- Lactuca muralis (L.) Gaertn. – jänönsalaatti
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Mycelis muralis (L.) Dumort.
- Lactuca L. – (aito)salaatit
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Jänönsalaatti, Lactuca muralis, on monivuotinen, maitiaisnesteinen, pysty ja yleensä noin 50-90 cm korkea, kalju ruoho. Juurakko on lyhyt, vino ja runsaasti sivujuurinen. Varret ovat yksittäin tai 2-3 kasvaa samasta juurakosta. Ne ovat kukinto-osaan saakka haarattomat, liereät ja vihreäsävyiset tai ainakin osittain sinipunaiset – punaruskeat.
Lehdet ovat varrella kierteisesti. Tyvellä ja alaosassa olevat lehdet ovat ruodilliset. Ruoti on siipipalteinen, sepivä ja yleensä noin 2-6 cm pitkä. Ylempien lehtien osalta on lähinnä makukysymys, pitääkö niitä ruodittomina vai ruodiltaan hyvin leveästi siipipalteisina. Tyvi on joka tapauksessa leveästi ja usein varren ympäri asti sepivä. Varren ylimpiä lehtiä lukuun ottamatta lehtilapa on pariliuskainen tai -halkoinen, tavallisesti noin 7-17 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 5-9 cm leveä. Lehden kärkiliuska on lähinnä kolmiomainen tai ulkokehältään kolmiomaisen monikulmainen ja keskiosan lehdissä usein herttatyvinen. Se on yleensä noin 4-8 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 5-9 cm leveä. Liuskapareja on useimmiten 1-4, ja ne pienenevät tyveä kohti. Liuskat ovat monimuotoisen ja usein epäsymmetrisen soikeat, puikeat tai alaspäin kaarevat. Lavan liuskoissa ja keskipalteessa on vaihtelevasti leveän kolmiomaisia liuskahampaita, pienempiä hampaita ja nirhaisuutta. Varren yläosassa lehdistä jäävät pois ensin sivuliuskat ja sitten kärkikolmiokin, jolloin lehdet muuttuvat puikeahkoiksi ja vielä ylempänä suikeiksi ja tasasoukan suikeiksi. Ylimmät lehdet ovat useimmiten noin 1,5-5 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-2 cm leveät. Kaikki lehdet ovat ohuehkot, päältä helakanvihreät ja alta sinivihreät tai harvoin sinipunaiset.
Kukintokokonaisuus on varren latvassa laajana, monihaaraisena ja harsuhkona kerrannaishuiskilona, joka on yleensä noin 10-50 cm pitkä ja noin 10-35 cm leveä. Varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on hento ja useimmiten noin 5-20 mm pitkä. Sen tyvellä on kapean kolmiomainen tukilehti, joka on noin 1 mm pitkä ja alaosastaan noin 0,5 mm leveä. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät kahtena lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Ulomman rivin kehtosuomut ovat kolmiomaiset tai puikeat, noin 1-2 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,8-1 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippo- tai tylppäkärkiset, noin 8-10 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,8-1,2 mm leveät. Kaikki kehtosuomut ovat vihreäsävyiset tai paahteisemmilla paikoilla vaihtelevasti sinipunaiset – punaruskeat. Koko kehto on lieriömäinen ja noin 2-2,5 mm leveä.
Kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 10-12 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on useimmiten vain 5 kaksineuvoista, keltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden teriön kärkiosa eli kieli on soikeahko, päästään tylppä ja 5-hampainen sekä yleensä noin 6-7 mm pitkä ja noin 2 mm leveä. Mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä teriön tyviosa on noin 5-6 mm pitkä. Verhiö on noin 5-6 mm pitkä ja muuntunut valkoisiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo keltaisine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä valkoiset verhiöhaivenet nousevat hieman esiin. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu, ja pähkylät tulevat näkyville. Pähkylä on hieman litistyneen soikeahko, harjuinen ja kypsänä mustahko. Se on tavallisesti noin 2,5-3 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 0,8-1 mm leveä. Pähkylän kokonaispituudesta noin 0,2-0,3 mm on kapeaa nokka- tai kaulaosaa, jonka kärjessä on valkoinen, hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappuksen varsi on vain noin 0,3-0,5 mm pitkä, ja pappushaivenet ovat noin 5-7 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on kesäkuun lopulta elokuulle.
Jänönsalaatti on Suomessa alkuperäinen ja kasvaa yleisenä Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan eliömaakunnissa. Harvinaisempana se kasvaa Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntien linjalle saakka. Pohjoisempana siitä on vain yksittäisiä havaintoja, joista pohjoisin on 2020-luvulta Perä-Pohjanmaan Kemistä. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, lehtokorvet, lähteiköt ja purojen varret, kallionaluslehdot, hakkuualueet, rauniot ja lohkareikot, pientareet, tien- ja radanvarret sekä enenevässä määrin puistot, puutarhat, kadunvarret ja rakennusten seinustat. Muissa Pohjoismaissa jänönsalaatti kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä satunnaistulokkaana Islannissa.
Jänönsalaatti on lehdiltään nimensä mukaisesti salaatiksi käyvä laji, mutta maku on karvas, huomattavasti esimerkiksi voikukan lehtiä voimakkaampi. Luonnossa sitä mielellään syövät nimikkolajin, jänisten, lisäksi hirvet ja kauriit. Metsälaidunnuksen aikana se kelpasi hyvin myös karjalle, joka saattoi hävittää lajin tyystin laidunnusalueeltaan. Jänönsalaatti on helppo tunnistaa kukinnoista ja lehdistään, eikä sitä sotke suvun sinikukkaisiin lajeihin. Asutuksen piirissä, etenkin Varsinais-Suomen eliömaakunnassa, tavataan uustulokkaana aika samankaltaista sukulaislajia, piikkisalaattia, L. serriola. Sen lehdet ovat kuitenkin jäykät ja alta keskisuonea myöten piikkiset.
Jänönsalaattia on vuosien ja vuosisatojen kuluessa soviteltu viiteen eri sukuun. Suomalaisissa kasvioissa laji kuului 1970-luvulle saakka salaattien Lactuca-sukuun. Retkeilykasvion kaikissa painoksissa se oli sijoitettu omaan Mycelis-sukuun, kunnes taas Suomen putkilokasvien luettelossa 2019 palasi takaisin salaattien sukuun. Alla olevassa The Euro+Med Plantbase -tietokannassa laji on sisällytetty Cicerbita-sukuun, johon aikaisemmin Suomessa kuului mm. pohjansinivalvatti, L. alpina.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle jänönsalaatin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Lactuca muralis – jänönsalaatin kukintokokonaisuus on monihaarainen ja monimykeröinen kerrannaishuiskilo, joka voi toisinaan olla kuvan yksilön tavoin varsin tiheäkin. U, Kerava, Heikkilä, Heikkilänmäki, kotiseutumuseolle johtavan Museopolun metsikköinen laide, 25.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca muralis – jänönsalaatin kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 10-12 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on useimmiten vain viisi kaksineuvoista, keltaista kielikukkaa. U, Kerava, Heikkilä, Heikkilänmäki, kotiseutumuseolle johtavan Museopolun metsikköinen laide, 25.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca muralis – jänönsalaatin kielikukan teriön kärkiosa eli kieli on soikeahko, päästään tylppä ja viisihampainen sekä yleensä noin 6-7 mm pitkä ja noin 2 mm leveä. Mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä teriön tyviosa on noin 5-6 mm pitkä. U, Helsinki, Torpparinmäki, asuinalueen keskellä oleva kallioinen metsäalue, lounaislaita, 8.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca muralis – jänönsalaatin kielikukassa on viisi hedettä, joiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emi on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo keltaisine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. EH, Janakkala, Turenki, Harjurinne, viljavaraston raide Siilotien ylityskohdan itäpuolella, ratapohjan soramaa, 27.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca muralis – jänönsalaatin pähkylä on hieman litistyneen soikeahko, harjuinen ja kypsänä mustahko. Se on tavallisesti noin 2,5-3 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 0,8-1 mm leveä. Pähkylän kokonaispituudesta noin 0,2-0,3 mm on kapeaa nokka- tai kaulaosaa, jonka kärjessä on valkoinen, hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappuksen varsi on vain noin 0,3-0,5 mm pitkä, ja pappushaivenet ovat noin 5-7 mm pitkät. EH, Janakkala, Turenki, Harjurinne, viljavaraston raide Siilotien ylityskohdan itäpuolella, ratapohjan soramaa, 23.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca muralis – jänönsalaatin varren tyvellä ja alaosassa olevat lehdet ovat ruodilliset. Ruoti on siipipalteinen, tyveltään sepivä ja yleensä noin 2-6 cm pitkä. Varren ylimpiä lehtiä lukuun ottamatta lehtilapa on pariliuskainen tai -halkoinen, tavallisesti noin 7-17 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 5-9 cm leveä. Liuskapareja on useimmiten yhdestä neljään, ja ne pienenevät tyveä kohti. U, Helsinki, Torpparinmäki, asuinalueen keskellä oleva kallioinen metsäalue, lounaislaita, 8.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca muralis – jänönsalaatin lehdet ovat varrella kierteisesti. Alaosan yläpuolisten lehtien osalta on lähinnä makukysymys, pitääkö niitä ruodittomina vai ruodiltaan hyvin leveästi siipipalteisina. Tyvi on joka tapauksessa leveästi ja usein varren ympäri asti sepivä. EH, Kouvola, Kuusankoski, Ahlmanintien lounaispuolella oleva Savonsuon entinen, peitetty teollisuuskaatopaikka-alue, joka laidoiltaan metsittynyt, alueen luoteisen laiteen lepikkö, 31.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca muralis – jänönsalaatin lehdet ovat alta sinivihreät tai harvoin sinipunaiset. Sivuliuskat ovat monimuotoisen ja usein epäsymmetrisen soikeat, puikeat tai alaspäin kaarevat. Lavan kaikissa liuskoissa ja keskipalteessa on vaihtelevasti leveän kolmiomaisia liuskahampaita, pienempiä hampaita ja nirhaisuutta. Varsi on liereä, kalju ja vihreäsävyinen tai ainakin osittain sinipunainen – punaruskea. U, Kerava, Heikkilä, Heikkilänmäki, kotiseutumuseolle johtavan Museopolun metsikköinen laide, 25.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca muralis – jänönsalaatti on Suomessa alkuperäinen ja kasvaa yleisenä Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan eliömaakunnissa. Harvinaisempana se kasvaa Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntien linjalle saakka. Pohjoisempana siitä on vain yksittäisiä havaintoja. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, lehtokorvet, lähteiköt ja purojen varret, kallionaluslehdot, hakkuualueet, rauniot ja lohkareikot, pientareet, tien- ja radanvarret sekä enenevässä määrin puistot, puutarhat, kadunvarret ja rakennusten seinustat. EH, Kouvola, Kuusankoski, Ahlmanintien lounaispuolella oleva Savonsuon entinen, peitetty teollisuuskaatopaikka-alue, joka laidoiltaan metsittynyt, alueen luoteisen laiteen lepikkö, 31.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 