• Hedlundia hybrida (L.) Sennikov & Kurtto – suomenpihlaja
• aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Sorbus hybrida L.
• Hedlundia Sennikov & Kurtto – limipihlajat
• Rosaceae – ruusukasvit

Suomenpihlaja, Hedlundia hybrida, on iso pensas tai puu, joka on usein monirunkoinen ja yleensä noin 3-10 m korkea. Haarat ovat tavallisesti pitkiä ja yläviistoon siirottavia.  Runko ja haarat ovat harmaat tai harmaanruskeat ja sileät. Puumaisten yksilöiden rungon läpimitta on usein 10-20 cm, mutta voi vanhoilla yksilöillä olla paksumpikin. Oksat ja vuosikasvaimet ovat yleensä ruskeat tai punaruskeat. Vuosikasvaimet ovat karvaiset.

Silmut ovat noin 5-7 mm pitkät, ruskeat, munamaiset ja varsinkin silmusuomujen laidoilta karvaiset. Lehdet ovat vuosiversoissa kierteisesti. Ne ovat ruodilliset ja korvakkeelliset. Korvakkeet ovat rihmamaisen kapeat, noin 5-10 mm pitkät ja tyveltään noin 1-1,5 mm leveät sekä karvaiset. Ne muuttuvat pian ruskeiksi ja varisevat viimeistään kukinnan jälkeen. Lehtiruoti on täysikasvuisissa lehdissä yleensä noin 1,5-2,5 cm pitkä ja tiheäkarvainen. Lehtilapa on soikeahko tai puikeahko, liuskainen ja lehdykkäinen sekä ulkomitoiltaan useimmiten noin 6-12 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-7 cm leveä. Kärkilehdykkä kattaa valtaosan lehtilavasta, ja se on tyviosastaan syvään liuskainen, ylempää matalaliuskainen ja kärkiosastaan isohampainen. Kukkivan haaran lehtilavassa on kärkilehdykän tyvellä, yleensä osittain limittäin 1-2 ruoditonta tai keskirangan kanssa yhdiskasvuista lehdykkäparia. Joukossa on aika usein myös pienempiä lehtiä, joissa ei ole ollenkaan erillisiä lehdyköitä. Kukattoman haaran lehdissä voi lehdykkäpareja olla kolmekin. Päätölehdykän ja muiden lehdyköiden reunat ovat terävähampaiset. Lehtilapa on päältä vihreä tai tummanvihreä ja aluksi karvainen mutta myöhemmin kaljuuntuva. Alapuoli on vaalean huopakarvainen ja karvoituksen vuoksi harmaa tai harmaanvihertävä.

Kukinnot ovat lehdekkäiden lyhytversojen kärjessä. Ne ovat monihaaraisia ja lähes kaarevan tasalakisia, tiheitä kerrannaishuiskiloita, jotka ovat yleensä noin 6-10 cm leveitä. Kukintohaarat ja kukkaperät ovat tukilehdelliset ja vaaleakarvaiset. Tukilehdet ovat rihmamaisen kapeat, noin 4-7 mm pitkät ja noin 0,5-1 mm leveät sekä jo kukkien nuppuvaiheessa kuivuneen ruskeat ja karisevat. Kukat ovat voimakastuoksuiset. Kukkaperä on useimmiten noin 2-7 mm pitkä. Kukkapohjus on kartiomainen ja noin 3-4 mm pitkä. Verholehtiä on 5. Ne ovat leveän kolmiomaiset, vihreät, noin 1,5-2 mm pitkät ja noin pituutensa levyiset. Kukkapohjus ja verholehdet ovat hyvin tiheästi vaaleakarvaiset.

Teriö on säteittäinen, valkoinen ja yleensä noin 13-15 mm leveä. Terälehtiä on 5 ja harvoin 6. Ne ovat kärkiosastaan leveät ja tasaisen pyöreäpäiset sekä kapenevat jyrkästi kiilamaisesti suippenevaksi tyviosaksi eli kynneksi. Pituutta niillä on kynnen kanssa tavallisesti noin 6-7 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 4-5 mm. Heteitä on 15-25. Niiden palhot ovat valkoiset ja noin 3-6 mm pitkät, ja keltaiset ponnet ovat noin 0,8-1 mm pitkät. Emiö on tiheästi vaaleakarvainen. Vartaloita on useimmiten 2, ja ne ovat keltaiset. Luotti on pyöreän nuppimainen ja noin 0,7-1 mm läpimitaltaan. Vartalo luotteineen on noin 2-3 mm pitkä. Hedelmä on kukkapohjuksesta paisuva pallomainen marja, joka on kypsänä mehevä, punainen ja tavallisesti noin 10-14 mm läpimitaltaan. Täysin kehittyneitä siemeniä on 2-3. Ne ovat litteähköt, yleensä toiselta laidaltaan suorat, toiselta kaarevat ja ruskeat sekä noin 5-6 mm pitkät ja leveämmältä sivultaan noin 2-3 mm leveät. Normaali kukinta-aika on toukokuun lopulta kesäkuulle.

Suomenpihlaja on alkuperäinen Suomessa. Sen luontainen esiintymisalue rajoittuu Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakuntiin, joissa se on yleinen tai yleisehkö. Lajia käytetään laajasti myös piha-, puisto- ja kujannepuuna, ja se menestyy noin Oulun korkeudelle saakka. Tämän vuoksi laji on lintujen levittämänä myös jossain määrin villiytynyt asutuksen lähiluontoon lähinnä Uudenmaan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Yksittäisiä havaintoja on Kasviatlaksen mukaan Keski-Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntien korkeudelle saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kalliolehdot, kivikkoiset ja kallioiset niityt sekä kedot, rantakallioalueet ja erilaiset pientareet sekä asutuksen lähialueet. Muissa Pohjoismaissa suomenpihlaja kasvaa luontaisesti Ruotsissa, Norjassa ja Tanskan Bornholmin saarella.

Suomenpihlaja on syntynyt tuhansia vuosia sitten (koti)pihlajan, Sorbus aucuparia ja ruotsinpihlajan, Scandosorbus intermedia, aikaisemmalta nimeltään S. intermedia, risteytymisen tuloksena. Tähän viittaa tieteellinen lajinimikin. Omaksi lajikseen muotoutunut suomenpihlaja voi edelleen risteytyä sen synnyttäneiden kantalajien kanssa. Kukkien voimakas tuoksu houkuttelee hyvin pölyttäjiä, kuten pistiäisiä, perhosia, kärpäsiä ja kovakuoriaisia. Ristipölytyksen vaikutus lienee kuitenkin heikko, sillä valtaosa marjoista siemenineen kehittyy apomiktisesti eli ilman hedelmöitystä. Suvuttomasti siemenistä kehittyvät taimet ovat ”äitiensä” klooneja. Tämä ominaisuus mahdollistaa vain vähän toisistaan poikkeavien lajien syntymisen ja säilymisen. Norjassa on edellä mainittujen lajien lisäksi yhdeksän tällaista luontaista pihlajalajia, joista valtaosa on rajoittunut vain Norjaan ja monet niistä sielläkin vain suppeille alueille.

Suomenpihlajan marjat maistuvat (koti)pihlajan marjojen tavoin mm. tilhille, rastaille ja punatulkuille, jotka samalla levittävät siemeniä. Pihlajien marjat soveltuvat myös ihmisravinnoksi, vaikka suuren omena- ja sorbiinihappopitoisuutensa vuoksi ne ovat sellaisenaan liian happamia ja karvaita syötäviksi. Niistä voi kuitenkin valmistaa mm. hilloa, hyytelöä ja mehua sekä sekoittaa niitä muiden miedompien ainesten joukkoon. Marjat sisältävät runsaasti mm. C-vitamiinia.

Suomessa kasvaa nykykäsityksen mukaan vain kolme pihlajalajia, jotka kaikki on sijoitettu eri sukuihin. Suomenpihlajan ja koko maanlaajuisen (koti)pihlajan lisäksi kasvaa luontaisesti Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakuntiin rajoittuen ruotsinpihlaja. Se on suomenpihlajaa harvinaisempi. (Koti)pihlajan lehtilapa on parilehdykkäinen. Lehdykkäpareja on tavallisesti 6-8. Päätölehdykkä on malliltaan sivulehdyköiden kaltainen eikä ole muita isompi. Ruotsinpihlajan kukkivan haaran lehdissä ei ole ollenkaan erillisiä lehdykkäpareja, vaan lehtilapa on syvemmin tai matalammin liuskainen ja kärjestään hampainen. Ahvenanmaalla katsottiin aikaisemmin kasvavan hyvin harvinaisena myös teodorinpihlajaa, S. teodori, myöhemmältä nimeltään kaunopihlajaa, S. meinichii. Nykykäsityksen mukaan kyseessä ei ole kuitenkaan kumpikaan laji, vaan hieman poikkeava (koti)pihlajan ja suomenpihlajan risteymä.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle suomenpihlajan esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Laji on edelleen nimellä Sorbus hybrida.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Hedlundia hybrida – suomenpihlajan pensasmaiset yksilöt ovat muutaman metrin korkuisia, mutta kasvutavan vuoksi ei aina tiedä, kutsuisiko näkemiään yksilöitä puiksi vai pensaiksi. A, Lemland, Järsö, Lilla Björkö -niemen eteläpää, Söderfjärden-merenlahden rantakallioalue, 9.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hedlundia hybrida – suomenpihlajan kasvupaikkoina ovat lähinnä kalliolehdot, kivikkoiset ja kallioiset niityt sekä kedot, rantakallioalueet ja erilaiset pientareet sekä asutuksen lähialueet. A, Lemland, Järsö, Lilla Björkö -niemen eteläpää, Söderfjärden-merenlahden rantakallioalue, 9.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hedlundia hybrida – suomenpihlaja on syntynyt tuhansia vuosia sitten (koti)pihlajan, Sorbus aucuparia ja ruotsinpihlajan, Scandosorbus intermedia, risteytymisen tuloksena. Tähän viittaa tieteellinen lajinimikin. Kantalajien vaikutus on helposti nähtävissä lehdistä. A, Lemland, Järsö, Lilla Björkö -niemen eteläpää, Söderfjärden-merenlahden rantakallioalue, 9.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hedlundia hybrida – suomenpihlajan kukinnot ovat lehdekkäiden lyhytversojen kärjessä. Ne ovat monihaaraisia ja lähes kaarevan tasalakisia kerrannaishuiskiloita. Oksat ja vuosikasvaimet ovat yleensä ruskeat tai punaruskeat. A, Lemland, Järsö, Lilla Björkö -niemen eteläpää, Söderfjärden-merenlahden rantakallioalue, 9.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hedlundia hybrida – suomenpihlajan kukinto on hyvin tiheä ja yleensä noin 6-10 cm leveä. Kukinnon alimmat tukilehdet ovat muiden kasvulehtien kaltaiset. A, Lemland, Järsö, Lilla Björkö -niemen eteläpää, Söderfjärden-merenlahden rantakallioalue, 9.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hedlundia hybrida – suomenpihlajan teriö on säteittäinen, valkoinen ja yleensä noin 13-15 mm leveä. Terälehtiä on useimmiten viisi. Ne ovat kärkiosastaan leveät ja tasaisen pyöreäpäiset sekä kapenevat jyrkästi kiilamaisesti suippenevaksi tyviosaksi eli kynneksi. Pituutta niillä on kynnen kanssa tavallisesti noin 6-7 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 4-5 mm. A, Lemland, eteläpää, Björkö, Herröskatanin luonnonsuojelualue, niemen kivikkoinen merenrantakallioalue lähellä lintutornia, 8.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hedlundia hybrida – suomenpihlajan kukassa on 15-25 hedettä. Niiden palhot ovat valkoiset ja noin 3-6 mm pitkät, ja ponnet ovat noin 0,8-1 mm pitkät. Emin vartaloita on useimmiten kaksi. Luotti on pyöreän nuppimainen. Vartalo luotteineen on noin 2-3 mm pitkä. A, Finström, Godby, Getavägenin (tie 4) varsi hieman kylän luoteispuolella, 30.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hedlundia hybrida – suomenpihlajan kukintohaarat ja kukkaperät ovat tukilehdelliset ja vaaleakarvaiset. Tukilehdet ovat lähes rihmamaisen kapeat, noin 4-7 mm pitkät ja noin 0,5-1 mm leveät sekä jo kukkien nuppuvaiheessa kuivuneen ruskeat ja karisevat. Kukkaperä on useimmiten noin 2-7 mm pitkä. Kukkapohjus on kartiomainen ja noin 3-4 mm pitkä. Verholehtiä on viisi. Ne ovat leveän kolmiomaiset, noin 1,5-2 mm pitkät ja noin pituutensa levyiset. Kukkapohjus ja verholehdet ovat vaaleakarvaiset. A, Finström, Godby, Getavägenin (tie 4) varsi hieman kylän luoteispuolella, 30.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hedlundia hybrida – suomenpihlajan marjoista ja siemenistä valtaosa kehittyy apomiktisesti eli ilman hedelmöitystä. Siemenistä kehittyvät taimet ovat emokasvinsa kopioita eli klooneja. Kukkapohjuksesta paisuva marja on pallomainen, kypsänä mehevä, punainen ja tavallisesti noin 10-14 mm läpimitaltaan. Kuvassa olevan lehden tyvellä näkyy jo tulevan kesän lehden silmu, joka on ruskea ja noin 5-7 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kuokkamaa, Sammontien ja Myllyojantien kulmaus, istutettu puu,16.9.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hedlundia hybrida – suomenpihlajan lehtilapa on soikeahko tai puikeahko, liuskainen ja lehdykkäinen sekä ulkomitoiltaan useimmiten noin 6-12 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-7 cm leveä. Kärkilehdykkä kattaa valtaosan lehtilavasta, ja se on tyviosastaan syvään liuskainen, ylempää matalaliuskainen ja kärkiosastaan isohampainen. Kukkivan haaran lehtilavassa on kärkilehdykän tyvellä yksi tai kaksi lehdykkäparia. Lehtiruoti on yleensä noin 1,5-2,5 cm pitkä. Ruodin tyvellä olevat korvakkeet ovat hyvin kapeat ja noin 5-10 mm pitkät. Ne varisevat viimeistään kukinnan jälkeen. A, Finström, Godby, Getavägenin (tie 4) varsi hieman kylän luoteispuolella, 30.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hedlundia hybrida – suomenpihlajan päätölehdykän ja muiden lehdyköiden reunat ovat terävähampaiset. Lehtilapa on päältä vihreä tai tummanvihreä ja aluksi karvainen mutta myöhemmin kaljuuntuva. Alapuoli on vaalean huopakarvainen ja karvoituksen vuoksi harmaa tai harmaanvihertävä. Kärkilehdykän alapuoliset, erilliset lehdykkäparit ovat osittain limittäiset. Kukattoman haaran lehdissä niitä voi olla kolmekin. A, Lemland, Järsö, Lilla Björkö -niemen eteläpää, Söderfjärden-merenlahden rantakallioalue, 9.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto