- Lepidium ruderale L. – pihakrassi
- Lepidium L. – (suomu)krassit
- Brassicaceae – ristikukkaiskasvit
Pihakrassi, Lepidium ruderale, on yksivuotinen, usein ylitalvinen ja voimakashajuinen ruoho, joka on pysty tai jo tyveltä alkaen joka suuntaan haaroin levittäytyvä. Se on tavallisesti noin 10-30 cm korkea. Pääjuuri on pysty tai vino, haaraton tai haarova ja vaalea. Yksilöiden haaromistapa vaihtelee osin iänkin myötä. Nuoret yksilöt ovat usein vähähaaraisempia haarojen sijoittuessa enemmän latvaosaan. Kasvukauden edetessä varsien alaosaan kasvaa runsaasti pitkiä haaroja, jotka siirottavat joka suuntaan ja haarovat toistamiseen sekavan näköisesti. Alemmat päähaarat voivat olla kasviyksilön korkeuttakin pitempiä. Varsi on liereähkö tai hyvin matalasärmäinen, vihreä tai kellanvihreä ja kalju tai vaihtelevasti hyvin lyhytkarvainen.
Aluslehdet ja alimmat varsilehdet ovat ruodilliset ja tavallisesti 1-2 kertaa kapean pariliuskaiset. Ruoti on useimmiten noin 0,5-2,5 cm pitkä. Lehtilapa on yleensä noin 1,5-5 cm pitkä ja liuskoineen leveimmältä kohtaa noin 0,5-1,5 cm leveä. Aluslehdet ja alemmat varsilehdet kuihtuvat ja karisevat kukintakauden jatkuessa. Varsilehdet ovat kierteisesti. Alempia lukuun ottamatta ne ovat ruodittomat, lähes tai aivan tasasoukat ja pyöreä- tai suippopäiset. Ne ovat yleensä ehytlaitaiset tai laidoissa on muutama hammas. Pituutta niillä on tavallisesti noin 1-5 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 0,1-0,5 cm. Kaikki lehdet ovat vihreät tai harmaanvihreät ja kaljut tai erittäin lyhytkarvaiset.
Kukinto on varren haarojen kärjessä terttumaisesti. Terttu pitenee kukinnan edetessä jopa 7-12 cm pitkäksi. Samaan aikaan, kun tertun kärki kukkii, alemmat osat ovat jo hedelmävaiheessa. Lyhyt, kukkiva kärkiosa on hyvin tiheä ja noin 5 mm leveä. Kukat ovat tukilehdettömät. Kukkaperä on tavallisesti noin 1-2 mm pitkä. Verholehtiä on 4. Ne ovat kapeanpuikeat tai suikeahkot, kuperat, kalvolaitaiset ja yleensä lyhytkarvaiset sekä vihertävät, vaaleat tai kärjestään sinipunaiset. Pituutta niillä on noin 0,7-1 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 0,3-0,4 mm. Kukka ei varsinaisesti avaudu, vaan pysyy supussa ja on noin 1 mm leveä. Terälehdet puuttuvat tai niitä on ristikkäisesti 4. Niiden läsnäoloa tai puuttumista ei huomaa, koska terälehdet ovat lähes rihmamaiset ja verholehtiä lyhyemmät. Ne jäävät kokonaan verholehtien taakse piiloon.
Heteitä on 2 tai harvemmin 4. Palhot ovat valkoiset ja ponnet vaaleankeltaiset. Sikiäin on kehänpäällinen, 2-lokeroinen ja lähinnä pyöreä sekä litteähkö. Sen kärjessä on alle 0,1 mm pitkä vartalo. Luotti on pyöreän nappimainen, hieman vartaloa leveämpi ja kellertävä. Hedelmävaiheinen terttu on harsuhko – tiheähkö ja noin 10-12 mm leveä. Hedelmäperä on siirottava, kauttaaltaan hyvin pieninystyinen ja yleensä noin 2,5-4 mm pitkä. Hedelmä on pitkulainen ja litteä litu, joka on leveimmillään keskikohdasta tyveen päin. Se on vihreä, lopulta kellertävä ja kypsänä tavallisesti noin 2-2,8 mm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 1,8-2 mm leveä. Litu on kaljuhko ja lähes siipipalteeton. Sen kärjessä on pieni lovi, jossa on kuivuneen emin vartalon ja luotin muodostama ota, joka on enintään 0,1 mm pitkä ja lovea lyhyempi. Välikalvo erottaa lidun kahteen osaan, joista molemmissa on 1 siemen. Siemenet ovat soikeahkot, vaaleanruskeat, nystermäpintaiset ja leveyttään litteämmät sekä noin 1,5 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.
Pihakrassi on Suomessa muinaistulokas, eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Muinaistulokkaana sen esiintymisalue yltää etelästä päin Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntiin saakka. Laji on valtakunnallisessa mitassa harvinaistunut. Nykyhavaintojen perusteella se on runsain pääkaupunkiseudulla. Tuoreempia, valtaosin yksittäisiä uustulokastietoja on pohjoisimpana Oulun Pohjanmaan eliömaakunnasta. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pihat, puistot, kadunlaiteet, torit, kivetyt alueet, kentät, joutomaat ja harvoin rautatiet. Muissa Pohjoismaissa pihakrassi kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Pihakrassi on nimensä mukaisesti tiiviisti ihmisen seuralainen ja sidoksissa erityisesti vanhempaan asutukseen, josta sille löytyy helpommin sopivia kasvupintoja. Siemeniä kehittyy tertuista valtavasti ja ne saavat alkunsa ilmeisesti pääosin itsepölytyksen kautta. Lähes huomaamattomat kukat eivät edes varsinaisesti avaudu ja terälehdetkin ovat surkastuneet näkymättömiksi tai kokonaan pois. Silti sikiäin lähes heti työntyy esiin verholehtien keskeltä ja alkaa kehittyä liduksi.
(Suomu)krassien suku on tunnistamisen kannalta hankala, koska siitä on Suomessakin tavattu useita hyvin samankaltaisia lajeja, joiden määritys ei ilman lähempää tarkastelua onnistu. Pihakrassin läheisin ja selvästi yleisempi laji on pohjoisamerikkalainen uustulokas ratakrassi, L. densiflorum. Se muistuttaa paljon pihakrassia, mutta kukintohaarat yleensä nousevat kynttilänjalkamaisesti varren yläosasta, ja varren alaosa on haaraton. Lidut ovat pyöreän vastapuikeita ja leveimmillään keskikohdasta hieman kärkeen päin. Kärkiosa on myös selvästi siipipalteinen. Lisäksi laji on lähes hajuton. Suomessa on tavattu hyvin harvinaisena ja ilmeisesti vakiintumattomana satunnaistulokkaana rikkakrassia, L. neglectum. Se muistuttaa suuresti ratakrassia, jonka alalajina sitä aikaisemmin pidettiinkin. Lähtöpaikkanakin on sama manner. Litutertut ovat ratakrassia harsumpia, ja litu on täysin pyöreä eli keskikohdalta levein. Myös rikkakrassi on lähes hajuton. Pihakrassia muistuttaa myös hyvin harvinainen tulokas, virginiankrassi, L. virginicum, joka ilmaisee lähtösijansa jo nimessään. Sen valkoiset terälehdet ovat kuitenkin verholehtiä pitemmät ja lidut pyöreät.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle pihakrassin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Lepidium ruderale – pihakrassi on yksivuotinen, usein ylitalvinen ja voimakashajuinen ruoho, joka on yleensä pystyhkö ja tavallisesti noin 10-30 cm korkea. U, Helsinki, Kruununhaka, Pohjoisranta-kadun laiteet Pohjoissataman Tervasaaren venelaiturin ja huoltorakennuksen lähettyvillä, 22.6.2025. Ellei toisin mainita, kuvat ovat tältä samalta kasvualueelta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lepidium ruderale – pihakrassi haaroo aluksi vain yläosastaan. Tällöin se muistuttaa valtakunnallisesti selvästi yleisempää pohjoisamerikkalaista tulokasta, ratakrassia, L. densiflorum. Haaromistapa ja -kulma kuitenkin poikkeavat. Ratakrassilla yläosaan sijoittuvat haarat nousevat kynttilänjalkamaisesti kaareutuen. 22.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lepidium ruderale – pihakrassiin alkaa nopeasti kehittyä pitkiä, toistuvasti haarautuvia ja laajasti harottavia haaroja myös tyviosaan niin, että yksilöt ovat pituuttaan leveämpiä. 22.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lepidium ruderale – pihakrassissa on parhaimmillaan lopulta suuri ja osin ristikkäinen joukko joka suuntaan siirottavia, monihaaraisia päähaaroja, jotka tekevät yksilöistä tiheitä ja sekavan näköisiä. 22.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lepidium ruderale – pihakrassin kukinto on varren haarojen kärjessä terttumaisesti. Terttu pitenee kukinnan edetessä jopa 7-12 cm pitkäksi. Samaan aikaan, kun tertun kärki kukkii, alemmat osat ovat jo täysin hedelmävaiheessa. 22.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lepidium ruderale – pihakrassin ensimmäisessä kuvassa oleva hedelmävaiheinen terttu on harsuhko tai vähän tiheämpi ja noin 10-12 mm leveä. Hedelmäperä on siirottava, kauttaaltaan hyvin pieninystyinen ja yleensä noin 2,5-4 mm pitkä. 22.6.2025. Toisessa kuvassa olevan ratakrassin, L. densiflorum, hedelmävaiheinen kukintoterttu on tieteellisen nimensä mukaisesti hyvin tiheä. Lisäksi pihakrassin lidun kärki on lähes siipipalteeton, kun taas ratakrassin lidun kärjessä on selvästi erottuva siipipalle. Ratakrassin kuva: EH, Hämeenlinna, Keinusaari, ratapihan laita Pikkujärventien päässä, 21.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lepidium ruderale – pihakrassin aluslehdet ja alimmat varsilehdet ovat ruodilliset ja tavallisesti yhdestä kahteen kertaa kapean pariliuskaiset. Ruoti on useimmiten noin 0,5-2,5 cm pitkä. Lehtilapa on yleensä noin 1,5-5 cm pitkä ja liuskoineen leveimmältä kohtaa noin 0,5-1,5 cm leveä. Lajin pääjuuri on pysty tai vino, haaraton tai haarova ja vaalea (yksi juuri näkyy kuvan oikeassa reunassa). 22.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lepidium ruderale – pihakrassin ylemmät varsilehdet ja haarojen lehdet ovat ruodittomat, lähes tai aivan tasasoukat ja pyöreä- tai suippopäiset. Ne ovat yleensä ehytlaitaiset tai laidoissa on muutama hammas. Pituutta niillä on tavallisesti noin 1-5 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 0,1-0,5 cm. Kaikki lehdet ovat vihreät tai harmaanvihreät ja kaljut tai erittäin lyhytkarvaiset. 22.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lepidium ruderale – pihakrassin kasvupaikat ovat yleensä vanhan asutuksen piirissä. Se suosii useimmiten hyvin karuja juurensijoja lähinnä pihoilla, puistoissa, kadunlaiteilla, toreilla, kivetyillä alueilla, kentillä, joutomailla ja harvoin ratakrassin suosimilla rautateillä. 22.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lepidium ruderale – pihakrassin rehevän rehottavalle kasvustolle riittää hyvin halkeama asvaltissa tai kivetyksen rako. Laji on Suomessa muinaistulokas, jonka esiintymisalue yltää etelästä päin Satakunnan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntiin saakka. Laji on valtakunnallisessa mitassa harvinaistunut. Nykyhavaintojen perusteella se on runsain pääkaupunkiseudulla. Tuoreempia, valtaosin yksittäisiä uustulokastietoja on pohjoisimpana Oulun Pohjanmaan eliömaakunnasta. 22.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 