- Lonicera caerulea L. – sinikuusama
- Lonicera L. – (tuoksu)kuusamat
- Caprifoliaceae – kuusamakasvit
Sinikuusama, Lonicera caerulea, on tavallisesti noin 1-2 m korkea, pysty-, jäykkä- ja harittavahaarainen pensas, jonka varret ja haarat ovat täyteiset. Vanhat varret ja päähaarat ovat harmaan- tai punertavanruskeat ja liuskoina hilseilevät. Muut haarat, oksat ja edellisen vuoden vuosikasvaimet ovat punaruskeat ja kaljut tai vuosikasvainten osalta kaljuuntuvat. Haarat ja vuosikasvaimet ovat varsissa ja oksissa vastakkain. Vuosikasvaimet ovat aluksi kellanvihreät mutta tummenevat punaruskeiksi marjojen kypsymiseen mennessä. Ne ovat yleensä siirottavakarvaiset ja harvoin kaljut. Pitkähkön karvoituksen lisäksi versoissa voi olla samaan aikaan myös lyhyttä, tiheää karvoitusta. Tälle sinikuusamatyypille on annettu oma nimikin, idänsinikuusama, jonka mm. Euro+Med Plantbase (levinneisyyskartta artikkelin tekstiosuuden lopussa) ja Catalogue of Life tulkitsevat erilliseksi alalajiksi, subsp. pallasii. Suomen luonnonvarainen sinikuusamakanta kuuluu tähän tyyppiin, jota ei Suomessa kuitenkaan käsitellä lajitasosta erillisenä taksonina.
Uusien vuosiversojen silmut ovat tiiviin sukkulamaiset tai kapean munamaiset, teräväksi kärjeksi suippenevat, monisuomuiset ja punaruskeat sekä lyhytkarvaiset tai kaljut ja noin 4-5 mm pitkät. Lehdet ovat ruodilliset, korvakkeettomat ja vuosikasvaimissa vastakkain. Lehtiruoti on yleensä noin 3-6 mm pitkä ja useimmiten tiheähkösti siirottavakarvainen. Lehtilapa on sulkasuoninen, ehyt ja lähinnä soikea sekä pyöreä- tai lyhyen suippokärkinen ja pyöreä- tai leveän kiilatyvinen. Lehtilaita on ehyt, litteä ja tiheähkösti lyhyehkökarvainen. Lapa on yläpuolelta vihreä, myöhemmin sinivihreä ja alapuolelta harmaan- tai sinertävänvihreä. Yläpinta on usein aluksi lyhytkarvainen ja myöhemmin kaljuuntuva. Alapinnan karvoitus on yläpuolta tiheämpää ja etenkin suonissa pysyvämpää. Joskus lehdet voivat olla myös kaljut. Lehtilapa on tavallisesti noin 3-6 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-3 cm leveä.
Kukat ovat kaksineuvoiset. Ne ovat vuosikasvainten lehtihangoissa pareittain ja suuntautuneet alaspäin vuosikasvainten ja niiden lehtien alapuolelle. Kukkien yhteinen kukintoperä on siirottavasti pitkä- ja lyhytkarvainen sekä lyhyen nystykarvainen ja yleensä noin 3-8 mm pitkä. Kukkaparin tyvellä on 2 vastakkaista, rihmamaisen kapeaa esilehteä, jotka ovat kokoonsa nähden pitkäkarvaiset ja noin 2-4 mm pitkät. Kukkaparilla on yksi täysin yhteenkasvettunut kukkapohjus, joka on pitkänpyöreä, vihreä, kalju ja noin 3-3,5 mm pitkä sekä noin 2-2,5 mm leveä. Yhteisen kukkapohjuksen kärjessä on rinnakkain molemmille kukille oma, kaulusmainen ja pienihampainen verhiö, joka on noin 0,3-0,4 mm pitkä.
Teriö on yhdislehtinen, kapean kellomainen, valkoinen tai kellanvalkoinen ja kärjestään 5-liuskainen. Se on ulko- ja sisäpinnaltaan karvainen, tavallisesti noin 13-15 mm pitkä ja kärjestään noin 10-12 mm leveä. Torven osuus pituudesta on noin 6-8 mm. Sen ulkosivun tyvellä on mesiäispullistuma. Kärkiliuskat ovat pyöreä- tai suippopäiset, noin 5-7 mm pitkät ja noin 2-3 mm leveät. Teriön torveen kiinnittyneitä heteitä on 5, ja ne ovat noin 12-15 mm pitkät yltäen teriöliuskojen kärjen tuntumaan tai hieman yli. Palhot ovat valkoiset ja kaljut. Ponnet ovat lähes tasasoukat, keltaiset, ja niiden osuus heteiden pituudesta on noin 1,5-2 mm. Kukkaparin sikiäimet ovat kehänalaiset ja yhteisen kukkapohjuksen sisäiset. Molempien sikiäimien kärjessä on yksi emi, jonka vartalo on valkoinen, kalju ja noin 16-20 mm pitkä. Luotti on nuppimainen, kellanvihreä ja halkaisijaltaan noin 1 mm.
Hedelmä on kahden kukan yhtyneestä kukkapohjuksesta paisuva tuplamarja, joka on pitkulainen, aluksi vihreä, kypsänä sininen ja vahapeitteinen sekä tavallisesti noin 13-16 mm pitkä ja noin 7-8 mm leveä. Marjat ovat myrkylliset, ja ne sijaitsevat vuosikasvainten ja lehtien alapuolella. Siemenet ovat pitkänpyöreät, hieman litteät, punaruskeat ja noin 2,5-3 mm pitkät sekä leveämmältä sivultaan noin 2 mm leveät. Normaali kukinta-aika on toukokuun loppupuolelta kesäkuulle.
Sinikuusama on Suomessa alkuperäinen ja luontaisena hyvin harvinainen. Varmuudella se esiintyy luonnonvaraisena alkuperäiskasvina Koillismaan eliömaakunnassa, jossa sillä on ainakin 46 kasvupaikkaa, joista pääosa on Kuusamossa, Oulanka- ja Kitkajokien alajuoksulla. Lajilla on pitkään tunnettu joenrantakasvupaikka myös Perä-Pohjanmaan eliömaakunnassa, Kemijärvellä. Kasvupaikka on nykyisissä levinneisyyskartoissa tulkittu alkuperäiseksi. Sinikuusama on lisäksi suosittu koristepensas, josta on karkulaishavaintoja Ahvenanmaata ja Lapin eliömaakuntia lukuun ottamatta kaikista muista eliömaakunnista. Luontaisina kasvupaikkoina ovat lähinnä jokivarsien rantapensaikot ja luhtarannat, kuivahkot rantatörmät ja kuusivaltaiset, tulvavaikutteiset rantametsät. Karkulaiskasvupaikkoina ovat mm. metsänreunat, niittyjen laiteet, asutuksen lähimetsät ja joutomaat. Laji on rauhoitettu. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Luokitukseen ovat vaikuttaneet lähinnä pieni populaatiokoko ja jatkuva taantuminen. Uhkatekijöinä ovat avoimien alueiden sulkeutuminen ja vesirakentaminen. Sinikuusama kasvaa muissa Pohjoismaissa karkulaisena ja ehkä osittain alkuperäisenäkin Ruotsissa, karkulaisena Norjassa ja satunnaisena Islannissa.
Sinikuusaman pölytys onnistuu parhaiten pistiäisiltä, joiden imukärsä yltää teriön torvessa olevaan mesiäiseen. Marjat ovat karvaanmakuisia ja myrkyllisiä sisältämänsä saponiinin vuoksi. Linnut kuitenkin voivat syödä marjoja vaivatta ja samalla levittävät lajia uusille kasvupaikoille. Kuten edellä on jo todettu, laji voidaan jakaa myös alalajeihin. Suomessa alkuperäisen ja jossain määrin myös koristekasvina käytetyn idänsinikuusaman lisäksi koristekasvina käytetään yleisemmin nimialalajia, alppisinikuusamaa, subsp. caerulea. Todennäköisesti suurin osa viljelykarkulaisista edustaakin tätä tyyppiä. Alalajit eroavat toisistaan lähinnä karvaisuustuntomerkkien perusteella. Tällaista alalajijakoa ei Suomessa pidetä perusteltuna, koska lajin karvaisuus- ym. tuntomerkeissä on suurta vaihtelevuutta koko sinikuusaman esiintymisalueella. Lajilla on monimuotoisuutta muutenkin, myös marjojen maussa ja terveellisyydessä. Pohjoismaihin ja myös Suomeen on tuotu viljelyyn kaksikin marjasinikuusamarotua, venäläinen hunajamarja, var. kamtschatica ja japanilainen haskap, var. edulis. Marjasinikuusamaa pidetään mm. korkean antioksidanttipitoisuutensa vuoksi ns. supermarjana, joka myös maistuu hyvältä muistuttaen maultaan mustikkaa, vadelmaa ja mustaherukkaa. Kaukaiset viljelykasvit menestyvät Pohjoismaissa hyvin ja tulevat vääjäämättä myös villiytymään ainakin viljelysten lähitienoille.
Maailmanlaajuisesti suvun lajeja on Catalogue of Lifen (2026) mukaan noin 170, minkä lisäksi on toistakymmentä risteymäpohjaista taksonia. Euroopassa luonnonvaraisia lajeja on Euro+Med Plantbasen (2026) mukaan noin 25, joista valtaosa on hyvin pienialaisia. Lisäksi on suurehko joukko muualta tuotuja lajeja, jotka ovat karanneet istutuksista myös luontoon. Suomessa kasvaa sinikuusaman lisäksi vain yksi luontainen kuusamalaji, lehtokuusama, L. xylosteum. Sen luontainen esiintymisalue yltää etelästä päin Kainuun, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntiin saakka. Lehtokuusaman teriö on selvästi kaksihuulinen ylähuulen ollessa pysty ja matalasti neliliuskainen sekä alahuulen jyrkästi alaspäin suuntautunut ja liuskaton. Kukkaparin kukkapohjukset ovat vain tyveltään yhdiskasvuiset. Marjat ovat lähes pallomaiset, tyveltään yhdiskasvuiset ja kiiltävän punaiset.
Suomessa käytetään myös muualta tuotuja kuusamalajeja koristekasveina, ja muutamat niistä ovat jossain määrin villiytyneet myös luontoon. Tällaisia ovat ainakin rusokuusama, L. tatarica, kehtokuusama, L. involucrata, tuoksuköynnöskuusama, L. caprifolium ja ruotsinköynnöskuusama, L. periclymenum. Rusokuusaman teriö on punainen tai vaaleanpunainen, ja sen liuskat siirottavat lähes säteittäisesti sivulle päin. Marja on punainen tai kellanpunainen. Kehtokuusaman kukkaparin tyvellä olevat tuki- ja esilehdet ovat kehtomaisen kookkaat, leveät ja noin 10-20 mm pitkät. Teriö on 10-20 mm pitkä, keltainen, torvimainen ja vain kärjestään liuskainen. Marja on musta. Tuoksuköynnöskuusama ja ruotsinköynnöskuusama ovat nimensä mukaisesti köynnöskasveja. Niiden kukinto ei ole lehtihankainen, vaan se on monikukkaisena ryhmittynyt verson kärkeen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle sinikuusaman esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Lonicera caerulea – sinikuusama on tavallisesti noin 1-2 m korkea pensas, joka on huippuharvinainen luonnonkasvi mutta yleinen ja kautta Suomen menestyvä koristekasvi. Se myös leviää helposti istutuksista asutuksen lähiympäristöön. EH, Janakkala, Harviala, Harvialantien (tie 290) ja Harvialan kartanoon vievän tien kulmauksessa olevan metsäsaarekkeen laita, jossa useita villiytyneitä pensaita, 24.5.2013. Koko kuvasarja on samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusama on jäykkä- ja harittavahaarainen. Sen kukinnot ovat suuntautuneet alaspäin vuosikasvainten ja niiden lehtien alapuolelle toisin kuin suuressa osassa Suomea yleisellä sukulaisella, lehtokuusamalla, L. xylosteum. 24.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusaman haarat ja vuosikasvaimet ovat varsissa ja oksissa vastakkain. Aikaisemmissa vuosikasvaimissa olevista silmuista puhkeavat uudet, vehreät vuosikasvainversot. 30.5.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusaman vuosikasvaimet ovat aluksi kellanvihreät mutta tummenevat punaruskeiksi marjojen kypsymiseen mennessä. Ne ovat yleensä siirottavakarvaiset ja harvoin kaljut. Lehdet ovat vuosikasvaimissa vastakkain. 24.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusaman kukat ovat vuosikasvainten lehtihangoissa pareittain. Teriö on yhdislehtinen, kapean kellomainen, valkoinen tai kellanvalkoinen ja kärjestään viisiliuskainen. Se on ulko- ja sisäpinnaltaan karvainen ja tavallisesti noin 13-15 mm pitkä. Torven osuus pituudesta on noin 6-8 mm. Lehtokuusamalla teriö on selvästi kaksihuulinen ylähuulen ollessa pysty ja matalasti neliliuskainen sekä alahuulen jyrkästi alaspäin suuntautunut ja liuskaton. 24.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusaman teriö on kärjestään noin 10-12 mm leveä. Kärkiliuskat ovat pyöreä- tai suippopäiset, noin 5-7 mm pitkät ja noin 2-3 mm leveät. Teriön torveen kiinnittyneitä heteitä on viisi, ja ne ovat noin 12-15 mm pitkät yltäen teriöliuskojen kärjen tuntumaan tai hieman yli. 24.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusaman heteiden palhot ovat valkoiset ja kaljut. Ponnet ovat lähes tasasoukat, keltaiset, ja niiden osuus heteiden pituudesta on noin 1,5-2 mm. Emejä on yksi, ja sen vartalo on valkoinen, kalju ja noin 16-20 mm pitkä. Luotti on nuppimainen, kellanvihreä ja halkaisijaltaan noin 1 mm. Emin vartalo luotteineen yltää usein reilusti teriön ulkopuolelle. 30.5.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusaman kukkarakenne on erikoinen. Kahdella rinnakkaisella teriöllä on täysin yhteenkasvettunut kukkapohjus, jonka päässä on kaksi erillistä, kaulusmaista, pienihampaista ja vain noin 0,3-0,4 mm pitkää verhiötä. Kukkapohjus on pitkänpyöreä, vihreä, kalju ja noin 3-3,5 mm pitkä sekä noin 2-2,5 mm leveä. Sen tyvellä on kaksi vastakkaista, rihmamaisen kapeaa esilehteä, jotka ovat kokoonsa nähden pitkäkarvaiset ja noin 2-4 mm pitkät. Kukkien yhteinen kukintoperä on karvainen ja yleensä noin 3-8 mm pitkä. Teriön torven ulkosivun tyvellä on mesiäispullistuma, joka houkuttelee muurahaisia tunkeutumaan suoraan torven läpi mesivarkaisiin. 30.5.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusaman kukkapohjuksesta kehittyvät marjat sijoittuvat kukkien tavoin vuosikasvainten tiiviin lehtikaton alapuolelle. 27.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusaman kahden kukan yhtyneestä kukkapohjuksesta paisuva tuplamarja on pitkulainen, aluksi vihreä, kypsänä sininen ja vahapeitteinen. Marjomisvaiheessa lehtihangoissa ovat jo hyvin valmiinnäköiset seuraavan kevään silmut, jotka ovat tiiviin sukkulamaiset tai kapean munamaiset, teräväksi kärjeksi suippenevat, monisuomuiset ja punaruskeat sekä lyhytkarvaiset tai kaljut ja noin 4-5 mm pitkät. 27.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusaman marja on tavallisesti noin 13-16 mm pitkä ja noin 7-8 mm leveä. Se on myrkyllinen sisältäen mm. saponiinia. Linnut kuitenkin voivat syödä marjoja vaivatta ja samalla levittävät lajia uusille kasvupaikoille. Suomessakin viljellään nykyään aasialaisia sinikuusamia, joiden marjat ovat myrkyttömät ja makeat. Suomessa alkuperäinen ja jossain määrin myös koristekasvina käytetty kuusamatyyppi on nimetty idänsinikuusamaksi, jolle on annettu alalajinimeksi subsp. pallasii. Sillä on vuosikasvaimissa pitkähkön karvoituksen lisäksi myös lyhyttä, tiheää karvoitusta. Tällä perusteella kuvan yksilökin olisi idänsinikuusamaa. Alalajijako on kuitenkin kyseenalaistettu, koska lajin karvaisuus- ym. tuntomerkeissä on suurta vaihtelevuutta koko sinikuusaman esiintymisalueella. 27.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusaman lehtilapa on ehyt, lähinnä soikea ja pyöreä- tai lyhyen suippokärkinen sekä pyöreä- tai leveän kiilatyvinen. Lapa on yläpuolelta aluksi aika heleänvihreä ja lyhytkarvainen sekä myöhemmin kaljuuntuva. Se on tavallisesti noin 3-6 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-3 cm leveä. Lehtiruoti on yleensä noin 3-6 mm pitkä ja useimmiten tiheähkösti siirottavakarvainen. 30.5.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusaman lehtilapa on marjomisvaiheessa yleensä jo tummunut yläpinnaltaan sinivihreäksi. 27.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Lonicera caerulea – sinikuusama on Suomessa alkuperäinen ja luontaisena hyvin harvinainen. Varmuudella se esiintyy luonnonvaraisena alkuperäiskasvina Koillismaan eliömaakunnassa, jossa sillä on ainakin 46 kasvupaikkaa, joista pääosa on Kuusamossa, Oulanka- ja Kitkajokien alajuoksulla. Lajilla on pitkään tunnettu joenrantakasvupaikka myös Perä-Pohjanmaan Kemijärvellä. Laji on lisäksi suosittu koristepensas, josta on karkulaishavaintoja Ahvenanmaata ja Lapin eliömaakuntia lukuun ottamatta kaikista muista eliömaakunnista. Luontaisina kasvupaikkoina ovat lähinnä jokivarsien rantapensaikot ja luhtarannat, kuivahkot rantatörmät ja kuusivaltaiset, tulvavaikutteiset rantametsät. Karkulaiskasvupaikkoina ovat mm. metsänreunat, niittyjen laiteet, asutuksen lähimetsät ja joutomaat. Laji on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN), ja se on rauhoitettu. 30.5.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 