• Lactuca alpina (L.) A. Gray – pohjansinivalvatti
• aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Cicerbita alpina (L.) Wallr.
• Lactuca L. – (aito)salaatit
• Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)

Pohjansinivalvatti, Lactuca alpina, on monivuotinen, maitiaisnesteinen, pysty ja yleensä noin 70-170 cm korkea ruoho. Juurakko on lyhyt, vino tai vaakatasoinen ja runsaahkosti ohutjuurinen. Varsi on yleensä haaraton, liereä tai matalaharjuinen ja vihreäsävyinen tai usein yläosastaan punertava. Se on alaosasta hapsikarvainen, keskiosasta kalju ja yläosasta pitkävartisen nystykarvainen.

Lehdet ovat varrella kierteisesti. Tyvellä ja tyviosassa olevat lehdet ovat ruodilliset. Ruoti on siipipalteinen, tyveä kohti levenevä ja sepivä sekä yleensä noin 4-8 cm pitkä. Ylempien lehtien osalta on melkein makukysymys, pitääkö niitä ruodiltaan leveästi siipipalteisina ja sepivinä vai ruodittomina ja lavaltaan leveästi varren sivuille sepivinä. Varren yläosan lehtiä lukuun ottamatta lehtilapa on pariliuskainen, tavallisesti noin 15-25 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 5-15 cm leveä. Lehden selvästi kookkain osa on teräväkulmaisen kolmiomainen kärkiliuska, joka yksistään on usein noin 8-15 cm pitkä ja tyveltään noin 5-15 cm leveä. Liuskapareja on useimmiten 1-3, ja ne pienenevät tyveä kohti. Liuskat voivat olla myös toispuoleisia. Varren yläosassa lehdistä jäävät pois ensin sivuliuskat ja sitten kärkikolmiokin, jolloin lehdet muuttuvat pitkäsuippuisen puikeiksi ja vielä ylempänä suikeiksi ja tasasoukan suikeiksi. Varsilehdet ovat nirhalaitaiset, päältä vihreät ja kaljut sekä alta sini- tai harmaanvihreät ja kaljut tai keskisuonestaan vaihtelevasti hapsikarvaiset.

Kukintokokonaisuus on varren latvassa kapeana, lähes terttumaisena huiskilona, jonka alapuolelle kukinnan jatkuessa kehittyy pystyjä kukintohaaroja. Varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on pitkävartisen nystykarvainen ja useimmiten noin 10-30 mm pitkä. Sen tyvellä on rihmamaisen tasasoukka, mykeröperän tavoin karvainen tukilehti, joka on noin 10-20 mm pitkä ja noin 0,3-1 mm leveä. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Uloimman rivin kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat, noin 4-7 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-1,5 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 11-13 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 mm leveät. Kaikki kehtosuomut ovat yleensä tyviosastaan vihertävät, muuten sinipunaiset ja pitkävartisen nystykarvaiset.

Kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 25 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on noin 15-20 kaksineuvoista, vaaleansinistä, hyvin harvoin valkoista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja pitkän 5-hampainen. Kukkien kieli on yleensä noin 10-13 mm pitkä ja noin 2-2,5 mm leveä. Niiden mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 4-6 mm pitkä. Verhiö on noin 8-10 mm pitkä ja muuntunut valkoisiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden siniset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen.  Vartalo sinertävine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat näkyviin. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on lähinnä litistyneen lieriömäinen tai sukkulamainen, harjuinen, vailla kapeampaa nokkaa tai kaulaa ja kypsänä vaaleanruskehtava. Se on tavallisesti noin 4-5 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 1-1,2 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 9-12 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.

Pohjansinivalvatti on Suomessa alkuperäinen ja kasvaa harvinaisehkona Kainuun, Koillismaan, Perä-Pohjanmaan ja Kittilän Lapin eliömaakunnissa sekä hyvin harvinaisena Pohjois-Savon, Oulun Pohjanmaan, Sompion Lapin ja Enontekiön Lapin eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä rehevät puronotkot, vaarojen rinteiden lähde- ja lettokorvet sekä tunturikoivulehdot ja tunturinorojen suurruohostot paljakan alaosassa. Muissa Pohjoismaissa pohjansinivalvatti kasvaa Ruotsissa ja Norjassa sekä satunnaistulokkaana Islannissa.

Pohjansinivalvatin kukinnot houkuttelevat pölyttäjikseen lähinnä pistiäisiä, erilaisia kärpäsiä ja päiväperhosia. Pähkylät kypsyvät alkusyksyllä eivätkä peitteisessä maastossa pysty kovin pitkälle tuulen mukana etenemään. Sen sijaan purovesi voi kyyditä niitä kauemmaksikin. Purojen varsilla kasvustot saattavatkin ylettyä satojen metrien matkalle. Laji ei siedä seisovaa vettä, minkä vuoksi kasvupaikat sijaitsevatkin lähteiden ja purojen tuntumassa sekä rinnekosteikoissa. Nuoret kevätversot ovat salaattimaisen meheviä ja mieluista ravintoa poroille, hirville ja karhuille. Myös lappalaiset ovat syöneet versoja sellaisenaan tai poronmaidossa keitettyinä.

Carl von Linné kuvasi ja sijoitti pohjansinivalvatin alunperin valvattien Sonchus-sukuun 1753. Sittemmin se siirrettiin sinivalvattien Cicerbita-sukuun.  Viimeaikaiset geenitutkimukseen ja polveutumishistoriaan eli fylogeniaan liittyvät selvitykset veivät lajin salaattien Lactuca-sukuun, johon on päätynyt moni muukin aikaisemmin erisukuinen laji. Uusi sukuyhteys ei sinällään ole uusi, sillä amerikkalainen botanisti Asa Gray katsoi jo 1884 lajin kuuluvan salaattien sukuun. Pohjansinivalvatin kanssa mm. samoissa eliömaakunnissa kasvaa toinenkin sinikukkainen Lactuca-laji, siperiansinivalvatti, L. sibirica. Määritysongelmaa ei kuitenkaan tule, sillä siperiansinivalvatin lehdet ovat yleensä suikeat ja ehyet. Lisäksi koko kasvi on kalju.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle pohjansinivalvatin esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Laji on edelleen nimellä Cicerbita alpina.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Lactuca alpina – pohjansinivalvatin kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 25 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Kuvasarja on otettu aamulla, jolloin mykeröt olivat vasta avautumassa. Mykerössä on noin 15-20 kaksineuvoista, vaaleansinistä ja hyvin harvoin valkoista kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja pitkän viisihampainen. Kukkien kieli on yleensä noin 10-13 mm pitkä ja noin 2-2,5 mm leveä. Niiden mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 4-6 mm pitkä. 20.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lactuca alpina – pohjansinivalvatin kukassa on viisi hedettä. Niiden siniset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emi on yksivartaloinen, luotiltaan kaksiliuskainen ja vaaleansininen. 20.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lactuca alpina – pohjansinivalvatin mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä varsinaista kukintoa. Uloimman rivin kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat, noin 4-7 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-1,5 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 11-13 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 mm leveät. Kaikki kehtosuomut ovat yleensä tyviosastaan vihertävät, muuten sinipunaiset ja pitkävartisen nystykarvaiset. Kukinnot houkuttelevat pölyttäjikseen lähinnä pistiäisiä, erilaisia kärpäsiä ja päiväperhosia. 20.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lactuca alpina – pohjansinivalvatin kasvustot ovat usein tiheän monivartisia ja lehteviä. Alimmat lehdet ovat siipipalteisesti ruodilliset. Ylempien lehtien osalta on melkein makukysymys, pitääkö niitä ruodiltaan leveästi siipipalteisina ja sepivinä vai ruodittomina, lavaltaan sepivinä lehtinä. 20.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lactuca alpina – pohjansinivalvatin alimpien lehtien ruoti on yleensä noin 4-8 cm pitkä. Varren yläosan lehtiä lukuun ottamatta lehtilapa on pariliuskainen, tavallisesti noin 15-25 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 5-15 cm leveä. Liuskapareja on useimmiten yhdestä kolmeen, ja ne pienenevät tyveä kohti. Varsi on alaosasta hapsikarvainen. 20.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto