Hieracium sect. Hieracium – salokeltanot

  • Hieracium caesiomurorum Lindeb. – ketunsalokeltano
  • Hieracium canipes (Almq. ex Stenstr.) Dahlst. – hurtansalokeltano
  • Hieracium chlorellum Norrl. – kaunosalokeltano
  • Hieracium chloromaurum Johanss. – peuransalokeltano
  • Hieracium crispulum Norrl. – kaakonsalokeltano
  • Hieracium diminuens (Norrl.) Norrl. – sääskensalokeltano
  • Hieracium dispansiforme Norrl. – jääränsalokeltano
  • Hieracium distendens Brenner – otsonsalokeltano
  • Hieracium distractum Norrl. – korpinsalokeltano
  • Hieracium firmiranum Hyl. – puistosalokeltano
  • Hieracium hjeltii Norrl. – hjeltinsalokeltano
  • Hieracium lateriflorum Norrl. – mustasalokeltano
  • Hieracium lepistoides (Johanss. ex Dahlst.) Brenner – mielikinsalokeltano
  • Hieracium multifrons Brenner – ilveksensalokeltano
  • Hieracium niviferum Norrl. – jänönsalokeltano
  • Hieracium oistophyllum Pugsley – lehtosalokeltano
  • Hieracium panaeolum Dahlst. – palettisalokeltano
  • Hieracium patale Norrl. – varjosalokeltano
  • Hieracium pellucidum Laest. – metsonsalokeltano
  • Hieracium penduliforme (Dahlst.) Johanss. – tuhkasalokeltano
  • Hieracium pendulum (Dahlst.) Dahlst. – tapionsalokeltano
  • Hieracium philanthrax (Stenstr.) Dahlst. – käensalokeltano
  • Hieracium praetenerum (Almq. ex Dahlst.) Dahlst. – hirvensalokeltano
  • Hieracium prolixum Norrl. – ruotosalokeltano
  • Hieracium psepharum (Dahlst.) Sam. – hipansalokeltano
  • Hieracium pseudopellucidum Brenner – peikonsalokeltano
  • Hieracium stenolepis Lindeb. – neulasalokeltano
  • Hieracium subcaesium (Fr.)Lindeb. – mäyränsalokeltano
  • Hieracium subholophyllum Brenner – lapiosalokeltano
  • Hieracium sylvularum Jord. ex Boreau – kartanosalokeltano
  • Hieracium tenuiglandulosum Norrl. – nyyrikinsalokeltano
  • Hieracium triangulare (Almq.) Norrl. – kolmiosalokeltano
  • Hieracium sect. Hieracium – salokeltanot
  • aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Hieracium Sylvatica -ryhmä
  • Hieracium L. – ukonkeltanot
  • Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)

Salokeltanoiden Hieracium sect. Hieracium -ryhmään sisältyy 32 yllä mainittua Suomen putkilokasvien luetteloon (2019) otettua lajia, joiden erottaminen toisistaan vaatii nykysukupolvien aikana yhä harvinaisemmaksi käynyttä erityisasiantuntemusta. Salokeltanot ovat monivuotisia, maitiaisnesteisiä ja pystyjä ruohoja, jotka ovat yleensä noin 15-60 cm korkeita. Juurakko on lyhyt tai pitkähkö, runsaasti sivujuurinen ja rönsytön. Varret ovat yksittäin tai juurakosta nousee useampivartinen ryhmä. Varsi on haarova, hento tai jokseenkin tanakka, liereähkö ja vihreäsävyinen tai toisinaan tyveltä punertava. Se on vaihtelevasti hapsi-, tähti- ja nystykarvainen.

Tyvellä on koko kasvukauden säilyvä, ruodillinen ja yleensä runsas lehtiruusuke. Ruoti on useimmiten noin 3-10 cm pitkä. Lehtilapa on lajistakin riippuen pehmeä tai jäykähkö, leveänsoikea, puikea tai kolmiomaisen puikea ja pyöreä-, suorahko-, hertta- tai harvoin kiilatyvinen. Kärki on suipon terävä, tylppä tai pyöreä. Laidat ovat lähes tai aivan ehyet tai vaihtelevasti hampaiset. Lapa on vihreä tai sinivihreä, kalju tai hapsikarvainen ja joillakin lajeilla myös alapinnan keskisuonesta tähtikarvainen. Se on tavallisesti noin 5-15 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2,5-6 cm leveä. Varsi on lehdetön tai varsilehtiä on useimmiten 1 ja harvoin 2. Ainoa tai alimmainen varsilehti on ruodillinen ja malliltaan sekä muilta ominaisuuksiltaan ruusukelehtien kaltainen. Ruoti on noin 1-2 cm pitkä. Lapa on useimmiten noin 3-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-4 cm leveä. Mahdollinen ylempi varsilehti on kapeahko, lähes tai aivan ruoditon, yleensä noin 2-4 cm pitkä ja noin 0,5-1,5 cm leveä.

Mykeröstö on varren ja haarojen latvassa harsuna ja usein vähämykeröisenä huiskilona. Varsinaiset kukinnot muodostuvat näistä kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on vaihtelevasti hapsi-, nysty- ja tähtikarvainen sekä useimmiten noin 10-100 mm pitkä. Sen tyvellä on rihmamainen tai kapeansuikea tukilehti, joka on noin 3-10 mm pitkä ja enintään noin 1 mm leveä. Toisinaan samankaltaisia pikkulehtiä on myös pitkin mykeröperää. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät useana tiiviinä, lomittaisena ja erimittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset, suippokärkiset ja eriasteisen vihreät sekä tavallisesti noin 4-11 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Ne ovat lajistakin riippuen mustan ja aika pitkävartisen nystykarvaiset tai eri yhdistelminä sekä runsaudeltaan vaihdellen myös hapsi- ja/tai tähtikarvaiset. Kehdon karvoitus on kaiken kaikkiaan hyvin olennainen ryhmän lajeja määrittävä tekijä.

Kukintomykerö on avoimimmillaan tavallisesti noin 20-30 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on lopulta noin 50-80 kaksineuvoista, keltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on kapenevaa tyveä lukuun ottamatta lähes tasasoukka, kaljuhko tai niukkakarvainen, kärjestään tylppä ja 5-hampainen. Laitimmaiset kukat ovat pysyvästi sisempiä pitemmät. Kielikukkien kieliosa on lopulta yleensä noin 6-11 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 2,5-3,5 mm pitkä. Verhiö on noin 5-6 mm pitkä ja muuntunut vaaleiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja keltaiselta tai tummalta luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle.

Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, kunnes hedelmistön kypsyttyä avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on lähes lieriömäisen tasapaksu tai hieman kärkeä kohti levenevä, 10-13-harjuinen ja punaruskea tai lähes mustanruskea. Se on tavallisesti noin 3-4,5 mm pitkä ja noin 0,6-0,8 mm leveä. Sen kärjessä on harmaanvalkoinen tai hieman kellanruskehtava, varreton ja hapsihaiveninen sekä noin 6-9 mm pitkä pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu. Eteläisemmässä Suomessa kukinta loppuu yleensä viimeistään heinäkuun puolivälin jälkeen.

Salokeltanot on Suomessa alkuperäinen lajiryhmä, jota tavataan kaikissa eliömaakunnissa. Lajiryhmä on yleinen tai yleisehkö lähes koko Suomessa lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia, jossa esiintyminen harvinaistuu. Kasvupaikkoina ovat lähinnä rehevät metsät, lehdot, lettokorvet, metsänlaiteet, hakkuualueet, metsäiset tienvarret ja erityisesti tulokaslajien osalta myös puistot ja vastaavat kasvupaikat. Muissa Pohjoismaissa salokeltanoita kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.

Salokeltanot ovat apomikteja eli pähkylät kasvavat ja kehittyvät ilman pölytystä emokasvinsa klooneina. Näin ollen pienetkin aikojen kuluessa tapahtuneet perimän muutokset siirtyvät eteenpäin jälkeläisille ilman normaalisti tapahtuvaa ristipölytyksen tuomaa tasoitusta. Niinpä salokeltanoista on Suomessa julkaistu yli 130 pikkulajia, joista vain osa on otettu alussa mainittuun putkilokasvien luetteloon.

Kaikkiaan ukonkeltanoiden suvun apomiktinen lisääntyminen on synnyttänyt valtaisan joukon pikkulajeja, joita Suomessa kuvattiin tai ilmoitettiin noin 400 erityisesti 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa. Tuottavimmin niiden parissa työskenteli Helsingin yliopiston kasvitieteen professori Johan Norrlin (1842-1917). Edellä mainitun kauden jälkeen innostus hiipui ja asiantuntemus painui sananmukaisesti maan alle. Nykyisin Suomessa ei ole monta henkilöä, jotka hallitsisivat edes tyydyttävästi ukonkeltanoiden taksonomisen monimuotoisuuden. Niinpä kasvitieteilijätkin, tavallisista luonnontarkkailijoista puhumattakaan, joutuvat tyytymään keltanoiden ryhmätasoiseen tarkasteluun, eikä sekään ole läheskään aina helppoa.

Ukonkeltanot jaotellaan nykyisin kymmeneen sektioon eli lajiryhmään. Tieteellisen nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä ne ovat: Hieracium sect. Aestiva, pohjankeltanot; H. sect. Alpestris, sysikeltanot; H. sect. Alpina, tunturikeltanot; H. sect. Hieracium, salokeltanot; H. sect. Oreadea, kalliokeltanot; H. sect. Prenanthoidea, syyskeltanot; H. sect. Subalpina, mustakeltanot; H. sect. Tridentata, tankikeltanot; H. sect. Umbellata, sarjakeltanot ja H. sect. Vulgata, ahokeltanot. Ryhmistä salokeltanot ja ahokeltanot ovat hyvin monilajisia ja muut selvästi pienempiä.

Salokeltanoista on käytetty myös ryhmälajinimiä H. murorum ja H. bifidum. Lajiryhmä on valtaosin selkeä ja muista ryhmistä erottuva. Ukonkeltanot, joissa on pysyvä, monilehtinen ruusuke, jonka lehtien tyvi on suora tai herttamainen, ja varsilehtiä on yleensä vain yksi tai enintään kaksi, ovat melkoisella varmuudella salokeltanoita. Ryhmä on kuitenkin rinnakkainen ahokeltanoiden, H. sect. Vulgata, kanssa, eikä rajalinja ryhmien välillä ole aina selkeä vaan tulkinnanvarainen tai Retkeilykasvion (1998) ilmaisun mukaisesti epämääräinen. Ahokeltanoiden ruusukelehdet ovat usein vähälukuisia ja kukintavaiheessa jo lakastuneita. Varsilehtiä on yleensä useampia. Tällaisten tyypillisten ahokeltanoiden osalta sekaantumista salokeltanoihin ei juurikaan tapahdu. Ryhmien rajapinnassa on kuitenkin joitakin ahokeltanoita, joilla on runsas ja pitkään säilyvä lehtiruusuke, eikä varsilehtiäkään ole juuri yhtä, kahta enempää. Yksi tällainen ahokeltanolaji on ollut ketunahokeltano, H. caesiomurorum. Suomen putkilokasvien luettelossa (2019) se onkin siirretty salokeltanoihin nimellä ketunsalokeltano. Kun ryhmien rajapinnat näyttävät menevän osin lomittain, on raja lopulta vedettävä kuitenkin johonkin tai pyrittävä muodostamaan uusi, välittävä lajiryhmä. Lajiryhmitykseen saattaakin olla tulossa muutoksia.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle salokeltanoiden esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Esimerkkilajina kaunosalokeltano, H. chlorellum.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Esimerkkilajina metsonsalokeltano, H. pellucidum.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Esimerkkilajina laaja-alainen tulokaslaji kartanosalokeltano, H. sylvularum, joka on kartassa nimellä H. murorum subsp. sylvularum.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Hieracium sect. Hieracium - salokeltanot ovat monivuotisia ja pystyjä ruohoja, jotka ovat yleensä noin 15-60 cm korkeita. Varret ovat yksittäin tai juurakosta nousee, kuten kuvassa, useampivartinen ryhmä. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien laita havumetsän reunassa, 21.6.2009. Kuvassa on ruotosalokeltano, H. prolixum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov Helsingin kasvimuseossa 2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium sect. Hieracium – salokeltanot ovat monivuotisia ja pystyjä ruohoja, jotka ovat yleensä noin 15-60 cm korkeita. Varret ovat yksittäin tai juurakosta nousee, kuten kuvassa, useampivartinen ryhmä. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien laita havumetsän reunassa, 21.6.2009. Kuvassa on ruotosalokeltano, H. prolixum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov Helsingin kasvimuseossa 2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden varsi on haarova ja hento tai jokseenkin tanakka. Se on lehdetön tai varsilehtiä on useimmiten yksi ja harvoin kaksi. ES, Lappeenranta, Huhtiniemi, leirintäalueen lähiseutu, hyppyrimäen vierusniitty, 21.6.2008. Kuvassa on kaunosalokeltano, H. chlorellum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2008. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden varsi on haarova ja hento tai jokseenkin tanakka. Se on lehdetön tai varsilehtiä on useimmiten yksi ja harvoin kaksi. ES, Lappeenranta, Huhtiniemi, leirintäalueen lähiseutu, hyppyrimäen vierusniitty, 21.6.2008. Kuvassa on kaunosalokeltano, H. chlorellum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2008. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden lajiryhmä on valtaosin selkeä ja muista ryhmistä erottuva. Ukonkeltanot, joissa on pysyvä, monilehtinen ruusuke ja varsilehtiä yleensä vain yksi tai enintään kaksi, ovat melkoisella varmuudella salokeltanoita. Ryhmä on kuitenkin rinnakkainen ahokeltanoiden, H. sect. Vulgata, kanssa, eikä rajalinja ryhmien välillä ole aina selkeä vaan tulkinnanvarainen. Ahokeltanoiden ruusukelehdet ovat usein vähälukuisia ja kukintavaiheessa jo lakastuneita. Varsilehtiä on yleensä useampia. Ryhmien rajapinnassa on kuitenkin joitakin ahokeltanoita, joilla on runsas ja pitkään säilyvä lehtiruusuke, eikä varsilehtiäkään ole juuri yhtä, kahta enempää. Yksi tällainen keltanolaji on ketunsalokeltano, H. caesiomurorum (kuvassa). Se kuului aikaisemmin ahokeltanoihin, mutta on nykyisin siirretty salokeltanoiden ryhmään. EH, Pälkäne, Pohjalahti, Pohjalahdentien (tie 3231) varsi, havumetsän laita Siltasentien risteyksen lähellä, 18.6.2009. Määrityksen varmistanut näytteestä Alexander Sennikov 2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden lajiryhmä on valtaosin selkeä ja muista ryhmistä erottuva. Ukonkeltanot, joissa on pysyvä, monilehtinen ruusuke ja varsilehtiä yleensä vain yksi tai enintään kaksi, ovat melkoisella varmuudella salokeltanoita. Ryhmä on kuitenkin rinnakkainen ahokeltanoiden, H. sect. Vulgata, kanssa, eikä rajalinja ryhmien välillä ole aina selkeä vaan tulkinnanvarainen. Ahokeltanoiden ruusukelehdet ovat usein vähälukuisia ja kukintavaiheessa jo lakastuneita. Varsilehtiä on yleensä useampia. Ryhmien rajapinnassa on kuitenkin joitakin ahokeltanoita, joilla on runsas ja pitkään säilyvä lehtiruusuke, eikä varsilehtiäkään ole juuri yhtä, kahta enempää. Yksi tällainen keltanolaji on ketunsalokeltano, H. caesiomurorum (kuvassa). Se kuului aikaisemmin ahokeltanoihin, mutta on nykyisin siirretty salokeltanoiden ryhmään. EH, Pälkäne, Pohjalahti, Pohjalahdentien (tie 3231) varsi, havumetsän laita Siltasentien risteyksen lähellä, 18.6.2009. Määrityksen varmistanut näytteestä Alexander Sennikov 2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden mykeröstö on varren ja haarojen latvassa harsuna ja usein vähämykeröisenä huiskilona. Varsinaiset kukinnot muodostuvat näistä kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on useimmiten noin 10-100 mm pitkä. Kuvassa oleva laji on mustasalokeltano, H. lateriflorum, joka on saanut suomalaisen nimensä mykerökehdon hyvin tummasta sävystä. Se syntyy tiheästä, mustasta nystykarvoituksesta. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, rehevä kangasmetsä Tervaniemen ulkoilureitin varressa, Kolkanmäen ja Tervaniemen välillä, 4.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden mykeröstö on varren ja haarojen latvassa harsuna ja usein vähämykeröisenä huiskilona. Varsinaiset kukinnot muodostuvat näistä kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on useimmiten noin 10-100 mm pitkä. Kuvassa oleva laji on mustasalokeltano, H. lateriflorum, joka on saanut suomalaisen nimensä mykerökehdon hyvin tummasta sävystä. Se syntyy tiheästä, mustasta nystykarvoituksesta. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, rehevä kangasmetsä Tervaniemen ulkoilureitin varressa, Kolkanmäen ja Tervaniemen välillä, 4.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden kukintomykerö on avoimimmillaan tavallisesti noin 20-30 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykeröiden suojeleva sulkeutuminen ja itse kukintakin alkavat keltanoilla olla turhia jäänteitä kaukaisesta kehityshistoriasta, koska pähkylät kasvavat ja kehittyvät ilman pölytyksen vaikutusta. Siitepölyn tuotanto onkin jo selvästi heikentynyt. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden kukintomykerö on avoimimmillaan tavallisesti noin 20-30 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykeröiden suojeleva sulkeutuminen ja itse kukintakin alkavat keltanoilla olla turhia jäänteitä kaukaisesta kehityshistoriasta, koska pähkylät kasvavat ja kehittyvät ilman pölytyksen vaikutusta. Siitepölyn tuotanto onkin jo selvästi heikentynyt. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden mykeröissä on lopulta noin 50-80 kaksineuvoista, keltaista kielikukkaa, joiden kieli on kapenevaa tyveä lukuun ottamatta lähes tasasoukka, kaljuhko tai niukkakarvainen, kärjestään tylppä ja viisihampainen. Laitimmaiset kukat ovat pysyvästi sisempiä pitemmät. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden mykeröissä on lopulta noin 50-80 kaksineuvoista, keltaista kielikukkaa, joiden kieli on kapenevaa tyveä lukuun ottamatta lähes tasasoukka, kaljuhko tai niukkakarvainen, kärjestään tylppä ja viisihampainen. Laitimmaiset kukat ovat pysyvästi sisempiä pitemmät. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden kielikukkien kieliosa on lopulta yleensä noin 6-11 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 2,5-3,5 mm pitkä. Kukissa on viisi hedettä. Niiden keltaiset tai kuvan yksilön tavoin hyvin tummankeltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on yksivartaloinen ja keltaiselta tai tummalta luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kuvassa olevassa mykerössä on reilut 70 kielikukkaa, joista keskimmäiset ovat vielä nuppuisia. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden kielikukkien kieliosa on lopulta yleensä noin 6-11 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 2,5-3,5 mm pitkä. Kukissa on viisi hedettä. Niiden keltaiset tai kuvan yksilön tavoin hyvin tummankeltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on yksivartaloinen ja keltaiselta tai tummalta luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kuvassa olevassa mykerössä on reilut 70 kielikukkaa, joista keskimmäiset ovat vielä nuppuisia. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät useana tiiviinä, lomittaisena ja erimittaisena rivinä varsinaista kukintoa. Kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset, suippokärkiset ja eriasteisen vihreät sekä tavallisesti noin 4-11 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät useana tiiviinä, lomittaisena ja erimittaisena rivinä varsinaista kukintoa. Kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset, suippokärkiset ja eriasteisen vihreät sekä tavallisesti noin 4-11 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden mykerön kehtosuomut ovat lajistakin riippuen mustan ja aika pitkävartisen nystykarvaiset tai eri yhdistelminä sekä runsaudeltaan vaihdellen myös hapsi- ja/tai tähtikarvaiset. Kehdon karvoitus on kaiken kaikkiaan hyvin olennainen ryhmän lajeja määrittävä tekijä. Kuvassa olevan hjeltinsalokeltanon, H. hjeltii, kehtosuomuista puuttuvat hapsikarvat. Lisäksi suomujen laidat ovat vanukkeiset. Mykeröperän karvoitus on usein samantyyppinen kuin kehtosuomuissa. Hjeltinsalokeltanon mykeröperässä on nystykarvoja ja runsaasti tähtikarvoja. V, Vihti, Salmi, Salmen ulkoilualue, Paratiisi, alueen P-paikalta jyrkästi nousevan, kallioisen mäkialueen alarinne, 27.6.2022. Määrityksen on varmistanut kuvista Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden mykerön kehtosuomut ovat lajistakin riippuen mustan ja aika pitkävartisen nystykarvaiset tai eri yhdistelminä sekä runsaudeltaan vaihdellen myös hapsi- ja/tai tähtikarvaiset. Kehdon karvoitus on kaiken kaikkiaan hyvin olennainen ryhmän lajeja määrittävä tekijä. Kuvassa olevan hjeltinsalokeltanon, H. hjeltii, kehtosuomuista puuttuvat hapsikarvat. Lisäksi suomujen laidat ovat vanukkeiset. Mykeröperän karvoitus on usein samantyyppinen kuin kehtosuomuissa. Hjeltinsalokeltanon mykeröperässä on nystykarvoja ja runsaasti tähtikarvoja. V, Vihti, Salmi, Salmen ulkoilualue, Paratiisi, alueen P-paikalta jyrkästi nousevan, kallioisen mäkialueen alarinne, 27.6.2022. Määrityksen on varmistanut kuvista Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden kukinnan jälkeen kukintomykerö painuu pysyvästi suppuun, kunnes hedelmistön kypsyttyä avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Kuvassa oleva laji on mustasalokeltano, H. lateriflorum. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, rehevä kangasmetsä Tervaniemen ulkoilureitin varressa, Kolkanmäen ja Tervaniemen välillä, 12.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden kukinnan jälkeen kukintomykerö painuu pysyvästi suppuun, kunnes hedelmistön kypsyttyä avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Kuvassa oleva laji on mustasalokeltano, H. lateriflorum. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, rehevä kangasmetsä Tervaniemen ulkoilureitin varressa, Kolkanmäen ja Tervaniemen välillä, 12.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden pähkylät ovat lähes lieriömäisen tasapaksuja tai hieman kärkeä kohti leveneviä, 10-13-harjuisia ja punaruskeita tai lähes mustanruskeita. Ne ovat tavallisesti noin 3-4,5 mm pitkiä ja noin 0,6-0,8 mm leveitä. Niiden kärjessä on harmaanvalkoinen tai hieman kellanruskehtava, varreton ja hapsihaiveninen sekä noin 6-9 mm pitkä pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Kuvassa oleva laji on mustasalokeltano, H. lateriflorum. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, rehevä kangasmetsä Tervaniemen ulkoilureitin varressa, Kolkanmäen ja Tervaniemen välillä, 12.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden pähkylät ovat lähes lieriömäisen tasapaksuja tai hieman kärkeä kohti leveneviä, 10-13-harjuisia ja punaruskeita tai lähes mustanruskeita. Ne ovat tavallisesti noin 3-4,5 mm pitkiä ja noin 0,6-0,8 mm leveitä. Niiden kärjessä on harmaanvalkoinen tai hieman kellanruskehtava, varreton ja hapsihaiveninen sekä noin 6-9 mm pitkä pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Kuvassa oleva laji on mustasalokeltano, H. lateriflorum. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, rehevä kangasmetsä Tervaniemen ulkoilureitin varressa, Kolkanmäen ja Tervaniemen välillä, 12.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden tyvellä on koko kasvukauden säilyvä, ruodillinen ja yleensä monilehtinen lehtiruusuke. Ruoti on useimmiten noin 3-10 cm pitkä. Lehtilapa on lajistakin riippuen pehmeä tai jäykähkö, leveänsoikea, puikea tai kolmiomaisen puikea ja pyöreä-, suorahko-, hertta- tai harvoin kiilatyvinen. Kärki on suipon terävä, tylppä tai pyöreä. Laidat ovat yleensä vaihtelevasti hampaiset. Lapa on vihreä tai sinivihreä, tavallisesti noin 5-15 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2,5-6 cm leveä. Ainoa tai alimmainen varsilehti on ruodillinen ja malliltaan sekä muilta ominaisuuksiltaan ruusukelehtien kaltainen. Ruoti on noin 1-2 cm pitkä. Lapa on useimmiten noin 3-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-4 cm leveä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden tyvellä on koko kasvukauden säilyvä, ruodillinen ja yleensä monilehtinen lehtiruusuke. Ruoti on useimmiten noin 3-10 cm pitkä. Lehtilapa on lajistakin riippuen pehmeä tai jäykähkö, leveänsoikea, puikea tai kolmiomaisen puikea ja pyöreä-, suorahko-, hertta- tai harvoin kiilatyvinen. Kärki on suipon terävä, tylppä tai pyöreä. Laidat ovat yleensä vaihtelevasti hampaiset. Lapa on vihreä tai sinivihreä, tavallisesti noin 5-15 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2,5-6 cm leveä. Ainoa tai alimmainen varsilehti on ruodillinen ja malliltaan sekä muilta ominaisuuksiltaan ruusukelehtien kaltainen. Ruoti on noin 1-2 cm pitkä. Lapa on useimmiten noin 3-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-4 cm leveä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden joidenkin pikkulajien ruusukelehdet ovat lähes tai aivan ehytlaitaiset. Tällainen laji on kuvassa oleva hjeltinsalokeltano. V, Vihti, Salmi, Salmen ulkoilualue, Paratiisi, alueen P-paikalta jyrkästi nousevan, kallioisen mäkialueen alarinne, 27.6.2022. Määrityksen on varmistanut kuvista Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden joidenkin pikkulajien ruusukelehdet ovat lähes tai aivan ehytlaitaiset. Tällainen laji on kuvassa oleva hjeltinsalokeltano. V, Vihti, Salmi, Salmen ulkoilualue, Paratiisi, alueen P-paikalta jyrkästi nousevan, kallioisen mäkialueen alarinne, 27.6.2022. Määrityksen on varmistanut kuvista Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoiden lehdet ovat kaljut tai vaihtelevasti hapsikarvaiset ja joillakin lajeilla myös alapinnan keskisuonesta tähtikarvaiset. Hapsikarvat ovat pisimmät ruodissa ja lavan alapinnan keskisuonessa. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoiden lehdet ovat kaljut tai vaihtelevasti hapsikarvaiset ja joillakin lajeilla myös alapinnan keskisuonesta tähtikarvaiset. Hapsikarvat ovat pisimmät ruodissa ja lavan alapinnan keskisuonessa. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium - salokeltanoista on Suomessa julkaistu yli 130 pikkulajia, joista 32 on otettu Suomen putkilokasvien luetteloon (2019). Lajiryhmä on Suomessa alkuperäinen, ja sen lajistoa tavataan kaikissa eliömaakunnissa. Ryhmä on yleinen tai yleisehkö lähes koko Suomessa lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia, jossa esiintyminen harvinaistuu. Kasvupaikkoina ovat lähinnä rehevät metsät, lehdot, lettokorvet, metsänlaiteet, hakkuualueet, metsäiset tienvarret ja erityisesti tulokaslajien osalta myös puistot ja vastaavat kasvupaikat. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Hieracium sect. Hieracium – salokeltanoista on Suomessa julkaistu yli 130 pikkulajia, joista 32 on otettu Suomen putkilokasvien luetteloon (2019). Lajiryhmä on Suomessa alkuperäinen, ja sen lajistoa tavataan kaikissa eliömaakunnissa. Ryhmä on yleinen tai yleisehkö lähes koko Suomessa lukuun ottamatta pohjoisinta Lappia, jossa esiintyminen harvinaistuu. Kasvupaikkoina ovat lähinnä rehevät metsät, lehdot, lettokorvet, metsänlaiteet, hakkuualueet, metsäiset tienvarret ja erityisesti tulokaslajien osalta myös puistot ja vastaavat kasvupaikat. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen metsäkaista, 25.6.2017. Kuvassa on korpinsalokeltano, H. distractum. Määrityksen on tehnyt näytteestä Alexander Sennikov 2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto