• Euphrasia salisburgensis Funck ex Hoppe – otasilmäruoho
• Euphrasia L. – silmäruohot
• Orobanchaceae – näivekasvit (aikaisemmin Scrophulariaceae – naamakukkaiskasvit)

Otasilmäruoho, Euphrasia salisburgensis, on yksivuotinen, pysty, nystykarvaton ja tavallisesti noin 3-15 cm korkea ruoho ja puoliloinen. Pääjuuri on pieni. Sivujuuriin kasvaa toisia kasvia loisivia imujuuria. Varsi on haaraton tai niukkahaarainen, liereä, lyhyesti hapsikarvainen ja useimmiten punaruskea.

Lehdet ovat lähes tai aivan ruodittomat ja pääosin varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Ylemmät lehdet voivat olla osaksi myös kierteisesti. Lapa on soikeahko, kiilatyvinen, kalju ja yleensä punaruskean vihreä. Kärkihammas on muita kookkaampi, ja suippoja laitahampaita on 1-3 paria. Pituutta lehtilavalla on tavallisesti noin 4-8 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa hampaineen noin 2-5 mm.

Kukinto on varsissa ja mahdollisissa haaroissa tähkämäisesti. Kukat ovat yksittäin tukilehtensä hangassa. Kukkien tukilehdet ovat varsilehtien kaltaiset muuten, mutta varsinkin ylemmät niistä ovat hampailtaan pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja otapäiset. Kukka on perätön tai kukkaperä on enintään 0,5 mm pitkä. Verhiö on kapean kellomainen, tavallisesti noin 5-6 mm pitkä, kärjestään 4-liuskainen ja kalju sekä punaruskea tai vihreäsävyinen. Kärkiliuskat ovat kapean kolmiomaiset ja teräväkärkiset. Niiden osuus verhiön pituudesta on yleensä noin 2,5-3,5 mm.

Teriö on valkoinen, yhdislehtinen, lyhyttorvinen ja päästään 2-huulinen sekä huulistaan sinipunajuovainen. Se on takasivultaan, torven tyvestä ylähuulen kärkeen mitaten, 6-7 mm pitkä. Ylähuuli on nielun ylle kaartuva, kärjestään lyhyesti 2-liuskainen ja torvesta alkaen noin 3 mm pitkä. Alahuuli on alaviistoon suuntautunut, ylähuulta pitempi ja torvesta alkaen noin 4-5 mm pitkä sekä kärjestään 3-liuskainen. Liuskat ovat lähes tasalevyiset ja noin 2-3 mm pitkät. Keskiliuskan tyviosassa ja huulen tyvellä, nielun suulla, ovat keltaiset, vaihtelevan kokoiset ja muotoiset täplät. Ylä- ja alahuulen kärkiliuskat ovat lanttokärkiset.

Heteitä on 4, ja ne ovat kahtena eripituisena parina. Palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Ponnet ovat tumman sinipunaiset tai tummanruskeat, hieman karvaiset ja tyveltään terävät. Ne ovat kärjestään vähän taaksepäin kaartuvan ylähuulen kuvun suojassa mutta näkyvillä. Emiö on 2-lehtinen, kehänpäällinen ja 1-vartaloinen. Vartalo ja sen kärjessä oleva nuppimainen luotti pilkistävät näkyviin ylähuulen alta. Hedelmä on pitkulainen, kaljureunainen ja kypsänä ruskea kota, joka on yleensä noin 6-7 mm pitkä ja noin 2-2,5 mm leveä. Kypsä kota on noin verhiön pituinen tai hieman sitä pitempi. Kota avautuu sivusaumoja myöten. Siemenet ovat soikeahkot, pitkittäisharjuiset, kellertävät ja 2-2,5 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on heinäkuu.

Otasilmäruoho on Suomessa alkuperäinen. Sitä tavataan harvinaisena vain Enontekiön Lapin eliömaakunnassa kahdella tunturilla, Saanalla ja Pikku-Mallalla. Laji on kalkinvaatija, ja kasvupaikkoina ovat lähinnä kalkkivaikutteiset tunturiniityt, -kankaat ja -soraikot sekä paljakan kalliot ja pahdanjuuret. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Luokitukseen ovat vaikuttaneet lähinnä suppea esiintymisalue ja taantuminen. Uhkatekijöinä ovat satunnaistekijät ja ilmastonmuutos. Muissa Pohjoismaissa otasilmäruoho kasvaa Ruotsissa ja Norjassa.

Silmäruohot yhteyttävät normaalisti. Riittävän kasvun ja siementuotannon turvaamiseksi niillä on lisäksi kyky loisia imujuurillaan vahvempien naapurikasvien juuristoa veden ja lisäravinteiden saamiseksi. Kukkien pääpölyttäjinä toimivat kimalaiset ja kukkakärpäset. Itsepölytys kuitenkin lopulta varmistaa, että lähes kaikista kukista kehittyy siemenkota. Suvun suomalainen nimi juontaa kauas keskiajalle, jolloin lääkinnässä valtavirraksi nousi merkkioppi. Kasveista etsittiin näkyviä yhtäläisyyksiä eri elimiin ja uskottiin, että tämä yhtäläisyys on merkki kasvin soveltuvuudesta juuri tämän elimen sairauksien hoitoon. Silmäruohojen teriössä nähtiin mesiviittaviiruineen ja täplineen yhtäläisyyttä silmän kanssa. Tämä yhtäläisyys nosti pienet kasvit suureen arvoon ihmisten ja kotieläinten silmäsairauksien hoidossa. Silmäruohoja käytettiin ulkoisesti huuhteina ja hauteina sekä sisäisesti jauheena. Ilmeisesti silmäruohorohdoilla oli ainakin jossain määrin desinfioivaa vaikutusta, mikä auttoi ainakin joihinkin bakteerien aiheuttamiin tulehduksiin.

Silmäruohot muodostavat lajitasolla haastavan kokonaisuuden. Alun perin Carl von Linné katsoi kaikkien silmäruohojen kuuluvan samaan lajiin ja antoi sille 1753 nimeksi E. officinalis. A. J. Melan ja A. K. Cajanderin Suomen kasviossa 1906 kaikki Suomen silmäruohot sisällytettiin vielä tähän yhteen lajiin nimellä yleinen silmäruoho. Useammalla sivulla kuitenkin esitettiin lajiin kuuluvia alalajeja, muunnoksia ja muotoja. Ilmari Hiitosen Suomen kasviossa 1933 yhdistelmälaji oli pilkottu jo kahdeksaksi eri lajiksi. Nykykäsityksen mukaan Suomessa esiintyy seitsemän silmäruoholajia, joista yksi laji jakautuu kahteen alalajiin ja kaksi lajia kahteen muunnokseen. Maailmanlaajuisesti lajeja on noin 400. Suomen silmäruohojen lajilleen tunnistaminen vaatii tarkempaa perehtymistä tuntomerkkeihin ja niiden maastossa havaitseminen usein myös suurentavia välineitä.

Keskeiset lajien tuntomerkit ovat seuraavat:

• Nystysilmäruoho, E. officinalis, entiseltä nimeltään ahosilmäruoho, E. rostkoviana, on Etelä- ja Keski-Suomeen painottunut, voimakkaasti harvinaistunut ja erittäin uhanalainen (EN) laji, jonka selvin muista lajeista poikkeava tuntomerkki löytyy karvoituksesta. Lajin verhiöissä, kukkien tukilehtien alapinnalla ja usein varsissakin on pitkiä, monisoluisia nystykarvoja. Verso on haaraton tai niukkahaarainen. Teriö on valkoinen ja takasivultaan 7-10 mm pitkä. Kota on enintään verhiön pituinen.
• Ketosilmäruoho, E. stricta, kasvaa kaikissa eliömaakunnissa ja on pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta yleinen. Verso on runsashaarainen – haaraton. Sen varsissa on enimmäkseen hapsikarvoja, mutta verhiöissä ja tukilehdissä on lyhyitä 1-soluisia tai joskus 2-soluisia nystykarvoja. Toisinaan nystykarvat puuttuvat kokonaan. Teriö on vaalean sinipunainen ja takasivultaan 7-10 mm pitkä. Kota on noin verhiön pituinen.
• Tanakkasilmäruoho, E. nemorosa, kasvaa vakinaisena ja enemmän tai vähemmän yleisenä etelästä päin Perä-Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. Pohjoisempana se on harvinainen uustulokas. Verso on usein runsashaarainen ja tanakka. Verhiöt, lehdet ja varret ovat pelkästään hapsikarvaisia. Erityisesti varsissa karvoitus on runsasta ja näkyvää. Karvoitus tuo kasviin harmaanvihreän sävyn. Alimmat kukat ovat varren 5. nivelessä tai ylempänä. Teriö on valkoinen ja takasivultaan 5-7 mm pitkä. Kota on verhiön pituinen tai hieman lyhyempi.
• Pohjansilmäruoho, E. wettsteinii, entiseltä nimeltään, E. frigida, kasvaa yleisenä Pohjois-Suomessa ja harvinaisempana tai harvinaisena länsi- ja etelärannikolla. Laji on niukkahaarainen tai haaraton, hapsikarvainen ja nystykarvaton. Alimmat kukat ovat varren 1.-3. nivelessä. Teriö on lähes valkoinen ja takasivultaan 5-7 mm pitkä. Kota on tavallisesti verhiötä pitempi.
• Nummisilmäruoho, E. micrantha, on lounaisimpaan Suomeen rajoittuva, voimakkaasti harvinaistunut ja erittäin uhanalainen (EN) laji. Se on hoikka ja haaraton tai hentohaarainen. Lehdet ovat pienet, kaljut ja kiiltävät. Myös verhiöt ovat kaljut. Teriö on valkoinen ja takasivultaan 5-6 mm pitkä. Kota on tavallisesti verhiötä lyhyempi.
• Perämerensilmäruoho, E. bottnica, on kotoperäinen laji Perämeren rantaniityillä. Verso on hento ja haaraton tai niukkahaarainen sekä niukkakarvainen. Laji on helpointa tunnistaa hyvin pienestä ja kellanvalkoisesta teriöstään, jonka takasivu on vain 2,5-3,5 mm pitkä. Kota on noin verhiön pituinen.
• Otasilmäruoho, E. salisburgensis, kasvaa Suomessa harvinaisena vain Enontekiön Lapin kahdella tunturilla, Saanalla ja Pikku-Mallalla. Laji on haaraton tai niukkahaarainen ja punaruskean vihreä. Lehdet ovat soikeahkot, kiilatyviset ja kaljut. Suippoja hammaspareja on vain 1-3. Ylemmissä kukkien tukilehdissä ainakin osa hampaista on pitkäsuippuisen teräväkärkisiä ja otapäisiä. Teriö on valkoinen ja takasivultaan 6-7 mm pitkä. Kota on noin verhiön pituinen tai hieman pitempi. Sen laita on karvaton, kun se muilla Suomen silmäruoholajeilla on karvainen.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle otasilmäruohon esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Euphrasia salisburgensis – otasilmäruoho on yksivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 3-15 cm korkea ruoho ja puoliloinen. Norja, Tr, Kåfjord, Birtavarresta lähtevän Guolásveienin loppupään varsi Haltiantien risteyksen pohjoispuolella, tien laidalta nouseva harjannealue, n. 820 m mpy, 17.7.2023. Koko kuvasarja on samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.

Euphrasia salisburgensis – otasilmäruoholla, kuten muillakin suvun lajeilla, on pieni pääjuuri. Kukinnan ja siementuotannon varmistamiseksi sillä on kyky hyötyä kasvukumppaneistaan. Sivujuuriin kasvaa toisten kasvien juuristoon tunkeutuvia imujuuria. Kuvassa olevalla kasvupaikalla veden ja lisäravinteiden luovuttajan epäkiitolliseen tehtävään on päätynyt tunturijuolukka, Vaccinium uliginosum subsp. microphyllum. 17.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Euphrasia salisburgensis – otasilmäruohon kukinto on versoissa tähkämäisesti. Kukat ovat yksittäin tukilehtensä hangassa. Kukkien tukilehdet ovat varsinkin latvaosassa hampailtaan pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja otapäiset. Tämä ominaisuus on antanut aiheen suomalaiselle lajinimelle. 17.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Euphrasia salisburgensis – otasilmäruohon teriö on valkoinen, yhdislehtinen, lyhyttorvinen ja päästään kaksihuulinen. Se on takasivultaan, torven tyvestä ylähuulen kärkeen mitaten, 6-7 mm pitkä. 17.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Euphrasia salisburgensis – otasilmäruohon teriön ylähuuli on nielun ylle kaartuva, kärjestään lyhyesti kaksiliuskainen ja torvesta alkaen noin 3 mm pitkä. Alahuuli on alaviistoon suuntautunut, ylähuulta pitempi ja torvesta alkaen noin 4-5 mm pitkä sekä kärjestään kolmiliuskainen. Liuskat ovat lähes tasalevyiset ja noin 2-3 mm pitkät. Ylä- ja alahuulen kärkiliuskat ovat lanttokärkiset. 17.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Euphrasia salisburgensis – otasilmäruohon kota on pitkulainen, kaljureunainen ja kypsänä ruskea sekä yleensä noin 6-7 mm pitkä ja noin 2-2,5 mm leveä. Kypsä kota on noin verhiön pituinen tai hieman sitä pitempi. Kuvassa oleva kota on vielä kasvuvaiheessa. 17.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Euphrasia salisburgensis – otasilmäruohon lehtilapa on soikeahko, kiilatyvinen, kalju ja yleensä punaruskean vihreä. Laitahampaat ovat suippoja, ja niitä on useimmiten enintään kolme paria. Pituutta lehtilavalla on tavallisesti noin 4-8 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa hampaineen noin 2-5 mm. 17.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Euphrasia salisburgensis – on Suomessa alkuperäinen. Sitä tavataan harvinaisena vain Enontekiön Lapin eliömaakunnassa kahdella tunturilla, Saanalla ja Mallalla. Laji on kalkinvaatija, ja kasvupaikkoina ovat lähinnä kalkkivaikutteiset tunturiniityt, -kankaat ja -soraikot sekä paljakan kalliot ja pahdanjuuret. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Muissa Pohjoismaissa otasilmäruoho kasvaa Ruotsissa ja Norjassa. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto