- Melampyrum cristatum L. – tähkämaitikka
- Melampyrum L. – maitikat
- Orobanchaceae – näivekasvit (aikaisemmin Scrophulariaceae – naamakukkaiskasvit)
Tähkämaitikka, Melampyrum cristatum, on yksivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 15-40 cm korkea ruoho ja puoliloinen. Pääjuuri on kasvin kokoon nähden pieni. Sivujuuriin kasvaa toisten kasvien loisimiseen soveltuvia imunystyröitä. Varsi on haaraton tai usein yläosastaan haarova, alempaa liereä ja ylempää tylpän 4-särmäinen sekä vastakkaisilta sivuiltaan lyhytkarvainen ja vihreäsävyinen tai ruskehtava.
Lehdet ovat ruodittomat ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Lapa on tasasoukan suikea pitkäsuippuisen teräväkärkinen ja kiilatyvinen sekä ehytlaitainen. Se on vihreä tai punaruskehtava, laidoilta, yläpinnalta ja alapuolen keskisuonesta hyvin lyhytkarvainen sekä tavallisesti noin 2-7 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,2-1,0 cm leveä. Varren alimmat lehdet ovat ylempiä pienemmät.
Kaikki kukat ovat tiheänä ja tähkämäisenä kukintona varren ja haarojen latvassa. Kukinto on useimmiten noin 1,5-4 cm pitkä ja kukkineen noin 2,5 cm leveä sekä 4-särmäinen. Kukat ovat särmien kohdalla pystyjonoina osoittaen neljään suuntaan. Kukinnon tukilehdet ovat kourut ja poikkeavat selvästi varsilehdistä. Tukilehtien tyviosa on leveä, ja sen laidat nousevat lähes vastakkain kukan ympärille puolipyöreäksi, noin 5-7 mm korkeaksi kaulukseksi, jonka laita on tiheästi kapean terävähampainen. Tukilehtien tyviosa on koko kukinnon mitalta tai ainakin sen yläosassa punainen tai toisinaan kellanvihreä. Alimmissa tukilehdissä on varsilehtien värinen ja kokoinen mutta kouru, alaspäin kaartuva kärkiosa, joka lyhenee nopeasti ylemmissä tukilehdissä kadoten pian kokonaan. Tieteellinen lajinimi, cristatum, joka tarkoittaa harjamaista, viittaa juuri tukilehtien ominaisuuksiin. Kukat ovat perättömät. Verhiö on kellomainen, suonia myöten lyhytkarvainen ja 4-liuskainen sekä tavallisesti noin 5-8 mm pitkä. Liuskat ovat kapean kolmiomaiset, ja niiden osuus verhiön pituudesta on noin 1,5-4 mm. Ylemmät liuskat ovat alempia pitemmät. Verhiö jää täysin näkymättömiin tukilehden laitojen sisään.
Teriö on yhdislehtinen, pitkä- ja käyrätorvinen, päästään 2-huulinen sekä suonia myöten nukkakarvainen ja tavallisesti noin 12-16 mm pitkä. Se on punainen ja huulistaan osittain keltainen tai kokonaan kalpeankeltainen. Yksilöt, joiden teriö on kalpeankeltainen ja tukilehtien tyviosa kellanvihreä, ovat saaneet muotonimen f. alutaceum. Ylähuuli on kapeahuippuisen huppumainen, reunastaan tiiviisti ylöspäin kääntynyt ja karvainen sekä noin 2,5-3 mm pitkä ja tyveltään noin 2-2,5 mm leveä. Alahuuli on lähes suora tai hieman ylöspäin kaartuva, matalasti 3-liuskainen, noin 3,5-4 mm pitkä ja noin pituutensa levyinen. Liuskojen osuus pituudesta on noin 1 mm. Alahuulen keskellä on kaksi nielua kohti suuntautunutta palleharjannetta. Nielu on umpinainen.
Heteitä on 4, ja niiden karvaiset ponnet ovat yhdiskasvuiset. Palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Ponnet jäävät täysin ylähuulen sisään. Emiö on 2-lehtinen, kehänpäällinen ja 1-vartaloinen. Vartalo ja sen kärjessä oleva nuppimainen luotti jäävät heteiden tavoin ylähuulen ja muutenkin sulkeutuneen teriön sisään. Hedelmä on palkomainen, teräväksi kärjeksi suippeneva ja hieman karvainen kota, joka on kypsänä ruskea, yleensä noin 8-10 mm pitkä ja noin 4-5,5 mm leveä. Kota avautuu yhtä sivusaumaa myöten. Siemeniä on yleensä 4, ja ne ovat kapean pitkulaiset, vaaleanruskehtavat, sileät ja noin 4,5-5 mm pitkät sekä enintään noin 2 mm leveät. Niiden tyviosa on pehmeää ja vaaleaa solukkoa. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
Tähkämaitikka on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on harvinainen ja yhä harvinaistuva laji Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kedot, kuivahkot lehtoniityt, lehdesniityt, kalliopengermät ja pientareet. Lajia voidaan pitää kalkinsuosijana. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Luokitukseen ovat vaikuttaneet lähinnä suppea esiintymisalue ja taantuminen. Uhkatekijöinä ovat avoimien alueiden sulkeutuminen ja rakentaminen. Muissa Pohjoismaissa tähkämaitikka kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Tähkämaitikka joutuu kedoilla ja lehtoniityillä kilpailemaan monen muun näyttävän lajin kanssa hyönteisten huomiosta. Kukkien lisäksi tukilehtien tyviosan värikkyys lisää huomattavasti tähkämäisen kukinnon näkyvyyttä hyönteisten ja myös ihmisten silmin. Teriöltään sulkeutuneen ahtaita ja pitkätorvisia kukkia kykenevät pölyttämään parhaiten voimakkaat ja pitkän imukärsän omaavat kimalaiset. Koska heteet ja emit jäävät kokonaan tiiviin teriön sisään, itsepölytys todennäköisesti täydentää ristipölytystä ja näin varmistaa yksivuotiselle lajille elintärkeää siementuotantoa. Tähkämaitikalla on verson kokoon nähden vaatimaton pääjuuri, mutta sen sivujuurien ravintovalttina ovat imunystyrät, joiden avulla se hankkii lisäravintoa muista kasveista. Laji on sopeutunut muiden maitikoiden tavoin muurahaislevintään. Sen pitkulaisissa siemenissä on rasvainen ja öljypitoinen tyvilisäke, elaiosomi, joka houkuttaa muurahaisia. Ne tavoittelevat siemeniä ravinnokseen ja kuljettelevat niitä mukanaan samalla laajentaen tähkämaitikan kasvualuetta.
Tähkämaitikan lisäksi Suomessa esiintyy toinen samankaltainen laji, peltomaitikka, M. arvense, joka on rauhoitettu ja erittäin uhanalainen muinaistulokas. Sen tähkämäinen kukinto on usein 5-10 cm pitkä ja lieriömäinen, eli kukat suuntautuvat joka taholle. Suomessa kasvaa myös kolme alkuperäistä lajia, lehtomaitikka, M. nemorosum, kangasmaitikka, M. pratense ja metsämaitikka, M. sylvaticum. Kaikkien niiden kukinto on toispuolinen ja harsumpi. Lehtomaitikan kukinnon kärkiosan tukilehdet ovat useimmiten eriasteisen sinipunaiset. Kangas- ja metsämaitikan latvakukinnon tukilehdet ovat yleensä vihreät.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle tähkämaitikan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Melampyrum cristatum – tähkämaitikka on yksivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 15-40 cm korkea ruoho. Varsi on haaraton tai usein yläosastaan haarova. A, Lemland, eteläpää, Björkö, Herröskatanin luonnonsuojelualue, keskiosan kallioketoalue, 10.7.2017. Koko kuvasarja on samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum cristatum – tähkämaitikka on muiden maitikoiden tavoin puoliloinen. Se ei kykene pienellä juuristollaan itsenäisesti hankkimaan tarpeeksi ravintoa kasvamiseen, kukkimiseen ja yksivuotiselle kasville olennaiseen siementen tuotantoon. Hennot sivujuuret kasvaessaan törmäävät toisten kasvien juuriin. Tällöin sivujuuri kasvattaa imunystyrän, joka tarttuu vieraan kasvin juureen. Nystyrään virtaavat entsyymit sulattavat loisittavan juuren puhki, ja imujuuri alkaa vetää lisäravinteita toisesta juuristosta. 10.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum cristatum – tähkämaitikan kaikki kukat ovat tiheänä ja tähkämäisenä kukintona varren ja haarojen latvassa. Kukinto on useimmiten noin 1,5-4 cm pitkä ja kukkineen noin 2,5 cm leveä sekä nelisärmäinen. Kukat ovat särmien kohdalla pystyjonoina osoittaen neljään suuntaan. 10.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum cristatum – tähkämaitikan teriö on yhdislehtinen, pitkä- ja käyrätorvinen, päästään kaksihuulinen sekä tavallisesti noin 12-16 mm pitkä. Se on punainen ja huulistaan osittain keltainen tai kokonaan kalpeankeltainen. 10.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum cristatum – tähkämaitikan teriön ylähuuli on kapeahuippuisen huppumainen, reunastaan tiiviisti ylöspäin kääntynyt ja karvainen sekä noin 2,5-3 mm pitkä ja tyveltään noin 2-2,5 mm leveä. Alahuuli on lähes suora tai hieman ylöspäin kaartuva, matalasti kolmiliuskainen, noin 3,5-4 mm pitkä ja noin pituutensa levyinen. Liuskojen osuus pituudesta on noin 1 mm. Alahuulen keskellä on kaksi nielua kohti suuntautunutta palleharjannetta. Nielu on umpinainen. Neljä hedettä ja yksivartaloinen emi jäävät täysin ylähuulen sisään. 10.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum cristatum – tähkämaitikan varret ovat vihreäsävyiset tai ruskehtavat. Lehdet ovat varrella vastakkain ja ristikkäisesti allekkain. Alimmat lehdet ovat ylempiä pienemmät. 10.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum cristatum – tähkämaitikan varsi on ylempää tylpän nelisärmäinen ja vastakkaisilta sivuiltaan lyhytkarvainen. Lehdet ovat ruodittomat, tasasoukan suikeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja kiilatyviset sekä ehytlaitaiset. Ne ovat vihreät tai punaruskehtavat, tavallisesti noin 2-7 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,2-1,0 cm leveät. 10.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum cristatum – tähkämaitikka on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on harvinainen ja yhä harvinaistuva laji Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). 10.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum cristatum – tähkämaitikan kasvupaikkoina ovat lähinnä kedot, kuivahkot lehtoniityt, lehdesniityt, kalliopengermät ja pientareet. Lajia voidaan pitää kalkinsuosijana. 10.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 