Vuorimunkki, Jasione montana, on yksi- tai kaksivuotinen mutta Suomessa ilmeisesti aina kaksivuotinen, pysty tai tyveltä koheneva ja yleensä noin 10-50 cm korkea ruoho, jonka varsi usein pitenee vielä kukinnan jälkeen. Juuri on ohuehko, pysty tai vino ja kaksivuotisilla yksilöillä vankempi, juurakkomainen ja haarova. Yksilöt ovat yksivartisia tai usein tyveltä alkaen kohenevasti monivartisia. Varsi on haaraton tai tyvipuolikkaastaan haarova ja teräväsärmäinen. Se on kaljuhko tai tyviosastaan lyhytkarvainen ja vihreä tai punaruskea.
Ruusukelehdet ja varren tyvellä sekä aivan alaosassa olevat lehdet ovat ruodilliset ja yleensä kapean vastapuikeat. Ne ovat suippo- tai pyöreähkökärkiset ja kapenevat tyveltään tasaisesti ja ilman selvää rajaa noin 5-15 mm pitkäksi ruodiksi. Lehtilapa on tavallisesti noin 10-30 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-5 mm leveä. Tyvilehdet ja alimmat varsilehdet usein lakastuvat jo kukinnan alkaessa tai sen aikana. Muuten varsi on kierteisesti lehdekäs noin puoleenväliin saakka yläosan ollessa täysin lehdetön. Alimpien ruodillisten varsilehtien yläpuoliset lehdet ovat ruodittomat, suikeat tai lähes tasasoukat ja tavallisesti noin 5-40 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 1-5 mm leveät. Kaikki lehdet ovat ehytlaitaiset tai harvakseen matalahampaiset ja aaltoreunaiset sekä vihreät tai toisinaan punasävyiset. Ne ovat kaljut tai vaihtelevasti karvaiset. Yleisintä karvoitus on alimmissa lehdissä ja lehtiruodeissa.
Kukinto on varren ja haarojen latvassa oleva, mykerömäisen tiheä, puolipallomainen sarja, joka on kukkivana yleensä noin 10-25 mm leveä. Kukintopohjus on litteä. Sen tyvellä ovat peittävän tiiviisti päällekkäiset ja limittäiset ylälehtikiehkurat. Ylälehdet ovat soikeahkot tai kapeanpuikeahkot, suippo- tai teräväkärkiset, epäsäännöllisen hammaslaitaiset tai lähes ehytreunaiset ja laidoiltaan pitkäripsiset tai lähes karvattomat sekä yleensä vihreät. Ne ovat tavallisesti noin 4-8 mm pitkät ja noin 2-4 mm leveät. Kukinnon yksittäisten kukkien määrä vaihtelee muutamasta kymmenestä yli sataan. Kukkaperä on noin 2-5 mm pitkä. Sen kärjessä oleva sikiäin on kehänalainen, pyöreähkö tai pitkänpyöreä, kalju tai lyhytkarvainen sekä kukintavaiheessa noin 1-1,5 mm pitkä. Se alkaa heti laajeta teriön lakastuessa. Verhiö on melkein tyveen saakka säteittäisesti 5-liuskainen. Liuskat ovat äimämäisen kapeat ja teräväkärkiset, yleensä vihreät ja kaljut tai harvemmin lyhytkarvaiset sekä tavallisesti noin 2-3 mm pitkät.
Teriö on lähes tyveen saakka säteittäisesti 5-liuskainen, sininen, harvemmin punertava tai hyvin harvoin valkoinen ja tavallisesti noin 4-8 mm pitkä. Nuppuvaiheessa liuskat ovat putkimaisesti yhdessä ja teriön avautuessa ne erkanevat toisistaan tyveltä alkaen kärkeä kohti. Avoimimmillaan liuskat siirottavat säteittäisesti sivulle yläviistoon. Ne ovat lähes tasasoukan suikeat ja suippopäiset sekä noin 0,5-1 mm leveät. Heteitä on 5. Ne ovat valkoiset ja noin 2,5 mm pitkät. Palhot ovat jouhimaiset ja erilliset, mutta ponnet ovat tyveltään yhdiskasvuiset, noin 1 mm pitkät ja säteittäisesti emin vartalon ympärillä. Emi on 1-vartaloinen ja 2-luottinen. Vartalo on teriön värinen, yläpäästään hyvin lyhytkarvainen ja nuijamainen sekä yleensä noin 8-12 mm pitkä. Se yltää korkealle teriönliuskojen yläpuolelle. Luotit ovat hyvin pienet, vaaleat ja malliltaan nystermäiset. Sikiäimestä paisuva kota on lähinnä pitkänpyöreä, vahvasuoninen ja kypsänä kellanruskea sekä tavallisesti noin 2,5-3 mm pitkä ja noin 1,5-2 mm leveä. Kota aukeaa kärjestään 2-liuskaisesti. Verhiönliuskat säilyvät kodan päässä loppuun saakka. Siemeniä on runsaasti. Ne ovat soikeat, kellanruskeat ja kiiltävät sekä noin 0,8 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
Vuorimunkki on Suomessa alkuperäinen laji. Sen esiintymisalue on etelästä päin Satakunnan, Etelä-Hämeen, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntiin saakka. Se on kaikkialla harvinainen ja Ahvenanmaalta jo hävinnyt. Kasvupaikkoja tunnetaan kaikkiaan noin satakunta, joista ehkä noin puolet on vielä jäljellä. Pohjoisin kasvupaikka on Liperin Pärnävaara, joka on samalla myös maailman pohjoisin, luontainen kasvupaikka. Vuonna 2021 laji löytyi tulokkaana Keski-Pohjanmaan eliömaakunnasta, Pietarsaaren satamasta. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kalliot, harjurinteet ja hietikot. Teoksessa Suomen uhanalaiset kasvit (2012, toimittaneet Terhi Ryttäri, Mika Kalliovirta ja Raino Lampinen) laji todettiin vaarantuneeksi (VU). Kuitenkin vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa vuorimunkki jo luokiteltiin erittäin uhanalaiseksi (EN). Luokitukseen johtaneina syinä ovat suppea esiintymisalue ja taantuminen tai esiintymisen voimakas pirstoutuminen tai erittäin suuret kannanvaihtelut. Uhkatekijöinä ovat avoimien alueiden sulkeutuminen, rakentaminen ja kaivannaistoiminta. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Vuorimunkin arvioidaan saapuneen Suomeen lämpimällä Litorina-kaudella (oli noin 8500-4000 vuotta sitten), jolloin nykyinen levinneisyyskuva on muotoutunut. Se on todennäköisesti säilynyt samoilla kasvualueilla jopa useamman vuosituhannen ajan. Ilmakehän typpilaskeuma ja ilmaston lämpeneminen lisäävät lajien välistä kilpailua ja umpeenkasvua pahentaen lajin uhanalaistumista. Se tarvitsee menestyäkseen avoimia ja paahteisia kallioiden, harjujen ja mäkien lakia ja rinteitä sekä hietikoita. Laji suosii ristipölytystä, ja kukat tuottavatkin runsaasti mettä pistiäisille, kärpäsille, kovakuoriaisille ja perhosille, jotka vierailevat mielellään kukissa. Siemeniä syntyy paljon ja ne säilyttävät itävyytensä maaperässä yli kymmenen vuotta. Vuorimunkille ovat ominaisia suuret populaatiokoon vaihtelut.
Vuorimunkki on sukunsa ainoa luonnonvarainen laji Suomessa ja edellä mainituissa Pohjoismaissa. Sitä ei sotke myöskään muiden sukujen tai heimojen lajeihin. Suomessa on kuitenkin äärimmäisen harvinaisena tulokkaana tavattu etelänmunkkia, J. laevis, joka saapui sotatulokkaana Saksasta Kuusamoon. Viimeisin havainto sieltä on 1963. Nyt 2000-luvulla lajia on tavattu yksittäiseltä paikalta Tampereelta ja Heinolasta, asutuksen piiristä. Erilaiset niittysiemenseokset voivat jatkossa lisätä havaintoja lajista. Olennaisimmat erot vuorimunkkiin ovat, etelänmunkin monivuotisuus ja lehtilaitojen poimuttomuus.
Jasione montana – vuorimunkki on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN) lajiksi, jonka Suomessa tunnetuista noin sadasta kasvupaikasta ehkä noin puolet on vielä jäljellä. Sen kasvupaikkoina ovat lähinnä avoimet ja paahteiset kalliot, harjurinteet ja hietikot. V, Lohja, Nummi-Pusula, Arimaa, Haukkamäki, luonnonsuojelualue, 27.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkki on pysty tai tyveltä koheneva ja yleensä noin 10-50 cm korkea ruoho. Yksilöt ovat yksivartisia tai usein kuvan tavoin tyveltä alkaen kohenevasti monivartisia. Varsi on haaraton tai tyvipuolikkaastaan haarova. V, Lohja, Nummi-Pusula, Arimaa, Haukkamäki, luonnonsuojelualue, 27.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkkiyksilöt ovat toisinaan kimppumaisen monivartisia ja monikukintoisia. Kierteisesti varren ympärillä olevia lehtiä on vain noin puoleen väliin saakka. Latvapuoli on kokonaan lehdetön. Kukintavaiheessa aluslehdet ja iso osa alemmista varsilehdistäkin voivat olla jo lakastuneita. V, Lohja, Nummi-Pusula, Arimaa, Haukkamäki, luonnonsuojelualue, 27.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkki voi nimestään huolimatta viihtyä myös soramaalla. Kuvan kasvupaikalla se on kuitenkin ilmeinen tulokas, joka on kasvanut alueella jo pitempään. Kentällä on aikanaan varastoitu venäläistä puutavaraa, joten varmuutta ei ole, ovatko siemenet kulkeutuneet venäläisiltä vai kotimaisilta luontaisilta kasvupaikoilta. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, vanha, suurimmaksi osaksi pois käytöstä oleva ratapiha-alue, 7.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkin kukinnot sijaitsevat varsien ja haarojen kärjessä. V, Lohja, Nummi-Pusula, Arimaa, Haukkamäki, luonnonsuojelualue, 27.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkin kukinto on mykerömäisen tiheä, puolipallomainen sarja, joka on kukkivana yleensä noin 10-25 mm leveä. Kukintopohjus on litteä. Kukinnon yksittäisten kukkien määrä vaihtelee muutamasta kymmenestä yli sataan. Teriö on sininen, harvemmin punertava tai hyvin harvoin valkoinen. V, Lohja, Nummi-Pusula, Arimaa, Haukkamäki, luonnonsuojelualue, 27.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkin kukinnon tyvellä ovat peittävän tiiviisti päällekkäiset ja limittäiset ylälehtikiehkurat. Ylälehdet ovat usein kuvan tavoin soikeahkot, teräväkärkiset, epäsäännöllisen hammaslaitaiset ja laidoiltaan pitkäripsiset. Ne ovat tavallisesti noin 4-8 mm pitkät ja noin 2-4 mm leveät. Kuvassa ylälehtien lomasta pilkistää lyhytkarvaisia, pitkänpyöreitä sikiäimiä, jotka ovat kehän alapuolella ja ovat kukintavaiheessa noin 1-1,5 mm pitkiä. Sikiäimen kärjessä oleva verhiö on säteittäisesti viisiliuskainen. Liuskat ovat äimämäisen kapeat ja tavallisesti noin 2-3 mm pitkät. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, vanha, suurimmaksi osaksi pois käytöstä oleva ratapiha-alue, 7.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkin ylälehtikiehkurat voivat toisinaan olla myös kapeanpuikeat, kutakuinkin ehytlaitaiset ja melkein karvattomat. Teriö on lähes tyveen saakka säteittäisesti viisiliuskainen ja tavallisesti noin 4-8 mm pitkä. Liuskat ovat tasasoukan suikeat ja suippopäiset sekä noin 0,5-1 mm leveät. V, Lohja, Nummi-Pusula, Arimaa, Haukkamäki, luonnonsuojelualue, 27.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkin kukassa on viisi hedettä. Ne ovat valkoiset ja noin 2,5 mm pitkät. Palhot ovat jouhimaiset ja erilliset (nuoli), mutta ponnet ovat tyveltään yhdiskasvuiset, noin 1 mm pitkät ja säteittäisesti emin vartalon ympärillä. V, Lohja, Nummi-Pusula, Arimaa, Haukkamäki, luonnonsuojelualue, 27.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkin teriön nuppuvaiheessa liuskat ovat putkimaisesti yhdessä ja teriön avautuessa ne erkanevat toisistaan tyveltä alkaen kärkeä kohti. Avoimimmillaan liuskat siirottavat säteittäisesti sivulle yläviistoon. Kukkaperä on noin 2-5 mm pitkä. Emi on yksivartaloinen ja kaksiluottinen. Vartalo on teriön värinen, yläpäästään nuijamainen ja yleensä noin 8-12 mm pitkä. Se yltää korkealle teriönliuskojen yläpuolelle. Luotit ovat hyvin pienet, vaaleat ja malliltaan nystermäiset. Aika usein osaa vartaloista ja luoteista vaivaa sieni-infektio, joka värjää vartalon kärjen vaaleanpunaiseksi ja paisuttaa sen vieläkin nuijamaisemmaksi. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, vanha, suurimmaksi osaksi pois käytöstä oleva ratapiha-alue, 27.7.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkin sikiäin alkaa kasvaa ja kehittyä kodaksi heti teriön lakastuttua, jos hyönteispölytys on onnistunut. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, vanha, suurimmaksi osaksi pois käytöstä oleva ratapiha-alue, 27.7.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkin kota on lähinnä pitkänpyöreä, vahvasuoninen ja kypsänä kellanruskea sekä tavallisesti noin 2,5-3 mm pitkä ja noin 1,5-2 mm leveä. Verhiönliuskat säilyvät kodan päässä loppuun saakka. Siemeniä kehittyy runsaasti. Kota aukeaa kärjestään kaksiliuskaisesti. Voisi kuvitella, että se on leviämisen kannalta huono ratkaisu. Tilanne on kuitenkin päinvastoin. Avoimilla kasvupaikoilla syys- ja talvituulet heiluttavat pallopäistä vartta voimakkaasti, jolloin siemenet sinkoavat kauemmaksi kuin jos ne valuisivat sivusaumoista isäntäkasvin juurelle. Varsi on teräväsärmäinen, kuten sen voi huomata vielä talven yli selvinneestä kukkavarrestakin. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, vanha, suurimmaksi osaksi pois käytöstä oleva ratapiha-alue, 27.7.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkin ruusukelehdet ja varren tyvellä sekä aivan alaosassa olevat lehdet ovat ruodilliset ja yleensä kapean vastapuikeat. Ne kapenevat tyveltään tasaisesti ja ilman selvää rajaa noin 5-15 mm pitkäksi ruodiksi. Lehtilapa on tavallisesti noin 10-30 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-5 mm leveä. Alimpien ruodillisten varsilehtien yläpuoliset lehdet ovat ruodittomat, suikeat tai lähes tasasoukat ja tavallisesti noin 5-40 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 1-5 mm leveät. Kuvassa varsien tyvellä seuralaisena kalliokohokki, Atocion rupestre. V, Lohja, Nummi-Pusula, Arimaa, Haukkamäki, luonnonsuojelualue, 27.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.Jasione montana – vuorimunkin lehdet ovat ehytlaitaiset tai harvakseen matalahampaiset ja aaltoreunaiset sekä vihreät tai kuvan tavoin toisinaan punasävyiset. Ne ovat kaljut tai vaihtelevasti karvaiset. Yleisintä karvoitus on alimmissa lehdissä ja lehtiruodeissa. Myös varret ovat aika usein tyviosastaan lyhytkarvaiset. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, vanha, suurimmaksi osaksi pois käytöstä oleva ratapiha-alue, 7.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pohjolan kasvien pauloissa 