- Geum urbanum L. – kyläkellukka
- Geum L. – kellukat
- Rosaceae – ruusukasvit
Kyläkellukka, Geum urbanum, on monivuotinen, lehtiruusukkeellinen, yksi- tai monivartinen ja pysty ruoho, joka on tavallisesti noin 30-70 cm korkea. Juurakko on paksu ja vino. Varret nousevat lehtiruusukkeen laidasta. Ne ovat haarattomat tai yläosastaan haarovat, vihreät, ainakin jossain määrin särmikkäät ja pehmeäkarvaiset sekä yläosastaan myös nukka- ja nystykarvaiset.
Ruusukelehdet ovat ruodilliset ja päätöpariset. Lehtiruoti on yleensä noin 5-10 cm pitkä ja alaviistoon karvainen. Lehtilapa on tavallisesti noin 10-15 cm pitkä. Sen kärkilehdykkä on huomattavasti sivulehdyköitä kookkaampi. Sivulehdyköitä on useimmiten 1-4 paria, ja ne pienenevät lehtiruotia kohti. Ne ovat ruodittomat tai ruoti on enintään noin 5 mm pitkä. Lehdyköiden muoto vaihtelee suuresti. Kärkilehdykkä on yleensä sormihalkoisesti tai matalammin 3-liuskainen ja kiilatyvinen. Syvään halkoisen lehdykän keskiliuska on usein kärjestään myös matalasti 3-liuskainen ja kiilatyvinen. Kärkilehdykkä on tavallisesti noin 4-8 cm pitkä ja suunnilleen pituutensa levyinen. Sivulehdykät ovat lähinnä puikeat tai vastapuikeat, kiilatyviset ja liuskattomat tai liuskaiset sekä usein myös epäsymmetriset. Kaikki lehdykät ovat laidoiltaan terävä- tai tylppähampaiset, ja hampaiden koko sekä jaksotus voivat vaihdella samassakin lehdykässä. Lehdykät ovat päältä vihreät, laidastaan tiheäkarvaiset ja muuten vähäkarvaiset sekä alta harmahtavanvihreät ja erityisesti suonia myöten karvaiset. Varsilehdet ovat ruodilliset ja korvakkeelliset. Alimpien lapa voi olla ruusukelehtien kaltainen. Ylemmät ovat 3-lehdykkäiset, 3-sormiset tai matalammin 3-liuskaiset. Lapa on tavallisesti noin 3-10 cm pitkä. Ruoti on yleensä noin 1-5 cm pitkä. Korvakkeet ovat lähinnä pyöreän puikeat, lehdykkämäiset ja niiden tapaan matalaliuskaiset, hampaiset ja karvaiset. Ne ovat useimmiten noin 1-4 cm pitkät ja noin saman levyiset. Varsilehtien lehdykät ovat malliltaan ja muilta ominaisuuksiltaan lähinnä ruusukelehtien lehdyköiden kaltaiset.
Kukinto on varren ja sen haarojen latvassa lähes viuhkomaisesti. Kukkia on yleensä enintään kymmenkunta vartta kohti, ja ne ovat pystyjä. Kukintohaarat ovat lehtihankaiset. Ylimmät hankalehdet ovat 1-lehdykkäiset ja muilta ominaisuuksiltaan alempien lehtien lehdyköiden kaltaiset. Kukkaperä on kukintavaiheessa yleensä noin 15-30 mm pitkä mutta pitenee hedelmävaiheessa jopa 90 mm pitkäksi. Se on vihreä ja karvainen sekä nukka- ja nystykarvainen. Tyvellä oleva tukilehti on lähinnä kapeanpuikea, suikea tai lähes tasasoukka, ehytlaitainen ja karvainen sekä noin 5-20 mm pitkä ja noin 1-3 mm leveä. Kukat ovat ulkoverhiöllisiä. Varsinaisia verholehtiä on 5. Ne ovat kolmiomaiset, teräväkärkiset ja tavallisesti noin 3-5 mm pitkät sekä tyveltä noin 2-2,5 mm leveät. Myös ulkoverhiön lehtiä on 5. Ne ovat suikeat, yleensä noin 2-2,5 mm pitkät ja noin 0,5-1 mm leveät. Kaikki verholehdet ovat vihreät, lyhytkarvaiset ja lyhyesti nystykarvaiset. Lisäksi sisäpinnan reunoja kiertää valkonukkainen raita. Verholehdet ovat jo kukintavaiheessa taakäänteiset eli kääntyneet teriöstä poispäin.
Teriö on keltainen, säteittäinen ja yleensä noin 10-16 mm leveä. Terälehtiä on useimmiten 5. Ne ovat lähinnä soikeat tai pyöreämuotoisen vastapuikeat ja jyrkästi kapeaksi, lyhyeksi tyviosaksi eli kynneksi suippenevat. Pituutta terälehdillä on tavallisesti noin 4-7 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 2,5-3,5 mm. Heteitä ja emejä on paljon. Heteiden palhot ovat keltaiset tai vihertävänkeltaiset ja noin 2-4 mm pitkät. Ponnet ovat keltaiset ja noin 0,5 mm pitkät. Emin vartalot ovat kaksiosaiset ja kukintavaiheessa kellertävän vaaleat sekä noin 1-3 mm pitkät. Niiden päässä on lyhyt ja noin vartalon paksuinen luotti. Hedelmistö on pysty, pallomainen, ja se muodostuu noin 70 pähkylästä. Hedelmistön alle ei kehity erillistä, yhteistä emiö- eli hedelmistöperää. Pähkylät ovat lähinnä pitkulaiset, kärjestään hieman kaarevat ja pitkäkarvaiset sekä noin 3-6 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm paksut. Pähkylässä kiinni pysyvä emin vartalo on hedelmävaiheessa noin 7-12 mm pitkä ja kaartuu alaspäin. Vartalon tyviosa on kalju, ja kärjessä on koukkupäinen nivel, johon kiinnittyy ennen pähkylöiden kypsymistä kariseva kärkiosa. Tyviosa on noin 4 kertaa kärkiosan mittainen. Kärkiosa on tyveltään karvainen, ja sen osuus luotteineen on vartalon koko pituudesta lopulta noin 1,5-2 mm. Normaali kukinta-aika on toukokuun loppupuolelta elokuulle.
Kyläkellukka on alkuperäinen laji Suomessa, ja sitä tavataan yleisenä Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan eliömaakunnissa sekä melko yleisenä Satakunnan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Harvinaisena tai harvinaisehkona muinaistulokkaana, uustulokkaana tai viljelykarkulaisena laji kasvaa etelästä päin Oulun Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntiin saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, multavat lehti- ja sekametsät, metsänreunat, rantapensaikot, kaikenlaiset pientareet, kulku-urien laiteet, puistot ja puutarhat. Muissa Pohjoismaissa kyläkellukka kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Vaikka kyläkellukka on Suomessa alkuperäinen laji, se on suomalaisen ja tieteellisen lajinimensä mukaisesti ihmisen läheisyydessä, kylien ja kaupunkien liepeillä, viihtyvä laji. Täysin luonnonympäristössäkin olevasta kasvupaikasta ei ole yleensä pitkä matka lähimpään asutukseen. Kyläkellukan, kuten muidenkin kellukoiden pähkylärakenne kertoo niiden leviämistavan. Pähkylöiden kärjessä pysyvä emin vartalon tyviosa on koukkupäinen ja takertuu helposti eläinten turkkiin ja ihmisten vaatteisiin kuljettaen pähkylänsä uuteen kasvupaikkaan. Näin uudet kasvupaikatkin ovat usein kulkureittien ja eläinten käyttämien polkujen varsilla. Ihmisen seuralaisena viihtyvää kyläkellukkaa on aikojen saatossa käytetty jonkin verran hyödyksikin. Sen hyväntuoksuisia yhdisteitä sisältäviä juurakoita on käytetty ja voidaan tietysti edelleenkin käyttää mausteneilikan tapaan juomissa, säilykkeissä ja ruoissa. Juurakosta on valmistettu myös rohtoja mm. ruoansulatushäiriöihin ja ns. vilutauteihin.
Suomessa kasvaa luontaisesti toinenkin kellukkalaji, ojakellukka, G. rivale, joka on kyläkellukkaa selvästi yleisempi ja kasvaa kaikissa eliömaakunnissa. Se on kukkivana helppo erottaa kyläkellukasta. Kukat ovat nuokkuvat, teriö on useimmiten vaaleanpunainen, harvoin vaaleankeltainen, ja terälehdet sekä verhiö ovat kapean kellomaiset, eivätkä verholehdet hedelmävaiheessakaan käänny kukasta poispäin. Kukinnon erilaisesta ulkoasusta huolimatta oja- ja kyläkellukka risteytyvät helposti keskenään yhteisillä kasvupaikoilla. Risteymän, G. rivale x urbanum (G. xintermedium) kukinto on yleensä ojakellukan tavoin nuokkuva mutta laakea, ja teriö on kyläkellukan teriön sävyisesti keltainen. Terälehdet siirottavat enemmän tai vähemmän sivulle samoin kuin verholehdetkin, jotka usein kääntyvät jopa teriöstä ulospäin kyläkellukan tapaan.
Suomessa tavataan vakiintuneena tulokkaana tai viljelykarkulaisena kolmea muutakin kellukkalajia. Näistä keltateriöisiä ovat idänkellukka, G. aleppicum ja japaninkellukka, G. macrophyllum. Harvinaisena vakiintuneena tulokkaana Etelä- ja Keski-Suomessa tavattava idänkellukka on läheisimmin kyläkellukkaa muistuttava. Keskeisinä eroina sen varret ovat siirottavasti jäykkäkarvaiset. Varsilehtien korvakkeet ovat selvästi pienemmät, noin 0,5-2 cm pitkät. Terälehdet ovat isommat, noin 7-10 mm pitkät. Emin vartalon tyviosa on vain noin 2 kertaa nivelen erottaman kärkiosan mittainen, tyveltään karvainen ja muuten kalju. Vartalon kärkiosa on karvainen. Japaninkellukan helpoiten havaittava ero on ruusukelehdissä. Niiden kärkilehdykkä on pyöreämuotoisen herttamainen tai munuaismainen, monin verroin muita lehdyköitä suurempi, jopa 10-20 cm leveä. Varsilehtien korvakkeet ja terälehdet ovat idänkellukan kaltaiset. Toisinaan viljelykarkulaisena tavataan myös punakukkaista tulikellukkaa, G. coccineum.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kyläkellukan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Geum urbanum – kyläkellukka on alkuperäinen laji Suomessa, ja sitä tavataan yleisenä eteläisimmässä osassa maata. Harvinaisena tai harvinaisehkona se kasvaa muuallakin Etelä- ja Keski-Suomessa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, multavat lehti- ja sekametsät, metsänreunat, rantapensaikot, kaikenlaiset pientareet, kulku-urien laiteet, puistot ja puutarhat. Kyläkellukka on suomalaisen ja tieteellisen lajinimensä mukaisesti ihmisen läheisyydessä, kylien ja kaupunkien liepeillä, viihtyvä laji. Täysin luonnonympäristössäkin olevasta kasvupaikasta ei ole yleensä pitkä matka lähimpään asutukseen. U, Vantaa, Rajakylä, Pallotieltä luoteeseen lähtevä eteläisempi kävelytie kohti Vantaan ja Helsingin rajalla olevaa kallioaluetta, uran laitaruohikko, 31.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geum urbanum – kyläkellukan terälehdet ovat lähinnä soikeat tai pyöreämuotoisen vastapuikeat ja jyrkästi kapeaksi, lyhyeksi tyviosaksi eli kynneksi suippenevat. Pituutta niillä on tavallisesti noin 4-7 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 2,5-3,5 mm. Kuvan kukassa on tavallisuudesta poiketen kuusi normaalia terälehteä ja yksi selvästi muita kookkaampi terälehti. Heteitä ja emejä on paljon. Heteiden palhot ovat keltaiset tai vihertävänkeltaiset ja noin 2-4 mm pitkät. Ponnet ovat keltaiset ja noin 0,5 mm pitkät. Emin vartalot ovat kukintavaiheessa kellertävän vaaleat sekä noin 1-3 mm pitkät. Niiden päässä on lyhyt ja noin vartalon paksuinen luotti. A, Finström, Bastö, koilliskulma, Ekudden, tammi- ja saarnivaltainen niemi, 10.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geum urbanum – kyläkellukalla esiintyy toisinaan kukkia, joissa osa heteistä on muuttunut ylimääräisiksi terälehdiksi. Kukan kuvassa niitä on peräti kolminkertainen määrä eli 15. Yksi noista terälehdistä, joka näkyy teriön oikeassa yläkulmassa muita pienempänä, on hauskalla tavalla välimuotoinen. Se on ikään kuin lisukkeena normaalisti kehittyneen heteen ponnen tyvellä. Kuvan kerrottu teriö on tavallista teriötä kookkaampi, läpimitaltaan 20 mm. Kookas kukka saakin kärpäsen keskittyneen ja kuvaajastakaan häiriintymättömän huomion. Erilaiset kärpäset ovat kyläkellukan pääpölyttäjiä. A, Finström, Bastö, koilliskulma, Ekudden, tammi- ja saarnivaltainen niemi, 10.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geum urbanum – kyläkellukan kukintohaarojen ylimmät hankalehdet ovat yksilehdykkäiset ja muilta ominaisuuksiltaan alempien lehtien lehdyköiden kaltaiset. Hedelmistö on pysty, pallomainen, ja se muodostuu noin 70 pähkylästä. Pähkylöissä kiinni oleva emin vartalo kaartuu alaspäin. Hedelmistön alle ei kehity erillistä, yhteistä emiö- eli hedelmistöperää. U, Helsinki, Torpparinmäki, asuinalueen keskellä oleva kallioinen metsäalue, länsilaita, 8.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geum urbanum – kyläkellukan varret nousevat lehtiruusukkeen laidasta. Ruusukelehdet ovat ruodilliset ja päätöpariset. Lehtiruoti on yleensä noin 5-10 cm pitkä Lehtilapa on tavallisesti noin 10-15 cm pitkä. Sen kärkilehdykkä on huomattavasti sivulehdyköitä kookkaampi. Sivulehdyköitä on useimmiten yhdestä neljään paria, ja ne pienenevät lehtiruotia kohti. Kärkilehdykkä on yleensä sormihalkoisesti tai matalammin kolmiliuskainen ja kiilatyvinen sekä tavallisesti noin 4-8 cm pitkä ja suunnilleen pituutensa levyinen. Sivulehdykät ovat lähinnä puikeat tai vastapuikeat, kiilatyviset ja liuskattomat tai liuskaiset sekä usein myös epäsymmetriset. Alimpien varsilehtien lapa voi olla kuvan yksilön tavoin ruusukelehtien lavan kaltainen. A, Maarianhamina, Länsisatama, Badhusbergetin jyrkkä länsirinne sataman rantatien yläpuolella, kävelypolun laita avokallion kyljessä, 9.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Geum urbanum – kyläkellukan lehtikorvakkeet ovat lähinnä pyöreän puikeat ja lehdyköiden tapaan matalaliuskaiset ja hampaiset. Ne ovat useimmiten noin 1-4 cm pitkät ja noin saman levyiset. Ruoti on yleensä 1-5 cm pitkä. Varsilehtien lapa on useimmiten kolmilehdykkäinen, kolmisorminen tai matalammin kolmiliuskainen ja tavallisesti noin 3-10 cm pitkä. Kaikkien lehtien lehdykät ovat päältä vihreät, laidastaan tiheäkarvaiset ja muuten vähäkarvaiset. Varret ovat ainakin jossain määrin särmikkäät ja pehmeäkarvaiset. A, Maarianhamina, Länsisatama, Badhusbergetin jyrkkä länsirinne sataman rantatien yläpuolella, kävelypolun laita avokallion kyljessä, 9.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 