Epipactis atrorubens – tummaneidonvaippa

  • Epipactis atrorubens (Hoffm.) Besser – tummaneidonvaippa
  • Epipactis Zinn – neidonvaipat
  • Orchidaceae – kämmekkäkasvit

Tummaneidonvaippa, Epipactis atrorubens, on monivuotinen, tavallisesti 20-60 cm korkea ruoho, jonka juurakko on lyhyt mutta monijuurinen. Varret nousevat juurakosta yksittäin tai useamman varren kimppuna. Varsi on haaraton, liereä, ja ainakin yläosastaan tiheähkön lyhytkarvainen sekä usein enemmän tai vähemmän punaruskea. Sen tyvellä on 2-3 väljää, tuppimaista, lavatonta lehteä. Varsilehtiä on yleensä 5-10. Ne ovat lähes vuorottain kierteisesti kuin kahdessa rivissä. Alempana ja varren keskiosassa lehdet ovat lähinnä soikeita, lyhyttuppisia ja niiden tyvi on varren ympäri sepivä. Ylempänä lehdet ovat ruodittomia, teräväkärkisiä ja kapeanpuikeita – suikeita sekä ylimmät usein kapeansuikeita. Lehdet ovat yleensä 3-7 cm pitkiä ja alempana noin 1,5-3,5 cm leveitä ja ylhäällä noin 0,5-1 cm leveitä leveimmältä kohtaa. Muuten lehdet ovat molemmin puolin sinivihreitä, ehytlaitaisia, silposuonisia ja usein enemmän tai vähemmän kouruisia sekä suonia myöten hyvin lyhytkarvaisia.

Kukinto on harsuhko ja toispuolinen terttu, joka on tavallisesti noin 8-25 cm pitkä sekä noin 5-35-kukkainen. Kukat ovat vaniljantuoksuisia ja noin 10 mm leveitä sekä tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat suikeita, nystermäreunaisia ja varsilehtien tavoin vihreitä. Kukinnon alaosassa ne voivat olla noin 1-3 cm pitkiä ja kukkaansa pitempiä. Ylempänä ne ovat noin 0,3-1 cm pitkiä. Kukkaperä on kierteinen, ohut ja noin 4-5 mm pitkä. Sikiäin on perästään alaspäin kaartuva ja noin 5-8 mm pitkä. Ne molemmat ovat tumman punaruskeita ja tiheästi lyhytkarvaisia.

Kuudesta kehälehdestä kolme ulointa ovat soikeahkoja ja noin 6 mm pitkiä. Kaksi niistä suuntautuvat alaviistoon sivulle ja yksi suoraan ylöspäin. Ne ovat selväsuonisia, nystermälaitaisia ja yleisväritykseltään tummanpunaisia, sinertävän punaisia tai punaruskeita. Sisemmistä kehälehdistä kaksi ovat ulompien kaltaisia ja värisiä sekä sivulle suuntautuvia. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa noin 8 mm pitkän, kannuksettoman huulen, jonka kuroutuma jakaa kahteen osaan. Tyviosa on kuppimainen ja sisältää mettä. Meden säilymistä tehostavat vielä huulen pystyyn kaartuvat sivulisäkkeet. Kärkiosa on leveän kolmiomainen ja muiden kehälehtien värinen. Se näyttää kuihtuvan ja käpristyvän nopeasti pölytyksen jälkeen.

Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi toimiva hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas emilehti on muuntunut nokkamaiseksi kärjeksi eli keulaksi). Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on tarttumakantaisina myhkyinä. Tummaneidonvaippa ei monen muun kämmekän tapaan huijaa hyönteisiä, vaan tarjoaa huulen kupista mettä pölyttäjilleen. Pääpölyttäjinä toimivat yhteiskunta-ampiaiset ja yksinään elävät pikkuampiaiset. Niiden koko on optimaalinen niin, etteivät ne onnistu saamaan mettä huulikupista ilman, että niiden pää osuu siitepölymyhkyihin ja luottipintaan. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.

Hedelmä on nuokkuva, soikea, vahvasuoninen ja lyhytkarvainen sekä noin 10 mm pitkä kota, joka avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren avulla. Taimivaiheeseen pääsy edellyttää myös sopivaa, kalkkipitoista kasvupaikkaa. Uusi yksilö kasvattaa ensimmäisen lehtensä kolmantena kesänä ja kukintavaiheeseen pääsy vie noin kymmenen vuotta.

Tummaneidonvaippa on alkuperäinen ja hyvin harvinainen laji Suomessa. Eniten sitä on Koillismaan eliömaakunnassa, josta sitä on tavattu Kuusamosta ja Sallasta noin 50 kasvupaikalta. Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa on viisi kasvupaikkaa Leppävirralla, Kuopion Juankoskella, Juuassa ja Liperissä. Viime vuosikymmenillä laji on levinnyt uustulokkaana myös eteläiseen Suomeen. Siemenet ovat ilmavirtojen mukana kulkeutuneet ilmeisesti Virosta. Hangossa on kaksi kasvupaikkaa (vanhin tieto Kasviatlaksessa vuodelta 1983), Lohjalla kaksi, Inkoossa yksi ja Lappeenrannassa yksi. Laji on kalkinvaatija. Sen luontaisia kasvupaikkoja ovat valoisat kalliot ja soraikot. Laji kestää hyvin auringon paahdetta ja kuivuutta. Tulokasesiintymät ovat tienlaitahiekassa, laidan hiekkapenkereellä, kuivalla mäntykankaalla ja jopa ratasepelillä. Kaikille paikoille on yhteistä alustan kalkkipitoisuus tai kalkin ilmalevintä louhinnasta ja kalkin käsittelystä.

Tummaneidonvaippa on rauhoitettu koko Suomessa, paitsi Ahvenanmaalla, jossa lajia ei ole tavattu. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu vaarantuneeksi (VU). Uhanalaisuuteen vaikuttavat mm. pieni populaatiokoko ja jatkuva taantuminen. Suurimmat uhkatekijät ovat keräily ja poiminta, kaivannaistoiminta, kuluminen, rakentaminen sekä avoimien alueiden sulkeutuminen. Muissa Pohjoismaissa lajia esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle tummaneidonvaipan esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase Projekt).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto

Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Epipactis atrorubens - tummaneidonvaippa tulokaskasvupaikallaan tien varressa, hiekkaisen mäntykankaan laiteessa. Paikalla kasvoi 48 yksilöä, joissa oli yhteensä 93 kukkavartta. Yksilöiden kukkavarsien määrä vaihteli välillä 0-9. Eniten, 25, oli yhden kukkavarren yksilöitä. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaippa tulokaskasvupaikallaan tien varressa, hiekkaisen mäntykankaan laiteessa. Paikalla kasvoi 48 yksilöä, joissa oli yhteensä 93 kukkavartta. Yksilöiden kukkavarsien määrä vaihteli välillä 0-9. Eniten, 25, oli yhden kukkavarren yksilöitä. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens - tummaneidonvaippa on tavallisesti noin 20-60 cm korkea. Kukinto on yleensä noin 8-25 cm pitkä sekä noin 5-35-kukkainen. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaippa on tavallisesti noin 20-60 cm korkea. Kukinto on yleensä noin 8-25 cm pitkä sekä noin 5-35-kukkainen. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens - tummaneidonvaippa vaatii kasvupaikaltaan riittävää valoisuutta ja kalkkia. Se sietää hyvin kuivuutta ja paahdetta. Luontaisilla kasvupaikoilla kalkki on yleensä maa- tai kallioperässä. Tulokaskasvupaikoilla tarvittava kalkki tulee usein ilmateitse pölynä kalkin käsittelyn seurauksena. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaippa vaatii kasvupaikaltaan riittävää valoisuutta ja kalkkia. Se sietää hyvin kuivuutta ja paahdetta. Luontaisilla kasvupaikoilla kalkki on yleensä maa- tai kallioperässä. Tulokaskasvupaikoilla tarvittava kalkki tulee usein ilmateitse pölynä kalkin käsittelyn seurauksena. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens - tummaneidonvaippa pärjää jopa muuten kasvittomalla ratasepeliköllä, kunhan ilmassa vain leyhähtelee riittävästi kalkkipölyä. Varsilehtiä on yleensä 5-10. Ne ovat lähes vuorottain kierteisesti kuin kahtena rivinä. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaippa pärjää jopa muuten kasvittomalla ratasepeliköllä, kunhan ilmassa vain leyhähtelee riittävästi kalkkipölyä. Varsilehtiä on yleensä 5-10. Ne ovat lähes vuorottain kierteisesti kuin kahtena rivinä. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens - tummaneidonvaipan kukat ovat toisinaan kuvan tavoin aivan nuokkuvat. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaipan kukat ovat toisinaan kuvan tavoin aivan nuokkuvat. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens - tummaneidonvaipan kukintoterttu on toisinaan mutkainen. Kukinto on enemmän tai vähemmän harsu ja kukkien asento on parhaimmillaankin hieman alaviisto. Kukkien suikeat tukilehdet ovat alimmissa kukissa yleensä kukkia pitemmät. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaipan kukintoterttu on toisinaan mutkainen. Kukinto on enemmän tai vähemmän harsu ja kukkien asento on parhaimmillaankin hieman alaviisto. Kukkien suikeat tukilehdet ovat alimmissa kukissa yleensä kukkia pitemmät. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens - tummaneidonvaipan kukintoterttu on yleensä selvästi toispuolinen. Kuva on samasta yksilöstä kuin edellisessä kuvassa mutta nyt tertun takapuolelta. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaipan kukintoterttu on yleensä selvästi toispuolinen. Kuva on samasta yksilöstä kuin edellisessä kuvassa mutta nyt tertun takapuolelta. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens - tummaneidonvaipan kukkaperät ovat ohuet ja noin 4-5 mm pitkät. Sikiäimet ovat perästään alaspäin kaartuvia ja noin 5-8 mm pitkiä. Ne molemmat ja ainakin varren yläosa ovat tumman punaruskeita ja tiheästi lyhytkarvaisia. Kukkien tukilehdet ovat suikeita ja kukinnon alaosassa noin 1-3 cm pitkiä Ylempänä niiden pituus on noin 0,3-1 cm. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaipan kukkaperät ovat ohuet ja noin 4-5 mm pitkät. Sikiäimet ovat perästään alaspäin kaartuvia ja noin 5-8 mm pitkiä. Ne molemmat ja ainakin varren yläosa ovat tumman punaruskeita ja tiheästi lyhytkarvaisia. Kukkien tukilehdet ovat suikeita ja kukinnon alaosassa noin 1-3 cm pitkiä Ylempänä niiden pituus on noin 0,3-1 cm. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens - tummaneidonvaipan kukat ovat noin 10 mm leveitä ja yleisväritykseltään tummanpunaisia, sinertävän punaisia tai punaruskeita. Kuudesta kehälehdestä viisi ovat soikeahkoja, noin 5-6 mm pitkiä ja selväsuonisia sekä nystermälaitaisia. Yksi kehälehti on noin 8 mm pitkä, kannukseton huuli, jonka kuroutuma jakaa kahteen osaan. Tyviosa on kuppimainen ja sisältää mettä. Kärkiosa on leveän kolmiomainen (ylin kukka vasemmalla). Se näyttää kuihtuvan ja käpristyvän nopeasti pölytyksen jälkeen (ylin kukka oikealla). Kukan yhdistyneessä siitintukussa on yksi toimiva hede ja kaksi toimivaa luottia. Siitepöly on tarttumakantaisina myhkyinä. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaipan kukat ovat noin 10 mm leveitä ja yleisväritykseltään tummanpunaisia, sinertävän punaisia tai punaruskeita. Kuudesta kehälehdestä viisi ovat soikeahkoja, noin 5-6 mm pitkiä ja selväsuonisia sekä nystermälaitaisia. Yksi kehälehti on noin 8 mm pitkä, kannukseton huuli, jonka kuroutuma jakaa kahteen osaan. Tyviosa on kuppimainen ja sisältää mettä. Kärkiosa on leveän kolmiomainen (ylin kukka vasemmalla). Se näyttää kuihtuvan ja käpristyvän nopeasti pölytyksen jälkeen (ylin kukka oikealla). Kukan yhdistyneessä siitintukussa on yksi toimiva hede ja kaksi toimivaa luottia. Siitepöly on tarttumakantaisina myhkyinä. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens - tummaneidonvaipan pääasiallisina pölyttäjiä ovat yhteiskunta-ampiaiset ja yksinään elävät pikkuampiaiset. Hyönteiset eivät tässä kämmekässä joudu huijatuiksi, vaan ne saavat mettä huulen peräosan kupista, joka näkyy hyvin alimmassa, pölytetyssä kukassa, josta huulen kärkiosa on jo kokonaan kuihtunut. Luonnossa huijaajia kuitenkin riittää. Hämähäkki on osannut virittää pyydyksensä juuri kukan eteen niin, että yhden pölyttäjän lento on katkennut siihen. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaipan pääasiallisina pölyttäjiä ovat yhteiskunta-ampiaiset ja yksinään elävät pikkuampiaiset. Hyönteiset eivät tässä kämmekässä joudu huijatuiksi, vaan ne saavat mettä huulen peräosan kupista, joka näkyy hyvin alimmassa, pölytetyssä kukassa, josta huulen kärkiosa on jo kokonaan kuihtunut. Luonnossa huijaajia kuitenkin riittää. Hämähäkki on osannut virittää pyydyksensä juuri kukan eteen niin, että yhden pölyttäjän lento on katkennut siihen. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens - tummaneidonvaipan kukkatertut kehittyvät aluksi niiden ympärille kietoutuneiden varsilehtien suojissa. Kallioseinämähyllyllä seuralaisina mm. lapinvuokko, Dryas octopetala ja etelänisotalvikki, Pyrola rotundifolia subsp. rotundifolia. Ks, Salla, 10.7.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaipan kukkatertut kehittyvät aluksi niiden ympärille kietoutuneiden varsilehtien suojissa. Kallioseinämähyllyllä seuralaisina mm. lapinvuokko, Dryas octopetala ja etelänisotalvikki, Pyrola rotundifolia subsp. rotundifolia. Ks, Salla, 10.7.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens - tummaneidonvaipan alemmat ja varren keskiosan lehdet ovat lähinnä soikeita, lyhyttuppisia ja sepiviä sekä yleensä jossain määrin kouruisia. Ylempänä lehdet ovat ruodittomia ja kapeanpuikeita tai suikeita. Lehdet ovat yleensä 3-7 cm pitkiä ja alempana noin 1,5-3,5 cm leveitä sekä ylhäällä enintään noin 1 cm leveitä. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaipan alemmat ja varren keskiosan lehdet ovat lähinnä soikeita, lyhyttuppisia ja sepiviä sekä yleensä jossain määrin kouruisia. Ylempänä lehdet ovat ruodittomia ja kapeanpuikeita tai suikeita. Lehdet ovat yleensä 3-7 cm pitkiä ja alempana noin 1,5-3,5 cm leveitä sekä ylhäällä enintään noin 1 cm leveitä. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens - tummaneidonvaipan alin varsilehti on pieni. Myös toiseksi alin lehti on yleensä ylempiä pienempi. Kuvassa näkyy lehtien lyhyt tuppi vartta vaaleampana. Ylimmässä lehdessä tuppi on jo lähes olematon. Ala- ja keskilehtien kanta kiertyy sepien varren ympäri. Lehtien silposuonet näkyvät hyvin alapinnalla. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Epipactis atrorubens – tummaneidonvaipan alin varsilehti on pieni. Myös toiseksi alin lehti on yleensä ylempiä pienempi. Kuvassa näkyy lehtien lyhyt tuppi vartta vaaleampana. Ylimmässä lehdessä tuppi on jo lähes olematon. Ala- ja keskilehtien kanta kiertyy sepien varren ympäri. Lehtien silposuonet näkyvät hyvin alapinnalla. U, Hanko, 14.7.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.

Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:

  • Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
  • Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto

Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto