- Lactuca tatarica (L.) C. A. Mey. – tataarisinivalvatti
- Lactuca L. – (aito)salaatit
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Tataarisinivalvatti, Lactuca tatarica, on monivuotinen, maitiaisnesteinen, pysty ja yleensä noin 40-100 cm korkea ruoho. Juurakko on maarönsyllinen ja rönsyjen avulla kasvustoja muodostava. Varsi on yläosastaan haarova, liereähkö, kalju ja vihreäsävyinen tai punertava.
Lehdet ovat varrella kierteisesti. Lehtilapa on varren ala- ja keskiosassa suikea sekä suippo- ja pariliuskainen. Latvaosassa se on tasasoukan suikea ja ehyen liuskaton. Tyvellä ja tyviosassa olevien ja kukintavaiheessa usein jo lakastuneiden lehtien tyvi kapenee tasaisesti noin 1-3 cm pitkäksi ruodiksi. Muut lehdet ovat ruodittomat, ja niiden tyvi on hieman sepivä. Liuskaisten lehtien kärkiosa on pitkä ja suippo. Liuskojen lisäksi laidoissa on jossain määrin hampaita ja matalaa nirhaisuutta. Latvaosan liuskattomat lehdet ovat laidoiltaan lähes tai aivan ehyet. Lehdet ovat molemmin puolin vihreät tai sinertävänvihreät ja kaljut sekä tavallisesti noin 4-23 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa liuskatkin huomioiden noin 0,3-5 cm leveät.
Kukintokokonaisuus on varren latvassa kerrannaisen huiskilomaisesti niin, että se on usein lopulta noin 15-30 cm pitkä. Varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on tavallisesti noin 5-15 mm pitkä, ja siinä on yleensä kapean kolmiomaisia tai kapeanpuikeita, noin 1,5-2 mm pitkiä ja tyveltään enintään 1 mm leveitä, esilehtimäisiä suomuja, jotka yltävät mykerön tyvelle saakka. Perän tyvellä on em. suomujen kaltainen tukilehti, joka on noin 2-4 mm pitkä ja tyveltään enintään 1 mm leveä. Kukintohaarat ja mykeröperät tukilehtineen ja suomuineen ovat kaljut. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä neljänä tai viitenä sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Ulommat kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset, noin 2-8 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 10-12 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3 mm leveät. Kaikki kehtosuomut ovat vihreä- tai punavoittoiset ja kaljut.
Kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 25 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisana aikana. Mykerössä on noin 15-25 kaksineuvoista, vaalean sinertävää tai sinipunertavaa ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähinnä kapean vastapuikea, kärjestään tylppä ja 5-hampainen. Kieli on yleensä noin 12-15 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 5-6 mm pitkä. Verhiö on noin 8-10 mm pitkä ja muuntunut valkoisiksi hapsihaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden siniset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo sinertävine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat näkyviin. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on lähinnä litistyneen lieriömäinen tai sukkulamainen ja harjuinen. Kypsänä sen väri vaihtelee kellanruskehtavasta lähes mustaan. Pituutta sillä on tavallisesti noin 4,5-6,5 mm ja leveyttä leveämmältä sivulta noin 1-1,2 mm. Pähkylän kokonaispituudesta noin 1,5-3 mm on kapeaa nokka- tai kaulaosaa, jonka kärjessä on valkoinen, hapsihaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen. Pappus on noin 10-13 mm pitkä ja auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
Tataarisinivalvatti on Suomessa osittain vakiintunut uustulokas, josta on Kasviatlaksessa yksittäisiä havaintoja Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Hämeen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä ratapihat, satamat, teollisuusalueet ja viljavarastot sekä hiekkaiset merenrannat. Laji on päätynyt merenrannalle ensin Hangossa ja sitten Paraisilla, Nauvon luonnontilaisella Fårön saarella. Se on alkuperäinen itäisessä Euroopassa, mutta kasvaa tulokkaana kaikkialla Itämeren ympärillä. Voi vain arvailla, onko se kulkeutunut meren ympäröimälle Fårölle tuulten, merivirtojen tai lintujen matkassa vai saarelle rantautuneiden veneilijöiden kengissä tai vaatteissa. Rantahiekassa rönsyävä juuristo voi esteettä ja nopeastikin levitä muodostaen laajempiakin kasvustoja. Aika näyttää, tuleeko tataarisinivalvatista haitallinen ja torjuntaa edellyttävä vieraslaji. Toisaalta itsekseen ja ilman ihmisen apua levittäytyvät lajit ovat myös osa luonnon kiertokulkua. Muissa Pohjoismaissa tataarisinivalvatti kasvaa tulokkaana Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Tataarisinivalvatin lähilaji on Suomessa alkuperäisenä kasvava siperiansinivalvatti, L. sibirica. Se on yleispiirteiltään muuten samanlainen, mutta varren ala- ja keskiosan lehdet ovat laidoiltaan useimmiten lähes ehyet tai pienesti nirhahampaiset. Joskus niissä voi kuitenkin esiintyä myös liuskahampaita. Lisäksi kukinto on selvästi lyhyempi huiskilo. Toinen Suomessa alkuperäisenä kasvava sinikukkainen laji on pohjansinivalvatti, L. alpina. Senkin lehdet ovat pariliuskaiset, mutta kärkiliuska on kookas ja teräväkulmaisen kolmiomainen. Kukintokokonaisuus on varren latvassa kapeana, lähes terttumaisena huiskilona. Lisäksi varren yläosa ja kukinto kehtosuomuineen ovat pitkävartisen nystykarvaiset. Suomessa on käytetty koristekasvina isosinivalvatin alalajia, uralinisosinivalvattia, L. macrophylla subsp. uralensis, jota myös tarhasinivalvatiksi kutsutaan. Se on karkaillut luontoon asutuksen lähialueilla eteläisessä Suomessa ja paikoin pohjoisempanakin. Uralinisosinivalvatin kukinto on laaja huiskilo. Lehdissä on kookas, herttamaisen kolmiomainen kärkiliuska, ja sivuliuskat puuttuvat tai niitä on yleensä vain yksi pari.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle tataarisinivalvatin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Lactuca tatarica – tataarisinivalvatin varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on yleensä noin 5-15 mm pitkä. V, Naantali, satama, Satamatien pohjoispuolella kulkeva viljavaraston käytöstä pois jäänyt raide viljavarastorakennusten kohdalla, satamaan vievän siltakuljettimen alla, 12.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca tatarica – tataarisinivalvatin kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 25 mm leveä. Mykerössä on noin 15-25 kaksineuvoista, vaalean sinertävää tai sinipunertavaa kielikukkaa. V, Naantali, satama, Satamatien pohjoispuolella kulkeva viljavaraston käytöstä pois jäänyt raide viljavarastorakennusten kohdalla, satamaan vievän siltakuljettimen alla, 12.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca tatarica – tataarisinivalvatin kielikukkien kieli on lähinnä kapean vastapuikea, kärjestään tylppä ja viisihampainen. Kieli on yleensä noin 12-15 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 5-6 mm pitkä. EH, Lahti, ratapiha-alue entisen tavara-aseman länsipuolella, rata-alueen pohjoislaita, päättyvä raidepari tasoylikäytävän kohdalla, 19.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca tatarica – tataarisinivalvatin kielikukassa on viisi hedettä. Niiden siniset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo sinertävine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. V, Naantali, satama, Satamatien pohjoispuolella kulkeva viljavaraston käytöstä pois jäänyt raide viljavarastorakennusten kohdalla, satamaan vievän siltakuljettimen alla, 12.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca tatarica – tataarisinivalvatin mykerön ulommat kehtosuomut ovat lähinnä kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset, noin 2-8 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 10-12 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3 mm leveät. V, Naantali, satama, Satamatien pohjoispuolella kulkeva viljavaraston käytöstä pois jäänyt raide viljavarastorakennusten kohdalla, satamaan vievän siltakuljettimen alla, 12.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lactuca tatarica – tataarisinivalvatin lehdet ovat molemmin puolin aika samansävyisen vihreät tai sinertävänvihreät ja kaljut. V, Naantali, satama, Satamatien pohjoispuolella kulkeva viljavaraston käytöstä pois jäänyt raide viljavarastorakennusten kohdalla, satamaan vievän siltakuljettimen alla, 12.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 