Delphinium consolida subsp. consolida – rikkakukonkannus subsp. peltokukonkannus

Delphinium consolida L. – rikkakukonkannus
subsp. consolida – peltokukonkannus
aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Consolida regalis Gray subsp. regalis
Delphinium L. – ritarinkannukset
Ranunculaceae – leinikkikasvit

Rikkakukonkannuksesta, Delphinium consolida, on Suomessa tavattu kaksi alalajia, tässä esiteltävä nimialalaji, peltokukonkannus, subsp. consolida ja harsukukonkannus, subsp. paniculatum. Peltokukonkannus on yksivuotinen, tavallisesti noin 20-50 cm korkea, pysty, yleensä toistamiseen haarova ja myrkyllinen ruoho. Pääjuuri on ohuehko, pysty ja alapäästään haarova. Varsi on hoikka, lehdekäs, usein alaosastaan asti haarova ja vihreä sekä useimmiten tiheästi, alaspäisesti ja varrenmyötäisesti lyhytkarvainen. Karvoitus voi joskus olla myös siirottavaa tai lähes puuttua. Alemmat varsilehdet ovat ruodillisia ja ylimmät lähes ruodittomia. Lapa on hyvin kapealiuskaisesti 3-5-osainen ja toistamiseen kapealiuskainen. Liuskoittuminen on yleensä 2-4-kertainen. Liuskat ovat tavallisesti noin 10-50 mm pitkät, noin 0,5-1,5 mm leveät, teräväkärkiset ja vihreät sekä pinnanmyötäisesti hyvin lyhytkarvaiset.

Kukinto on harsuhkoina tai tiheähköinä ja tavallisesti 2-6-kukkaisina terttuina haarojen kärjessä. Kukat ovat perällisiä ja tukilehdellisiä sekä sijaitsevat tertussa kierteisesti. Tertun alin kukka on toisinaan hieman muista erillinen ja silloin sen tukilehti voi olla useampiliuskainen. Muuten tukilehdet ovat tasasoukan rihmamaiset ja useimmiten noin 5-10 mm pitkät. Kukkaperä on yläviisto ja varren tavoin karvainen sekä avoimissa kukissa terttua ylöspäin lyheten tavallisesti noin 10-40 mm pitkä. Kukkaperässä on vaihtelevasti tukilehden kaltaisia esilehtiä, jotka ovat noin 2-6 mm pitkiä.

Kukka on vastakohtainen ja tavallisesti noin 20-35 mm leveä. Terälehtimäisiä verholehtiä on 5. Ne ovat lähinnä leveämmän tai kapeamman soikeahkot ja pyöreähkö- tai suippokärkiset sekä yleensä noin 11-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 5-10 mm leveät. Ne ovat yleensä ulkopinnaltaan tiheästi ja pinnanmyötäisesti lyhytkarvaiset. Ylimmässä verholehdessä on kapea, vaakatasoinen ja noin 15-25 mm pitkä kannus, joka on verholehtien tavoin karvainen. Kaikki verholehdet ja kannus ovat yleisimmin sinisen ja sinipunaisen kirjavat, toisinaan lilahtavat tai punertavat ja hyvin harvoin valkoiset.

Terälehtiä on yksi ja se on erikoisella tavalla 3-liuskainen. Ylin liuska on kärjestään pyöreämuotoisesti kaksihaarainen ja tavallisesti noin 10-15 mm pitkä. Sen tyveltä aukeaa mesikannus, joka sijoittuu verholehden kannuksen sisään. Terälehden kaksi alempaa liuskaa ovat pyöreähköt, yleensä noin 6-8 mm pitkät ja ne sijaitsevat pystysuuntaisesti hetiön ja emiön sivuilla. Terälehden väri ei poikkea verholehtien värilinjasta. Heteitä on 13-17 ja ne ovat noin 4-5 mm pitkät. Palhot ovat vaaleat tai sinertävät ja pyöreähköjen ponsien väri vaihtelee tumman- tai mustansinisestä keltaiseen. Emilehtiä on 1. Se jää kukintavaiheessa heteiden ja terälehden liuskojen varjoon. Hedelmä on monisiemeninen, suorahko, vatsapuoleltaan kaareva ja palkomainen tuppilo, joka on otapäinen ja kalju. Se on tavallisesti noin 10-16 mm pitkä ja noin 3-5 mm leveä, jonka lisäksi ota on noin 1-2 mm. Tuppilo avautuu vatsapuolen saumaa myöten. Siemenet ovat kulmikkaat, siipipalteiset ja mustat sekä läpimitaltaan noin 2-2,5 mm. Kukinta-aika on kesä-elokuu ja toisinaan se jatkuu syyskuullekin.

Peltokukonkannus on Suomessa vanha viljapeltojen rikkakasvi ja siinä ominaisuudessa jo lähes hävinnyt siemenpuhtauden myötä. Nykyisin sitä tavataan vain harvinaisena satunnaistulokkaana. Kasviatlaksen mukaan yksittäisiä havaintoja on etelästä päin Kainuun, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntien linjalle saakka, mutta tältä vuosituhannelta niistä on vain muutama. Kasvupaikkoina ovat nykyisin lähinnä mylly- ja viljavarastoalueet, ratapihat sekä satamat. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on lajitasolla todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Syynä ovat suppea esiintymisalue ja taantuminen tai esiintymisen voimakas pirstoutuminen tai erittäin suuret kannanvaihtelut. Uhkana ovat peltomaiden muutokset ja rakentaminen. Muissa Pohjoismaissa peltokukonkannusta on tavattu Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa se on yleisempi ja paikoin vakinaisempi.

Peltokukonkannuksen pölyttäjinä toimivat lähinnä pistiäiset ja perhoset. Se on ollut koko kasvin myrkyllisyyden vuoksi hankala rikkakasvi, jota on torjuttu lähinnä kitkemällä. Silti siemeniä on voinut kulkeutua viljan mukana laareihin. Kasvilla on ollut myös lääkinnällistä käyttöä mm. matolääkkeenä. Siitä on valmistettu myös tuholaismyrkkyä.

Rikkakukonkannus on alunperin kuvattu ritarinkannusten Delphinium-sukuun, mutta se siirrettiin myöhemmin muiden lähilajien kanssa omaan kukonkannusten Consolida-sukuun. Uusimman tiedon valossa (mm. fylogeneettinen systematiikka) suku on taas sisällytetty ritarinkannuksiin. Tässä kuvatun rikkakukonkannuksen nimialalajin, peltokukonkannuksen lisäksi Suomessa on muutamassa eteläisessä eliömaakunnassa joitakin kertoja tavattu myös toista alalajia, harsukukonkannusta, subsp. paniculata. Se on kookas ja runsashaarainen. Kukintoterttu on harsu ja verholehdet ovat keskimäärin pienemmät, vain noin 8-12 mm pitkät. Myös tuppilo on pienempi, noin 6-10 mm pitkä ja kalju tai toisinaan harvakarvainen. Suomessa on koristekasvina käytetty kahta lähilajia, idänkukonkannusta, D. hispanicum ja tarhakukonkannusta, D. ajacis, jotka ovat hyvin harvoin karanneet myös lähiluontoon. Vielä harvemmin näitä lajeja on tavattu satunnaistulokkaina. Kaikki Kasviatlaksessa mainitut havainnot (-2019) niistä ovat jo vanhoja. Molemmat lajit ovat kookkaita, jopa 90-100 cm korkeita. Kun rikkakukonkannuksella kaikki verholehdet ovat leveämmän tai kapeamman soikeahkoja, idän- ja tarhakukonkannuksella ylimmän, kannuksellisen verholehden alapuolella oleva, vastakkainen ja sivulle suuntautunut verholehtipari on tyven kynttä lukuun ottamatta lähes pyöreä tai leveän poikkisoikea eli pyöreästi pituuttaan leveämpi. Lisäksi niiden tuppilot ovat melko tiheästi karvaiset.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle peltokukonkannuksen esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle harsukukonkannuksen esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Kartta on edelleen nimellä Consolida regalis subsp. regalis.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto