Empetrum nigrum subsp. nigrum – (musta)variksenmarja subsp. etelänvariksenmarja

Empetrum nigrum L. – (musta)variksenmarja
subsp. nigrum – etelänvariksenmarja
Empetrum L. – variksenmarjat
Ericaceae – kanervakasvit (aikaisemmin Empetraceae – variksenmarjakasvit)

(Musta)variksenmarja, Empetrum nigrum, kuului aikaisemmin omaan variksenmarjakasvien heimoonsa, Empetraceae. Nykytietämyksen mukaisesti suku on liitetty kanervakasvien heimoon, Ericaceae. (Musta)variksenmarjasta esiintyy Suomessa kaksi alalajia, tässä esiteltävä nimialalaji, etelänvariksenmarja, subsp. nigrum ja pohjanvariksenmarja, subsp. hermaphroditum. Etelänvariksenmarja on monihaarainen, rento mutta yläosistaan koheneva ja tavallisesti noin 10-30 cm korkea varpu, jonka varret voivat suikertaa sammalen ja karikkeen seassa metrinkin verran. Se kykenee puutuneen juuristonsa ja juurehtivien varsiensa avulla levittäytymään kasvustollisesti laajoiksi ja tiheiksi varvikoiksi. Varsien vanhemmat alaosat ovat liereät ja ruskeat tai harmahtavat sekä pinnaltaan hilseilevät. Uudet versot ovat särmikkäät ja kellan- tai punaruskeat.

Lehdet ovat versossa tiheästi ja kierteisesti tai hyvin lähekkäin, lähes neljän, viiden lehden kiehkuroina. Ne ovat lähes neulasmaiset, siirottavat tai yläviistot, nahkeat ja talvehtivat sekä lyhytruotiset. Lehtiruoti on varrenmyötäinen ja noin 0,5-1 mm pitkä. Sen kiinnittymiskohta versoon on nystymäisesti koholla. Lehtilapa on enimmäkseen tasasoukan pitkulainen ja tavallisesti noin 3-5 mm pitkä ja noin 1-1,5 mm leveä. Sen väri vaihtelee vaaleanvihreästä vanhemmiten tummempiin sävyihin, myös ruskehtavan vihreään. Lapa on ontto johtuen siitä, että se on todellisuudessa kiertynyt alaspäin ympäri asti. Erityisesti laidat ja jossain määrin yläpinta ovat nuorena lyhyen nystykarvaiset, mutta kaljuuntuvat vanhetessaan. Alapinta on kupera ja sen keskellä on vaalea, viirumainen sauma, joka on samassa tasossa alapinnan kanssa.

Etelänvariksenmarja on ja kaksikotinen eli sen kukat ovat yksineuvoisia ja hede- sekä emikukat sijaitsevat eri yksilöissä. Näin kasvullisesti levittäytynyt laajakin varvikko on yksinomaan joko hede- tai emikukkainen, ellei seassa haaro toista, vastakkaista sukupuolta olevaa varpuyksilöä. Kukat ovat tuulipölytteisiä ja keskittyvät ryhmiksi versojen kärkiosiin. Ne ovat perättömiä ja sijaitsevat lehtihangoissa. Sekä verho- että terälehtiä on 3. Ne kaikki ovat pyöreähköjä tai pitkänpyöreitä ja kuperia sekä noin 1,5 mm pitkiä. Verholehdet ovat yleensä tummanpunertavat tai punaruskeat ja vaaleareunaiset. Terälehdet ovat tavallisesti tummanpunaiset. Heteitä on 3 ja ne ovat kukintavaiheesta riippuen noin 3-7 mm pitkät. Palhot ovat tumman- tai sinipunaiset. Kaksilokeroiset ponnet ovat aluksi punasävyiset ja lopulta hyvin tummat sekä noin 1 mm pitkät. Luotti on pyöreä, noin kukan kokoinen ja käytännössä vartaloton. Se on ensin tummanpunainen ja lopulta lähes mustanpuhuva sekä kärjestään 6-9-säteinen. Sädeulokkeet auttavat siivilöimään ilmasta hedeyksilöiden siitepölyä. Hedelmä on musta, kiiltävä ja mehevä luumarja, joka on pyöreämuotoinen tai hieman kulmikas. Se on läpimitaltaan yleensä noin 5 mm. Sisällä oleva hedelmäluu on 8-lohkoinen. Normaali kukinta-aika on huhti-kesäkuu.

Etelänvariksenmarja on alkuperäinen Suomessa ja sitä esiintyy kaikissa eliömaakunnissa. Se on hyvin yleinen etelästä päin Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakuntiin saakka. Pohjoisempana se on harvinainen. Se kasvaa lähinnä kuivissa kangasmetsissä, hietikoilla, rämeillä, suomättäillä ja kallioilla. Muissa Pohjoismaissa etelänvariksenmarja kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.

Etelänvariksenmarjasta poiketen pohjanvariksenmarja on yksikotinen ja kaksineuvoinen eli heteet ja emit ovat yhdessä samoissa kukissa. Marjonta on etelänvariksenmarjaa runsaampaa ja heteet säilyvät pitkään marjan kärjessä. Versot ovat keskimäärin lyhyempiä ja lehtien alapinnan vaalea juova on selvästi syvennyksessä.

Variksenmarja ja erityisesti sen satoisampi alalaji, pohjanvariksenmarja on perinteinen hyötykasvi, joka tosin nykyisin on vähällä käytöllä. Sen sato hyvänä marjavuotena on noin 120-160 miljoonaa kiloa. Marjasato on runsaimmillaan pohjoisimmassa Suomessa, Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Erityisesti Lapissa marja tunnetaan nimellä kaarnikka. Variksenmarja on miedonmakuinen ja sopii hyvin mm. leivonnaisiin, kiisseleihin ja puuroihin. Siitä valmistetaan myös marjaviinejä ja marjajauhetta. Saamelaiset ovat käyttäneet variksenmarjaa ruokana mutta myös lääkkeenä satoja vuosia. Sen avulla on torjuttu erityisesti keripukkia eli C-vitamiinin puutosta. Marja sisältääkin C-vitamiinia noin kaksi kertaa enemmän kuin mustikka tai puolukka. Marja on tärkeä ravintokasvi myös eläinkunnalle. Tosin nimessä esiintyvä varis ei viittaa tähän ominaisuuteen, vaan on alkujaan pikemminkin marjan arvoa väheksyvä etuliite. Marja on erityisesti kanalintujen suosiossa. Tunturipaljakoilla elävälle kiirunalle hangen alla hyvänä säilyvä marja on melkein elinehto talviaikaan. Myös kevään muuttolinnut hyödyntävät talven yli selvinneitä marjoja. Marjoja syövät mielellään myös nisäkkäät aina karhuun saakka.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle (musta)variksenmarjan esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle etelänvariksenmarjan esiintymiskartalle Suomessa. Kartta on epätäydellinen, koska vain osa havainnoista on viety alalajitasolle.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Sivustolla alalajit on käsitelty lajitasoisina. Kartan Empetrum nigrum tarkoittaa etelänvariksenmarjaa subsp. nigrum.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto