, joita ei ole helppo silmin havaita, koska niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat muiden asterikasvien tavoin lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emi on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. 8.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis biennis – piennarkelton monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät kahtena erilaisena vyöhykkeenä varsinaista kukintoa. Ulommat kehtosuomut ovat ulospäin siirottavat, lähinnä kapeanpuikeat, vihreät tai lähes mustanvihreät ja vaalean hienokarvaiset sekä noin 4-7 mm pitkät ja noin 1,5-2 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat suikean tasasoukat, suippokärkiset ja mustanvihreät sekä vaalean hienokarvaiset ja mustan jäykkäkarvaiset. Ne ovat noin 8-13 mm pitkät ja noin 2-3 mm leveät. 8.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis biennis – piennarkelton kukinnan jälkeen mykerö painuu pallomaiseen suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat kehtosuomujen yläpuolelle pilkistäväksi tupsuksi. Kuvassa näkyy, kuinka mykeröperät ovat tylppäsärmäiset ja hyvin lyhyesti karheakarvaiset. Sisempien kehtosuomujen tummat, jäykät karvat ovat nystypäiset ja/tai nystyttömät. Kuvan yksilöllä on kehtosuomuissaan vain nystyttömiä karvoja. 8.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis biennis – piennarkelton hedelmistön kypsyttyä, mykerö avautuu voikukkamaiseksi haiven- ja pähkyläpalloksi. Samalla paljastuu sisempien kehtosuomujen silkkikarvainen sisäpinta. 8.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis biennis – piennarkelton pähkylä on liereä, (10-)13-20-harjuinen, kellertävä tai vaaleahkonruskea ja kalju. Se on tavallisesti noin 4-7,5 mm pitkä ja noin 0,5-1 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen, varreton ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 7-8 mm pitkä, helposti irtoava ja hajoava. 8.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis biennis – piennarkelton kukkavarsien tyvilehdet ovat ruodilliset, vastapuikeat ja vaihtelevasti pariliuskaiset. Ruoti on yleensä noin 3-5 cm pitkä, yläpäästään nirha- tai hammaslaitaisesti siipipalteinen ja asteittain lehtilavaksi levenevä. Lapa on tavallisesti noin 10-25 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa liuskoineen noin 2-8 cm leveä. 8.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis biennis – piennarkelton alimmat varsilehdet ovat tyvilehtien kaltaiset. Muut lehdet ovat ruodittomat ja alempana myös tyviliuskoiltaan varren sivuille sepivät. Ne ovat vastapuikeat, kapean vastapuikeat ja ylimpänä suikeanpuikeat. Lehtilavan kärkiosa on enemmän tai vähemmän kolmiomainen, ja liuskat ovat tyypillisimmin alaspäin kaareutuneet ja ehyt-, nirha- tai hammasreunaiset. Varsilehdet ovat ylimpiä lukuun ottamatta yleensä noin 5-25 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-7 cm leveät. Varret ovat tanakat, vihreä- tai punasävyiset ja tylppäsärmäiset. 8.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Crepis biennis – piennarkeltto on Suomessa harvinainen uustulokas. Vanhoja, yksittäisiä havaintoja on rannikkoa myöten Oulun Pohjanmaan eliömaakuntaan saakka. Tällä vuosituhannella sen tiedetyt ja vakiintuneet kasvupaikat ovat Uudenmaan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. 8.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 