- Lycopus europaeus L. – (luhta)rantayrtti
- Lycopus L. – rantayrtit
- Lamiaceae – huulikukkaiskasvit
(Luhta)rantayrtti, Lycopus europaeus, on monivuotinen, pysty tai tyveltä koheneva ja tuoksuton sekä tavallisesti noin 20-80 cm korkea ruoho. Juurakko on hoikka ja pitkiä sekä hentoja maarönsyjä muodostava. Varsi on lehdekäs ja usein haaraton tai toisinaan lehtihankaisesti pareittain haarova. Se on vihreä tai vaihtelevasti punaruskea ja 4-särmäinen sekä tiheämmin tai harvemmin vaalea-, lyhyt- ja kähäräkarvainen.
Lehdet ovat varrella vastakkain ja yleensä ristikkäisesti allekkain. Ne ovat ruodittomat tai lyhyehkösti ruodilliset. Lehtiruoti on yleensä enintään noin 10 mm pitkä. Lapa on suikea, kapeanpuikea tai soikeahko, suippokärkinen ja laidoiltaan isohampainen tai parihalkoinen. Alempien lehtien tyvi on usein parijakoinen ja ylempien lehtien kiilatyvinen. Lavan yläpuoli on vihreä tai hyvin aurinkoisella paikalla harvemmin enemmän tai vähemmän punaruskea. Myös alapuoli on vihreä tai yläpuolta vaaleampi. Molemmat pinnat ovat vaihtelevasti lyhytkarvaiset, minkä lisäksi alapuoli on tiheästi öljypisteinen. Lehtilapa on tavallisesti noin 3-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1-3 cm leveä.
Kukinto muodostuu allekkaisista, erillisistä, lehtihangoissa olevista ja monikukkaisista valekiehkuroista, jotka ovat tiiviitä, pallomaisia ja läpimitaltaan noin 10-15 mm. Valekiehkuraksi sanotaan vastakkaisten lehtien hangoissa sijaitsevaa, lyhytnivelvälisten, haaraisten kukintojen muodostamaa kukintoryhmää. Alimmat niistä ovat noin varren puolivälissä tai jonkin verran ylempänä. Valekiehkuran yksittäiset kukat ovat perättömiä. Uloimpien kukkien tyvellä on pieniä, vihreitä esilehtiä, jotka ovat kapeansuikeat, pitkäsuippuisen ja otamaisen teräväkärkiset sekä tavallisesti noin 4-8 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa enintään noin 1 mm leveät. Verhiö on vihreä tai toisinaan punaruskea, lyhytkarvainen ja kellomainen sekä lähes säteittäinen. Se on 13-suoninen ja yleensä noin 3-3,5 mm pitkä sekä lähes tyveen saakka 5-liuskainen. Liuskat ovat kapeahkon kolmiomaiset ja päättyvät pitkäsuippuisen otamaiseen kärkeen.
Teriö on valkoinen, yhdislehtinen, pitkätorvinen ja päästään lähes säteittäisesti 4-liuskainen sekä noin 3,5-4 mm pitkä ja hieman verhiönliuskoja pitempi. Liuskat ovat melkein samankokoiset, lyhytkarvaiset ja noin 1,5-2 mm pitkät. Ylähuuli on hieman kupera ja alahuuli punapisteinen. Sivuliuskat ovat hiukan huulia pienemmät. Teriön nielu on tiheästi pitkä- ja valkokarvainen. Huulikukkaiskasveilla on lähes aina 4 hedettä, mutta (luhta)rantakukalla niitä on vain 2. Toinen hedepari on jäänyt kehittymättä. Heteet ovat kiinnittyneet torven yläosaan ja varisevat teriön mukana. Ne ovat noin 2-2,5 mm pitkät ja yltävät teriöliuskojen kärjen tasalle. Palhot ovat valkoiset ja ponnet aluksi valkoiset, sitten punertavat ja lopulta ruskeat. Sikiäin on kehänpäällinen ja sen tyvellä on mesiäinen. Emi on 1-vartaloinen ja lyhyesti 2-luottinen. Se on valkoinen ja noin teriön mittainen tai hieman sitä pitempi. Hedelmä kehittyy verhiön sisään. Se on ristikkäisesti 4-lohkoinen, päästään pyöristyneen nelikulmainen ja noin 2 mm leveä. Lohkot ovat ulkopinnaltaan kulmikkaat ja kapenevat tyveä kohti. Ne ovat vihreät tai kellanruskeat ja noin 1,5-2 mm pitkät. Normaali kukinta-aika kestää heinäkuulta syyskuun alkupuolelle.
(Luhta)rantayrtti on Suomessa alkuperäinen laji, jonka esiintymisalue yltää etelästä päin Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntien linjalle saakka. Yleinen se on Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntiin saakka sekä harvinainen pohjoisempana. Onpa laji tavattu pari kertaa (2019 ja 2020) varsinaisen esiintymisalueensa ”yläpuoleltakin”, Perä-Pohjanmaan eliömaakuntaan kuuluvasta Kemistä. Kasvupaikkoina ovat lähinnä rannat, ojat, purot, rehevät korvet ja kosteikot. Toisinaan laji voi kasvaa matalassa vedessäkin. Muissa Pohjoismaissa (luhta)rantayrtti kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
(Luhta)rantayrtti on nimensä mukaisesti kiinteästi sidoksissa veteen. Se suosii luhtaisia, pehmeäpohjaisia ja runsaasti ravinteita sisältäviä rantoja. Se voi kasvaa näennäisesti karummillakin paikoilla, kuten rantakivillä ja halkeamissa, kunhan vain juuristo yltää vetiseen pohjaan. Lajin yksittäiset kukat ovat pienet ja vaatimattomat, mutta niiden huulikukkaiskasveille yleinen ryhmittyminen valekiehkuroiksi tekee kukinnosta hyönteisille houkuttelevamman. Lohkohedelmiä kehittyy yleensä runsaasti ja ne kelluvat hyvin mahdollistaen näin kasvin leviämisen uusille rannoille. Lähilevinnässä myös rönsyt ovat merkittävässä osassa. Yrtti-päätteisestä nimestään huolimatta lajilla ei ole ollut kovin merkittävää lääkinnällistä käyttöä. Lähinnä sillä on koettu olevan rauhoittava vaikutus, minkä lisäksi yrttivalmisteilla on tasapainotettu kilpirauhasen toimintaa ja tyrehdytetty verenvuotoa. Lisäksi rantayrtistä on rauta(II)sulfaatin eli rautavihtrillin kanssa keitetty mustaa väriä, jolla on värjätty villaa, pellavaa ja silkkiä.
(Luhta)rantayrtti on sukunsa ainoa laji Suomessa ja edellä mainituissa Pohjoismaissa. Eniten se muistuttaa lähisukunsa edustajia minttuja ja erityisesti rantaminttua, Mentha arvensis. Merkittävimpinä eroina mintut ovat aromaattisen tuoksuvia ja niiden lehdet ovat pienihampaisemmat sekä kukat lähinnä sinipunaiset. Lähemmässä tarkastelussa voi vielä huomata, että mintuilla on 4 hedettä.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle (luhta)rantayrtin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 