- Lactuca sibirica (L.) Benth. ex Maxim. – siperiansinivalvatti
- Lactuca L. – (aito)salaatit
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Siperiansinivalvatti, Lactuca sibirica, on monivuotinen, maitiaisnesteinen, pysty ja yleensä noin 40-80 cm korkea ruoho. Juurakko on lyhyt, hento ja rönsytön. Varsi on yleensä haaraton, lähes liereä, kalju ja vihreäsävyinen tai harvoin punertava.
Lehdet ovat varrella kierteisesti. Lehtilapa on suikea, ehyt ja yleensä pitkäsuippuisen teräväkärkinen. Tyvellä ja tyviosassa olevien ja kukintavaiheessa usein jo lakastuneiden lehtien tyvi kapenee tasaisesti noin 1-2 cm pitkäksi ruodiksi. Muut lehdet ovat ruodittomat, ja niiden tyvi on hieman sepivä. Lehtilaidat ovat lähes ehyet tai pienesti nirhahampaiset. Toisinaan kuitenkin laidoissa voi olla myös isompia hampaita ja kapeita liuskahampaita. Lehdet ovat päältä vihreät, alta vaaleamman- tai harmaanvihreät, molemmin puolin kaljut ja tavallisesti noin 4-15 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-4 cm leveät.
Kukintokokonaisuus on varren latvassa huiskilomaisesti. Sen haarat ovat hoikat. Varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on ohut, useimmiten noin 5-20 mm pitkä, ja siinä on yleensä kapean kolmiomaisia, noin 1,5-2,5 mm pitkiä ja tyveltään enintään 1 mm leveitä, esilehtimäisiä suomuja, jotka yltävät mykerön tyvelle saakka. Perän tyvellä on em. suomujen kaltainen tukilehti, joka on noin 2-5 mm pitkä ja tyveltään enintään 1 mm leveä. Kukintohaarat ja mykeröperät tukilehtineen ja suomuineen ovat kaljut. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena tai neljänä sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Ulommat kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset, noin 3-6 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 10-12 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2 mm leveät. Kaikki kehtosuomut ovat vihreän ja sinipunaisen kirjavat sekä kaljut.
Kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 25 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on noin 15-25 kaksineuvoista, sinistä tai vaaleansinistä ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja (3-)5-hampainen. Kukkien kieli on yleensä noin 12-15 mm pitkä ja noin 1,5-2,5 mm leveä. Niiden mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 5-6 mm pitkä. Verhiö on noin 8-10 mm pitkä ja muuntunut valkoisiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden siniset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo sinertävine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat näkyviin. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on lähinnä litistyneen lieriömäinen tai sukkulamainen, harjuinen ja kypsänä kellanruskehtava. Se on tavallisesti noin 4,5-6 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 1-1,2 mm leveä. Pähkylän kokonaispituudesta noin 0,7-1 mm on vähän kapeampaa nokka- tai kaulaosaa, jonka kärjessä on valkoinen, hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen. Pappus on noin 9-12 mm pitkä ja auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
Siperiansinivalvatti on Suomessa alkuperäinen, ja siitä on havaintoja Kasviatlaksessa Ahvenanmaan, Uudenmaan ja Etelä-Karjalan eliömaakuntia lukuun ottamatta kaikista muista eliömaakunnista. Se on valtaosaltaan hyvin paikoittainen ja harvinainen. Runsaimmat esiintymäkeskittymät ovat Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Perä-Pohjanmaan ja Kittilän Lapin eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä järvien, jokien ja purojen rannat sekä niiden rantaniityt, rantapensaikot ja metsänreunat sekä jossain määrin myös tienvarret ja pientareet. Muissa Pohjoismaissa siperiansinivalvatti kasvaa Ruotsissa ja pohjoisimmassa Norjassa.
Siperiansinivalvatti on toinen Suomen alkuperäisistä, salaattien sukuun kuuluvista ja sinikukkaisista valvateista. Toinen on pohjansinivalvatti, L. alpina, jonka tuntomerkkierot ovat kuitenkin selvät. Sen lehdet ovat pariliuskaiset, ja kärkiliuska on kookas sekä teräväkulmaisen kolmiomainen. Kukintokokonaisuus on varren latvassa kapeana, lähes terttumaisena huiskilona. Lisäksi varren yläosa ja kukinto kehtosuomuineen ovat pitkävartisen nystykarvaiset. Suomessa tavataan harvinaisena mutta lounaissaaristossa jopa uhkaavasti yleistyvänä tulokkaana siperiansinivalvatin lähilajia, tataarisinivalvattia, L. tatarica. Se on yleispiirteiltään muuten samanlainen, mutta varren ala- ja keskiosan lehdet ovat pariliuskaiset. Lisäksi kukinto on pitempi ja runsashaaraisempi. Suomessa on käytetty koristekasvina isosinivalvatin alalajia, uralinisosinivalvattia, L. macrophylla subsp. uralensis, jota myös tarhasinivalvatiksi kutsutaan. Se on karkaillut luontoon asutuksen lähialueilla eteläisessä Suomessa ja paikoin pohjoisempanakin. Uralinisosinivalvatti on samantyyppinen kuin pohjansinivalvatti, mutta sen kukinto on laaja huiskilo. Lehdissä on kookas, herttamaisen kolmiomainen kärkiliuska, ja sivuliuskat puuttuvat tai niitä on yleensä vain yksi pari.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle siperiansinivalvatin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Lactuca sibirica – siperiansinivalvatin kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 25 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on noin 15-25 kaksineuvoista ja sinistä tai vaaleansinistä kielikukkaa. ES, Imatra, Niskalampi, Liippilahdentien ja Melulantien kulmauksessa oleva Liippilahti, eteläpää, rantaruohikko lähellä vesirajaa, 1.8.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca sibirica – siperiansinivalvatin kukkien kieliosa on lähes tasasoukka, yleensä noin 12-15 mm pitkä ja noin 1,5-2,5 mm leveä. Niiden mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 5-6 mm pitkä. Kukkien verhiö on noin 8-10 mm pitkä ja muuntunut valkoisiksi hapsihaiveniksi, jotka kuvassa pilkistelevät esiin kukkien tyveltä. ES, Lappeenranta, Saimaa, Hyötiönsaari, Vehkataipaleentien rantapenger lähellä kohtaa, jossa tie jatkuu Tuosan saarelle, 27.7.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca sibirica – siperiansinivalvatin kielikukat ovat kärjestään tylpät ja yleensä viisihampaiset, mutta toisinaan hampaita voi olla vähemmänkin. Kussakin kukassa on viisi hedettä. Niiden siniset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo sinertävine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. ES, Mikkeli, Kenkäveronniemi, Kenkävero, Ukonveden Savilahden rantaniitty rantakahvilan kaakkoispuolella, 23.7.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca sibirica – siperiansinivalvatin mykeröperä on ohut, useimmiten noin 5-20 mm pitkä, ja siinä on yleensä kapean kolmiomaisia, noin 1,5-2,5 mm pitkiä, esilehtimäisiä suomuja, jotka yltävät mykerön tyvelle saakka. Mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena tai neljänä sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä varsinaista kukintoa. Ulommat kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset, noin 3-6 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 10-12 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2 mm leveät. Kaikki kehtosuomut ovat enemmän tai vähemmän vihreän ja sinipunaisen kirjavat sekä kaljut. ES, Mikkeli, Kenkäveronniemi, Kenkävero, Ukonveden Savilahden rantaniitty rantakahvilan kaakkoispuolella, 23.7.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca sibirica – siperiansinivalvatin kehtosuomut ovat toisinaan vahvastikin sinipunasävyiset. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat näkyviin. ES, Lappeenranta, Saimaa, Hyötiönsaari, Vehkataipaleentien rantapenger lähellä kohtaa, jossa tie jatkuu Tuosan saarelle, 27.7.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca sibirica – siperiansinivalvatin hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpaljoudeksi. Pähkylä on lähinnä litistyneen lieriömäinen tai sukkulamainen, harjuinen ja kypsänä kellanruskehtava. Se on tavallisesti noin 4,5-6 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 1-1,2 mm leveä. Pähkylän kokonaispituudesta noin 0,7-1 mm on vähän kapeampaa nokka- tai kaulaosaa, jonka kärjessä on valkoinen, hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen. Pappus on noin 9-12 mm pitkä ja auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. ES, Lappeenranta, Saimaa, Hyötiönsaari, Vehkataipaleentien rantapenger lähellä kohtaa, jossa tie jatkuu Tuosan saarelle, 27.7.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca sibirica – siperiansinivalvatin lehtien laidat ovat lähes ehyet tai pienesti nirhahampaiset. Toisinaan kuitenkin laidoissa voi olla myös isompia hampaita ja kapeita liuskahampaita. Lehdet ovat päältä vihreät ja tavallisesti noin 4-15 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-4 cm leveät. ES, Imatra, Niskalampi, Liippilahdentien ja Melulantien kulmauksessa oleva Liippilahti, eteläpää, rantaruohikko lähellä vesirajaa, 1.8.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca sibirica – siperiansinivalvatti on Suomessa alkuperäinen, ja siitä on havaintoja Kasviatlaksessa Ahvenanmaan, Uudenmaan ja Etelä-Karjalan eliömaakuntia lukuun ottamatta kaikista muista eliömaakunnista. Se on valtaosaltaan hyvin paikoittainen ja harvinainen. Runsaimmat esiintymäkeskittymät ovat Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Perä-Pohjanmaan ja Kittilän Lapin eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä järvien, jokien ja purojen rannat sekä niiden rantaniityt, rantapensaikot ja metsänreunat sekä jossain määrin myös tienvarret ja pientareet. ES, Imatra, Niskalampi, Liippilahdentien ja Melulantien kulmauksessa oleva Liippilahti, eteläpää, rantaruohikko lähellä vesirajaa, 1.8.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 