- Ficaria verna Huds. – mukulaleinikki
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Ranunculus ficaria L.
- Ficaria Guett. – mukulaleinikit
- Ranunculaceae – leinikkikasvit
Mukulaleinikki, Ficaria verna, on nykyään erotettu laajasta leinikkien suvusta, Ranunculus, omaan, erilliseen sukuunsa. Se on monivuotinen ja tavallisesti noin 10-25 cm korkea, pysty tai koheneva sekä kalju ja myrkyllinen ruoho. Juurakko on lyhyt ja siinä on tiheänä ryhmänä nuijamaisia, turvonneita juuria, jotka ovat yleensä noin 0,5-5 cm pitkiä. Näistä mukulamaisista ravintovarastoista laji on saanut suomalaisen nimensä. Laji on kasvutavaltaan usein monivartinen ja levittäytyy parhaimmillaan tiheinä ja mattomaisina tai mätäsmäisinä kasvustoina. Varsi on tavallisesti 3-4-nivelinen, alemmista nivelistään haarova, lehdekäs ja vihreä tai punaruskea. Nivelkohdissa, joista haarat ja varsilehdet alkavat, on kalvomainen, yleensä noin 0,5-2 cm pitkä korvaketuppi. Nivelkohtien lehtihankoihin kehittyy kukinnan loppuvaiheesta alkaen valkoisia ja muna- tai pallomaisia itusilmuja, jotka ovat noin 3-6 mm pitkiä.
Varsilehtien ruoti on yleensä noin 1-15 cm ollen lyhimmillään ylimmissä lehdissä. Alempien varsilehtien lapa on leveänpuikea tai munuaismainen, herttatyvinen ja pyöreäpäinen sekä tavallisesti noin 2-4 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa samoin noin 2-4 cm leveä. Ylimmät varsilehdet ovat pienempiä ja malliltaan yleensä munuaismaisia tai 3-5-kulmaisesti kolmiomaisia. Kaikkien lehtien lapa on tummanvihreä, hieman kiiltävä ja kourasuoninen. Laita on ehyt, mutkainen, nyhäinen tai matalasti hampainen.
Kukat ovat yksittäin varren tai sen haarojen kärjessä. Kukkaperä on alapuolisen varren kaltainen ja tavallisesti 3-10 cm pitkä. Kukan teriö on säteittäinen ja läpimitaltaan yleensä 20-30 mm. Verholehtiä on tavallisesti 3 ja harvoin 4 tai 5. Ne ovat terälehtien myötäiset, leveänsoikeat ja kellertävät tai kellanvihreät sekä noin 6-8 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 4-6 mm leveät. Lisäksi niiden tyvellä on kalvomainen, noin 1-2 mm pitkä lisäke. Terälehtiä on tavallisesti 8-10. Ne ovat päältä keltaiset, kiiltävät ja tyviosastaan tummemmat sekä alta keltaiset tai kärjestään vihertävät. Malliltaan ne ovat kapeamman tai leveämmän vastapuikeat tai lähes soikeat ja pyöreäpäiset tai hieman suipohkot. Pituutta on yleensä noin 10-14 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 4-8 mm. Terälehtien tyviosaan erittyy mettä. Heteitä on paljon, useimmiten noin 20-40 ja ne ovat keltaiset. Palhot ovat noin 3-5 mm pitkät ja kapeanpitkulaiset ponnet noin 2-3 mm pitkät. Erillisiä emilehtiä on yleensä 15-35 ja ne ovat keltaiset, myöhemmin vihertyvät ja pitkänpyöreät sekä noin 1-1,5 mm pitkät. Hedelmät ovat kehittyneinä lähinnä pitkänpyöreitä, karvaisia tai kaljuhkoja pähkylöitä, jotka ovat noin 3-4 mm pitkiä. Pähkylät jäävät kuitenkin hyvin usein heikosti kehittyneiksi. Pääkukinta-aika on toukokuu. Keväästä riippuen kukinta voi ainakin paikoin alkaa jo huhtikuussa ja toisaalta jatkua jonkin verran kesäkuun puolelle.
Mukulaleinikki on alkuperäinen laji Suomessa. Se on varsin yleinen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Satakunnan eliömaakunnissa sekä harvinainen tai harvinaisehko Etelä-Karjalan, Etelä-Hämeen, Etelä-Savon ja Keski-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Lisäksi sitä on tavattu uustulokkaana pohjoisimpana Oulun Pohjanmaalla saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä rantalehdot, -pensaikot ja -niityt, lehtoniityt sekä puisto- ja pihanurmikot. Laji on myös vanha koristekasvi ja istutuksista villiytynyt ympäristöönsä. Muissa Pohjoismaissa mukulaleinikki kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Lisäksi tulokasesiintymiä on Islannissa ja Tanskan Färsaarilla.
Mukulaleinikin suvullinen lisääntyminen on hyvin heikkoa. Vaikka kukat tuottavat mettä ja hyönteiset pölyttävät niitä uskollisesti, kelvollisia pähkylöitä syntyy vähän ja nekin itävät huonosti. Lajilla kasvullinen lisääntyminen onkin lähes kokonaan korvannut suvullisen lisääntymisen. Kasvullisen lisääntymisen tapoja on peräti kaksi. Laajenevien ja irtoilevien juuripaksunnosten avulla syntyy tiheitä, levittäytyviä kasvustoja. Lisäksi varsien ja lehtien nahistuessa irtoavat itusilmut voivat esim. tulvan tai runsaan sadeveden mukana kulkeutua kauemmaksi ja synnyttää uusia kasvustoja.
Mukulaleinikin lehdet ja kukat ovat niin omannäköisiään, ettei sitä sekoita muihin leinikkeihin. Vaikka laji on myrkkykasvi, sitä on hyödynnetty myös ravinnoksi. Nuoret lehdet ovat toisin kuin muilla leinikeillä miedon ja hiukan pähkinämäisen makuisia. Kukinnan alettua lehdet muuttuvat karvaiksi ja niihin muodostuu myrkyllisiä aineita. Myös juurimukuloita on paahdettu ravinnoksi jo muinaisaikoina. Lajin vanha, kansanomainen nimi onkin ollut maapähkinä. Nykyisten ohjeiden mukaan mukulaleinikkiä ei kuitenkaan tule miltään osin käyttää ravinnoksi myrkyllisten aineiden vuoksi. (Mm. Toivo Rautavaara, Mihin kasvimme kelpaavat, 9. p., 1980).
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle mukulaleinikin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 