Ervilia hirsuta – peltovirvilä

  • Ervilia hirsuta (L.) Opiz – peltovirvilä
  • aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Vicia hirsuta (L.) Gray
  • Ervilia Link – sieponvirvilät
  • Fabaceae – hernekasvit

Peltovirvilä, Ervilia hirsuta, on nykytutkimuksen perusteella erotettu eri sukuun aikaisemmasta virnojen suvusta, jossa sen tieteellinen nimi oli Vicia hirsuta. Laji on yksivuotinen, rento, kiipeilevä ja tavallisesti noin 20-60 cm pitkä ruoho. Juuri on lyhyt, hento ja rihmamaisesti sivujuurinen. Varret ovat varsinkin alaosastaan haarovat, hennot, särmikkäät ja vihreät tai jossain määrin ruskehtavat sekä kaljuhkot tai erityisesti nivelkohdistaan hyvin lyhytkarvaiset.

Lehdet ovat korvakkeelliset, tyveen saakka parilehdykkäiset, kärhelliset ja varrella kierteisesti. Korvakkeet ovat suikeahkot ja ulkosivun tyvihammasta lukuun ottamatta ehyet tai laidoiltaan harvahampaiset tai rihmamaisen kapeat ja kärjestään liuskaiset. Ne ovat noin 2-3 mm pitkät. Lehtilapa on tavallisesti noin 2,5-6 cm pitkä ja lehdykät levällään leveimmältä kohtaa noin 1-3,5 cm leveä. Lehdyköitä on useimmiten 5-8 paria, ja ne ovat vuoroittain. Ruoti on enintään 0,5 mm pitkä. Lehdykät ovat lähes tasasoukat, suikeat tai kapeansoikeat, kiila- tai pyöreätyviset ja tylppä- tai poikkikärkiset sekä lyhyen otapäiset ja ehytlaitaiset. Ne ovat molemmin puolin vihreät, kaljut, tavallisesti noin 5-18 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-5 mm leveät. Lehtilavan keskiranka on vaihtelevasti karvainen. Sen päässä oleva kärhi on haarova, kaljuhko ja noin 20-40 mm pitkä. Saadessaan kosketuksen muihin kasveihin se kiertyy tiiviisti kohteensa ympärille ja tukee osaltaan kasvua ylöspäin.

Kukinto on pitkäperäinen, yleensä 2-6-kukkainen ja toispuolinen terttu, joka sijaitsee varren lehtihangoissa. Se on kukkiessaan tavallisesti noin 5-15 mm pitkä ja sivultaan noin 3-6 mm leveä. Kukintoperä on särmikäs, kalju tai harvakarvainen ja noin 1,5-4 cm pitkä. Kukkaperä on noin 1-1,5 mm pitkä ja tiheästi hyvin lyhytkarvainen. Verhiö on tyveltään torvimaisen yhdislehtinen, lähes symmetrinen ja kärjestään 5-liuskainen. Se on yleensä vihreäsävyinen tai vaihtelevasti ruskehtava, hyvin lyhytkarvainen ja kaikkiaan noin 3-4 mm pitkä. Yhtenäinen tyviosa on noin 1,3-1,5 mm pitkä ja suunnilleen pituutensa levyinen. Kärkiliuskat ovat lähes rihmamaisen kapeasti pitkäsuippuisen kolmiomaiset, keskenään lähes samanpituiset ja noin 1,5-2,5 mm pitkät.

Hernekasvien teriö on vastakohtainen, ja sitä kutsutaan perhomaiseksi. Kukan 5 terälehteä ovat keskenään hyvin erinäköiset ja erikoistuneet omiin tehtäviinsä täysin sulkeutuneen nielun ja kokonaan peittoon jäävien heteiden ja emin ympärillä. Peltovirvilän teriö on tavallisesti noin 3-5 mm pitkä ja valkoinen tai hyvin vaalean sinipunainen. Näkyvin ja kookkain terälehti on purje, jonka kärkiosan suonten väri ei juurikaan erotu pohjaväristä. Purje nimensä mukaisesti kaartuu leveänä ylöspäin. Sen kärkiosa eli lapa on pyöreä- tai tylppäpäinen ja ehyt tai hieman lovikärkinen sekä tyviosa eli kynsi verhiön sisään kapeneva. Purje on suorana noin teriön mittainen, ja sen kärkiosa on noin 2-3,5 mm leveä. Teriön sivuilla on siiviksi kutsuttu terälehtipari, jonka lehdet ovat kärkiosastaan soikeahkot, pyöreäpäiset ja noin 1-1,5 mm leveät sekä tyviosastaan verhiön sisään kapenevat ja lähes purjeen mittaiset. Alimpana teriössä on venho, joka muodostuu kahdesta terälehdestä, jotka ovat kapenevasta tyviosastaan yhdiskasvuisia ja kärkiosastaan tiiviisti limittäin muodostaen venemäisen kaukalon. Venho on kärkiosastaan jyrkästi ylöspäin kaartuva ja suiposta kärjestään muuta teriötä tummempi.

Kukassa on 10 hedettä, joista 9:llä palhojen tyviosa on yhteenkasvanut kehänpäällisen sikiäimen ja emin vartalon ympärille. Ylin hede on erillinen. Hedekokonaisuuden vapaat palho-osuudet ovat vaaleat, ja niiden kärjessä olevat ponnet ovat keltasävyiset ja nuppimaiset. Sikiäin on 1-lokeroinen, ja sen kärjessä oleva emi on 1-vartaloinen ja -luottinen. Vartalon kärkiosa taipuu jyrkästi ylöspäin ja on luotteineen karvainen. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.

Sikiäimestä kehittyy palkohedelmä, joka on lähes suorasivuinen mutta tyvestään kapeneva ja alapuolen kärjestään pyöristyvä. Se on ensin vihreä, lopulta musta, tiheäkarvainen ja tavallisesti noin 6-10 mm pitkä sekä pulleahko ja leveämmältä sivultaan noin 2,5-3 mm leveä. Sen kärjessä säilyy pitkään otana emin kuivunut vartalo. Palossa on 2 pallomaista, kypsänä tummanruskeaa ja usein pilkullista siementä, jotka ovat läpimitaltaan noin 2-2,5 mm. Ne irtoavat palon auetessa.

Peltovirvilä on Suomessa muinaistulokas, eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Muinaistulokkaana sen esiintymisalueen pohjoisraja kulkee Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa. Se on yleinen Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntiin saakka sekä harvinaisehko tai harvinainen pohjoisempana. Lisäksi laji on harvinainen uustulokas Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Yksittäisiä, valtaosin hyvin vanhoja tulokashavaintoja on Kittilän ja Enontekiön Lappia lukuun ottamatta myös muista pohjoisemmista eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä viljelyalueet, kesantopellot, rinneniityt, asutuksen lähialueet, tienlaiteet, joutomaat ja kyläkalliot. Peltovirvilä kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä harvinaisena tulokkaana Islannissa.

Peltovirvilä on monen muun hernekasvin tavoin lievästi myrkyllinen. Se on saapunut aikanaan Suomeen viljansiemenen mukana. Hentoinen ja vaatimaton kasvi häviää helposti muun vihreyden joukkoon, eikä sitä yleensä huomaakaan, ellei tarkoituksella etsi. Muiden yksivuotisten lajien tavoin se hyötyy maaperän muokkauksesta ja aukkoisuudesta. Peltovirvilä pärjää myös köyhillä kasvualustoilla, jopa soralla. Sillä on pienissä ja hennoissa juurissaan hernekasvien menestymisen valttikortti, kyky yhdessä maaperän nystyräbakteerien kanssa kasvattaa juuriinsa typpeä ilmasta sitovia juurinystyröitä.

 Peltovirvilän voi ulkomuodoltaan oikeastaan sotkea vain yhteen, nykyisin erisukuiseen lajiin, mäkivirvilään, Ervum tetraspermum, joka aikaisemmin kuului samaan virnojen sukuun nimellä Vicia tetrasperma. Lajien erottaminen toisistaan vaatii lähempää tuntomerkkitarkastelua. Lajit on helpointa erottaa toisistaan palkojen perusteella. Siinä missä peltovirvilän palko on karvainen ja 2-siemeninen, mäkivirvilän palko on kalju ja 4-siemeninen. Kun peltovirvilän lehdissä on lehdyköitä useimmiten 5-8 paria, mäkivirvilällä niitä on 3-5 paria. Lisäksi mäkivirvilän kukintotertussa on yleensä vain 1-3 kukkaa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle peltovirvilän esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase). Laji on edelleen nimellä Vicia hirsuta.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Ervilia hirsuta - peltovirvilä on yksivuotinen, kiipeilevä ja tavallisesti noin 20-60 cm pitkä ruoho, jonka lehdet ovat varrella kierteisesti. ES, Kouvola, Riihikallio, Patikko, Kuusaanlammen itäranta, entisen puun lastausradan päätepisteen ja rannan lastauslaiturin pohjoispuolinen, pieni sorakenttä, 1.8.2015. Ellei toisin mainita, kuvat ovat tältä samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta – peltovirvilä on yksivuotinen, kiipeilevä ja tavallisesti noin 20-60 cm pitkä ruoho, jonka lehdet ovat varrella kierteisesti. ES, Kouvola, Riihikallio, Patikko, Kuusaanlammen itäranta, entisen puun lastausradan päätepisteen ja rannan lastauslaiturin pohjoispuolinen, pieni sorakenttä, 1.8.2015. Ellei toisin mainita, kuvat ovat tältä samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta - peltovirvilän kukinnot ovat lehtihankaisina, pieninä ja vähäkukkaisina terttuina. Lajin normaali kukinta-aika on kesä-elokuu. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta – peltovirvilän kukinnot ovat lehtihankaisina, pieninä ja vähäkukkaisina terttuina. Lajin normaali kukinta-aika on kesä-elokuu. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta - peltovirvilän kukinto on pitkäperäinen, toispuolinen terttu, jossa on yleensä kahdesta kuuteen kukkaa. Lähilajin mutta nykyään eri sukuun kuuluvan mäkivirvilän, Ervum tetraspermum, kukintotertussa on useimmiten vain yhdestä kolmeen kukkaa. Peltovirvilän terttu on kukkiessaan tavallisesti noin 5-15 mm pitkä ja sivultaan noin 3-6 mm leveä. Kukintoperä on särmikäs, kalju tai harvakarvainen ja noin 1,5-4 cm pitkä. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta – peltovirvilän kukinto on pitkäperäinen, toispuolinen terttu, jossa on yleensä kahdesta kuuteen kukkaa. Lähilajin mutta nykyään eri sukuun kuuluvan mäkivirvilän, Ervum tetraspermum, kukintotertussa on useimmiten vain yhdestä kolmeen kukkaa. Peltovirvilän terttu on kukkiessaan tavallisesti noin 5-15 mm pitkä ja sivultaan noin 3-6 mm leveä. Kukintoperä on särmikäs, kalju tai harvakarvainen ja noin 1,5-4 cm pitkä. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta - peltovirvilän teriö on tavallisesti noin 3-5 mm pitkä ja valkoinen tai hyvin vaalean sinipunainen. Näkyvin ja kookkain terälehti on purje, joka nimensä mukaisesti kaartuu leveänä ylöspäin. Sen kärkiosa eli lapa on pyöreä- tai tylppäpäinen ja noin 2-3,5 mm leveä. Teriön sivuilla on siiviksi kutsuttu terälehtipari, jonka lehdet ovat kärkiosastaan soikeahkot, pyöreäpäiset ja noin 1-1,5 mm leveät. Alimpana teriössä on venho, joka muodostuu kahdesta terälehdestä, jotka ovat kapenevasta tyviosastaan yhdiskasvuisia ja kärkiosastaan tiiviisti limittäin muodostaen venemäisen, pystykärkisen kaukalon. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta – peltovirvilän teriö on tavallisesti noin 3-5 mm pitkä ja valkoinen tai hyvin vaalean sinipunainen. Näkyvin ja kookkain terälehti on purje, joka nimensä mukaisesti kaartuu leveänä ylöspäin. Sen kärkiosa eli lapa on pyöreä- tai tylppäpäinen ja noin 2-3,5 mm leveä. Teriön sivuilla on siiviksi kutsuttu terälehtipari, jonka lehdet ovat kärkiosastaan soikeahkot, pyöreäpäiset ja noin 1-1,5 mm leveät. Alimpana teriössä on venho, joka muodostuu kahdesta terälehdestä, jotka ovat kapenevasta tyviosastaan yhdiskasvuisia ja kärkiosastaan tiiviisti limittäin muodostaen venemäisen, pystykärkisen kaukalon. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta - peltovirvilän kukan verhiö on tyveltään torvimaisen yhdislehtinen, lähes symmetrinen ja kärjestään viisiliuskainen. Se on yleensä vihreäsävyinen tai vaihtelevasti ruskehtava, hyvin lyhytkarvainen ja kaikkiaan noin 3-4 mm pitkä. Yhtenäinen tyviosa on noin 1,3-1,5 mm pitkä ja suunnilleen pituutensa levyinen. Kärkiliuskat ovat lähes rihmamaisen kapeasti pitkäsuippuisen kolmiomaiset, keskenään lähes samanpituiset ja noin 1,5-2,5 mm pitkät. Kukkaperä on noin 1-1,5 mm pitkä ja verhiön tavoin karvainen. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta – peltovirvilän kukan verhiö on tyveltään torvimaisen yhdislehtinen, lähes symmetrinen ja kärjestään viisiliuskainen. Se on yleensä vihreäsävyinen tai vaihtelevasti ruskehtava, hyvin lyhytkarvainen ja kaikkiaan noin 3-4 mm pitkä. Yhtenäinen tyviosa on noin 1,3-1,5 mm pitkä ja suunnilleen pituutensa levyinen. Kärkiliuskat ovat lähes rihmamaisen kapeasti pitkäsuippuisen kolmiomaiset, keskenään lähes samanpituiset ja noin 1,5-2,5 mm pitkät. Kukkaperä on noin 1-1,5 mm pitkä ja verhiön tavoin karvainen. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta - peltovirvilän sikiäimestä kehittyy palkohedelmä, joka on lähes suorasivuinen mutta tyvestään kapeneva ja alapuolen kärjestään pyöristyvä. Se on ensin vihreä, tiheäkarvainen, tavallisesti noin 6-10 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 2,5-3 mm leveä. Sen kärjessä säilyy pitkään otana emin kuivunut vartalo. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta – peltovirvilän sikiäimestä kehittyy palkohedelmä, joka on lähes suorasivuinen mutta tyvestään kapeneva ja alapuolen kärjestään pyöristyvä. Se on ensin vihreä, tiheäkarvainen, tavallisesti noin 6-10 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 2,5-3 mm leveä. Sen kärjessä säilyy pitkään otana emin kuivunut vartalo. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta - peltovirvilän palko on pullea ja selvästi kaksisiemeninen. Mäkivirvilän palko on kalju ja nelisiemeninen. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta – peltovirvilän palko on pullea ja selvästi kaksisiemeninen. Mäkivirvilän palko on kalju ja nelisiemeninen. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta - peltovirvilän siemen on aluksi vihreä ja kypsänä tummanruskea sekä usein pilkullinen. Se on läpimitaltaan noin 2-2,5 mm. Napa-arpi yltää noin kolmasosaan siemenen ympärysmitasta. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta – peltovirvilän siemen on aluksi vihreä ja kypsänä tummanruskea sekä usein pilkullinen. Se on läpimitaltaan noin 2-2,5 mm. Napa-arpi yltää noin kolmasosaan siemenen ympärysmitasta. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta - peltovirvilä on hyvin hento ja rento kasvi, jonka varret muodostavat tiheähkön, maata myöten levittäytyvän vyyhdin, mikäli ympärillä ei kasva vankkavartisempia seuralaisia, joiden varsiin voi tukeutua. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta – peltovirvilä on hyvin hento ja rento kasvi, jonka varret muodostavat tiheähkön, maata myöten levittäytyvän vyyhdin, mikäli ympärillä ei kasva vankkavartisempia seuralaisia, joiden varsiin voi tukeutua. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta - peltovirvilän lehdet ovat parilehdykkäisiä. Versojen ja versohaarojen kärkiosaan kehittyvien lehtien lehdykät ovat aluksi supussa toistensa päällä. Avautuneissa lehdissä lehdykät ovat ensin pystyt, jolloin mielikuva parilehdykkäisyydestä saattaa hämärtyä. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta – peltovirvilän lehdet ovat parilehdykkäisiä. Versojen ja versohaarojen kärkiosaan kehittyvien lehtien lehdykät ovat aluksi supussa toistensa päällä. Avautuneissa lehdissä lehdykät ovat ensin pystyt, jolloin mielikuva parilehdykkäisyydestä saattaa hämärtyä. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta - peltovirvilän lehdet ovat tyveen saakka lehdykkäiset ja kärhelliset. Lehtilapa on tavallisesti noin 2,5-6 cm pitkä. Lehdykät ovat lähes tasasoukat, suikeat tai kapeansoikeat, kiila- tai pyöreätyviset ja tylppä- tai poikkikärkiset sekä ehytlaitaiset. Ne ovat molemmin puolin vihreät, kaljut, tavallisesti noin 5-18 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-5 mm leveät. Lehtilavan päässä oleva kärhi on haarova, kaljuhko ja noin 20-40 mm pitkä. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta – peltovirvilän lehdet ovat tyveen saakka lehdykkäiset ja kärhelliset. Lehtilapa on tavallisesti noin 2,5-6 cm pitkä. Lehdykät ovat lähes tasasoukat, suikeat tai kapeansoikeat, kiila- tai pyöreätyviset ja tylppä- tai poikkikärkiset sekä ehytlaitaiset. Ne ovat molemmin puolin vihreät, kaljut, tavallisesti noin 5-18 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-5 mm leveät. Lehtilavan päässä oleva kärhi on haarova, kaljuhko ja noin 20-40 mm pitkä. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta - peltovirvilän lehtilapa on lehdykät levällään yleensä noin 1-3,5 cm leveä. Lehdyköiden ruoti on enintään 0,5 mm pitkä. Vaikka lehdykät ovat kaljut, lehtilavan keskiranka on vaihtelevasti karvainen. Lehdet ovat korvakkeelliset. Korvakkeet ovat suikeahkot ja ulkosivun tyvihammasta lukuun ottamatta ehyet tai laidoiltaan harvahampaiset tai rihmamaisen kapeat ja kärjestään liuskaiset. Ne ovat noin 2-3 mm pitkät. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta – peltovirvilän lehtilapa on lehdykät levällään yleensä noin 1-3,5 cm leveä. Lehdyköiden ruoti on enintään 0,5 mm pitkä. Vaikka lehdykät ovat kaljut, lehtilavan keskiranka on vaihtelevasti karvainen. Lehdet ovat korvakkeelliset. Korvakkeet ovat suikeahkot ja ulkosivun tyvihammasta lukuun ottamatta ehyet tai laidoiltaan harvahampaiset tai rihmamaisen kapeat ja kärjestään liuskaiset. Ne ovat noin 2-3 mm pitkät. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta - peltovirvilän varret ovat varsinkin alaosastaan haarovat, särmikkäät ja vihreät tai jossain määrin ruskehtavat sekä kaljuhkot tai erityisesti nivelkohdistaan hyvin lyhytkarvaiset. Hedelmäpalot kypsyessään tummenevat mustiksi. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta – peltovirvilän varret ovat varsinkin alaosastaan haarovat, särmikkäät ja vihreät tai jossain määrin ruskehtavat sekä kaljuhkot tai erityisesti nivelkohdistaan hyvin lyhytkarvaiset. Hedelmäpalot kypsyessään tummenevat mustiksi. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Ervilia hirsuta - peltovirvilä hyötyy muiden yksivuotisten lajien tavoin maaperän muokkauksesta ja aukkoisuudesta. Se pärjää myös köyhillä kasvualustoilla, jopa soralla. Sillä on pienissä ja hennoissa juurissaan hernekasvien menestymisen valttikortti, kyky yhdessä maaperän nystyräbakteerien kanssa kasvattaa juuriinsa typpeä ilmasta sitovia juurinystyröitä. EH, Hämeenlinna, Voutila, Jukola, Hongistonkuja, kerrostalon pihamaalla olevan maakasan tamppautunut alarinne, 12.7.1985. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta – peltovirvilä hyötyy muiden yksivuotisten lajien tavoin maaperän muokkauksesta ja aukkoisuudesta. Se pärjää myös köyhillä kasvualustoilla, jopa soralla. Sillä on pienissä ja hennoissa juurissaan hernekasvien menestymisen valttikortti, kyky yhdessä maaperän nystyräbakteerien kanssa kasvattaa juuriinsa typpeä ilmasta sitovia juurinystyröitä. EH, Hämeenlinna, Voutila, Jukola, Hongistonkuja, kerrostalon pihamaalla olevan maakasan tamppautunut alarinne, 12.7.1985. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta - peltovirvilä on Suomessa muinaistulokas. Muinaistulokkaana sen esiintymisalueen pohjoisraja kulkee Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa. Se on yleinen Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntiin saakka sekä harvinaisehko tai harvinainen pohjoisempana. Lisäksi laji on harvinainen uustulokas Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Yksittäisiä, valtaosin hyvin vanhoja tulokashavaintoja on Kittilän ja Enontekiön Lappia lukuun ottamatta myös muista pohjoisemmista eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä viljelyalueet, kesantopellot, rinneniityt, asutuksen lähialueet, tienlaiteet, joutomaat ja kyläkalliot. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Ervilia hirsuta – peltovirvilä on Suomessa muinaistulokas. Muinaistulokkaana sen esiintymisalueen pohjoisraja kulkee Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakunnissa. Se on yleinen Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntiin saakka sekä harvinaisehko tai harvinainen pohjoisempana. Lisäksi laji on harvinainen uustulokas Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Yksittäisiä, valtaosin hyvin vanhoja tulokashavaintoja on Kittilän ja Enontekiön Lappia lukuun ottamatta myös muista pohjoisemmista eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä viljelyalueet, kesantopellot, rinneniityt, asutuksen lähialueet, tienlaiteet, joutomaat ja kyläkalliot. 1.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto