- Cypripedium calceolus L. – tikankontti, lehtotikankontti
- Cypripedium L. – tikankontit
- Orchidaceae – kämmekkäkasvit (aikaisemmin Cypripediaceae – tikankonttikasvit)
Lehtotikankontti, Cypripedium calceolus, on monivuotinen, 20-60 cm korkea ruoho, jonka juurakko on vaakasuora ja monijuurinen. Niinpä laajahko, tiheä varsikko voi olla yhtä ja samaa yksilöä. Varsi on liereä ja tiheästi nystykarvainen. Varsilehtiä on yleensä 3-6, jonka lisäksi varren tyvellä on muutamia tuppimaisia, lavattomia lehtiä. Varsilehdet ovat noin 10-15 cm pitkiä, leveänsoikeita, suippopäisiä ja ruodittomia niin, että lehden tyvi ympäröi vartta. Lehdet ovat lisäksi silposuonisia, ehytlaitaisia, laidastaan ripsikarvaisia, päältä kaljuja ja alta tyviosasta ja suonia myöten karvaisia.
Kukinto on yleensä 1-2-kukkainen, mutta joskus kukkia voi olla kolmekin. Kukat ovat lehtihangoissa. Niiden perät ovat noin 10-20 mm ja käyrät, harjuiset kukkapohjukset noin 25-30 mm pitkät ja tiheästi nystykarvaiset. Kukka on kokonaisuutena jopa lähes 10 cm halkaisijaltaan ja se on monin tavoin erikoinen ja omintakeinen. Ikään kuin kukan tyvellä ovat 4-5 puna-, vihertävän- tai tummanruskeaa kehälehteä. Uloimmat, soikeahkot, muita leveämmät ja pitkäsuippuiset, noin 40-50 mm pitkät kehälehdet ovat pystysuuntaiset niin, että ylempi on enemmän tai vähemmän pystyssä tai kaartuu keltaisen huulen ylle. Sen alempi vastinpari on useimmiten yhteenkasvettunut ja kaksikärkinen kaartuen huulen alle. Toisinaan huulen alla on kaksi kokonaan erillistä kehälehteä. Kaksi sisempää kehälehteä ovat edellisiin nähden poikittain ja ovat suikeita, hyvin pitkäsuippuisia sekä vanhemmissa ja hyvinvoivissa yksilöissä usein kierteisiä ja noin 45-60 mm pitkiä. Niiden tyvi on sisäpuolelta tiheästi valkovillainen. Näyttävin kehälehti, keltainen huuli, on kookas, pullistunut, syvään kovera ja konttimainen sekä noin 25-40 mm pitkä.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet ns. siitintukuksi, jossa on sivuilla kaksi ponnellista hedettä ja keskellä yksi kookkaampi, ponneton joutohede, joka kaartuu kolmen emin luotin ylle. Toisin kuin muilla kämmekkäkasveilla, joilla siitepöly on kahtena nuijamaisena, irtoavana myhkynä, tikankontin siitepöly on ponsissa tahmeana massana. Hedelmä on yksilokeroinen, pitkänomainen, särmikäs ja lopulta ruskea sekä lyhyt- ja tiheäkarvainen kota. Pituutta sillä on noin 30-35 mm. Virolaisessa 11 vuotta kestäneessä seurannassa vain 10,5 %:iin kukista kehittyi kota. Siementuotanto on kuitenkin valtaisa, sillä yksi kota voi sisältää 55 000 hyvin pientä siementä, jotka leviävät tuulen mukana. Lisäksi siementuotannon rinnalla on tehokas vaakasuoran juuriston avulla tapahtuva kasvustollinen lisääntyminen. Normaali kukinta-aika on muuten kesäkuu, mutta pohjoisessa se yltää heinäkuun puolelle.
Kiintoisasta pölytyksestä ja kasvusta vielä muutama sana: Tikankontin kukan tuoksu on hedelmäinen ja se muistuttaa maamehiläisten feromoneja. Ne ovatkin pääasiallisia tikankontin pölyttäjiä, vaikka kukat vetävät monia muitakin hyönteisiä, erityisesti kärpäsiä. Huulen kontissa ei ole ollenkaan mettä. Pettyneet mehiläiset eivät feromonien vuoksi kuitenkaan karta uusia vierailuja kukissa, vaan palaavat niihin ”turhaan työhön” yhä uudelleen. Ne menevät tai tipahtavat huulen isosta aukosta sisälle. Mehiläisen liikkuessa kontissa huulen sisäpinnan lyhyt karvoitus siivilöi turkista sisäänsä myös aitoja mehiläisen feromoneja seuraavan kävijän lisähoukuttimeksi. Aikansa ihmeteltyään tulijat näkevät pullean huulen perällä valoa kontin takaseinässä olevista värittömistä, läpikuultavista ”ikkunoista” ja lähtevät niitä kohti. Kuultavista kohdista ei tietenkään pääse ulos, mutta siinä vaiheessa pyrkijä huomaa huulen peräosassa joutoheteen varjostaman aukon, josta ne ponnistelevat ulos. Mennessään niiden turkki kampaa emin luotteja ja sen jälkeen ainakin jommankumman heteen tahmeaa siitepölymassaa sisältävää pontta. Toisessa kontissa sama toistuu ja edellisen kukan tahmea siitepöly osuu ensimmäiseksi sen kukan luotteihin.
Lehtotikankontti on pitkäikäinen ja elämänkierrossaan viipyilevä, kuten useat muutkin kämmekkäkasvit. Siementaimi elää ensin vuosikausia kumppaniksi sopivan kantasienen sienirihmaston varassa ennen kuin se kasvattaa ensimmäisen vihreän lehtensä. Kukkivaksi kasviksi kehittyminen vie noin 10-15 vuotta. Yksilö voi saavuttaa jopa yli 100 vuoden iän.
Lehtotikankontti on alkuperäinen laji Suomessa ja sitä esiintyy harvinaisena ja pirstaleisesti suuressa osassa Suomen eliömaakunnista. Runsain se on Kainuun, Perä-Pohjanmaan (Tervolan-Rovaniemen seutu) ja Koillismaan (Kuusamo) eliömaakunnissa. Useampia ja runsaahkojakin kasvupaikkoja on Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa. Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa on kussakin vain yksi esiintymisalue. Havaintotietoja ei ole ollenkaan Etelä-Karjalan, Satakunnan, Suomen puoleisen Laatokan Karjalan, Pohjois-Hämeen, Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnista. Tikankontilla on Suomessa kaikkiaan 1 155 havaintopaikkaa ja niissä yhteensä noin 240 000 versoa. Kasvupaikkoina ovat kuivat, tuoreet ja kosteat lehdot, letto- ja lehtokorvet, lettorämeet ja lähdesuot sekä Ahvenanmaalla erityisesti vanhat laidunmaat ja kuusettuvat hakamaat. Laji on kalkinvaatija. Se on rauhoitettu koko maassa. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Laji on taantunut ja yksilömäärät ovat vähentyneet. Kehitykseen ovat ensisijaisesti vaikuttaneet rakentaminen, metsien uudistamis- ja hoitotoimet sekä ojittaminen. Näyttävänä kasvina tikankonttia uhkaa myös poiminta. Muissa Pohjoismaissa lehtotikankontti kasvaa harvinaisehkona Ruotsissa ja Norjassa sekä harvinaisena Tanskassa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle lehtotikankontin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
- Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
- Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
