- Mentha aquatica L. – vesiminttu
- subsp. aquatica – purovesiminttu
- Mentha L. – (tuoksu)mintut
- Lamiaceae – huulikukkaiskasvit
Vesimintusta, Mentha aquatica, kasvaa Suomessa kaksi alalajia, tässä esiteltävä nimialalaji, purovesiminttu, subsp. aquatica ja merivesiminttu, subsp. litoralis. Niitä pidettiin aikaisemmin vain muunnoksina, mutta nyt niiden katsotaan täyttävän alalajin kriteerit. Purovesiminttu on monivuotinen, pysty tai tyveltä koheneva ja juurehtiva sekä voimakastuoksuinen ja tavallisesti noin 40-90 cm korkea ruoho. Juurakko on vaakatasossa suikertava ja runsaasti maarönsyjä muodostava. Varsi on lehdekäs ja yläosastaan usein runsaastikin haarova. Se on vihreä tai usein enemmän tai vähemmän punaruskea ja 4-särmäinen sekä alaosastaan kalju ja ylempää alaspäin suuntautuneesti karvainen.
Lehdet ovat varrella vastakkain ja yleensä ristikkäisesti allekkain. Lehtiruoti on useimmiten noin 3-15 mm pitkä ja karvainen. Lehtilapa on puikea tai leveänsoikeahko, suippo- tai tylpähkökärkinen ja laidoiltaan kärkeä kohti suuntautuneesti hampainen. Hampaat ovat suippo- tai tylppäpäiset. Lavan yläpuoli on vihreä tai vaaleahkonvihreä ja kalju tai vaihtelevasti lyhytkarvainen. Alapuoli on hieman yläpuolta vaaleampi ja ainakin suonia myöten karvainen. Molemmat pinnat ovat öljypisteiset. Lehtilapa on tavallisesti noin 2-7 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-4,5 cm leveä.
Kukinto muodostuu varren ja haarojen latvassa sekä usein myös 1-3:ssa sen alapuolisessa lehtihankaparissa olevista monikukkaisista ja tiiviistä valekiehkuroista. Latvan valekiehkura on pallomainen ja läpimitaltaan tavallisesti noin 15-20 mm. Alemmat valekiehkurat ovat vähäkukkaisempia, puolipallomaisia ja niillä on yleensä noin 2-10 mm pitkä, karvainen kukintoperä. Valekiehkuraksi sanotaan lyhytnivelvälisten, haaraisten kukintojen muodostamaa, tiivistä kukintoryhmää. Kiehkuroiden tyvellä on hankalehtien lisäksi 1-2 paria pieniä tukilehtiä, jotka ovat soikeahkot tai kapeanpuikeat ja pitkäsuippuisen teräväkärkiset. Ne ovat yleensä noin 5-8 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-3 mm leveät. Valekiehkuran yksittäisten kukkien perä on noin 2-3 mm pitkä ja karvainen. Verhiö on useimmiten enemmän tai vähemmän punaruskea ja kapean kellomainen sekä säteittäinen, karvainen ja öljynystyinen. Se on selvä- ja monisuoninen, uurteinen ja noin 3-4 mm pitkä sekä päästään 5-liuskainen. Liuskat ovat hyvin kapean kolmiomaiset tai lähes äimämäiset ja niiden osuus verhiön pituudesta on noin 1-1,5 mm.
Kukat ovat kaksineuvoisia tai toisinaan koko kasvi on pelkästään emikukkainen. Teriö on sinipunainen, yhdislehtinen ja pitkätorvinen sekä päästään hieman 2-huulinen ja lähes säteittäisesti 4-liuskainen. Torviosa on päältä kalju ja sisältä karvainen. Liuskat puolestaan ovat päältä karvaiset ja sisältä kaljut. Teriö on selvästi verhiötä pitempi ja noin 5-6 mm pitkä. Liuskojen osuus siitä on noin 1,5-2 mm. Ylähuuli on levein ja lovipäinen. Heteitä on 4. Ne ovat kiinnittyneet torven yläosaan ja varisevat teriön mukana. Ne ovat noin 5-6 mm pitkät ja yltävät selvästi teriön yläpuolelle. Palhot ovat valkoiset tai sinipunertavat ja ponnet tumman sinipunaiset, kellanruskeat tai ruskeat kehitysvaiheesta riippuen. Sikiäin on kehänpäällinen ja sen tyvellä on mesiäinen. Emi on 1-vartaloinen ja 2-luottinen. Se on palhojen värinen ja yltää samalle tasolle heteiden kanssa. Hedelmä kehittyy verhiön sisään. Se on ristikkäisesti 4-lohkoinen ja noin 2 mm leveä. Lohkot ovat pallomaisesti pyöristyneet, kellanruskeat ja noin 1 mm pitkät. Normaali kukinta-aika kestää heinäkuun loppupuolelta syyskuun alkupuolelle.
Vesiminttu on Suomessa alkuperäinen laji. Nimialalaji, purovesiminttu on hyvin harvinainen ja ilmeisesti alkuperäinen vain Ahvenanmaalla. Sitä on kuitenkin 2010-luvulta alkaen löytynyt myös Varsinais-Suomen eliömaakunnasta neljän kunnan alueelta (Turku, Raisio, Masku, Lohja) ja Uudeltamaalta Helsingistä. Manner-Suomessa purovesiminttu on alkujaan ilmeisesti viljelykarkulainen. Sitä on muiden minttujen tavoin kasvatettu aromaattisuutensa vuoksi mauste-, tee- ja rohdoskasvina. Kasvupaikkoina ovat yleensä vesistörannat makean veden alueella. Selviä karkulaiskasvustoja voi olla kuivemmillakin paikoilla mm. asutuksen piirissä ja maanläjitysalueilla. Muissa Pohjoismaissa vesiminttua kasvaa lajitasoisesti Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä Tanskan Färsaarilla.
Ilmeisesti vain Itämeren alueella kasvava alalaji, merivesiminttu, on harvinainen Ahvenanmaalla ja Satakunnan Eurajoella. Eroina nimialalajiin ovat keskimäärin pienempi koko, lähes tai aivan haarattomat varret ja ylintä latvaa lukuun ottamatta kaljut varret.
Vesiminttua ei kovin helposti sotke muihin lajeihin, mutta se voi risteytyä rantamintun, M. arvensis, kanssa. Risteymä, kiehkuraminttu, M. xverticillata, voi esiintyä itsenäisesti ja olla kasvupaikallaan pitkäikäinen. Se muistuttaa rantaminttua, mutta alemmilla valekiehkuroilla on usein selvä kukintoperä. Se on usein vain emikukkainen tai heteet ovat heikosti kehittyneet. Risteymä ei tuota hedelmyksiä, joten se voi levittäytyä vain kasvullisesti tai maansiirtojen ja puutarhajätteen mukana. Myös laajimmin hyötykäytössä viljelty piparminttu, M. xpiperita, on vesimintun ja vihermintun, M. spicata, risteymä.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle purovesimintun esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 