- Geranium sylvaticum L. – metsäkurjenpolvi
- Geranium L. – kurjenpolvet
- Geraniaceae – kurjenpolvikasvit
Metsäkurjenpolvi, Geranium sylvaticum, on monivuotinen, yleensä monivartinen ja pysty ruoho, joka on tavallisesti noin 30-70 cm korkea. Juurakko on vankka ja vaakasuoraan levittäytyvä muodostaen kasvullisesti tiheitäkin varsikkoja. Varret ovat pystyhaaraiset, yleensä vihreäsävyiset, liereät ja lyhyesti pehmeäkarvaiset sekä yläosastaan ja haaroistaan myös nystykarvaiset.
Lehdet ovat korvakkeelliset. Korvakkeet ovat kalvomaiset, ruskeat, kapeat ja pitkäsuippuisen teräväkärkiset sekä noin 5-15 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-3 mm leveät. Varren tyvellä olevien aluslehtien ruoti on lyhyesti pehmeäkarvainen ja useimmiten noin 15-30 cm pitkä. Varsilehdet sijoittuvat varren haaroittumiskohtiin ja ovat etenkin ylempänä vastakkain. Alempien varsilehtien ruoti on yleensä noin 1-5 cm pitkä, ja ylemmät varsilehdet ovat ruodittomat. Aluslehtien lapa on ulkokehältään pyöreähkö, kourasuoninen ja 5-7-liuskaisesti sormijakoinen sekä tavallisesti noin 8-15 cm läpimitaltaan. Liuskat ovat kapeamman tai leveämmän vastapuikeat ja kokonaismitastaan tyveä kohti noin 80-95 prosentin matkalta toistamiseen liuskaiset ja/tai isohampaiset. Varsilehtien lapa on aluslehtien kaltainen mutta pienenee latvaa kohti. Ylimpien lapa on useimmiten vain 3-sorminen. Kaikkien lehtien lapa on päältä vihreä ja pinnanmyötäisesti pehmeäkarvainen sekä alta yläpuolta vaaleamman vihreä ja pehmeäkarvainen. Karvoitus on tiheintä lavan reunoissa ja alapinnan suonissa.
Kukinto on varren ja haarojen latvassa viuhkomaisesti. Kukat ovat useimmiten pareittain. Harvemmin kukkia on vain yksi tai kahta enemmän. Kukkaperän tyvellä ovat lehtien korvakkeita muistuttavat tukilehdet, jotka ovat kapeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset, noin 1-4 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa 0,3-1 mm leveät sekä kukintavaiheessa jo ruskeat. Kukkaperä on pysty, yleensä noin 10-30 mm pitkä ja hyvin tiheästi siirottavan nystykarvainen. Verhiö on erilehtinen, ja verholehtiä on 5. Ne ovat siirottavat, suikean- tai soikeanpuikeat, otakärkiset ja kalvoreunaiset sekä vihreät ja tiheästi nystykarvaiset. Pituutta niillä on tavallisesti noin 8-12 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 2-3 mm. Odan osuus pituudesta on 1-3 mm.
Kukat ovat kaksineuvoisia tai harvoin yksilöt ovat pelkästään emikukkaisia. Teriö on säteittäinen ja useimmiten sinipunainen tai hyvin vaalean sinipunainen sekä harvemmin tummempia suoniaan lukuun ottamatta valkoinen. Terälehtien tyvi on aina valkoinen. Hennon sinipunaiselle värimuodolle on aikanaan annettu nimeksi f. lilacinum ja valkoiselle värimuodolle f. albiflorum. Kaksineuvoisten kukkien teriö on tavallisesti noin 25-35 mm leveä. Pelkästään emikukkaisten yksilöiden teriö on selvästi pienempi, yleensä noin 15-20 mm leveä. Pieniteriöiselle muodolle on annettu nimeksi f. parviflorum. Muotonimiä ei ruohovartisilla kasveilla enää yleisesti käytetä. Erillisiä terälehtiä on lähes aina 5. Ne ovat lähinnä soikean vastapuikeat, jyrkästi kapeaksi, lyhyeksi ja karvaiseksi tyviosaksi eli kynneksi suippenevat sekä lantto- tai pyöreähköpäiset. Kaksineuvoisten kukkien terälehdet ovat tavallisesti noin 13-18 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 5-10 mm leveät. Emikukkien terälehdet ovat yleensä noin 8-10 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 4-5 mm leveät.
Heteitä on 10, ja ne ovat aluksi noin 5 mm ja lopulta noin 10 mm pitkät. Palhot ovat sinipunertavat tai valkoiset ja ponnet aluksi siniset. Yksineuvoisissa emikukissa heteet jäävät vaillinaisesti kehittyneiksi. Palhojen levenevät tyvet peittävät kehänpäällistä ja karvaista sikiäintä. Sen kärjessä oleva emin vartalo luotteineen on ennen luottien avautumista noin 4-6 mm pitkä. Luotteja on 5, ja ne ovat punaiset sekä aktivoituessaan kääntyvät säteittäisesti sivulle. Sikiäimestä kasvaa pysty, 5-osainen, nystykarvainen ja kypsänä ruskea lohkohedelmä, jossa on pitkä, nokkamainen ja siemenetön kärkiosa, jonka huipussa on kuivunut vartalo luotteineen. Lohkohedelmä on kokonaisuudessaan yleensä noin 30-35 mm pitkä. Sen 5 ruskeaa, pitkänpyöreähköä, karvaista ja sileää hedelmystä sijoittuvat säteittäisesti hedelmärangan tyven ulkopuolelle. Hedelmykset ovat 1-siemenisiä, noin 4 mm pitkiä ja 2,5 mm paksuja lokeroita. Ennen kypsymistään ne ovat verholehtien suojassa. Siemen on soikea, ruskea ja noin 3,5 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on toukokuun loppupuolelta heinäkuulle.
Metsäkurjenpolvi on alkuperäinen Suomessa, ja sitä tavataan yleisenä kaikissa eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, lehtomaiset kangasmetsät, metsänreunat, rantapensaikot ja -niityt, puronvarret, niittymaat, pientareet, tienvarret ja puistot, puutarhat, pihat sekä Lapissa myös tunturikoivikot ja -niityt. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.
Metsäkurjenpolvea on pohjoisemmassa Suomessa aika yleisesti kutsuttu juhannuskukaksi sen sikäläisen kukinta-ajan alkamisen mukaan. Etelä-Suomessa kukinta alkaa ilmastonmuutoksen vaikutuksesta yhä säännöllisemmin jo toukokuun loppupuolella. Lapin tunturiseuduilla paras kukinta ajoittuu vasta heinäkuun puolivälin tuntumaan. Metsäkurjenpolvi on Suomen yleisimpiä ja laaja-alaisimpia kukkakasveja. Eteläisemmässä Suomessa sen runsaus johtuu pitkälti ihmisen toiminnasta. Hakamaat, metsistä raivatut niityt ja kaskikulttuuri sekä tiestön rakentaminen avasivat lajille runsaasti uusia kasvumahdollisuuksia. Pohjois-Suomessa metsäkurjenpolvi on aidompi metsäkasvi erityisesti lehtomaisissa kangasmetsissä. Lapissa alkuperäisiä kasvupaikkoja ovat myös jokivarret ja tunturimaat.
Kurjenpolvien kukat ovat suosittuja hyönteisten keskuudessa. Pääpölyttäjinä toimivat pistiäiset, kukkakärpäset ja päiväperhoset. Viidestä emilehdestä ja yhteisestä keskusakselista muodostuva, pitkään, kapeaan nokkaan päättyvä lohkohedelmä on synnyttänyt kansan keskuudessa mielleyhtymän kurkeen, joka ilmenee monina kurki-alkuisina nimivariaatioina. Hedelmän siemenineen kypsyessä ja kuivuessa lohkojen ulkoseinämiin kertyy voimistuvaa jännitettä. Lopulta hedelmä itsekseen tai ulkopuolisen ärsykkeen, kuten tuulen tai kosketuksen vaikutuksesta hajoaa viiteen osaan. Tällöin nokkaosan lohkot kaareutuvat tai kiertyvät nopeasti ylöspäin ja parhaimmassa tapauksessa sinkoavat niiden tyveen kiinnittyneen hedelmyksen jonkin matkan päähän emokasvista. Usein lohkot kuitenkin jäävät kärjestään kiinni eikä hedelmys siemenineen heti vapaudu. Kippuraiset ja karvaiset lohkot kuitenkin tarttuvat helposti ohi kulkevien eläinten turkkiin ja ihmisten vaatetukseen ja näin kulkeutuvat etäämmälle.
Suomessa kasvaa alkuperäisenä tai muinaistulokkaana yhdeksän kurjenpolvilajia. Lisäksi useita lajeja esiintyy enemmän tai vähemmän vakiintuneina tulokkaina ja koristekasvikarkulaisina. Mikään muista lajeista ei yllä lähellekään metsäkurjenpolven yleisyyttä ja laaja-alaisuutta. Kurjenpolvista kolme muistuttaa ainakin jossain määrin metsäkurjenpolvea. Verikurjenpolvi, G. sanguineum, kasvaa yleisempänä, alkuperäisenä lajina Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakunnissa sekä harvinaisena muinaistulokkaana Uudenmaan eliömaakunnassa. Sen varret, haarat, lehtiruodit ja kukkaperät ovat siirottavan ja pitkän hapsikarvaiset sekä lähes tai aivan varrettoman nystykarvaiset. Nystyjen havaitseminen vaatii voimakasta suurennusta. Lehdet ovat ulkokehältään kapea- ja ehytliuskaiset sekä kiiltävähköt. Kukat ovat haaroissaan lähes aina yksittäin, ja niiden teriöt ovat punaiset. Ojakurjenpolvi, G. palustre, kasvaa harvinaisena alkuperäislajina eteläisessä Suomessa ja vielä harvinaisempana uustulokkaana vähän laajemminkin. Se on rento ja harittavahaarainen. Varret ovat särmikkäät ja yleensä lehtiruotien kanssa alaspäisesti pitkän hapsikarvaiset sekä nystykarvattomat. Kukkaperien karvat ovat pinnanmyötäisesti alaspäin. Kyläkurjenpolvi, G. pratense, on harvinainen tulokas ja koristekasvikarkulainen suuressa osassa Suomea. Sen varret ovat tylppäsärmäiset, hapsikarvaiset ja yläosastaan, haaroistaan sekä kukkaperistään myös nystykarvaiset. Teriö on sininen, sinivoittoisen sinipunainen tai harvemmin valkoinen. Lehdet ovat metsäkurjenpolvea paljon syvemmin liuskaiset eli sormiosaiset. Pääliuskat ovat kokonaismitastaan tyveä kohti noin 50-70 prosentin matkalta toistamiseen liuskaiset ja/tai isohampaiset, kun metsäkurjenpolvella vastaava luku on noin 80-95 prosenttia. Metsäkurjenpolvesta voi tiivistetysti todeta, että se on pystyhaarainen, liereävartinen ja yläosastaan nystykarvainen. Kukkaperät ovat pystyt ja tiheästi siirottavan nystykarvaiset. Teriö on sinipunainen – valkoinen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle metsäkurjenpolven esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Geranium sylvaticum – metsäkurjenpolvi on monivuotinen laji, jonka juurakko on vankka ja vaakasuoraan levittäytyvä muodostaen kasvullisesti tiheitäkin varsikkoja. Kuvassa on seuralaisena mm. niittyaitovirna, Vicia sepium subsp. montana. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Rääpiälä, Marssitien ja Nukarintien kulmauksessa olevan peltoalueen piennar, 11.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geranium sylvaticum – metsäkurjenpolvi on yleensä monivartinen, pysty ja pystyhaarainen ruoho, joka on tavallisesti noin 30-70 cm korkea. Se on Suomen yleisimpiä ja laaja-alaisimpia kukkakasveja, jota tavataan kaikissa eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, lehtomaiset kangasmetsät, metsänreunat, rantapensaikot ja -niityt, puronvarret, niittymaat, pientareet, tienvarret ja puistot, puutarhat, pihat sekä Lapissa myös tunturikoivikot ja -niityt. Kuvassa ovat seuralaisina mm. puna-ailakki, Silene dioica ja lapinsuolaheinä, Rumex lapponicus. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Mallan luonnonpuisto, Iso-Mallan eteläinen alarinne, Kitsijoen Kitsiputouksen tyvirotko, 650 m mpy, 19.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geranium sylvaticum – metsäkurjenpolvi on kurjenpolvilajeista selvästi monimuotoisin. Kuten kuvasarjakin osoittaa, teriöiden väri ja koko vaihtelevat suuresti. Kuvassa on pienikukkainen muoto, jolle on aikanaan annettu nimeksi f. parviflorum, joka tarkoittaa juuri pienikukkaisuutta. ES, Kouvola, Kurvi, Valkealanväylän itäpuolisen Suursuonojan laide raviradan pohjoispuolisen sorakentän laidassa, 9.6.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geranium sylvaticum – metsäkurjenpolven kukat ovat useimmiten kaksineuvoisia. Teriö on säteittäinen ja yleisimmin sinipunainen sekä tyveltään valkoinen. Se on kaksineuvoisissa kukissa tavallisesti noin 25-35 mm leveä. Terälehtiä on lähes aina viisi ja joskus harvoin kuusikin, kuten kuvan toisena oikealta olevassa teriössä. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Rääpiälä, Marssitien ja Nukarintien kulmauksessa olevan peltoalueen piennar, 11.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geranium sylvaticum – metsäkurjenpolvi on aika usein myös hennon vaalean sinipunainen. Tälle värimuodolle on ennen vanhaan, jolloin muotoja pidettiin vielä tieteellisesti nimeämisen arvoisina, annettu nimeksi f. lilacinum. Kukinto on varren ja haarojen latvassa viuhkomaisesti. Uloimmat kukat ovat useimmiten pareittain. Harvemmin kukkia on vain yksi tai kahta enemmän. Kukkaperä on pysty ja yleensä noin 10-30 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Hangasmäki, Kankaistenjärven pohjoispää, metsäisen Hangastöllintien laide, 5.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geranium sylvaticum – metsäkurjenpolvesta esiintyy myös valkoteriöinen muoto, f. albiflorum, jossa vain terälehtien suonet ovat tummemmat. Se on Pohjois-Suomessa etelää yleisempi. Erilehtiset terälehdet ovat lähinnä soikean vastapuikeat, jyrkästi kapeaksi ja lyhyeksi tyviosaksi suippenevat sekä lantto- tai pyöreähköpäiset. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Louhoksentien metsäinen laide, 18.6.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geranium sylvaticum – metsäkurjenpolven kaksineuvoisten kukkien terälehdet ovat tavallisesti noin 13-18 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 5-10 mm leveät. Heteitä on kymmenen, ja ne ovat aluksi noin 5 mm ja lopulta noin 10 mm pitkät. Palhot ovat sinipunertavat tai valkoiset ja ponnet aluksi siniset. Emin luotit avautuvat ja aktivoituvat heteitä myöhemmin. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Louhoksentien metsäinen laide, 18.6.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geranium sylvaticum – metsäkurjenpolven pienikukkaisen muodon teriö on tavallisesti noin 15-20 mm leveä. Terälehdet ovat yleensä noin 8-10 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 4-5 mm leveät. Pieniteriöiset yksilöt ovat pelkästään emikukkaisia. Niissä heteet kyllä kasvavat näkyviin, mutta ne jäävät kehittymättömiksi. Metsäkurjenpolven emin vartalo luotteineen on ennen luottien avautumista noin 4-6 mm pitkä. Luotteja on viisi, ja ne ovat punaiset sekä aktivoituessaan kääntyvät säteittäisesti sivulle. ES, Kouvola, Kurvi, Valkealanväylän itäpuolisen Suursuonojan laide raviradan pohjoispuolisen sorakentän laidassa, 9.6.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geranium sylvaticum – metsäkurjenpolven aluslehdet ovat pitkäruotiset. Lapa on ulkokehältään pyöreähkö, kourasuoninen ja 5-7-liuskaisesti sormijakoinen sekä tavallisesti noin 8-15 cm läpimitaltaan. Liuskat ovat kapeamman tai leveämmän vastapuikeat ja kokonaismitastaan tyveä kohti noin 80-95 prosentin matkalta toistamiseen liuskaiset ja/tai isohampaiset. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, omakotialue, Näsiäntien varsi Louhoksentien risteyksen kohdalla, 12.6.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geranium sylvaticum – metsäkurjenpolven varsilehdet sijoittuvat varren haaroittumiskohtiin ja ovat etenkin ylempänä vastakkain. Alempien varsilehtien ruoti on yleensä noin 1-5 cm pitkä, ja ylemmät varsilehdet ovat ruodittomat. Lapa on aluslehtien kaltainen mutta pienenee latvaa kohti. Ylimpien lapa on useimmiten vain kolmisorminen. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Mallan luonnonpuisto, Iso-Mallan eteläinen alarinne, Kitsijoen Kitsiputouksen tyvirotko, 650 m mpy, 19.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geranium sylvaticum – metsäkurjenpolven lehtilapa on alta yläpuolta vaaleamman vihreä. Se on molemmin puolin pehmeäkarvainen. Karvoitus on tiheintä lavan reunoissa ja alapinnan suonissa. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Louhoksentien metsäinen laide, 18.6.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geranium sylvaticum – metsäkurjenpolven kasvusto on muotomielessä hyvin harvoin yhtä täydellinen kuin oheisessa kuvassa, jossa enemmistönä ovat vaaleansinipunertavat ja valkoiset yksilöt. Yleisintä, tummahkon sinipunaista tyyppiä on vain pari vartta. Kuin pisteenä iin päällä kuvan vasemmassa alalaidassa on myös yksi yksilö pieniteriöistä ja vain emikukkaista muotoa. Seuralaisina ovat mm. puna-ailakki ja etelännokkonen, Urtica dioica subsp. dioica. PS, Kiuruvesi, keskustan länsilaita, Korkeakangas, omakotialue, Kankaantien pihamaan laide, 29.6.2009. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 