• Lonicera tatarica L. – rusokuusama
• Lonicera L. – (tuoksu)kuusamat
• Caprifoliaceae – kuusamakasvit

Rusokuusama, Lonicera tatarica, on tavallisesti noin 1-3 m korkea, harittavahaarainen ja usein tuuhea pensas, jonka varret, päähaarat ja oksat ovat harmaat tai ruskehtavanharmaat, kaljut ja ontot. Vanhat varret ja haarat ovat syväuurteiset. Vuosikasvaimet ovat oksissa yksittäin tai vastakkain. Ne ovat kaljut ja aluksi vihreät, mutta tummuvat punaruskeiksi marjomisvaiheeseen mennessä.

Uusien vuosiversojen silmut ovat suipoksi kärjeksi kapenevat, monisuomuiset, vaaleahkon punaruskeat ja kaljuhkot. Suomut ovat puikeat tai leveänpuikeat ja noin 1-3 mm pitkät. Lehdet ovat ruodilliset, korvakkeettomat ja vuosikasvaimissa vastakkain. Lehtiruoti on kalju ja noin 2-7 mm pitkä. Lehtilapa on sulkasuoninen, ehyt ja lähinnä soikean tai puikean pitkulainen sekä suippo- tai tylpähkökärkinen ja pyöreähkö-, tylppä- tai matalan herttatyvinen. Lehtilaita on ehyt ja litteä tai hieman alaspäin kiertynyt sekä kalju tai niukkakarvainen. Lapa on yläpuolelta vihreä tai tummanvihreä ja alapuolelta vaalean- tai sinertävänvihreä sekä molemmin puolin kalju tai alapuolen suonista niukkakarvainen. Se on tavallisesti noin 3-6,5 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3,5 cm leveä.

Kukat ovat kaksineuvoiset. Ne ovat vuosikasvainten lehtihangoissa pareittain. Niiden yhteinen kukintoperä on kalju ja yleensä noin 10-20 mm pitkä. Kukkaparin tyvellä on 2 vastakkaista, rihmamaisen kapeaa tukilehteä, jotka ovat noin 3-6 mm pitkät. Lisäksi tyvellä on 4 puikeaa tai soikeahkoa esilehteä, jotka ovat tyveltäänkin erilliset, noin 1-1,8 mm pitkät ja enintään noin 1 mm leveät. Tuki- ja esilehdet ovat vihreät ja kaljut. Kukkaparin kukkapohjukset ovat pitkänpyöreät, vihreät, kaljut ja noin 2,5-3 mm pitkät sekä noin 1,2-1,5 mm leveät. Ne ovat tyveltään enintään hieman yhdiskasvuiset. Kukkapohjuksen kärjessä on lähes huomaamaton verhiö, joka on noin 0,5-1 mm pitkä ja päästään 5-hampainen.

Teriö on yhdislehtinen, punainen, vaaleanpunainen tai harvoin valkoinen ja kalju. Se on nuppuvaiheessa nuijamainen ja ennen liuskojen avautumista yleensä noin 15-20 mm pitkä. Torven osuus pituudesta on noin 5-8 mm, ja sen tyvellä on mesiäispullistuma. Teriönliuskat avautuvat siirottaen yläviistoon tai vaakatasoon saakka, jolloin teriö on läpimitaltaan tavallisesti noin 20-30 mm. Säteittäisestä vaikutelmasta huolimatta teriön on rakenteeltaan 2-huulinen. Ylähuuli on lähes tyvelle saakka 4-liuskainen, ja ylähuulen liuskojen kaltainen alahuuli on ehyen liuskaton. Kaikki teriönliuskat ovat kapeansoikeat tai kapean vastapuikeat, pyöreäpäiset, useimmiten noin 10-17 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-6 mm leveät. Alahuulen reunat ovat yleensä jossain määrin alaspäin kiertyneet. Teriön torveen kiinnittyneitä heteitä on 5, ja ne ovat noin 8-13 mm pitkät. Palhot ovat valkoiset ja kaljut. Ponnet ovat lähes tasasoukat, keltaiset, ja niiden osuus heteiden pituudesta on noin 2,5-3 mm. Sikiäin on kehänalainen ja kukkapohjuksen sisäinen. Sen kärjessä olevan emin vartalo on valkoinen, kalju ja noin 8-11 mm pitkä. Luotti on nuppimainen, keltainen ja halkaisijaltaan noin 1,5 mm.

Hedelmä on kukkapohjuksesta paisuva marja, joka on lähes pallomainen, kypsänä punainen tai kellanpunainen sekä tavallisesti noin 5-7 mm läpimitaltaan. Marjat ovat kukkien tavoin pareittain ja tyveltään hieman yhdiskasvuiset. Ne ovat myrkylliset. Siemenet ovat pyöreät tai pitkänpyöreät, kellertävät tai kellanruskeat ja läpimitaltaan noin 1-1,5 mm. Normaali kukinta-aika on toukokuun loppupuolelta kesäkuulle.

Rusokuusaman alkuperäinen esiintymisalue yltää Venäjän lounaislaidan Euroopan puoleisista osista Länsi-Aasiaan. Se on yleinen koristekasvi lähes ympäri Euroopan ja villiytynyt laajasti myös luonnonympäristöön. Suomessa se menestyy lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Laji on siellä täällä Etelä- ja Keski-Suomessa levinnyt myös asutuksen lähiluontoon. Kasviatlaksen pohjoisin tuoreempi havainto on Perä-Pohjanmaan eliömaakunnasta, Kemistä. Karkulaiskasvupaikkoina ovat lähinnä asutuksen laiteet ja lähimetsät, niittyjen, peltojen ja teiden laiteet, joutomaat ja maankäsittelyalueet. Laji kasvaa karkulaisena muissa Pohjoismaissa ainakin Norjassa.

Rusokuusaman marjat ovat muiden kuusamien tavoin ainakin jossain määrin myrkyllisiä ja ihmisravinnoksi sopimattomia. Linnut voivat syödä marjoja vaivatta ja samalla levittävät lajia uusille kasvupaikoille. Puhtaan rusokuusaman ohella koristekasveina käytetään usein myös kahta muuta samankaltaista, risteymäperäistä pensasta, joita ei ilman lähempää tarkastelua erota rusokuusamasta. Sirokuusaman, L. xbella, lehdet ovat keskimäärin pienemmät, paksummat ja karvaisemmat. Lisäksi teriö kellastuu ennen kuihtumistaan, mitä ei tapahdu puhtaalla rusokuusamalla. Perhokuusaman, L. xmuendeniensis (aikaisempi nimi L. xnotha), lehtilapa on usein pitkäsuippuisempi ja karvaisempi kuin rusokuusamalla. Sen teriön ylähuuli on pysty ja vaihtelevasti liuskainen. Myös sen teriö kellastuu ennen kuihtumistaan. Molemmista risteymäperäisistä kuusamista on myös joitakin karkulaishavaintoja. Ruso-, siro- ja perhokuusamia voidaan käsitellä myös ryhmätasolla rusokuusamaryhmänä.

Maailmanlaajuisesti suvun lajeja on Catalogue of Lifen (2026) mukaan noin 170, minkä lisäksi on toistakymmentä risteymäpohjaista taksonia. Euroopassa luonnonvaraisia lajeja on Euro+Med Plantbasen (2026) mukaan noin 25, joista valtaosa on hyvin pienialaisia. Lisäksi on suurehko joukko muualta tuotuja lajeja, jotka ovat karanneet istutuksista myös luontoon. Suomessa kasvaa kaksi luontaista kuusamalajia, lehtokuusama, L. xylosteum ja sinikuusama, L. caerulea.  Lehtokuusaman luontainen esiintymisalue yltää etelästä päin Kainuun, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntiin saakka. Sen teriö on selvästi kaksihuulinen ylähuulen ollessa pysty ja matalasti neliliuskainen sekä alahuulen jyrkästi alaspäin suuntautunut ja liuskaton. Marjat ovat kiiltävän punaiset. Sinikuusama on rauhoitettu ja hyvin harvinainen Koillismaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Se on lisäksi suosittu koristepensas, josta on karkulaishavaintoja Ahvenanmaata ja pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta kaikista muista eliömaakunnista. Sinikuusaman teriö on kapean kellomainen ja valkoinen tai kellanvalkoinen. Kukkaparilla on yksi täysin yhteenkasvettunut kukkapohjus. Marja on pitkulainen, kypsänä sininen ja vahapeitteinen sekä tavallisesti noin 13-16 mm pitkä.

Suomessa käytetään rusokuusaman ja sen läheisten risteymien ohella myös muita muualta tuotuja kuusamalajeja koristekasveina, ja muutamat niistä ovat jossain määrin villiytyneet myös luontoon. Tällaisia ovat ainakin kehtokuusama, L. involucrata, tuoksuköynnöskuusama, L. caprifolium ja ruotsinköynnöskuusama, L. periclymenum. Kehtokuusaman kukkaparin tyvellä olevat tuki- ja esilehdet ovat kehtomaisen kookkaat, leveät ja noin 10-20 mm pitkät. Teriö on 10-20 mm pitkä, keltainen, torvimainen ja vain kärjestään liuskainen. Marja on musta. Tuoksuköynnöskuusama ja ruotsinköynnöskuusama ovat nimensä mukaisesti köynnöskasveja. Niiden kukinto ei ole lehtihankainen, vaan se on monikukkaisena ryhmittynyt verson kärkeen.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle rusokuusaman esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Lonicera tatarica – rusokuusama on tavallisesti noin 1-3 m korkea, harittavahaarainen ja usein tuuhea pensas, joka on alun perin tuotu Suomeen koristekasviksi. Lintujen levittämänä se voi villiytyä asutuksen ja muun ihmistoiminnan lähialueille. Valoisalla ja avoimella kasvupaikalla pensaasta voi tulla näyttävän kookas sekä monivartinen ja -haarainen. EH, Hattula, Nihattula, Kalvolantien (maantie 130) varsi noin Armijärven eteläpään tasalla, peltoaukean laide, tieojasta nousevan penkereen päällys, 10.6.2023. Ellei toisin mainita, kuvat ovat tältä samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lonicera tatarica – rusokuusaman alkuperäinen esiintymisalue yltää Venäjän lounaislaidan Euroopan puoleisista osista Länsi-Aasiaan. Ei ole ihme, että siitä on tullut lähes ympäri Euroopan yleisehkö koristekasvi, joka on villiytynyt laajasti myös luonnonympäristöön. Suomessa se menestyy lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Siellä täällä Etelä- ja Keski-Suomessa se on päässyt myös villiytymään. Kasviatlaksen pohjoisin tuoreempi havainto on Perä-Pohjanmaan eliömaakunnasta, Kemistä. 10.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lonicera tatarica – rusokuusaman pensaat ovat parhaimmillaan tiheät ja runsaskukkaiset. Normaali kukinta-aika on toukokuun loppupuolelta kesäkuulle. Villiytymien kasvupaikkoina ovat lähinnä asutuksen laiteet ja lähimetsät, niittyjen, peltojen ja teiden laiteet, joutomaat ja maankäsittelyalueet. 10.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lonicera tatarica – rusokuusaman kukat ovat kaksineuvoiset. Ne ovat vuosikasvainten lehtihangoissa pareittain. Niiden yhteinen kukintoperä on kalju ja yleensä noin 10-20 mm pitkä. Vuosikasvaimet ovat kaljut ja aluksi vihreät. U, Helsinki, Myllypuro, Kolsintien ja Sarsantien välisen metsikön ja pienen niittylaikun raja Myllärintien itäpuolella, 31.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lonicera tatarica – rusokuusaman teriö on yhdislehtinen, punainen, vaaleanpunainen tai harvoin valkoinen ja kalju.Se on ennen liuskojen avautumista yleensä noin 15-20 mm pitkä. Torven osuus pituudesta on noin 5-8 mm, ja sen tyvellä on mesiäispullistuma. Kukkaparin juurella on kaksi vastakkaista, rihmamaisen kapeaa tukilehteä, jotka ovat noin 3-6 mm pitkät. Lisäksi tyvellä on neljä puikeaa tai soikeahkoa esilehteä, jotka ovat noin 1-1,8 mm pitkät ja enintään noin 1 mm leveät. Kukkaparin kukkapohjukset ovat pitkänpyöreät, kaljut, noin 2,5-3 mm pitkät ja noin 1,2-1,5 mm leveät. Ne ovat tyveltään enintään hieman yhdiskasvuiset. Kukkapohjuksen kärjessä on lähes huomaamaton verhiö, joka on noin 0,5-1 mm pitkä ja päästään viisihampainen. 10.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lonicera tatarica – rusokuusaman teriönliuskat avautuvat siirottaen yläviistoon tai vaakatasoon saakka, jolloin teriö on läpimitaltaan tavallisesti noin 20-30 mm. 10.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lonicera tatarica – rusokuusaman teriön torveen kiinnittyneitä heteitä on viisi, ja ne ovat noin 8-13 mm pitkät. Palhot ovat valkoiset ja kaljut. Ponnet ovat lähes tasasoukat, keltaiset, ja niiden osuus heteiden pituudesta on noin 2,5-3 mm. Emin vartalo on valkoinen, kalju ja noin 8-11 mm pitkä. Luotti on nuppimainen, keltainen ja halkaisijaltaan noin 1,5 mm. 10.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lonicera tatarica – rusokuusama on koristeellinen myös marjojen kypsyessä. Vuosikasvaimet tummuvat punaruskeiksi marjomisvaiheeseen mennessä. 26.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lonicera tatarica – rusokuusaman hedelmä on kukkapohjuksesta paisuva marja, joka on lähes pallomainen, kypsänä punainen tai kellanpunainen sekä tavallisesti noin 5-7 mm läpimitaltaan. Marjat ovat kukkien tavoin pareittain ja tyveltään hieman yhdiskasvuiset. Ne ovat jossain määrin myrkylliset ja sen vuoksi ihmisravinnoksi kelpaamattomat. Linnuille marjat maistuvat, ja niiden mukana siemenet voivat levitä lähialueille. 26.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lonicera tatarica – rusokuusaman lehdet ovat ruodilliset ja vuosikasvaimissa vastakkain. Lehtiruoti on noin 2-7 mm pitkä. Lehtilapa on ehyt ja lähinnä soikean tai puikean pitkulainen sekä suippo- tai tylpähkökärkinen ja pyöreähkö-, tylppä- tai matalan herttatyvinen. Se on tavallisesti noin 3-6,5 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3,5 cm leveä. U, Helsinki, Myllypuro, Kolsintien ja Sarsantien välisen metsikön ja pienen niittylaikun raja Myllärintien itäpuolella, 31.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.

Lonicera tatarica – rusokuusaman lehti on sulkasuoninen ja alapuolelta vaalean- tai sinertävänvihreä sekä kalju tai suonista niukkakarvainen. Lehtilaita on litteä tai hieman alaspäin kiertynyt. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto