- Hieracium umbellatum L. – sarjakeltano
- Hieracium sect. Umbellata Sendtn. – sarjakeltanot
- Hieracium L. – ukonkeltanot
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Sarjakeltano, Hieracium umbellatum, on monivuotinen, maitiaisnesteinen ja pysty tai koheneva ruoho, joka on noin (5-)20-75(-100) cm korkea. Juurakko on pysty tai vino, pitkähkö ja runsaasti sivujuurinen sekä rönsytön. Varret ovat yksittäin tai juurakosta nousee useampivartinen ryhmä. Varsi on yksilön koon mukaan hento tai tanakka, lähes liereä, tylppäkulmainen tai uurteinen ja vihreäsävyinen, ruskehtava tai varsinkin alaosastaan punertava. Se on kalju tai hapsikarvainen ja yläosastaan usein vaihtelevasti myös tähtikarvainen.
Aluslehtiruusuke puuttuu. Varsilehtiä on paljon ja ne ovat varrella kierteisesti. Alimmat lehdet ovat hyvin lyhytruotiset ja usein kukintavaiheessa jo lakastuneet. Muut lehdet ovat ruodittomat. Lehtilapa on lähinnä suikea tai lähes tasasoukka, suippokärkinen ja kapenevatyvinen sekä ehytlaitainen tai harvakseen pienehköhampainen ja laidoiltaan hieman alaspäin kiertynyt. Se on vihreä tai tummanvihreä, kalju tai laidoiltaan ja alapinnaltaan lyhytkarvainen sekä yleensä noin 2-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,3-2 cm leveä.
Mykeröstö on varren kärjessä ja ainakin ylemmissä lehtihangoissa aluksi sarjamaisesti, myöhemmin kerrannaisen sarjamaisesti tai huiskilomaisesti. Pienet yksilöt saattavat kuitenkin toisinaan olla vain yksimykeröisiä. Varsinaiset kukinnot muodostuvat näistä kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on kaljuhko tai tiheästikin tähtikarvainen ja useimmiten noin 20-50 mm pitkä. Sen tyvellä on rihmamainen tai kapeansuikea tukilehti, joka on noin 2-10 mm pitkä ja enintään noin 1 mm leveä. Toisinaan samankaltaisia pikkulehtiä on myös pitkin mykeröperää. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät useana tiiviinä, lomittaisena ja erimittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset, suiposta kärjestään ulospäin siirottavat ja tummahkonvihreät tai mustanvihreät sekä kaljut tai hieman tähtikarvaiset. Ne ovat tavallisesti noin 4-11 mm pitkät ja noin 1-2 mm leveät.
Kukintomykerö on avoimimmillaan tavallisesti noin 20-30 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on lopulta noin 60-100 kaksineuvoista, keltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on kapenevaa tyveä lukuun ottamatta lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja 5-hampainen. Laitimmaiset kukat ovat pysyvästi sisempiä pitemmät. Kielikukkien kieliosa on lopulta yleensä noin 7-13 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 3-5 mm pitkä. Verhiö on noin 6-7 mm pitkä ja muuntunut vaaleiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja tummahkolta luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, kunnes hedelmistön kypsyttyä avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on lähes lieriömäisen tasapaksu tai hieman kärkeä kohti levenevä, 10-13-harjuinen ja punaruskea tai lähes mustanruskea. Se on tavallisesti noin 3-4,5 mm pitkä ja noin 1-1,5 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen, harmaanvalkoinen tai hieman kellanruskehtava, varreton ja hapsihaiveninen sekä noin 7-12 mm pitkä pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Normaali kukinta-aika on heinä-syyskuu.
Sarjakeltano on Suomessa alkuperäinen, ja sen esiintymisalue kattaa kaikki eliömaakunnat. Yleinen se on etelästä päin Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakuntiin saakka ja harvinainen pohjoisempana. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kuivat ja karut meren-, järven- ja joenrannat, kallioalueet, kangasmetsien aukot, valoisat harjurinteet, kuivat pientareet, tien- ja radanvarret, pellonlaiteet sekä sorakuopat ja muut avoimet soramaat. Muissa Pohjoismaissa sarjakeltano kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa.
Sarjakeltanon runsaasta pähkylätuotannosta suuri osa syntyy apomiktisesti eli ilman ristipölytystä emokasvista kloonautuen. Mykeröissä pyörii silti runsaasti mm. kimalaisia ja muita pistiäisiä mettä ja siitepölyä etsien. Niiden työ ei ole turhaa saaliin eikä kokonaan ristipölytyksenkään suhteen, sillä sarjakeltanolla on myös suvullista lisääntymistä. Tästä kaksijakoisuudesta johtuen sarjakeltano on hyvin monimuotoinen, kuten edellä olevasta kuvauksestakin voi päätellä. Tämän monimuotoisuuden katsotaan kuitenkin sisältyvän yhteen ja samaan lajiin. Alexander N. Sennikovin kokoama julkaisu, Bibliographic catalogue of Hieracium and Pilosella names published by Finnish authors, Norrlinia 9, 2002, sisältää 34 Suomessa julkaistua sarjakeltanon alalajia tai muunnosta.
Ukonkeltanoiden suvun apomiktinen lisääntyminen on synnyttänyt valtaisan joukon pikkulajeja, joita Suomessa kuvattiin tai ilmoitettiin noin 400 erityisesti 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa. Tuottavimmin niiden parissa työskenteli Helsingin yliopiston kasvitieteen professori Johan Norrlin (1842-1917). Edellä mainitun kauden jälkeen innostus hiipui ja asiantuntemus painui sananmukaisesti maan alle. Nykyisin Suomessa ei ole monta henkilöä, jotka hallitsisivat edes tyydyttävästi ukonkeltanoiden taksonomisen monimuotoisuuden. Niinpä kasvitieteilijätkin, tavallisista luonnontarkkailijoista puhumattakaan, joutuvat tyytymään keltanoiden ryhmätasoiseen tarkasteluun, eikä sekään ole läheskään aina helppoa.
Ukonkeltanot jaotellaan nykyisin kymmeneen sektioon eli lajiryhmään. Tieteellisen nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä ne ovat: Hieracium sect. Aestiva, pohjankeltanot; H. sect. Alpestris, sysikeltanot; H. sect. Alpina, tunturikeltanot; H. sect. Hieracium, salokeltanot; H. sect. Oreadea, kalliokeltanot; H. sect. Prenanthoidea, syyskeltanot; H. sect. Subalpina, mustakeltanot; H. sect. Tridentata, tankikeltanot; H. sect. Umbellata, sarjakeltanot ja H. sect. Vulgata, ahokeltanot. Ryhmistä salokeltanot ja ahokeltanot ovat hyvin monilajisia ja muut selvästi pienempiä.
Yksilajisen ryhmänsä sarjakeltano muistuttaa rakenteellisesti eniten tankikeltanoita ja syyskeltanoita. Yhteistä niille on varren monilehtisyys ja tyven ruusukelehtien puuttuminen. Tanki- ja syyskeltanoiden lehtien laita ei ole alaspäin kiertynyt. Kehtosuomut ovat myös kärjestään kehdonmyötäiset. Mykeröstö on vain harvoin sarjamainen. Lisäksi syyskeltanoiden lehtien tyvi on sepivä, puolisepivä tai pyöreä.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle sarjakeltanon esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Hieracium umbellatum – sarjakeltano on monivuotinen ja pysty tai koheneva ruoho, joka on tavallisesti noin 20-75 cm korkea. Se on ukonkeltanoiden Umbellata-ryhmän ainoa laji ja ehkä sukunsa helpoimmin tunnistettava. Siitä on kuitenkin aikoinaan julkaistu Suomessa peräti 34 alalajia tai muunnosta, mikä kertoo lajin suuresta monimuotoisuudesta. Kuvassa varsien joukossa on seuralaisena mm. niittynätkelmä, Lathyrus pratensis. EH, Pälkäne, Äimälä, Äimäläntien ojanpenkka Ruotsilan tilan luoteispuolisen peltoaukean kohdalla, 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium umbellatum – sarjakeltanon kukinnan jatkuessa kukintohaaroja kehittyy toisinaan lähes koko varren mitalta, alaosan lehtihankoja myöten. EH, Hattula, Retula, Laitikkalantien (tie 13958) laita avohakkuualueen kohdalla, 2.8.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium umbellatum – sarjakeltanon varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on kaljuhko tai kuten kuvassa, tiheästikin tähtikarvainen ja useimmiten noin 20-50 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Mäkelän teollisuusalue, Pietiläntien laide, 26.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium umbellatum – sarjakeltanon kukintomykerö on avoimimmillaan tavallisesti noin 20-30 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on lopulta noin 60-100 kaksineuvoista ja keltaista kielikukkaa. Pähkylätuotannosta suuri osa syntyy apomiktisesti eli ilman ristipölytystä emokasvista kloonautuen. Mykeröissä pyörii silti runsaasti mm. kimalaisia ja muita pistiäisiä mettä ja siitepölyä etsien. Niiden työ ei ole turhaa saaliin eikä kokonaan ristipölytyksenkään suhteen, sillä sarjakeltanolla on myös suvullista lisääntymistä. EH, Pälkäne, Äimälä, Äimäläntien ojanpenkka Ruotsilan tilan luoteispuolisen peltoaukean kohdalla, 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium umbellatum – sarjakeltanon kielikukkien kieli on kapenevaa tyveä lukuun ottamatta lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja viisihampainen. Laitimmaiset kukat ovat pysyvästi sisempiä pitemmät. Kielikukkien kieliosa on lopulta yleensä noin 7-13 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 3-5 mm pitkä. Kukassa on viisi hedettä. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on yksivartaloinen ja tummahkolta luotiltaan kaksiliuskainen. EH, Pälkäne, Äimälä, Äimäläntien ojanpenkka Ruotsilan tilan luoteispuolisen peltoaukean kohdalla, 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium umbellatum – sarjakeltanon mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät useana tiiviinä, lomittaisena ja erimittaisena rivinä varsinaista kukintoa. Kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset, suiposta kärjestään ulospäin siirottavat ja tummahkonvihreät tai edellisen kuvan tavoin mustanvihreät sekä kaljut tai hieman tähtikarvaiset. Ne ovat tavallisesti noin 4-11 mm pitkät ja noin 1-2 mm leveät. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, kunnes hedelmistön kypsyttyä avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, itäosan tasattu laki, 15.8.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium umbellatum – sarjakeltanon pähkylät ovat lähes lieriömäisen tasapaksut tai hieman kärkeä kohti levenevät, 10-13-harjuiset ja punaruskeat tai lähes mustanruskeat. Ne ovat tavallisesti noin 3-4,5 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Niiden kärjessä on valkoinen, harmaanvalkoinen tai hieman kellanruskehtava, varreton ja hapsihaiveninen sekä noin 7-12 mm pitkä pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, itäosan tasattu laki, 15.8.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium umbellatum – sarjakeltanolla ei ole aluslehtiruusuketta. Varsilehtiä on paljon ja ne ovat varrella kierteisesti. Alimmat lehdet ovat hyvin lyhytruotiset ja usein kukintavaiheessa jo lakastuneet. Muut lehdet ovat ruodittomat. Lehtilapa on lähinnä suikea tai lähes tasasoukka, suippokärkinen ja kapenevatyvinen. Se on noin 2-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,3-2 cm leveä. EH, Pälkäne, Äimälä, Äimäläntien ojanpenkka Ruotsilan tilan luoteispuolisen peltoaukean kohdalla, 24.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium umbellatum – sarjakeltanon lehdet ovat vihreät tai tummanvihreät ja ehytlaitaiset tai harvakseen pienehköhampaiset. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, itäosan tasattu laki, 15.8.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium umbellatum – sarjakeltanon lehdet ovat kaljut tai laidoiltaan ja alapinnaltaan lyhytkarvaiset. Lehtilaita on hieman alaspäin kiertynyt. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Mäkelän teollisuusalue, Pietiläntien laide, 29.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Hieracium umbellatum – sarjakeltano kasvaa toisinaan hyvinkin tiheinä varsikkoina. Se on Suomessa alkuperäinen, ja esiintymisalue kattaa kaikki eliömaakunnat. Yleinen se on etelästä päin Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakuntiin saakka ja harvinainen pohjoisempana. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kuivat ja karut meren-, järven- ja joenrannat, kallioalueet, kangasmetsien aukot, valoisat harjurinteet, kuivat pientareet, tien- ja radanvarret, pellonlaiteet sekä sorakuopat ja muut avoimet soramaat. EH, Hattula, Retula, Laitikkalantien (tie 13958) laita avohakkuualueen kohdalla, 2.8.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 