- Lapsana communis L. – linnunkaali
- Lapsana L. – linnunkaalit
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Linnunkaali, Lapsana communis, on yksivuotinen tai ylitalvinen, niukahkosti maitiaisnesteinen, pysty ja yksi- tai monivartinen, haarova ruoho, joka on tavallisesti noin 30-100 cm korkea. Pääjuuri on pysty ja runsaasti sivujuurinen. Varsi on useimmiten vihreä, yleensä tylppäsärmäinen ja vaihtelevasti nystykarvainen.
Tyvilehdet ja varren alaosan lehdet ovat pitkäruotiset. Tyvilehdet ovat kukintavaiheessa yleensä jo lakastuneet. Varsilehdet ovat kierteisesti. Ruoti lyhenee latvaa kohti, ja ylimmät lehdet ovat ruodittomat. Ruoti on useimmiten noin 0,5-8 cm pitkä, nystykarvainen ja lavan alapuolelta siipipalteinen. Varren tyvi- ja keskiosan lehtilavoissa on iso kärkiliuska, joka on yleensä puikea, kiila-, tylppä- tai herttatyvinen ja vaihtelevasti mutka- tai nirhalaitainen. Sen alapuolella on tavallisesti muutamia enemmän tai vähemmän epäsymmetrisiä sivuliuskoja. Varren ylä- ja latvaosan lyhytruotiset ja ruodittomat lehdet ovat liuskattomat, puikeat, kapeanpuikeat ja ylimpänä suikeat. Laidat ovat mutkaiset, nirhaiset tai suikeissa lehdissä lähes ehyet. Kaikkien lehtien lapa on vihreä tai vaaleanvihreä, päältä vaihtelevasti lyhytkarvainen ja alta erityisesti suonia ja reunaa myöten karvainen. Se on yleensä noin 2-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-6 cm leveä.
Kukintokokonaisuus on varren ja haarojen latvassa kerrannaisen huiskilomaisesti. Päähaarat ovat lehtihankaiset. Varsinaiset kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat peränsä kärjessä yksittäin. Mykeröperä on kalju tai vaihtelevasti nystykarvainen ja useimmiten noin 5-30 mm pitkä. Sen tyvellä on rihmamaisen kapea, noin 2-5 mm pitkä tukilehti. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät kahtena erilaisena vyöhykkeenä eli kehtona varsinaista kukintoa. Ulommat kehtosuomut ovat puikeat, vihreät ja vain noin 0,5-1 mm pitkät sekä noin 0,5-0,8 mm leveät. Sisemmät kehtosuomut ovat lähinnä suikeat, vihreät, hedelmävaiheessa kovat ja köliselkäiset sekä noin 6-7 mm pitkät ja noin 1,5-2 mm leveät. Ne ovat kaljut tai köliselästään nystykarvaiset.
Kukintomykerö on avoimuusasteestakin riippuen tavallisesti noin 10-15 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisimpana aikana. Täysin kehittyneessä mykerössä on kahdessa kerroksessa yleensä noin 17-22 kaksineuvoista, keltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa. Joissakin kasvioppaissa sanotaan kielikukkia olevan vain 8-12, mikä vastaa jotakuinkin juuri avautuneen nupun vaillinaista, ulointa kukkakerrosta. Kukan kieli on lähes tasasoukka tai kapean vastapuikea, kärjestään tylppä ja 5-hampainen sekä täysikasvuisena yleensä noin 6-8 mm pitkä ja noin 1-2 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt tyviosa on noin 1,5-2 mm pitkä. Kukista puuttuu verhiö kokonaan. Heteitä on 5. Niiden tummankeltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Tumma vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun. Pähkylät kehittyvät kehtosuomumaljoissa, joissa ne ovat tiiviisti rinnakkain. Pähkylä on kärjestä liereä, alempaa litteähkö, kalju ja aluksi vihreä sekä myöhemmin vaaleamman tai tummemman ruskea. Se on tavallisesti noin 4-7 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 1 mm leveä. Sen kärjestä puuttuvat kokonaan leviämistä helpottavat pappushaivenet. Normaali kukinta-aika on kesäkuun loppupuolelta syyskuulle.
Linnunkaali on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Laji on tavattu kaikista eliömaakunnista, mutta yleinen se on etelästä päin vain Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntiin saakka sekä harvinaistuu linjan pohjoispuolella. Kasviatlaksessa on Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakunnista alkaen pohjoiseen päin vain yksittäisiä uustulokashavaintoja. Kasvupaikkoina ovat lähinnä viljellyt ja kesannolla olevat pellot, kaikenlaiset pientareet ja tienvarret, pihat, puutarhat, nurmet, joutomaat sekä pensaikot ja asutuksen lähimetsiköt laiteineen. Muissa Pohjoismaissa linnunkaali kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä satunnaistulokkaana Islannissa.
Linnunkaali on maailmanlaajuisesti sukunsa ainoa laji. Se on omintakeinen jäsen myös sikurikasvien alaheimossa. Selvimmin muista poikkeava ominaisuus on kukkien verhiöttömyys, joka ilmenee hedelmävaiheessa, kun pähkylöiden kärjessä ei ole ollenkaan verhiöstä muodostuvia pappushaivenia. Kun tuuli avittaa muiden sikurikasvien pähkylöitä lentoon uusille kasvupaikoille, linnunkaalin avoimen kehtosuomumaljan pähkylät voivat tuulen sekä eläinten ja ihmisten jalkojen aiheuttaman heilahduksen voimasta pompata enintään metrin parin päähän. Pohjaltaan riittävän avoimilla kasvupaikoilla lähelle variseva, jopa tuhansien pähkylöiden tulva synnyttää usein hyvin tiheitä ja laaja-alaisiakin kasvustoja. Nimensä mukaisesti linnunkaalin pähkylät kelpaavat linnuille ravinnoksi, ja ne ehkä jonkin verran myös levittävät sitä kauemmaksi. Nuoren kasvin lehdet soveltuvat myös ihmiselle villivihannekseksi salaatin tavoin.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle linnunkaalin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Lapsana communis – linnunkaali on Suomessa muinaistulokas, jota on tavattu kaikista eliömaakunnista, mutta yleinen se on etelästä päin vain Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntiin saakka sekä harvinaistuu linjan pohjoispuolella. Pohjoisimmassa Suomessa on vain yksittäisiä uustulokashavaintoja. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, laaja peltoaukea, kesantopellon laita Hämeen Härkätien (tie 2855) varressa, 31.8.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lapsana communis – linnunkaalin kukintokokonaisuus on varren ja haarojen latvassa kerrannaisen huiskilomaisesti. Päähaarat ovat lehtihankaiset. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, laaja peltoaukea, kesantopellon laita Hämeen Härkätien (tie 2855) varressa, 31.8.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lapsana communis – linnunkaalin täysin kehittyneessä kukintomykeröissä on kahdessa kerroksessa yleensä noin 17-22 kaksineuvoista kielikukkaa (kuvan vasemmassa mykerössä kielikukkia on 21 ja oikeassa 22). Mykeröissä pyörivät ainakin pistiäiset, erilaiset kärpäset ja kovakuoriaiset hoitaen samalla kukkien pölytystä. Mykeröt ovat avoinna vain päivän valoisimpana aikana. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, laaja peltoaukea, kesantopellon laita Hämeen Härkätien (tie 2855) varressa, 31.8.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lapsana communis – linnunkaalin mykerökukkien kieli on lähes tasasoukka tai kapean vastapuikea, kärjestään tylppä ja viisihampainen sekä täysikasvuisena yleensä noin 6-8 mm pitkä ja noin 1-2 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja ulospäin näkymätön tyviosa on noin 1,5-2 mm pitkä. Kukissa on viisi hedettä. Niiden tummankeltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emi on yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. Tumma vartalo luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, laaja peltoaukea, kesantopellon laita Hämeen Härkätien (tie 2855) varressa, 31.8.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lapsana communis – linnunkaalin mykeröstön kukinta-aika on pitkä. Kukintohaarojen huiskiloissa on jopa kymmeniä mykeröitä. Samaan aikaan, kun uusia mykeröitä edelleen avautuu, osa on jo täysin hedelmävaiheessa. Kuvan hedelmistöissä on 17-22 pähkylää, mikä merkitsee, että suunnilleen kaikki kukat hedelmöityvät. Näin täydellinen tulos on tuskin mahdollista ilman itsepölytyksen hyönteispölytystä täydentävää vaikutusta. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, laaja peltoaukea, kesantopellon laita Hämeen Härkätien (tie 2855) varressa, 31.8.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lapsana communis – linnunkaali poikkeaa sikurikasvien alaheimon muiden sukujen linjasta siinä, että sen kukista puuttuvat verhiöt. Näin ollen pähkylöiden kärjistä puuttuvat myös leviämistä helpottavat pappushaivenet. Pähkylät kehittyvät kehtosuomumaljoissa, joissa ne ovat tiiviisti rinnakkain. Pähkylä on kärjestä liereä, alempaa litteähkö, kalju ja tavallisesti noin 4-7 mm pitkä sekä leveämmältä sivultaan noin 1 mm leveä. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, laaja peltoaukea, kesantopellon laita Hämeen Härkätien (tie 2855) varressa, 31.8.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lapsana communis – linnunkaalin varren tyvi- ja keskiosan lehtilavoissa on iso kärkiliuska, joka on yleensä puikea, kiila-, tylppä- tai herttatyvinen ja vaihtelevasti mutka- tai nirhalaitainen. Sen alapuolella on tavallisesti muutamia enemmän tai vähemmän epäsymmetrisiä sivuliuskoja. Tyvi- ja varsilehtien lapa on yleensä noin 2-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-6 cm leveä. U, Helsinki, Myllypuro, Kolsintien ja Sarsantien välisen kävelytien varsi, 24.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lapsana communis – linnunkaalin varren ylä- ja latvaosan lyhytruotiset ja ruodittomat lehdet ovat liuskattomat, puikeat, kapeanpuikeat ja ylimpänä suikeat. Laidat ovat mutkaiset, nirhaiset tai suikeissa lehdissä lähes ehyet. Kaikkien lehtien lapa on vihreä tai vaaleanvihreä ja päältä vaihtelevasti lyhytkarvainen. U, Helsinki, Myllypuro, Kolsintien ja Sarsantien välisen kävelytien varsi, 24.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lapsana communis – linnunkaalin lehdet ovat alta erityisesti suonia ja reunaa myöten karvaiset. Varsi on yleensä tylppäsärmäinen ja vaihtelevasti nystykarvainen. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, laaja peltoaukea, kesantopellon laita Hämeen Härkätien (tie 2855) varressa, 31.8.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lapsana communis – linnunkaalin kasvupaikkoina ovat lähinnä viljellyt ja kesannolla olevat pellot, kaikenlaiset pientareet ja tienvarret, pihat, puutarhat, nurmet, joutomaat sekä pensaikot ja asutuksen lähimetsiköt laiteineen. Yksivuotisena lajina se hyötyy maanpinnan muokkauksista, sillä sulkeutuneessa kasvupohjassa pähkylät eivät pääse itämään. Suuri pähkylätuotanto varisee ilman pappushaivenia emokasvien välittömään läheisyyteen. Näin voi syntyä hyvin tiheitä ja laajoja kasvustoja, jotka kykenevät torjumaan monivuotisten lajien valtausyrityksiä. Kesannolle jääneellä pellollakin linnunkaali pystyy joitakin vuosia säilyttämään paikallisen valta-asemansa. Kuvan massaesiintymän ylivaltaa nakertaa jo monivuotinen peltovalvatti, Sonchus arvensis. EH, Hämeenlinna, Ojoinen, Paroinen, Pikku-Parolantien varsi, tien ja pääradan kulmauksessa oleva entinen peltoalue, nykyinen joutomaaniitty, 2.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 