- Geum rivale L. – ojakellukka
- var. rivale – rusko-ojakellukka
- var. subalpinum (Neuman) Selander – keltaojakellukka
- Geum L. – kellukat
- Rosaceae – ruusukasvit
Ojakellukasta, Geum rivale, esiintyy Suomessa kaksi muunnosta, punertavateriöinen nimimuunnos, rusko-ojakellukka, var. rivale ja vaaleankelta- tai kellanvalkoteriöinen keltaojakellukka, var. subalpinum. Ojakellukka on monivuotinen, lehtiruusukkeellinen, yksi- tai monivartinen ja pysty ruoho, joka on tavallisesti noin 25-50 cm korkea. Juurakko on paksu ja vino. Varret ovat latvan kukinto-osastaan haarovat, alempaa vihreäsävyiset ja latvaa kohti lisääntyen punaruskeasävyiset, liereät sekä pehmeäkarvaiset ja yläosastaan myös nystykarvaiset.
Ruusukelehdet ovat ruodilliset ja päätöpariset. Lehtiruoti on yleensä noin 6-15 cm pitkä ja alaviistoon karvainen. Lehtilapa on tavallisesti noin 15-20 cm pitkä. Sen kärkilehdykkä on huomattavasti sivulehdyköitä kookkaampi. Sivulehdyköitä on useimmiten 2-4 paria, ja ne pienenevät lehtiruotia kohti. Niiden välissä on runsaahkosti myös pieniä välilehdyköitä. Sivulehdykät ovat ruodittomat tai ruoti on enintään noin 2 mm pitkä. Lehdyköiden muoto vaihtelee suuresti. Kärkilehdykkä on usein pyöreähkö, kärjestään matalammin tai syvemmin liuskainen ja kiila-, suora- tai herttatyvinen. Se on yleensä noin 5-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 6-12 cm leveä. Sivulehdykät ovat lähinnä puikeat tai vastapuikeat, kiilatyviset ja liuskattomat tai liuskaiset sekä toisinaan myös epäsymmetriset. Kaikki lehdykät ovat laidoiltaan terävä- tai tylppähampaiset, ja hampaiden koko sekä jaksotus voivat vaihdella samassakin lehdykässä. Lehdykät ovat päältä vihreät ja pinnanmyötäisesti karvaiset sekä alta harmahtavanvihreät ja erityisesti suonia myöten karvaiset. Varsilehdet ovat lyhytruotiset, korvakkeelliset ja 1-3-lehdykkäiset. Ruoti on yleensä 5-15 mm pitkä. Korvakkeet ovat lähinnä puikeat tai vastapuikeat ja kärjestään teräväliuskaiset tai -hampaiset. Ne ovat useimmiten noin 5-10 mm pitkät ja noin 3-5 mm leveät. Varsilehtien lehdykät ovat suikeat, puikeat tai vastapuikeat ja ruusukelehtien lehdyköiden tavoin liuskaiset, hampaiset ja karvaiset.
Kukinto on lähinnä haarova viuhko, jonka haarat ovat 1-3-kukkaisia. Kukkia on yleensä enintään kymmenkunta vartta kohti, ja ne ovat kukintavaiheessa nuokkuvia. Kukintohaarat ja kukat ovat tukilehdellisiä. Haarojen tukilehdet ovat varsilehtien kaltaisia mutta pienempiä. Kukkaperän pituus vaihtelee suuresti ollen useimmiten noin 10-90 mm pitkä, punaruskea, karvainen ja nystykarvainen. Sen tyvellä oleva tukilehti on lähinnä kapeanpuikea, suikea tai tasasoukka, ehytlaitainen ja karvainen sekä noin 5-20 mm pitkä ja noin 0,5-3 mm leveä. Kukat ovat ulkoverhiöllisiä. Varsinaisia verholehtiä on 5. Ne ovat kolmiomaiset tai puikeat, teräväkärkiset ja tavallisesti noin 8-15 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 4-6 mm leveät. Myös ulkoverhiön lehtiä on 5. Ne ovat suikeat, yleensä noin 3-7 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Kaikki verholehdet ovat punaruskeat, harvoin vihreäsävyiset ja karvaiset sekä nystykarvaiset. Verhiö on kukinta- ja hedelmävaiheessa kellomainen, eivätkä verholehdet siirota missään vaiheessa sivulle.
Teriö on yleensä noin 10-15 mm leveä ja pysyy koko kukinnan ajan kapean kellomaisena. Pystyjä terälehtiä on useimmiten 5. Ne ovat leveäpäisen vastapuikeat ja pitkäksi, kapeaksi tyviosaksi eli kynneksi suippenevat. Kärki on lähes suora tai hieman kaareva. Väriltään terälehdet ovat yleisimmin hyvin vaaleanpunaiset (nimimuunnos rusko-ojakellukka) tai vaaleankeltaiset – kellanvalkoiset (muunnos keltaojakellukka). Suonitus on perusväriä tummempi. Eri kasvustoista on välillä vaikea sanoa, siintääkö väri enemmän punertavaan vai kellertävään, koska valo-olosuhteetkin vaikuttavat merkittävästi väriaistimukseen. Terälehdet ovat noin 8-15 mm pitkät ja kärkiosastaan noin 7-10 mm leveät. Ne jäävät verholehtiä lyhyemmiksi tai yltävät hieman niitä pitemmälle.
Itsepölytyksen välttämiseksi heteet ja emit kehittyvät lähes aina eri aikaan, ja molempia on paljon. Heteiden palhot ovat valkoiset ja noin 5-8 mm pitkät. Ponnet ovat keltaiset ja noin 1 mm pitkät. Emejä on paljon, ja niiden vartalot ovat kaksiosaiset, punaruskeat tai vihertävät sekä kukintavaiheessa noin 5-10 mm pitkät. Hedelmävaiheessa vartalo pitenee ja on noin 15-20 mm pitkä. Vartalon tyviosan kärjessä on koukkupäinen nivel, johon kiinnittyy ennen pähkylöiden irtoamista kariseva kärkiosa. Sen osuus vartalon koko pituudesta on lopulta noin 4-5 mm. Kärkiosan päässä on lyhyt ja noin vartalon paksuinen luotti. Vartalon tyviosan alaosa on tiheästi pitkäkarvainen, ja koukkupäinen yläosa on kalju. Vartalon irtoava kärkiosa on tiheäkarvainen. Hedelmävaiheessa kukka kääntyy pystyyn. Hedelmistö on pallomainen, ja se muodostuu noin 100-150 pähkylästä. Hedelmistön alla on lopulta noin 5-10 mm pitkä, pysty ja yhteinen emiö- eli hedelmistöperä. Pähkylät ovat lähinnä pitkulaiset, karvaiset, noin 3-5 mm pitkät ja noin 1-2 mm paksut. Normaali kukinta-aika on touko-heinäkuu.
Ojakellukka on alkuperäinen laji Suomessa, ja sitä tavataan kaikissa eliömaakunnissa. Se on yleinen tai hyvin yleinen etelästä päin Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka sekä harvinainen edellä mainitun linjan pohjoispuolella. Nimimuunnosta, rusko-ojakellukkaa tavataan koko esiintymisalueella. Keltaojakellukasta on Kasviatlaksessa vain muutama vanha havainto Lapista sekä Perä-Pohjanmaan, Koillismaan ja Kainuun eliömaakunnista. Lajin kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, kaikenlaiset pientareet, ojat, lehto- ja sekametsät, rehevät korvet, lähteiköt ja letot. Muissa Pohjoismaissa ojakellukka kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.
Ojakellukka on sopeutunut leviämään eläinten turkkiin takertuneena. Ennen pähkylöiden kypsymistä emin vartalon tyvi- ja kärkiosan koukut ovat lomittain vastakkain, jolloin tartuntaominaisuutta ei ole. Kun pähkylät ovat kypsät, kärkiosa karisee pois ja pähkylässä kiinni olevan tyviosan kärkikoukku paljastuu. Koukkupäiset vartalot sojottavat pallomaisesta hedelmistöstä joka suuntaan ja tarttuvat helposti ohi kulkevan eläimen turkkiin tai ihmisen vaatteisiin sekä kuljettavat pähkylät näin uusille kasvupaikoille.
Ojakellukka on varsin muunteleva laji esiintymisalueellaan, ja siitä on maailmanlaajuisesti kuvattu ainakin 16 muunnosta, joita ei nykyisin näytetä juurikaan noteerattavan kansainvälisissä lajiluetteloissa. Keltaojakellukka kuvattiin 1947. Vanhoissa suomalaisissa peruskasvioissa, Mela – Cajanderin Suomen kasviossa vuodelta 1906 ja Ilmari Hiitosen Suomen kasviossa vuodelta 1933 sanotaan terälehtien olevan kellanvalkeita ja muuttuvan lopulta punertaviksi. Jos tämä pitäisi paikkansa, keltaojakellukat muuttuisivat aina myöhemmin rusko-ojakellukoiksi. Tällaista systemaattista värimuutosta ei luonnossa näytä ainakaan laajemmin tapahtuvan, vaikka terälehtien väreissä onkin häilyvyyttä. Kaikissa Retkeilykasvion painoksissa 1984-1998 mainitaan terälehtien olevan kellanvalkoisia – punertavia ilman muunnosmainintoja. Jos keltaojakellukan katsotaan kasvavan Suuren Pohjolan kasvion maininnan mukaisesti vain pohjoisessa, rusko-ojakellukan kuvaus ja nimi soveltuvat huonosti Etelä-Suomen vaaleankeltakukkaisiin ojakellukoihin, joita on myös alla olevassa kuvasarjassa.
Ojakellukalla esiintyy aika yleisesti myös kukinnon epämuodostumia. Onpa tämä ominaisuus kuvattu aikanaan myös tieteellisesti, vaikka sillä ei sinänsä ole taksonomista merkitystä. Edellä mainitussa Hiitosen Suomen kasviossa epämuodostuman tuntomerkeiksi mainitaan vaihteleva ulkomuoto, jossa verhiön liuskat voivat olla lehtimäiset, ainakin osa heteistä on muuttunut terälehdiksi ja kukan emiön tilalla on toinen perällinen kukka. Nämä poikkeavat kummallisuudet eivät esiinny välttämättä samaan aikaan. Usein myös kukkavarren muut kukat ovat aivan tavanomaiset. Tämän artikkelin kuvasarjassa ovat esimerkit kaikista em. epämuodostumista.
Suomessa kasvaa luontaisesti toinenkin kellukkalaji, kyläkellukka, G. urbanum. Se on kukkivana helppo erottaa ojakellukasta. Kukat ovat pystyt, teriö on keltainen, terälehdet siirottavat säteittäisesti sivulle ja verholehdet kääntyvät jo kukintavaiheessa alaspäin. Kukinnon erilaisesta ulkoasusta huolimatta oja- ja kyläkellukka risteytyvät helposti keskenään yhteisillä kasvupaikoilla. Risteymän, G. rivale x urbanum (G. xintermedium) kukinto on yleensä ojakellukan tavoin nuokkuva mutta laakea, ja teriö on kyläkellukan teriön sävyisesti keltainen. Terälehdet siirottavat enemmän tai vähemmän sivulle samoin kuin verholehdetkin, jotka usein kääntyvät jopa teriöstä ulospäin kyläkellukan tapaan. Suomessa tavataan vakiintuneena tulokkaana tai viljelykarkulaisena kolmea muutakin kellukkalajia. Näistä pystykukkaisia ja siirottavasti keltateriöisiä lajeja ovat idänkellukka, G. aleppicum ja japaninkellukka, G. macrophyllum. Harvinaisena viljelykarkulaisena tavataan myös punakukkaista tulikellukkaa, G. coccineum.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle ojakellukan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Geum rivale – ojakellukan terälehdet ovat noin 8-15 mm pitkät ja kärkiosastaan noin 7-10 mm leveät. Ne jäävät verholehtiä lyhyemmiksi tai yltävät hieman niitä pitemmälle. Niiden suonitus on perusväriä tummempi. Kukat ovat ulkoverhiöllisiä. Varsinaisia verholehtiä on viisi. Ne ovat kolmiomaiset tai puikeat, teräväkärkiset ja tavallisesti noin 8-15 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 4-6 mm leveät. Myös ulkoverhiön lehtiä on viisi. Ne ovat suikeat, yleensä noin 3-7 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Kaikki verholehdet ovat punaruskeat, harvoin vihreäsävyiset ja karvaiset sekä nystykarvaiset. A, Lemland, eteläpää, Björkö, Grillskärin niemi, niemen kärkeen vievän tien varrella oleva niittylaikku, 1.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geum rivale- ojakellukan vartalot ovat kaksiosaiset, hedelmävaiheessa punaruskeat ja pidentyneinä noin 15-20 mm pitkät. Vartalon tyviosan kärjessä on koukkupäinen nivel, johon kiinnittyy ennen pähkylöiden irtoamista kariseva kärkiosa. Sen osuus vartalon koko pituudesta on lopulta noin 4-5 mm. Kärkiosan päässä näkyy kuvassa vaaleampana lyhyt, kuivunut luotti. Vartalon tyviosan alaosa on tiheästi pitkäkarvainen, ja koukkupäinen yläosa on kalju. Vartalon irtoava kärkiosa on tiheäkarvainen. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rata-alueen laitaniitty, 30.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geum rivale – ojakellukalla esiintyy aika yleisesti myös kukinnon epämuodostumia. Kuvassa oleva kukka on laajentunut leveäksi, ja terälehtiä on enemmän kuin viisi. Verholehdet ovat huomattavan ylipitkät, ja niissä on lehtimäisiä piirteitä laitahampaineen. Myös tavallista kookkaammat lisäverhiön lehdet siirottavat sivulle päin. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Tervaniemi, Alajärven ranta uimarannan eteläpuolella, 5.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geum rivale – ojakellukan sama kukka kuin edellä mutta altapäin kuvattuna paljastaa sen leveyden syyn. Suuri osa heteistä onkin muuttunut terälehdiksi, ja lopputuloksena on kerrannainen, näyttävän koristeellinen teriö. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Tervaniemi, Alajärven ranta uimarannan eteläpuolella, 5.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geum rivale – ojakellukan taimien ruusukelehdet ovat kärjestään usein pyöreämuotoisemmat kuin kukkavarsien tyvellä olevat ruusukelehdet. Kuvassa olevien lehtien kärkilehdykät ovat kookkaat, 6-10 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa 8-12 cm leveät. Seuralaisina kuvassa on rönsyleinikin, Ranunculus repens, lehtiä. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Hirsimäki, Näsiäntien omakotialueen ja maakaasulinjan välinen sekametsä, 13.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geum rivale- ojakellukan ruusukelehtien ruoti on yleensä noin 6-15 cm pitkä ja lehtilapa noin 15-20 cm pitkä. Lavan kärkilehdykkä on huomattavasti sivulehdyköitä kookkaampi. Sivulehdyköitä on useimmiten kahdesta neljään paria, ja niiden välissä on runsaahkosti myös pieniä välilehdyköitä. Kärkilehdykkä on matalammin tai syvemmin liuskainen ja kiila-, suora- tai herttatyvinen. Sivulehdykät ovat lähinnä puikeat tai vastapuikeat, kiilatyviset ja liuskattomat tai liuskaiset sekä toisinaan myös epäsymmetriset. Kaikki lehdykät ovat laidoiltaan terävä- tai tylppähampaiset, ja hampaiden koko sekä jaksotus voivat vaihdella samassakin lehdykässä. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rata-alueen laitaniitty, 9.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geum rivale – ojakellukan varsilehdet ovat lyhytruotiset ja korvakkeelliset. Ruoti on yleensä 5-15 mm pitkä. Korvakkeet ovat lähinnä puikeat tai vastapuikeat ja kärjestään teräväliuskaiset tai -hampaiset. Ne ovat useimmiten noin 5-10 mm pitkät ja noin 3-5 mm leveät. Varsilehtien lehdyköitä on yhdestä kolmeen, ja ne ovat suikeat, puikeat tai vastapuikeat sekä ruusukelehtien lehdyköiden tavoin liuskaiset ja hampaiset. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kuokkamaa, Ali-Raakkulantieltä Sammontien päähän vievän kevyenliikenteenväylän ja metsikön laita, 4.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 