- Fragaria moschata Weston – ukkomansikka
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Fragaria muricata Mill.
- Fragaria L. – mansikat
- Rosaceae – ruusukasvit
Ukkomansikka, Fragaria moschata, on monivuotinen, kaksikotinen, ruusukelehtinen ja yleisimmin yksivartinen, pysty ruoho, joka on tavallisesti noin 20-35 cm korkea. Juurakko on paksu, pysty tai vino ja yläosastaan ruskeiden suomujen peittämä. Juurakosta nousee kukkavarsien ja lehtien lisäksi vihreäsävyisiä pintarönsyjä, joiden lehtiruusukkeet juurehtivat. Rönsyjen avulla yksilöt levittäytyvät jopa aarien kokoisiksi kasvustoiksi. Varret ovat latvan kukinto-osastaan haarovat, vihreät tai kellanvihreät ja liereät sekä sivulle tai alaviistoon siirottaen karvaiset. Karvat ovat vaaleat ja yleensä noin 1,5-2 mm pitkät.
Ruusukelehdet ovat pitkäruotiset ja korvakkeelliset. Lehtiruoti on useimmiten noin 8-20 cm pitkä, varsien värinen ja niiden tavoin karvainen. Maarajassa olevat korvakkeet ovat lähinnä puikeat, teräväkärkiset, ehytlaitaiset ja ruodin väriset sekä erityisesti keskisuonestaan pitkä- ja myötäkarvaiset. Ne ovat noin 10-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 5-8 mm leveät. Lehtilapa on 3-lehdykkäinen ja yleensä noin 5-15 cm pitkä sekä noin 7-20 cm leveä. Lehdykät ovat ruodittomat tai ruoti on enintään noin 5 mm pitkä. Kärkilehdykkä on lähinnä soikea, leveänsoikea tai puikea ja kiilatyvinen sekä lyhyen suippo- tai pyöreähkökärkinen. Se on tavallisesti noin 4-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 3-7 cm leveä. Sivulehdykät ovat noin kärkilehdykän kokoluokkaa ja malliltaan samankaltaiset mutta tyveltään leveän epäsymmetriset. Lehdyköiden laita on otakärkisen iso- ja terävähampainen. Lehdykät ovat päältä vihreät ja alta vaaleammat tai sinivihreät sekä molemmin puolin pinnanmyötäisesti karvaiset. Alapinnalla karvoitus on runsainta suonissa. Haarovissa kukintovarsissa on alimman haaromiskohdan tyvellä yleensä 1(-3)-lehdykkäinen tukilehti, joka on ruusukelehtien lehdyköiden kaltainen mutta pienempi.
Kukinto on varren kärjessä sarjamaisena viuhkona, jossa on yleensä 5-15 kukkaa. Kukkaperä on useimmiten noin 15-35 mm pitkä ja varren tavoin siirottavakarvainen. Sen tyvellä on tukilehti, joka on lähinnä suikea tai puikea, terävästi 1-3-kärkinen ja noin 7-20 mm pitkä. Kolmikärkisissä tukilehdissä keskimmäinen kärki on hyvin kapea ja jopa 7 kertaa muita hammasmaisia kärkiä pitempi. Kukat ovat ulkoverhiöllisiä. Varsinaisia verholehtiä on 5. Ne ovat puikeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja tavallisesti noin 6-8 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 2,5-3,5 mm leveät. Myös ulkoverhiön lehtiä on 5. Ne ovat suikeat, useimmiten noin 5-7 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-1,5 mm leveät. Sekä varsinaisen verhiön että ulkoverhiön lehdet ovat vihreät ja molemmin puolin myötäkarvaiset. Ne siirottavat myös kukinnan jälkeen ja hedelmävaiheessa sivulle tai ulospäin.
Teriö on valkoinen ja yleensä noin 20-30 mm leveä. Terälehtiä on useimmiten 5. Ne ovat lähinnä pyöreähköt tai leveän vastapuikeat, pyöreähkö- ja ehytpäiset sekä jyrkästi kapeaksi tyveksi suippenevat. Terälehdet ovat erilliset, toisiaan koskettavat tai hieman lomittaiset. Pituutta niillä on useimmiten noin 10-15 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 8-13 mm. Heteitä on yleensä noin 15-20. Palhot ovat keltaiset tai kellanvalkoiset ja hedeyksilöiden kukissa noin 2,5-3,5 mm pitkät. Ponnet ovat keltaiset, noin 1-1,2 mm pitkät ja kuihtuvat siitepölyn luovuttamisen jälkeen ruskeiksi. Hedekukissa emiö jää heikosti kehittyneeksi. Emejä on paljon, ja niiden vartalot ovat keltaiset sekä luotit lyhyet ja hieman vartaloa leveämmät. Emikukissa vartalo luotteineen on noin 1-1,5 mm pitkä. Niissä heteet jäävät vaillinaisiksi, ja palho on vain noin 1 mm pitkä, eikä ponsiin kehity kunnollista siitepölyä. Onnistuneen pölytyksen jälkeen kukkapohjus paisuu kypsänä meheväksi, makeaksi, punaiseksi ja marjamaiseksi sekä kaljuksi pohjushedelmäksi, joka on tavallisesti noin 10-20 mm pitkä ja suunnilleen pituutensa levyinen. Pitkulaiset tai pyöreähköt, noin 1,5-1,8 mm pitkät, punaruskeat pähkylät jakautuvat tiheän tasaisesti ”marjan” eli pohjushedelmän pinnalla oleviin, mataliin syvennyksiin. Tyviosasta pähkylät kuitenkin puuttuvat. Normaali kukinta-aika on toukokuun lopulta kesäkuun loppuun.
Ukkomansikka on aikanaan tuotu Pohjoismaihin marjakasviksi Keski- ja Etelä-Euroopasta, jossa se on alkuperäinen. Kaksikotisuuden vuoksi se oli hankala marjakasvi, koska vain emiyksilöistä saatiin satoa, mutta hedeyksilöitäkään ei voinut laiminlyödä pölytyksen takia. Niinpä lajin viljelykäyttö hiipui jo 1800-luvulla ja puutarhamansikka, F. ananassa, syrjäytti sen. Ukkomansikka ei kuitenkaan hävinnyt, vaan säilyi jäänteenä ja villiytyi hiljalleen pihojen ja puutarhojen laiteille, puistoihin, pientareille sekä asutuksen lähistöllä myös metsiin ja metsänlaiteisiin. Se on aika yleinen Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Muualla vakiintuneet villiytymät ovat harvinaisempia, mutta niitä on kaikissa eliömaakunnissa Keski-Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. Pohjoisin yksittäinen havainto on Perä-Pohjanmaan eliömaakunnasta. Muissa Pohjoismaissa ukkomansikka kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Nykyiset ukkomansikan esiintymät marjovat heikosti, koska valtaosa kasvustoista edustaa vain jompaa kumpaa sukupuolta, joten pölytys jää tapahtumatta. Metsiin laji on levinnyt varmaan pääosin puutarhajätteen mukana. Tulokas on sitten aloittanut hitaan leviämisensä kasvullisesti rönsyjen avulla. Vuosikymmenten kuluessa klooni on voinut laajentua jopa aarien kokoiseksi. Toisilla kasvupaikoilla ukkomansikka solahtaa sopuisasti ahomansikan, F. vesca, tavoin osaksi muuta kasvillisuutta. Joillakin paikoilla se ottaa täydellisen yliotteen ja torjuu tiheällä kasvutavallaan ja isoilla lehdillään lähes kokonaan muiden ruohojen elinmahdollisuudet. Hidas kasvullinen leviäminen ei kuitenkaan muodosta varsinaista uhkaa alkuperäisluonnolle, koska vaikutus jää rajalliseksi ja paikalliseksi. Näyttävä kukinta on ilman hedelmiäkin silmänilo paikalle sattuneelle kulkijalle.
Suomessa kasvaa luontaisesti kaksi mansikkalajia, edellä mainittu, Etelä- ja Keski-Suomessa yleinen ahomansikka ja hyvin harvinaisena Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan eliömaakunnissa kasvava karvamansikka, F. viridis. Ne ovat pääsääntöisesti yksikotisia sekä teriöiltään ja/tai lehdiltään pienempiä. Ahomansikan teriö on tavallisesti noin 12-18 mm leveä ja karvamansikan teriö noin 15-23 mm leveä. Lisäksi karvamansikan verholehdet kääntyvät kukinnan jälkeen suppuun peittämään heteitä, emejä ja kehittyvää hedelmää. Hedelmävaiheessa ne ovat ”marjan” sivuilla tiiviisti.
Suomessa tavataan ukkomansikan lisäksi villiytyminä kahta muutakin mansikkaa, aikaisemmin mainittua ja monin paikoin villiytynyttä puutarhamansikkaa sekä vain muutamana villiytymänä esiintyvää virginianmansikkaa, F. virginiana. Puutarhamansikka on yksikotinen ja runsaasti marjova. Sen lehtilavan sivulehdykät ovat yleensä kiilatyvisiä ja tasamukaisia. ”Marja” on yli 20 mm pitkä. Alkujaan pohjoisamerikkalainen virginianmansikka muistuttaa suuresti molempia muita viljelyperäisiä lajeja. Sen ruusukelehtien sivulehdykät ovat ukkomansikan tavoin tyveltään epämukaiset eli epäsymmetriset, mutta lehdykät ovat keskimäärin pienemmät, noin 3-6 cm pitkät. Se voi yksikotisuuden lisäksi kasvaa myös kaksikotisena. Enintään 20 mm pitkä ”marja” poikkeaa ulkonäöltään muista mansikoista. Se on tyveltään pähkylätön ukkomansikan tavoin, mutta muuten pähkylät ovat pinnalla syvissä kuopissa, mikä tekee ”marjan” ulkonäöstä muhkuraisen. Sekä puutarha- että virginianmansikan lehdet ovat yläpinnalta kaljuhkot, ja varsien sekä lehtiruotien karvat ovat sivulle tai yläviistoon siirottavia, virginianmansikalla aika usein jopa lähes myötäkarvaisia.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle ukkomansikan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Fragaria moschata – ukkomansikka on Suomessa vanha viljelylaji, jonka hyötykäyttö hiipui jo 1800-luvulla. Vuosikymmenten kuluessa se on hiljalleen levittäytynyt lähinnä rönsyämällä pihojen ja puutarhojen laiteille, puistoihin, pientareille sekä asutuksen lähistöllä myös metsiin ja metsänlaiteisiin. Kuvan kasvustossa laji on sopuisasti soluttautunut osaksi luonnonsuojelualueen metsänlaiteen ruohostoa yhdessä mm. ojakellukan, Geum rivale, metsäkurjenpolven, Geranium sylvaticum, aitovirnan, Vicia sepium ja piennarpoimulehden, Alchemilla acutiloba, kanssa. EH, Hämeenlinna, Ruununmylly, Aulangonjärven itäpää, Käärmekallion tyvi, metsäalueen ja luonnonsuojelualueen laita, 23.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Fragaria moschata – ukkomansikka on monivuotinen, ruusukelehtinen, yleisimmin yksivartinen ja pysty ruoho, joka on tavallisesti noin 20-35 cm korkea. EH, Hämeenlinna, Luhtiala, Aulangon-Heikkilän tien varsi Aulangonjärven pohjoispään kohdalla, tieltä nouseva metsikkörinne, 23.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Fragaria moschata – ukkomansikan terälehdet ovat lähinnä pyöreähköt tai leveän vastapuikeat, pyöreähkö- ja ehytpäiset sekä jyrkästi kapeaksi tyveksi suippenevat. Ne ovat erilliset tai toisiaan koskettavat (kuten seuraavassa kuvassa) tai hieman lomittaiset (kuten oheisessa, emikukkaisessa kuvassa). Pituutta niillä on useimmiten noin 10-15 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 8-13 mm. EH, Hämeenlinna, Ruununmylly, Aulangonjärven itäpää, Käärmekallion tyvi, metsäalueen ja luonnonsuojelualueen laita, 23.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Fragaria moschata – ukkomansikan hedekukissa (kuvassa) emiö jää heikosti kehittyneeksi. Heteitä on yleensä noin 15-20. Palhot ovat keltaiset tai kellanvalkoiset ja noin 2,5-3,5 mm pitkät. Ponnet ovat keltaiset, noin 1-1,2 mm pitkät ja kuihtuvat siitepölyn luovuttamisen jälkeen ruskeiksi. EH, Hämeenlinna, Sairio, harvakseen puustoinen, ruohikkopohjainen rinnealue Rautatienkadun ja Antinkujan kulmauksessa, 29.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Fragaria moschata – ukkomansikan emejä on paljon, ja niiden vartalot ovat keltaiset sekä luotit lyhyet ja hieman vartaloa leveämmät. Emikukissa (kuvassa) vartalo luotteineen on noin 1-1,5 mm pitkä. Niissä heteet jäävät vaillinaisiksi, ja palho on vain noin 1 mm pitkä, eikä ponsiin kehity kunnollista siitepölyä. EH, Hämeenlinna, Luhtiala, Aulangon-Heikkilän tien kaakkoispäästä jatkuvan metsätien laita, 23.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Fragaria moschata – ukkomansikan ruusukelehtien lapa on kolmilehdykkäinen ja yleensä noin 5-15 cm pitkä sekä noin 7-20 cm leveä. Kärkilehdykkä on lähinnä soikea, leveänsoikea tai puikea ja kiilatyvinen sekä lyhyen suippo- tai pyöreähkökärkinen. Se on tavallisesti noin 4-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 3-7 cm leveä. Sivulehdykät ovat noin kärkilehdykän kokoluokkaa ja malliltaan samankaltaiset mutta tyveltään leveän epäsymmetriset. EH, Hämeenlinna, Puistonmäki, Vanajaveden länsiranta, Kaupunginpuisto, rannan kävelytien varsi, lehtoinen metsä, 21.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Fragaria moschata – ukkomansikan ruusukelehtien lehtiruoti on useimmiten noin 8-20 cm pitkä ja sivulle tai alaviistoon siirottaen karvainen. Lehdykät ovat ruodittomat tai ruoti on enintään noin 5 mm pitkä. Lehdyköiden laita on otakärkisen iso- ja terävähampainen. Lehdykät ovat päältä vihreät ja alta vaaleammat tai sinivihreät sekä molemmin puolin pinnanmyötäisesti karvaiset. Alapinnalla karvoitus on runsainta suonissa. EH, Hämeenlinna, Puistonmäki, Vanajaveden länsiranta, Kaupunginpuisto, rannan kävelytien varsi, lehtoinen metsä, 21.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Fragaria moschata – ukkomansikka voi joillakin kasvupaikoilla ottaa täydellisen yliotteen ja torjua tiheällä kasvutavallaan ja isoilla lehdillään lähes kokonaan muiden ruohojen elinmahdollisuudet. Hidas kasvullinen leviäminen ei kuitenkaan muodosta varsinaista uhkaa alkuperäisluonnolle, koska vaikutus jää rajalliseksi ja paikalliseksi. Ukkomansikka on aika yleinen Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Muualla vakiintuneet villiytymät ovat harvinaisempia, mutta niitä on kaikissa eliömaakunnissa Keski-Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. U, Helsinki, Myllypuro, Kolsintien ja Sarsantien välissä samaan suuntaan kulkevan kävelytien pohjoispuolinen metsikkö, 31.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 