- Melampyrum nemorosum L. – lehtomaitikka
- Melampyrum L. – maitikat
- Orobanchaceae – näivekasvit (aikaisemmin Scrophulariaceae – naamakukkaiskasvit)
Lehtomaitikka, Melampyrum nemorosum, on yksivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 20-40 cm korkea ruoho ja puoliloinen. Pääjuuri on kasvin kokoon nähden pieni. Sivujuuriin kasvaa toisten kasvien loisimiseen soveltuvia imunystyröitä. Varsi on usein runsashaarainen, alempaa liereä ja ylempää usein tylpän 4-särmäinen sekä lyhytkarvainen ja yleensä vihreäsävyinen.
Lehdet ovat lyhytruotiset ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Ruoti on useimmiten noin 2-6 mm pitkä. Lapa on suikea tai kapeanpuikea, pitkäsuippuisen teräväkärkinen ja kiila- tai pyöreätyvinen sekä ehytlaitainen. Se on vihreä, vaihtelevasti lyhytkarvainen, tavallisesti noin 2-8 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-1,5 cm leveä.
Kukinnon alemmat kukat ovat pareittain varren ja haarojen yläosan lehtihangoissa. Ylemmät kukat ovat tiheänä, toispuolisena ja tähkämäisenä ryhmänä varren ja haarojen latvassa. Latvan kukkien tukilehdet ovat vaaleamman tai tummemman sinipunaiset ja harvoin vihreät tai väriltään valkoisehkot – kellanvalkoiset. Viimeksi mainitulle värimuodolle on annettu oma muotonimikin, f. albidum. Latvan tukilehdet ovat puikeat tai kapeanpuikeat, kärkiosaa lukuun ottamatta hampaiset tai liuskaiset ja erityisesti alapinnaltaan tiheäkarvaiset. Ne ovat yleensä noin 1-4 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-1 cm leveät. Kukkaperä on noin 1 mm pitkä. Verhiö on vihreä, kellomainen, tiheään villakarvainen ja pitkästi 4-liuskainen sekä tavallisesti noin 7-8 mm pitkä. Liuskat ovat suikean kolmiomaiset, teräväkärkiset ja hieman käyrät. Niiden osuus verhiön pituudesta on noin 3-5 mm. Ylemmät liuskat ovat hieman alempia pitemmät.
Teriö on kirkkaankeltainen tai harvemmin ainakin osittain punainen, yhdislehtinen, pitkätorvinen ja päästään 2-huulinen. Se on nukkakarvainen ja tavallisesti noin 15-20 mm pitkä. Torvi on ohut ja tyviosastaan käyrä. Ylähuuli on kapeahuippuisen huppumainen, reunastaan tiiviisti ylöspäin kääntynyt, noin 3-5 mm pitkä ja tyveltään noin 2-3 mm leveä. Alahuuli on lähes suora, matalasti 3-liuskainen, noin 5-6 mm pitkä ja noin 6-7 mm leveä. Liuskojen osuus pituudesta on noin 1-1,5 mm. Alahuulen keskellä on kaksi nielua kohti suuntautunutta palleharjannetta.
Heteitä on 4, ja niiden karvaiset ponnet ovat tyveltään yhdiskasvuiset. Keltaiset palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Ponnet jäävät kokonaan ylähuulen sisään. Emiö on 2-lehtinen, kehänpäällinen ja 1-vartaloinen. Vartalo on ainakin kärjestään valkoinen, ja siinä on nuppimainen, valkoinen luotti. Vartalo on heteiden tavoin ylähuulen suojassa, mutta sen kärki ulottuu hieman ylähuulen ulkopuolelle. Hedelmä on soikean pullea, palkomainen, litteäksi kärjeksi suippeneva ja kalju kota, joka on kypsänä ruskehtava, yleensä noin 10-12 mm pitkä ja noin pituutensa levyinen. Kota avautuu kärjestään kahta sivusaumaa myöten. Siemeniä on yleensä 4, ja ne ovat munamaiset, valkoiset tai lähes valkoiset, sileät ja noin 6 mm pitkät sekä noin 4 mm leveät. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Lehtomaitikka on Suomessa alkuperäinen laji, jonka varsinainen esiintymisalue yltää Ahvenanmaalta rannikkomaakuntia pitkin Etelä-Karjalan eliömaakuntaan ja sieltä Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntiin. Lisäksi vakiintuneita uustulokashavaintoja on etelästä päin Keski-Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. Onpa yksittäisiä havaintoja tehty Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakunnistakin. Laji on yleinen vain Ahvenanmaalla ja muualla enemmän tai vähemmän harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, tuoreet metsät, metsänreunat, niityt ja pientareet. Lähes kaikki tulokasesiintymät ovat alkujaan kylvöperäisiä. Muissa Pohjoismaissa lehtomaitikka kasvaa Ruotsissa ja Tanskassa.
Lehtomaitikka joutuu ravinteikkailla kasvupaikoillaan kilpailemaan monen muun näyttävän lajin kanssa hyönteisten huomiosta. Kukkien lisäksi latva-alueen sinipunainen värisävy lisää huomattavasti se näkyvyyttä ja näyttävyyttä – myös ihmissilmään. Teriöltään ahtaita ja pitkätorvisia kukkia kykenevät pölyttämään lähinnä vain ne kimalaislajit, joiden imukärsä on siihen riittävän pitkä. Teriöstä ulos kurottuva emin vartalo ottaa vastaa muista kukista tulevan siitepölyn ja estää samalla itsepölytystä. Yksivuotisena lajina lehtomaitikalla on vaatimaton pääjuuri, jonka sivujuurien ravintovalttina ovat imunystyrät, joiden avulla se hankkii lisäravintoa muista kasveista. Pelkkiin ruohovartisiin se ei tyydy, sillä suosituimmat loisittavat ovat metsäkuusi, Picea abies, pähkinäpensas, Corylus avellana ja metsälehmus, Tilia cordata. Kun lehtomaitikan sivujuuri törmää pintamaassa toisen kasvin sopivaan juureen, sen kärki turpoaa kiinni tarttuvaksi nystyräksi, johon erittyy loisittavan juuren pintasolukon liuottavia entsyymejä. Sen jälkeen sivujuuri pääsee käsiksi toisen kasvin ravintovirtaan ja imee mm. typpi- ja fosforiyhdisteitä.
Yksivuotisen lehtomaitikan tulevaisuus on täysin siementen leviämisen varassa. Se on sopeutunut monen muun lajin tavoin muurahaislevintään. Sen siemenet ovat muurahaistenmunien näköisiä, kokoisia ja painoisia. Lisäksi siementen pintasolukossa on tuoksuvaa öljyä, joka lisää entisestään muurahaisten halua kuljettaa niitä mukanaan. Lisäksi lehtomaitikan ylimmät lehdet erittävät sokeripitoista nestettä, jonka avulla ahertajat oppivat hakemaan siemeniä jopa avautuneista kodista. Suoraan maahan varisevien ja muurahaisten kuljettamien siementen avulla lehtomaitikka voi kasvattaa tiheitä, useiden aarienkin kokoisia, lähes puhtaita kasvustoja.
Suomessa kasvaa lehtomaitikan lisäksi kaksi muuta alkuperäistä ja koko maan kattavaa maitikkalajia, kangasmaitikka, M. pratense ja metsämaitikka, M. sylvaticum. Lisäksi Lounais-Suomeen painottuen kasvaa kaksi harvinaista tai hyvin harvinaista muinaistulokaslajia, tähkämaitikka, M. cristatum ja peltomaitikka, M. arvense. Kangas- ja metsämaitikan latvakukinnon tukilehdet ovat vihreät ja verhiöt lähes kaljut. Tähkä- ja peltomaitikan kaikki kukat ovat tiheänä, tähkämäisenä latvakukintona suuntautuen eri tahoille. Lisäksi kukat ja kukinnon tukilehdet ovat tavallisesti punaiset. Tähkämaitikalla on myös värimuoto, jonka kukat ovat kalpeankeltaiset ja tukilehdet kellanvihreät.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle lehtomaitikan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Melampyrum nemorosum – lehtomaitikan keskeinen tuntomerkki on latvalehtien sinipunaisuus. Samassakin kasvustossa voi kuitenkin havaita vaihtelua värin sävyssä ja voimakkuudessa. Ääripäätä edustavat yksilöt, joiden latvalehdetkin ovat alempien varsilehtien tavoin vihreät tai lähes vihreät. PK, Kitee, Papinniemi, Aconitum-lehto, luonnonsuojelualueen pohjoispuoli, lehdon läpi kulkevan metsätien varren harva koivikko Käärmekallion luoteispuolella, 11.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum nemorosum – lehtomaitikan kukinnon ylimmät tukilehdet ovat joskus harvoin myös valkoisehkot tai kellanvalkoiset. Tälle värimuodolle on annettu oma muotonimikin, f. albidum. PK, Tohmajärvi, Kuurna, Kuurnantien eteläpuolella olevan Kuurnan tilan lähimetsä päärakennuksen kaakkoispuolella, 10.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum nemorosum – lehtomaitikan teriön ylähuuli on kapeahuippuisen huppumainen, reunastaan tiiviisti ylöspäin kääntynyt, noin 3-5 mm pitkä ja tyveltään noin 2-3 mm leveä. Alahuuli on lähes suora, noin 5-6 mm pitkä ja noin 6-7 mm leveä. Alahuulen keskellä on kaksi nielua kohti suuntautunutta palleharjannetta. Vartalo on ylähuulen suojassa, mutta sen kärki nuppimaisine luotteineen ulottuu hieman huulen ulkopuolelle. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, niemen eteläpää, merenrantaniitty, 7.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum nemorosum – lehtomaitikan tyveen saakka haljennut teriö paljastaa muuten ylähuulen hupun suojassa olevat heteet, joita on neljä. Niiden karvaiset ponnet ovat tyveltään yhdiskasvuiset. Palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Teriön pinta on nukkakarvainen. Alahuuli on kolmiliuskainen, ja liuskojen osuus pituudesta on noin 1-1,5 mm. Verhiö on vihreä, kellomainen, tiheään villakarvainen, ja pitkästi neliliuskainen sekä tavallisesti noin 7-8 mm pitkä. Liuskat ovat suikean kolmiomaiset, teräväkärkiset ja hieman käyrät. Niiden osuus verhiön pituudesta on noin 3-5 mm. Ylemmät liuskat ovat hieman alempia pitemmät. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, eteläosan länsilaidan rantaniittyalue, 18.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum nemorosum – lehtomaitikan hedelmä on soikean pullea, palkomainen, litteäksi kärjeksi suippeneva ja kalju kota, joka on yleensä noin 10-12 mm pitkä ja noin pituutensa levyinen. Kota avautuu kärjestään kahta sivusaumaa myöten. Kookkaita siemeniä on yleensä neljä, ja kuvassa niiden hahmo näkyy kodan läpi. Siemenet ovat munamaiset ja noin 6 mm pitkät. PK, Kitee, Papinniemi, Aconitum-lehto, luonnonsuojelualueen pohjoispuoli, lehdon läpi kulkevan metsätien varren harva koivikko Käärmekallion luoteispuolella, 11.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum nemorosum – lehtomaitikan latvan tukilehdet ovat puikeat tai kapeanpuikeat, kärkiosaa lukuun ottamatta hampaiset tai liuskaiset ja erityisesti alapinnaltaan tiheäkarvaiset. Ne ovat yleensä noin 1-4 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-1 cm leveät. PK, Kitee, Papinniemi, Aconitum-lehto, luonnonsuojelualueen pohjoispuoli, lehdon läpi kulkevan metsätien varren harva koivikko Käärmekallion luoteispuolella, 11.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum nemorosum – lehtomaitikan varsiehdet ovat lyhytruotiset ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Lapa on suikea tai kapeanpuikea, pitkäsuippuisen teräväkärkinen ja kiila- tai pyöreätyvinen sekä ehytlaitainen. Se on vihreä, vaihtelevasti lyhytkarvainen, tavallisesti noin 2-8 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-1,5 cm leveä. PK, Kitee, Papinniemi, Aconitum-lehto, luonnonsuojelualueen pohjoispuoli, lehdon läpi kulkevan metsätien varren harva koivikko Käärmekallion luoteispuolella, 11.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum nemorosum – lehtomaitikka on Suomessa alkuperäinen laji, jonka varsinainen esiintymisalue yltää Ahvenanmaalta rannikkomaakuntia pitkin Etelä-Karjalan eliömaakuntaan ja sieltä Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntiin. Lisäksi vakiintuneita uustulokashavaintoja on etelästä päin Keski-Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. Laji on yleinen vain Ahvenanmaalla ja muualla enemmän tai vähemmän harvinainen. Itä- ja Kaakkois-Suomeen lehtomaitikka on saapunut Karjalan kannasta myöten jo varhain jääkauden jälkeen. Sen sijaan Ahvenanmaalle ja lounaiseen saaristoon se on saattanut saapua Ruotsista ihmisten mukana siinä vaiheessa, kun seudut ovat nousseet merenpinnan yläpuolelle. A, Lemland, eteläpää, Björkö, Herröskatanin luonnonsuojelualue, Herrövägenin päästä suoraan rantaa kohti jatkuvan tieuran vierus kallioisen kedon laiteella, 10.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Melampyrum nemorosum – lehtomaitikan kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot, tuoreet metsät, metsänreunat, niityt ja pientareet. Se hankkii itselleen lisäravinteita loisimalla muita kasveja. Suosituimmat loisittavat ovat metsäkuusi, Picea abies, pähkinäpensas, Corylus avellana (kuvassa) ja metsälehmus, Tilia cordata. Lehtomaitikka on yksivuotisena kasvina sopeutunut muurahaislevintään. Sen siemenet ovat muurahaistenmunien näköisiä, kokoisia ja painoisia. Muurahaiset mielellään kuljettelevat ja samalla levittävät siemeniä. Suoraan maahan varisevien ja muurahaisten kuljettamien siementen avulla lehtomaitikka voi kasvattaa tiheitä, useiden aarienkin kokoisia, lähes puhtaita kasvustoja. A, Finström, Pålsböle, Markusbölefjärdenin pohjoispuolella oleva Prästgårdsnäsetin luonnonsuojelualue, keskiosa, 20.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 