• Inula helenium L. – isohirvenjuuri
• Inula L. – vankkahirvenjuuret
• Asteraceae – asterikasvit

Isohirvenjuuri, Inula helenium, on monivuotinen, pysty, vankka ja isolehtinen ruoho, joka on tavallisesti noin 80-200 cm korkea. Juurakko on vahva ja haarova. Varsi on yläosastaan monihaarainen, liereähkö, jäykkä ja yleensä noin 8-10 mm paksu. Se on vihreä- tai punaruskeasävyinen ja tiheästi vaaleakarvainen.

Ruusukelehdet ja varren tyven sekä tyviosan lehdet ovat ruodilliset. Ruoti on useimmiten noin 3-35 cm pitkä ja karvainen. Lehtilapa on ehyt, lähinnä soikea, suippokärkinen ja kiilatyvinen kaveten ilman selvää rajaa siipipalteeksi ruotiin. Se on yleensä noin 20-45 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 7-20 cm leveä. Kukintavaiheessa varren alimmat lehdet ovat usein jo lakastuneet. Varsilehdet ovat kierteisesti ja tyviosan yläpuolella ruodittomat sekä herttatyviset tai pyörein tyviliuskoin varren sivulle sepivät. Lehtilapa on ehyt, soikea tai puikeahko, suippokärkinen ja tavallisesti noin 10-35 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 3,5-17 cm leveä. Se on päältä vihreä ja lähes kalju – hyvin lyhytkarvainen sekä alta lähes harmaa tai harmaanvihreä ja huopamaisen tiheä- ja lyhytkarvainen. Lehtilaita on tiheään hampainen. Hammastus muodostuu kolmen kokoisista hampaista, jotka vuorottelevat. Suuruusluokkina isoimmat hampaat ovat noin 4-5 mm pitkät, keskikokoiset 2-3 mm pitkät ja pienimmät noin 0,5-1 mm pitkät.

Kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat huiskilomaisesti tai kerrannaisen huiskilomaisesti varren ja sen haarojen kärjessä yksittäin. Ylimmät, pienet varsilehdet yltävät toisinaan mykeröiden tyvelle saakka. Mykerön alimman ja uloimman kerroksen muodostavat pienet ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ovat useimmiten 7-8 tiiviinä, sisäkkäisenä, lomittaisena ja kiehkuramaisena rivinä. Nuppuvaiheessa ne ovat suojuksena eli kehtona varsinaisen kukinnon ympärillä. Ulommat suomukerrokset ovat lehtimäiset, vastapuikeat tai soikeahkot, lyhyen suippokärkiset ja vihreät sekä lyhytkarvaiset. Ne ovat yleensä noin 15-20 mm pitkät, leveimmältä kohtaa noin 8-12 mm leveät, ja uloimmat niistä ovat siirottavat ja sisemmät pystyhköt. Leveän lehtimäisten suomukerrosten sisäpuolella olevat kehtosuomukerrokset ovat lähinnä kalvomaiset, suikeahkot, teräväkärkiset ja vaaleat – osin tai lähes kokonaan ruskehtavat sekä lyhytkarvaiset. Ne ovat tavallisesti noin 13-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3 mm leveät.

Kukintomykerö on kokonaisuudessaan useimmiten noin 60-100 mm leveä. Siinä on kahdenlaisia kukkia. Uloimpina laitakukkina on useimmiten noin 40-60 kielikukkaa, jotka ovat yksineuvoisia emikukkia. Niiden teriön kielimäinen kärkiosa on kirkkaankeltainen, tasasoukka ja yleensä noin 25-35 mm pitkä sekä noin 2-3 mm leveä ja kärjestään enimmäkseen 3-hampainen. Teriön mykeröpohjukseen kiinnittynyt, piiloon jäävä ja kapean torvimainen tyviosa on noin 7-10 mm pitkä. Muut kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia ja keltaisia kehräkukkia, joita on ainakin 200-300. Niiden teriö on noin 9-12 mm pitkä ja kärjestään 5-liuskainen. Ilman laitakukkia pelkkien kehräkukkien muodostama mykerö on tavallisesti noin 25-30 mm leveä. Mykeröpohjus on litteä tai hieman kupera ja tukisuomuton. Verhiö on noin 7-9 mm pitkä ja muuntunut vaaleiksi hapsihaiveniksi.

Kehräkukissa on 5 hedettä. Niiden keltaiset tai kellanruskeat ja tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Hedelmä on lähes tappimainen, särmikäs, kalju ja aluksi vaalea sekä kypsänä ruskehtava pohjuspähkylä, joka on tavallisesti noin 3-5 mm pitkä ja noin 0,8-1 mm leveä. Sen kärjessä on vaaleanruskehtava, varreton, hapsihaiveninen ja noin 8-10 mm pitkä pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Normaali kukinta-aika on heinä-syyskuu.

Isohirvenjuuri on Suomessa vanha hyöty- ja koristekasvi, joka on vuosien kuluessa villiytynyt monin paikoin maan läntisessä eteläosassa asutuksen lähitienoille. Pohjoisimmat havainnot ovat Keski-Pohjanmaan ja Oulun Pohjanmaan eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä asutuksen laiteet, niityt, peltoalueiden reunat, pientareet, tienvarret, maan- ja lumenkäsittelyalueet, jäteasemat ja joutomaat. Se on siellä täällä kyennyt vakinaistumaankin ainakin joksikin aikaa. Muissa Pohjoismaissa isohirvenjuuri esiintyy karkulaisena Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Isohirvenjuuri on kotoisin Länsi- ja Keski-Aasiasta, mutta se on ollut hyötykasvina käytössä Euroopassa jo ainakin antiikin ajoista alkaen. Ruotsi-Suomeen laji tuotiin uutena hyötykasvina 1700-luvun loppupuolella. Sen viljely rajoittui lähinnä Etelä- Suomeen, jossa pääosa villiytymistäkin edelleen sijaitsee. Kookasta juurakkoa käytettiin ravintona, mausteena ja rohtona. Turpea juurakko sisältää inuliini-nimistä sokeriyhdistettä, jota on myös maa-artisokassa, Helianthus tuberosus ja mustajuuressa, Scorzonera hispanica. Isohirvenjuuren juurakkoa käytettiin ruoanvalmistuksessa näiden, nykyisin tutumpien juuresten tapaan. Maustekäytön kohteena olivat alkoholijuomat. Juurakkoa ja siitä tislattua hirvenjuuriöljyä on käytetty rohtoina, joilla on hoidettu mm. yskää, hengitystieinfektioita, vatsavaivoja ja haavoja sekä häädetty matoja.

Isojirvenjuuri on sukunsa ainoa laji, joka on Suomessa kyennyt villiytymään. Aikaisemmin sen kanssa samaan sukuun kuuluivat Suomessa luontainen rantahirvenjuuri, Pentanema salicinum ja harvinainen uustulokas, vanukehirvenjuuri, P. britannicum. Lajipari poikkeaa ulkomuodoltaan niin paljon isohirvenjuuresta, että sekaantumisvaaraa ei ole. Molemmat ovat hoikkavartisia, ja niiden lehdet ovat vain noin 2-10 cm pitkät sekä noin 0,3-2,5 cm leveät. Sen sijaan ulkomuodoltaan isohirvenjuurta muistuttaa aika paljonkin toinen viljelykarkulainen, auringontähti, Telekia speciosa. Sen lehdet ovat selvästi ohuemmat. Ruusukelehtien ja varren tyven sekä alaosan lehtien lapa on herttamainen. Lavan tyvilovi on syvä ja kapea sekä tyviliuskat leveän pyöreämuotoiset. Lehtilaidan hampaiden kärjessä on soikea nipukka. Kehtosuomuissa ei ole yhtä selvää jakoa lehtimäisiin ja kapean kalvomaisiin suomuihin kuin isohirvenjuurella. Suomut ovat laidoiltaan usein epäsäännöllisen hampaiset. Mykeröpohjus on suomuinen. Pähkylässä ei ole haivenista koostuvaa pappusta, vaan se on vähäinen, kalvomainen, vaihtelevasti hampainen ja noin 1-2 mm pitkä kehä.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle isohirvenjuuren esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Inula helenium – isohirvenjuuren kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat huiskilomaisesti tai kerrannaisen huiskilomaisesti varren ja sen haarojen kärjessä yksittäin. Ylimmät, pienet varsilehdet yltävät toisinaan mykeröiden tyvelle saakka. 13.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Inula helenium – isohirvenjuuren kukintomykeröissä on kahdenlaisia kukkia, kuten isomykeröisillä asterikasveilla yleensäkin. Laitimmaisena on pitkiä kielikukkia, jotka tekevät mykeröistä houkuttelevamman näköisiä hyönteisten ja toki ihmistenkin silmin katsottuna. Mykerön keskellä on tiivis ja lukuisa joukko kehräkukkia, jotka kukinnan jälkeen, hedelmien kypsymisvaiheessa, kuivuvat ruskeiksi. 13.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Inula helenium – isohirvenjuuren kielikukat ovat pelkkiä emikukkia. Niitä on mykerössä yleensä noin 40-60 (kuvan kukassa 41). Kehräkukat ovat kaksineuvoisia, eli niissä ovat sekä heteet että emi. Kookkaissa mykeröissä pyörivät pölyttäjinä pistiäiset, perhoset, kukkakärpäset ja kovakuoriaiset. 13.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Inula helenium – isohirvenjuuren kukintomykeröt ovat kielikukkineen useimmiten noin 60-100 mm leveitä. Pelkkien kehräkukkien muodostama mykerö on tavallisesti noin 25-30 mm leveä. Laitakukkien kielimäinen kärkiosa on kirkkaankeltainen, tasasoukka ja yleensä noin 25-35 mm pitkä sekä noin 2-3 mm leveä ja kärjestään enimmäkseen kolmihampainen. Teriön mykeröpohjukseen kiinnittynyt, piiloon jäävä ja kapean torvimainen tyviosa on noin 7-10 mm pitkä. 13.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Inula helenium – isohirvenjuuren kukintomykerössä on ainakin 200-300 torvimaista ja keltaista kehräkukkaa. Niiden teriö on noin 9-12 mm pitkä ja kärjestään viisiliuskainen. Kehräkukissa on viisi hedettä. Niiden keltaiset tai kellanruskeat ja tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. 13.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Inula helenium – isohirvenjuuren mykerön alimman ja uloimman kerroksen muodostavat pienet ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ovat useimmiten seitsemänä tai kahdeksana tiiviinä, sisäkkäisenä, lomittaisena ja kiehkuramaisena rivinä. Ulommat suomukerrokset ovat lehtimäiset, vastapuikeat tai soikeahkot, lyhyen suippokärkiset ja vihreät sekä lyhytkarvaiset. Ne ovat yleensä noin 15-20 mm pitkät, leveimmältä kohtaa noin 8-12 mm leveät, ja uloimmat niistä ovat siirottavat ja sisemmät pystyhköt. 13.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Inula helenium – isohirvenjuuren mykerön nuppuvaiheessa kehtosuomut ovat suojuksena eli kehtona varsinaisen kukinnon ympärillä. Ulompien, lehtimäisten ja ruusukemaisesti mykerön ympärillä olevien suomujen sisäpuolella on toinen, selvästi ulommista suomuista poikkeava suomukerrostuma. Sisemmät suomut ovat lähinnä kalvomaiset, suikeahkot, teräväkärkiset ja vaaleat – osin tai lähes kokonaan ruskehtavat sekä lyhytkarvaiset. Ne ovat tavallisesti noin 13-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3 mm leveät. 13.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Inula helenium – isohirvenjuuren hedelmä on lähes tappimainen, särmikäs, kalju ja aluksi vaalea sekä kypsänä ruskehtava pohjuspähkylä, joka on tavallisesti noin 3-5 mm pitkä ja noin 0,8-1 mm leveä. Sen kärjessä on vaaleanruskehtava, varreton, hapsihaiveninen ja noin 8-10 mm pitkä pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. U, Hyvinkää, moottoritien länsilaita Hyvinkään ja Läyliäisten liittymän kohdalla, tienlaitaruohikko, 26.7.2001. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.

Inula helenium – isohirvenjuuren ruusukelehtien ja alimpien varsilehtien lapa on ehyt, lähinnä soikea, suippokärkinen ja kiilatyvinen kaveten ilman selvää rajaa siipipalteeksi ruotiin. Se on yleensä noin 20-45 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 7-20 cm leveä. 26.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Inula helenium – isohirvenjuuren varsilehdet ovat kierteisesti ja tyviosan yläpuolella ruodittomat sekä suippokärkiset ja herttatyviset tai pyörein tyviliuskoin varren sivulle sepivät. 26.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Inula helenium – isohirvenjuuren lehtilapa on päältä vihreä ja lähes kalju – hyvin lyhytkarvainen sekä alta lähes harmaa tai harmaanvihreä ja huopamaisen tiheä- ja lyhytkarvainen. Lehtilaita on tiheään hampainen. Hammastus muodostuu kolmen kokoisista hampaista, jotka vuorottelevat. 26.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Inula helenium – isohirvenjuuri on Suomessa vanha hyöty- ja koristekasvi, joka on vuosien kuluessa villiytynyt monin paikoin maan eteläosassa asutuksen lähitienoille. Pohjoisimmat havainnot ovat Keski-Pohjanmaan ja Oulun Pohjanmaan eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä asutuksen laiteet, niityt, peltoalueiden reunat, pientareet, tienvarret, maan- ja lumenkäsittelyalueet, jäteasemat ja joutomaat. Se on siellä täällä kyennyt vakinaistumaankin ainakin joksikin aikaa. 13.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto