- Lactuca macrophylla (Willd.) A. Gray – isosinivalvatti
- subsp. uralensis (Rouy) N. Kilian & Greuter – uralinisosinivalvatti
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Cicerbita macrophylla (Willd.) Wallr. subsp. uralensis (Rouy) P. D. Sell – tarhasinivalvatti
- Lactuca L. – (aito)salaatit
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Uralinisosinivalvatti, vanhalta nimeltään tarhasinivalvatti, Lactuca macrophylla subsp. uralensis, on monivuotinen, maitiaisnesteinen, pysty ja tavallisesti noin 100-150 cm korkea ruoho. Juuristo on vaakasuoraan levittäytyvä sekä tiheitä ja usein laajojakin kasvustoja muodostava. Varsi on yleensä kukintoon saakka haaraton, liereähkö tai matalaharjuinen ja vihreäsävyinen tai harvemmin jossain määrin punertava. Se on ala- ja keskiosasta kalju sekä yläosasta pitkävartisen nystykarvainen.
Varsilehdet ovat kierteisesti. Ruusukelehdet sekä varren tyvi- ja alaosan lehdet ovat ruodilliset. Ruoti on siipipalteinen ja yleensä noin 10-25 cm pitkä. Lehtilavan kärkiliuska on kookas, herttamaisen kolmiomainen tai pyöreämuotoinen ja tavallisesti noin 10-20 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 8-15 cm leveä. Kärkiliuskan alapuolella on enintään yksi pieni liuskapari ja toisinaan sekin puuttuu. Muut lehdet ovat ruodittomat ja levenevältä tyveltään varren sivuille sepivät. Ylimpiä lehtiä lukuun ottamatta niissä on kookas, useimmiten teräväkulmaisen kolmiomainen kärkiliuska ja enintään yksi sivuliuskapari. Pituutta näillä lehdillä on yleensä noin 7-20 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 3-8 cm. Ylimmät lehdet ovat kapeanpuikeat tai suikeat, ehyet ja sepivät sekä useimmiten noin 3-5 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-1 cm leveät. Kaikki lehdet ovat ohuehkot, päältä vaaleanvihreät ja alta sinertävän- tai harmahtavanvihreät sekä laidoiltaan terävän nirhahampaiset. Ne ovat päältä kaljuhkot tai laitaosiltaan hapsikarvaiset ja alta erityisesti suoniaan myöten hapsikarvaiset.
Kukintokokonaisuus on varren latvassa yleensä leveänä kerrannaishuiskilona. Varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on pitkävartisen nystykarvainen ja useimmiten noin 15-40 mm pitkä. Sen tyvellä on kapeansuikeahko, mykeröperän tavoin karvainen tukilehti, joka on noin 5-10 mm pitkä ja enintään noin 1 mm leveä. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä neljänä tai viitenä sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Ulommat kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset, noin 3-7 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 11-13 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2 mm leveät. Kaikki kehtosuomut ovat yleensä vihreät, enintään kärjestään punertavat ja pitkävartisen nystykarvaiset.
Kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 30-40 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on noin 20-25 kaksineuvoista, vaaleansinertävää tai sinipunertavaa ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka tai suikeahko, kärjestään tylppä ja 5-hampainen. Kukkien kieli on yleensä noin 15-18 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Niiden mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 5-7 mm pitkä. Verhiö on noin 8-10 mm pitkä ja muuntunut valkoisiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden vaaleansinipunertavat ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo sinertävine tai sinipunertavine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat näkyviin. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on lähinnä litistyneen lieriömäinen tai sukkulamainen, vailla kapeampaa nokkaa tai kaulaa ja kypsänä luunvalkoinen tai vaaleanruskehtava. Se on tavallisesti noin 5-6 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 1-1,5 mm leveä. Sen kärjessä on valkoinen ja hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 10-12 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
Uralinisosinivalvatti on Suomessa vanha koristekasvi, joka säilyy pitkään viljelyjäänteenä ja leviää tehokkaasti myös asutuksen lähiluontoon usein laajoiksikin kasvustoiksi. Sillä on ainakin joitakin vakiintuneita kasvupaikkoja Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Keski-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Yksittäiset 2020-luvun havainnot ovat myös Etelä-Savon ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, pientareet, metsänreunat, teiden ja polkujen laiteet, radanvarret, joutomaat, pihojen ja puutarhojen liepeet, maankäsittelyalueet sekä puutarhajätteen heittopaikat. Muissa Pohjoismaissa uralinisosinivalvatti kasvaa vakiintuneena viljelykarkulaisena Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä satunnaisena Islannissa.
Uralinisosinivalvatin lähilaji on Suomessa alkuperäisenä kasvava pohjansinivalvatti, L. alpina. Se on kuitenkin pohjoinen, lähinnä rehevissä puronotkoissa, vaarojen rinteiden lähde- ja lettokorvissa sekä tunturipaljakan alalaiteissa kasvava laji, jonka kukintokokonaisuus on lähes terttumaisen kapeahko huiskilo. Toisella alkuperäislajilla, siperiansinivalvatilla, L. sibirica, lehdet ovat suikeat ja yleensä ehyet, minkä lisäksi kasvi on kokonaan kalju. Suomessa tavataan harvinaisena tulokkaana siperiansinivalvatin lähilajia, tataarisinivalvattia, L. tatarica. Se on yleispiirteiltään muuten samanlainen, mutta varren ala- ja keskiosan lehdet ovat pariliuskaiset.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Lactuca macrophylla subsp. uralensis – uralinisosinivalvatti on monivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 100-150 cm korkea ruoho, jonka varsi on yleensä kukintoon saakka haaraton. Kuvassa ovat seuralaisina mm. (puna)vadelma, Rubus idaeus, (palo)maitohorsma, Chamaenerion angustifolium ja hietakastikka, Calamagrostis epigejos. EH, Hämeenlinna, Sairio, Sairionranta, Vanajaveden rantaa ja radanvartta seurailevan ulkoilureitin laitaruohikko, 5.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca macrophylla ssp. uralensis – uralinisosinivalvatti on Suomessa vanha koristekasvi, joka säilyy pitkään viljelyjäänteenä ja leviää tehokkaasti myös asutuksen lähiluontoon. Vaakasuoraan levittäytyvä juuristo muodostaa usein tiheitä ja laajojakin kasvustoja, jotka voivat säilyä samoilla paikoilla vuosikymmeniä. Kookkaiksi haarovat kukinnot painavat tuulen säestyksellä varret toisinaan lakoon. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rata-alueen laitaniitty metsikön reunassa, 31.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca macrophylla subsp. uralensis – uralinisosinivalvatin kukintokokonaisuus on varren latvassa yleensä leveänä kerrannaishuiskilona, jossa voi olla kymmeniä mykeröitä. Kuvassa ovat seuralaisina mm. (puna)vadelma ja (lehto)vuohenputki, Aegopodium podagraria. EH, Hämeenlinna, Sairio, Sairionranta, Vanajaveden rantaa ja radanvartta seurailevan ulkoilureitin laitaruohikko, 20.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca macrophylla ssp. uralensis – uralinisosinivalvatin kukkamaiset mykeröt ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on useimmiten noin 15-40 mm pitkä. Sen tyvellä on kapeansuikeahko tukilehti, joka on noin 5-10 mm pitkä ja enintään noin 1 mm leveä. Varren yläosa, kukintohaarat ja mykeröperät sekä tukilehdet ovat pitkävartisen nystykarvaiset. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rata-alueen laitaniitty metsikön reunassa, 31.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca macrophylla ssp. uralensis – uralinisosinivalvatin kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 30-40 mm leveä. Mykerössä on noin 20-25 kaksineuvoista ja vaaleansinertävää tai sinipunertavaa kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka tai suikeahko, kärjestään tylppä ja viisihampainen. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rata-alueen laitaniitty metsikön reunassa, 31.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca macrophylla ssp. uralensis – uralinisosinivalvatin kielikukkien kieli on yleensä noin 15-18 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Niiden mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 5-7 mm pitkä. Kussakin kielikukassa on viisi hedettä, joiden vaaleansinipunertavat ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo sinertävine tai sinipunertavine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rehevä, metsittynyt, entinen saha- ja armeijan varikkoalue, niemen etelätyvi Vanajaveden rannassa, rantametsikön laide ulkoilureitin varressa, 11.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca macrophylla subsp. uralensis – uralinisosinivalvatin monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä neljänä tai viitenä sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä varsinaista kukintoa. Ulommat kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset, noin 3-7 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 11-13 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2 mm leveät. Kaikki kehtosuomut ovat yleensä vihreät, enintään kärjestään punertavat ja pitkävartisen nystykarvaiset. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rehevä, metsittynyt, entinen saha- ja armeijan varikkoalue, ulkoilureitin varsi vanhan saharakennuksen koillispuolella, 20.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca macrophylla subsp. uralensis – uralinisosinivalvatti kasvattaa haarovasta juuristostaan tiheän ruusuke- tai aluslehtimaton, johon ei aina kehity kukintovarsia ollenkaan. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rehevä, metsittynyt, entinen saha- ja armeijan varikkoalue, länsilaita, ulkoilureitin laide, 20.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca macrophylla ssp. uralensis – uralinisosinivalvatin ruusukelehdet sekä varren tyvi- ja alaosan lehdet ovat ruodilliset. Ruoti on siipipalteinen ja yleensä noin 10-25 cm pitkä. Lehtilavan kärkiliuska on kookas, herttamaisen kolmiomainen tai pyöreämuotoinen ja tavallisesti noin 10-20 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 8-15 cm leveä. Kärkiliuskan alapuolella on enintään yksi pieni liuskapari ja toisinaan sekin puuttuu. ES, Mikkeli, Kenkäveronniemi, Kenkävero, Ukonveden Savilahden rannalla olevan kahvilan länsipuolinen metsikkö, 23.7.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca macrophylla ssp. uralensis – uralinisosinivalvatin varren alaosan yläpuoliset lehdet ovat ruodittomat ja levenevältä tyveltään varren sivuille sepivät. Ylimpiä lehtiä lukuun ottamatta niissä on kookas, useimmiten teräväkulmaisen kolmiomainen kärkiliuska ja enintään yksi sivuliuskapari. Pituutta näillä lehdillä on yleensä noin 7-20 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 3-8 cm. Kaikki lehdet ovat ohuehkot, päältä vaaleanvihreät ja laidoiltaan terävän nirhahampaiset. Varsi on liereähkö tai matalaharjuinen sekä ala- ja keskiosasta kalju. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rata-alueen laitaniitty metsikön reunassa, 31.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca macrophylla ssp. uralensis – uralinisosinivalvatin lehdet ovat alta sinertävän- tai harmahtavanvihreät ja erityisesti suoniaan myöten hapsikarvaiset. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rata-alueen laitaniitty metsikön reunassa, 31.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca macrophylla ssp. uralensis – uralinisosinivalvatin alhaalta asti kalju varsi vaihtuu alimman kukintohaaran tuntumassa usein aika jyrkästi latvaosan pitkävartisen nystykarvaiseksi varreksi. Suunnilleen samassa kohtaa lehtien kookas kärkiliuska alkaa hiipua pois. Latvan lehdet pelkistyvät lopulta kapeanpuikeiksi tai suikeiksi ja ehytlaitaisiksi. ES, Mikkeli, Kenkäveronniemi, Kenkävero, Ukonveden Savilahden rannalla olevan kahvilan länsipuolinen metsikkö, 23.7.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca macrophylla ssp. uralensis – uralinisosinivalvatilla on ainakin joitakin vakiintuneita kasvupaikkoja Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Keski-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, pientareet, metsänreunat, teiden ja polkujen laiteet, radanvarret, joutomaat, pihojen ja puutarhojen liepeet, maankäsittelyalueet sekä puutarhajätteen heittopaikat. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemi, rata-alueen laitaniitty metsikön reunassa, 20.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 