• Fraxinus excelsior L. – (lehto)saarni
• Fraxinus L. – saarnet
• Oleaceae – oliivipuukasvit

Saarni, yksilöidymmin lehtosaarni, Fraxinus excelsior, on paksuhkorunkoinen, haarova ja vahvaoksainen lehtipuu, joka on yleensä noin 15-25 m korkea, mutta voi toisinaan Suomessakin ylittää korkeudessaan 30 m. Tiheämmässä metsässä kasvaessaan se on suorarunkoinen ja pienilatvuksinen, mutta avoimemmalla kasvupaikalla yksilöt kasvattavat vankan, yläviistoon suuntautuvan oksiston sekä parhaimmillaan laajan, kupumaisen latvuston. Runko ja oksisto ovat harmaat ja noin 50 vuoden ikään asti sileät. Iän lisääntyessä kuori halkeilee tiheästi ja tummenee ruskeanharmaaksi. Rungon läpimitta on nuoruusvaiheen ohittaneella puuyksilöllä useimmiten noin 25-70 cm, mutta voi iäkkäällä yksilöllä olla paljon enemmänkin. Suomen paksuimmaksi saarneksi sanotun helsinkiläisen puuyksilön läpimitta noin 1,3 metrin korkeudella on 190 cm ja ympärysmitta 598 cm. Uloimmat, nuorimmat oksat ovat harmaat tai vihertävän harmaat ja ylöspäin kaartuneet. Vuosikasvaimet ovat kaljut ja aluksi vihreäsävyiset ja saattavat parhailla kasvupaikoilla olla 60-80 cm pitkät. Lehtosaarni voi elää noin 200-vuotiaaksi, ja paksuuskasvu jatkuu vielä pitkään varsinaisen pituuskasvun päättymisen jälkeenkin.

Oksien kärkisilmut ovat lähinnä leveän kartiomaiset, suippokärkiset, mustat ja tiheästi kilpikarvaiset. Ne ovat noin 5-6 mm pitkät ja tyveltään suunnilleen pituutensa levyiset. Kärkisilmun alapuolella olevat, pyöreähköt ja mustat kukintosilmut ovat pienempiä. Lehdet kehittyvät myöhään, vasta toukokuun lopulla tai kesäkuun puolella. Ne ovat ruodilliset ja oksissa vastakkain. Lehtiruoti on noin 4-6 cm pitkä ja kaljuhko. Lapaosa on parilehdykkäinen ja yleensä noin 20-30 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 10-20 cm leveä. Lehdykkäpareja on kärkilehdykän lisäksi tavallisesti 4-7. Kärkilehdykkä on ruodillinen ruodin ollessa noin 0,5-1 cm pitkä. Muut lehdykät ovat lähes tai aivan ruodittomia. Lehdykät ovat kapeanpuikeat – soikeahkot, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja laidoiltaan terävähampaiset. Ne ovat päältä kaljuhkot, vihreät ja vanhemmiten usein tumman- tai sinivihreät sekä alta vaaleanvihreät, erityisesti tyviosan suonista ja niiden läheltä lyhytkarvaiset. Pituutta lehdyköillä on useimmiten noin 5-12 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1,5-4 cm. Lehdet irtoavat vihreinä usein jo syyskuussa.

Kukinta alkaa yleensä ennen lehtien puhkeamista. Kukinnot ovat tuulipölytteisiä, tiheitä, monihaaraisia huiskiloita, joissa kukat ovat useissa vierekkäisissä kerrannaistertuissa. Tertturanka on vihertävä tai vaaleankellertävä. Kukinnot ovat yleensä noin 20-40 mm pitkiä ja noin 20-30 mm leveitä. Ne ovat sekasopuisia eli niissä on vaihtelevasti sekä kaksineuvoisia että yksineuvoisia kukkia. Kukat ovat hyvin pienet, teriöttömät ja verhiöttömät eli kehättömät. Kaksineuvoisissa kukissa on kaksi hyvin lyhyttä hedettä, jotka ovat sijoittuneet sikiäimen ja sen kärjessä olevan vartalon tyvelle kahta puolen. Yksineuvoisissa hedekukissa heteet ovat noin 1,5-2,5 mm pitkän, tertturangan värisen perän kärjessä vastakkain. Heteiden palhot ovat alle 0,5 mm pitkät. Ponnet ovat aivan aluksi punaruskeat, mutta muuttuvat nopeasti tummanruskeiksi tai mustiksi. Ne ovat soikeahkot ja noin 1 mm pitkät. Sikiäin on pullomainen ja noin 2 mm pitkäksi, vihertäväksi tai punertavaksi vartaloksi suippeneva. Vartalon kärjessä on kaksi lyhyttä, vastakkaista ja punertavaa luottia. Pelkkien emikukkien tyveltä heteet puuttuvat.

Sikiäin alkaa onnistuneen pölytyksen jälkeen nopeasti kasvaa litteäksi, kapeaksi soikioksi, joka on noin 5-10 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Tyviosan sisällä on vähän paksumpana kehittyvä siemenaihio ja ulkopuolella nyt selvästi erottuva hedepari. Sikiäimen kärjessä on otamaiseksi kuivuva emin vartalo luotteineen. Tässä vaiheessa lehdet ovat jo vaaleanvihreinä saaneet muotonsa, ja kukintohaarat ovat pystyt tai sivulle suuntautuneet. Kypsä hedelmistö on yleensä runsas, tiheä ja riippuva. Hedelmä on suikean soikea, tylppäkärkinen, litteä ja lenninsiipinen pähkylä, joka on yleensä hieman kiertynyt, aluksi vihreä ja kuivuessaan ruskistuva. Se on tavallisesti noin 30-50 mm pitkä ja noin 5-10 mm leveä. Kuivunut vartalo säilyy usein loppuun asti siipipalteen kärjessä. Pähkyläperä on noin 5-8 mm pitkä. Lenninsiiven tyven sisällä oleva varsinainen pähkylä on soikea, litteä, ruskea ja noin 10-15 mm pitkä sekä noin 5-7 mm leveä. Normaali kukinta-aika on toukokuu. Pähkylät karisevat puista yleensä vasta seuraavana keväänä.

Lehtosaarni on Suomessa alkuperäinen etelästä päin Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntiin saakka. Se on yleinen vain Ahvenanmaalla, yleisehkö Varsinais-Suomen ja Uudenmaan eliömaakunnissa ja harvinainen muualla esiintymisalueellaan. Lisäksi joitakin uustulokashavaintoja, lähinnä taimiyksilöistä, on Kasviatlaksessa Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntiin saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, lehtoniityt, rantametsät ja lehtokorvet. Laji suosii kasvupaikoillaan kalkkia ja liikkuvaa pohjavettä. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu silmälläpidettäväksi (NT) lajiksi. Luokitukseen ovat vaikuttaneet lähinnä yksilöiden määrän merkittävä väheneminen, suppea esiintymisalue ja taantuminen sekä esiintymisen voimakas pirstoutuminen. Uhkatekijöinä on mainittu metsien uudistamis- ja hoitotoimet sekä ojitus ja turpeenotto. Lehtosaarni kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Saarnella on kaksi edellä mainitussa arvioinnissa huomioimatonta, merkittävää uhkatekijää, jotka voivat tulevina vuosikymmeninä uhata jopa koko lajin tulevaisuutta. Ensimmäinen niistä on saarnensurma-niminen sieni, Hymenoscyphus fraxineus, joka on alun perin kotoisin Aasiasta. Sieni voi tartuttaa jopa 90 % metsän saarnista. Se infektoi lehtiä tehden niihin tummia kuoliolaikkuja ja vaurioittaa oksien ja rungon kuorikerrosta. Puiden latvukset alkavat harsuuntua, ja lehdettömien oksien määrä lisääntyy vuosittain. Lopulta koko latvusto on kuollut, ja sen tilalle alkaa kehittyä vain piiskamaisia ns. vesiversoja, joissa ainoastaan on vihreitä lehtiä. Sienitautia on tavattu Suomessa vuodesta 2007 alkaen, ja sitä esiintyy Ahvenanmaalla sekä monin paikoin eteläisessä Suomessa. Uhan suuruudesta kertovat muualta Euroopasta saadut kokemukset. Esimerkiksi Liettuassa saarnensurma on muutamassa vuodessa tuhonnut jo noin 60-80 prosenttia maan saarnikannasta. Toisen uhkatekijän muodostaa niin ikään aasialainen, noin riisinjyvän kokoinen kovakuoriainen, saarnenjalosoukko, Agrilus planipennis, jonka toukat syövät käytäviä saarnen nilakerrokseen. Käytävät katkovat nilakerroksessa tapahtuvan veden ja ravinteiden kuljetuksen, jolloin puu kuolee ja kuivuu pystyyn. Vaikutus on sama kuin ilmastonmuutoksen myötä yhä yleistyvän kirjanpainajan, Ips typographus, aiheuttama tuho kuusimetsissä. Saarnenjalosoukko on vasta tuleva uhka ja riesa Suomen saarnille. Tähän mennessä se on jo levittäytynyt Euroopan puoleiselle Venäjälle ja Ukrainaan, ja sen pelätään leviävän myös muualle Eurooppaan.

Lehtosaarni on Suomen vaateliain luonnonvarainen puulaji, joka tarvitsee ravinteikkaan, mielellään kalkkipitoisen ja syvän lehtomaaperän, joka on kosketuksessa pohjaveteen. Tällaisen vaatimusjoukon täyttäviä alueita ei Suomessa kovin paljon ole, minkä vuoksi täältä puuttuvatkin laajemmat saarnimetsät. Eniten pikkumetsiä ja metsiköitä on Ahvenanmaalla sekä lounaissaaristossa. Edellä mainituista vaatimuksista johtuen myös saarnen viljely metsäpuuna on haastavaa. Lisäksi laji on aktiivivaiheessaan hallanarka, vaikka lepokaudella kestääkin hyvin talvipakkasia. Saarnen puuaines on hyvin lujaa, sitkeää ja kulutusta kestävää. Sitä on käytetty aikojen kuluessa mm. vaunujen ja rekien aisoihin, hevosten luokkeihin, jousiin ja keihäänvarsiin. Nykyisin puusta valmistetaan erityisesti parkettia, viilua, huonekaluja ja työkalujen varsia. Lounais-Suomessa saarnea käytettiin koivun ohella noin 1900-luvun alkuvuosikymmeniin saakka myös lehdespuuna, josta latvottiin talvirehua lampaille ja nautakarjalle. Saarnea on hyödynnetty myös lääkinnälliseen käyttöön. Kuoresta valmistetulla rohdolla on hoidettu mm. reumaa, niveltulehdusta, virtsatieinfektiota, malariaa, kuumeilua ja liiallista kuukautisvuotoa. Lehdistä on valmistettu hauteita ulkoisiin ja tinktuuraa sisäisiin vaivoihin, kuten kihtiin ja niveltulehdukseen sekä ummetukseen ja vesipöhöön eli liiallisen nesteen kertymiseen kehoon.

Saarnet keskittyvät pohjoiselle pallonpuoliskolle, ja Cataloque of Lifen mukaan (2025) lajeja on maailmanlaajuisesti 70, minkä lisäksi on 5 risteymäpohjaista lajia. Niistä vain neljä lajia kasvaa ainakin jossain päin Eurooppaa alkuperäisinä. Lisäksi muutamia lajeja on levinnyt puisto- ja puutarhaistutuksista luontoon. Lehtosaarni on sukunsa ja koko oliivipuukasvien heimonsa ainoa luontainen laji Suomessa. Sitä käytetään eteläisemmissä osissa yleisesti ja Keski-Suomeen saakka jossain määrin myös puistopuuna. Puistoihin on jonkin verran istutettu myös kahta amerikkalaista saarnilajia, punasaarnea, F. pennsylvanica ja valkosaarnea, F. americana. Molempien runko on punaruskea, ja lisäksi valkosaarnen lehdet ovat alta näkyvästi valkonystyisiä. Punasaarnesta on tehty joitakin taimivaiheisia karkulaishavaintoja asutuksen lähialueilta.

Lehtosaarni kuuluu Suomen vähälukuiseen jalojen lehtipuiden ryhmään. Tätä nimitystä käytetään Suomen lisäksi lähinnä Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Jo Keski-Euroopassa vastaavien lajien määrä on niin suuri, ettei tällaisella nimityksellä ole enää merkitystä. Pohjoismaissa jaloja lehtipuita yhdistää niiden harvinaisuus luontaisilla kasvupaikoilla, jotka ovat yleensä lehtoja. Suomessa ryhmään kuuluvat lehtosaarnen lisäksi metsävaahtera, Acer platanoides, metsätammi, Quercus robur, metsälehmus, Tilia cordata, vuorijalava, Ulmus glabra ja kynäjalava, U. laevis. Usein ryhmään luetaan myös pähkinäpensas, Corylus avellana, vaikka se ei varsinainen puulaji olekaan.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle lehtosaarnen esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Fraxinus excelsior – lehtosaarni on avoimella paikalla kasvaessaan paksuhkorunkoinen, haarova ja vahvaoksainen lehtipuu, joka on yleensä noin 15-25 m korkea, mutta voi toisinaan Suomessakin ylittää korkeudessaan 30 m. Rungon läpimitta on nuoruusvaiheen ohittaneella puuyksilöllä useimmiten noin 25-70 cm, mutta voi iäkkäällä yksilöllä olla paljon enemmänkin. A, Finström, Bastö, koilliskulma, Ekudden-niemen länsipuolisen lahdelman rantaniityn laide Ekuddsvägenin pikkutien varrella, 10.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Fraxinus excelsior – lehtosaarnen kukat ovat hyvin pienet, teriöttömät ja verhiöttömät. Kukkarakennetta on tämän vuoksi aika vaikea hahmottaa, ja kaiken lisäksi kukinnon ja kukkien ilmiasu muuttuu kukinnan edetessä. Oheisessa kuvassa kukinta on juuri alkanut, ja ainakin valtaosa kukista näyttäisi olevan kaksineuvoisia. Kukissa selvimmin erottuvat noin 2 mm pitkät, vihertävät tai punertavat emin vartalot, jotka ovat pullomaisen sikiäimen jatkeena. Vartalon kärjessä on kaksi lyhyttä, vastakkaista ja punertavaa luottia. Kaksineuvoisissa kukissa on kaksi hyvin lyhyttä hedettä, jotka ovat sijoittuneet sikiäimen tyvelle. Tarkkaan katsomalla niiden soikeat ja aluksi punaruskeat ponnet voi nähdä kuvassa. A, Lemland, Nåtö, biologisen aseman päärakennuksen länsipuolen rantaniitty- ja kallioalue luonnonsuojelualueen länsipuolella, 18.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Fraxinus excelsior – lehtosaarnen oheisessa kukinnossa on kaksineuvoisia kukkia ja erityisesti haarojen kärkiosassa pelkkiä hedekukkia. Kuvassa on punaisella nuolella merkitty muutama kaksineuvoinen kukka, joissa erottuvat emin vartalot ja sikiäimen tyvellä olevat, jo mustanruskeat heteiden ponnet. Pelkkiä tummaponsisia hedekukkia on paljon, ja pari ryhmää niistä on merkitty sinisellä nuolella. Kuvassa näkyvät hyvin myös mustat, avautuneet kukintosilmut. A, Lemland, Nåtö, biologisen aseman päärakennuksen länsipuolen rantaniitty- ja kallioalue luonnonsuojelualueen länsipuolella, 18.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Fraxinus excelsior – lehtosaarnen kuvassa olevassa kukinnossa näyttäisi olevan pelkästään hedekukkia. Yksineuvoisissa hedekukissa heteet ovat noin 1,5-2,5 mm pitkän, tertturangan värisen perän kärjessä vastakkain. Heteiden palhot ovat alle 0,5 mm pitkät. Ponnet ovat aivan aluksi punaruskeat, mutta muuttuvat nopeasti tummanruskeiksi tai mustiksi. Ne ovat soikeahkot ja noin 1 mm pitkät. A, Lemland, Nåtö, biologisen aseman päärakennuksen länsipuolen rantaniitty- ja kallioalue luonnonsuojelualueen länsipuolella, 18.5.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Fraxinus excelsior – lehtosaarnen lehdet kehittyvät myöhään, vasta toukokuun lopulla tai kesäkuun puolella. Ne ovat aluksi hyvin vaaleanvihreät. Tässä vaiheessa kukintohaarat ovat pystyt tai sivulle suuntautuneet, ja kukkien ulkomuoto on muuttunut täysin. A, Lemland, eteläpää, Björkö, Herröskatan, luonnonsuojelualue, eteläosan kallioketoalueen laide, 30.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Fraxinus excelsior – lehtosaarnen kypsä hedelmistö on yleensä runsas, tiheä ja riippuva. Hedelmä on suikean soikea, tylppäkärkinen, litteä ja lenninsiipinen pähkylä, joka on yleensä hieman kiertynyt, aluksi vihreä ja kuivuessaan ruskistuva. Se on tavallisesti noin 30-50 mm pitkä ja noin 5-10 mm leveä. Kuivunut vartalo säilyy usein loppuun asti siipipalteen kärjessä. Pähkyläperä on noin 5-8 mm pitkä. Lenninsiiven tyven sisällä oleva varsinainen pähkylä on soikea, litteä, ruskea ja noin 10-15 mm pitkä sekä noin 5-7 mm leveä. Pähkylät karisevat puista yleensä vasta seuraavana keväänä. A, Lemland, eteläpää, Björkö, Herröskatan, luonnonsuojelualue, eteläosan kallioketoalueen laide, 13.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Fraxinus excelsior – lehtosaarnen lehdet ovat parilehdykkäiset ja lapaosuudeltaan yleensä noin 20-30 cm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 10-20 cm leveät. Lehdykkäpareja on kärkilehdykän lisäksi tavallisesti neljästä seitsemään. Lehdykät ovat päältä vihreät ja vanhemmiten usein tumman- tai sinivihreät. EH, Hattula, Sattula, Kalvolantien (tie 130) ja Hyrväläntien kulmauksessa oleva Märräänmäki, mäen pohjoinen laitarinne peltoalueen reunassa, luonnonsuojelualue, jossa kasvaa luontaisesti saarnia, 20.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Fraxinus excelsior – lehtosaarnen lehdet ovat ruodilliset ja oksissa vastakkain. Lehtiruoti on noin 4-6 cm pitkä. Kärkilehdykkä on ruodillinen ruodin ollessa noin 0,5-1 cm pitkä. Muut lehdykät ovat lähes tai aivan ruodittomia. Lehdykät ovat kapeanpuikeat – soikeahkot ja pitkäsuippuisen teräväkärkiset. Ne ovat useimmiten noin 5-12 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-4 cm leveät. EH, Hattula, Sattula, Kalvolantien (tie 130) ja Hyrväläntien kulmauksessa oleva Märräänmäki, mäen pohjoinen laitarinne peltoalueen reunassa, luonnonsuojelualue, jossa kasvaa luontaisesti saarnia, 20.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Fraxinus excelsior – lehtosaarnen lehdykät ovat laidoiltaan terävähampaiset, päältä kaljuhkot ja alta vaaleanvihreät sekä erityisesti tyviosan suonista ja niiden läheltä lyhytkarvaiset. A, Lemland, Järsö, Lilla Björkö, eteläosa, Söderfjärdenin merenlahden suualueen itäpuolen rantametsä, 12.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.

Fraxinus excelsior – lehtosaarnen iän lisääntyessä kuori halkeilee tiheästi ja tummenee ruskeanharmaaksi. A, Lemland, Järsö, Lilla Björkö, eteläosa, Söderfjärdenin merenlahden suualueen itäpuolen rantametsä, 12.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.

Fraxinus excelsior – lehtosaarnen hallitessa kasvualaansa se voi aikojen kuluessa kasvattaa laajan, kupumaisen latvuston. Lehtosaarni on Suomessa alkuperäinen etelästä päin Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntiin saakka. Se on yleinen vain Ahvenanmaalla, yleisehkö Varsinais-Suomen ja Uudenmaan eliömaakunnissa ja harvinainen muualla esiintymisalueellaan. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, lehtoniityt, rantametsät ja lehtokorvet. Laji suosii kasvupaikoillaan kalkkia ja liikkuvaa pohjavettä. Uhanalaisuusarvioinnissa se on mm. harvinaistumisensa vuoksi todettu silmälläpidettäväksi (NT) lajiksi. A, Hammarland, Näfsby, Lillåkersgrändin länsilaidan niittyalueen reunassa oleva jättimäinen puuyksilö, 21.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto