- Nymphoides peltata (S. G. Gmel.) Kuntze – (kelta)lammikki
- Nymphoides Ség. – lammikit
- Menyanthaceae – raatekasvit
(Kelta)lammikki, Nymphoides peltata, on monivuotinen, kelluvavartinen ja -lehtinen, kalju vesikasvi, joka tuottaa runsaasti pitkiä, pohjassa suikertavia ja juurehtivia rönsyjä. Rönsyistä nousevat ja haarautuvat veden syvyyden mukaan noin 15-250 cm pitkät ja noin 4-5 mm paksut, punaruskeat tai kellanvihertävät varret. Lehdet nousevat ruodiltaan varsien mittaisina suoraan rönsyistä tai lyhytruotisempina varren kärkiosasta. Hyvin menestyessään laji muodostaa lehdillään ja varsillaan täysin peittäviä ja jopa hehtaarien suuruisia kasvustoja.
Lehtilapa on pyöreä, pitkänpyöreä tai soikeanpyöreä, mihin viittaa myös lajin tieteellinen nimi (kilpimäinen). Laidat ovat matalasti mutkaiset tai aaltoiset ja tyvi on herttamainen ja syvälovinen. Lehden yläpinta on vihreä ja alapinta kellanvihreä ja tiheästi punaruskeapilkkuinen. Suoraan rönsystä nousevien lehtien lapa on tavallisesti noin 7-14 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 6-12 cm leveä. Varren kärkiosasta kasvavien lehtien lapa on kukintavaiheessa yleensä noin 2-5 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-4 cm leveä. Ruoti on kiinnittynyt lehden alapinnalle, tyviloven pohjukan viereen. Varren kärkiosan lehtiruodit ovat tavallisesti noin 5-10 cm pitkät. Niiden tyvellä on väljä, leveä ja noin 1-1,5 cm pitkä tuppimainen korvake.
Kelluvan varren kärkiosassa oleva kukinto on yleensä 5-10-kukkainen, mutta useimmiten kerrallaan on kukassa vain 1-2 kukkaa. Kukinto-osa voi myös haaroa. Kukat ovat kaksineuvoisia ja yksittäin peränsä kärjessä. Kukkaperä on liereä, mehevä ja noin 3-4 mm paksu sekä tavallisesti noin 5-8 cm pitkä. Se on vihreä tai vihertävä ja punaruskeapilkkuinen. Kukkaperä nostaa kukkivat kukat selvästi vedenpinnan yläpuolelle. Vasta kehittymässä olevat ja jo kukkineet kukat ovat vedessä lehtikatoksen alla ja tehostavat osaltaan varrenpään kelluntaa ja sen vakautta. Verhiö on lähes tyveen saakka 5-liuskainen. Liuskat ovat suikeat tai tasasoukan suikeat ja noin 10-13 mm pitkät ja noin 1,5-2,5 mm leveät. Väriltään ne ovat vihreät ja enemmän tai vähemmän punaruskeapilkkuiset.
Teriö on voimakkaan keltainen, tyveltään yhdiskasvuinen ja 5-liuskainen sekä yleensä noin 30-40 mm leveä. Teriönliuskat ovat soikeat tai vastapuikeat, useimmiten noin 20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 8-10 mm leveät. Niiden sisäpinta on lyhyesti keltakarvainen ja tyvellä, nielun reunalla, karvoitus on pitempää ja kähärää. Teriönliuskojen reunat ovat epäsäännöllisesti pitkähköripsiset. Keltaponsisia heteitä on 5 ja ne ovat kiinnittyneet teriön tyviosaan. Emiö on 1-vartaloinen ja sen pituus vaihtelee perinnöllisesti. Vartalon pituusvaihtelu ilmeisesti edistää ristipölytystä ja siementuotantoa.
Hedelmä on munamainen, suippopäinen ja vihreä sekä monisiemeninen kota, jonka kärjen muodostaa emin vartalo. Kota on kärkineen tavallisesti noin 20 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 8-10 mm leveä. Siemen on vihreä tai vihertävä, puikea tai soikeahko, litteä ja noin 3-5 mm pitkä sekä kelluva. Siementä ympäröi tiheä reunus solukarvoja. Siemeniä kehittyy yleensä runsaasti. Jos samassa, tiheässä kasvustossa on emin vartaloltaan eripituisia yksilöitä, siemeniä voi kehittyä jopa 3 000 kpl neliömetrille. Ristipölytyksen lisäksi siemeniä kehittyy jossain määrin myös itsepölytyksen tuloksena. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
(Kelta)lammikin luontainen esiintymisalue yltää Etelä- ja Keski-Euroopasta sekä Venäjältä Itä-Aasiaan. Se on jo varhain levinnyt Pohjois-Amerikkaan ja Pohjois-Euroopassa Ruotsiin, missä laji löydettiin ensimmäisen kerran luonnosta jo 1870. Keltalammikilla ovat poikkeuksellisen hyvät ja laajat leviämismahdollisuudet. Se ottaa lisäalaa erittäin tehokkaasti rönsyjensä avulla. Rönsyt myös katkeilevat ja kulkeutuvat muualle juurtumaan. Kelluvat siemenet uivat virtaavan veden tai aaltojen mukana uusille alueille. Vesilinnut syövät vedessä kelluvia siemeniä, jotka myös takertuvat laitakarvoistaan höyhenpeitteeseen. Lintujen matkassa laji voi edetä pitkin harppauksin uusille alueille. Leviämisen hännänhuippuna, joskaan ei vähäisenä, myös ihminen levittää lajia. Koristeellisen ulkomuodon takia lammikkia on myyty taimitarhoilla ja istutettu puutarha- ja puistolammikoihin, mihin suomalainen nimikin viittaa. Ruotsiin laji levisi juuri koristeistutusten seurauksena.
Suomessa (kelta)lammikin leviämishistoria on huomattavasti Ruotsia lyhyempi. Turun Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan ulkolammikoihin se istutettiin ensimmäisen kerran joko 1989 tai 1996. Kärkölän (EH) Huovilanpuiston lammikkoon istutus tapahtui 2000-luvun alussa. Ensimmäisen kerran (kelta)lammikin raportoitiin löytyneen muista vesistöistä vuonna 2012. Tuolloin se löytyi Varsinais-Suomen eliömaakunnasta, Kaarinan Littoistenjärvestä, Naantalin Luolalanjärvestä, Liedosta Aurajoesta ja Maskun Humikkalasta, entisen soranottoalueen lammesta. Vuonna 2013 löytyi ensimmäinen pieni kasvusto Raision Haunisten altaalta. Lajin leviämispotentiaalista kertoo paljon se, että jo 2018 altaassa oli 15 erillistä kasvualuetta ja niistä suurimmat useiden hehtaarien kokoisia yhtenäisiä lauttoja (alla oleva kuvasarja). Laji on levinnyt sittemmin myös Ruskon ja Raision alueella Ruskonjokeen, Liedon Vahdonjokeen, Paimion Paimionjokeen ja Turun alueella (Halinen) Aurajokeen. Turun seudulla lammikin voittokulku tulee varmasti jatkumaan edelleen. Kärkölässä laji on vallannut koko isohkon lammikon, johon se istutettiin, mutta leviämisestä muille vesialueille ei ole tietoa. Varmuudella ei voida sanoa, onko Turun seudun levintä saanut alkunsa Ruissalon istutusaltaista vai kaukolevintänä Ruotsista. Todennäköistä kuitenkin on, että levittäjinä ovat toimineet vesilinnut.
(Kelta)lammikki on makeanveden kasvi, joka viihtyy ja lisääntyy mielellään ravinteikkaissa lammissa, altaissa ja lammikoissa sekä hitaasti virtaavissa joissa. Kasvustot yltävät aivan matalasta rantavedestä lähes kolmen metrin syvyyteen asti. Laji selviää myös tilapäisemmistä vedenpinnan laskuista, vaikka jäisikin vesirajan yläpuolelle. Koristeellisuudestaan huolimatta lammikki on haitallinen vieraslaji (linkki vieraslajisivulle), joka tiiviin yhtenäisillä kasvustoillaan tukahduttaa muut lajit. Se synnyttää mittavasti myös hajoavaa kasvimassaa, joka kuluttaa vedestä hapen ja käynnistää näin lisäravinteiden vapautumisen pohjasta. Turun seudulla lajia ei pystytä enää hävittämään, mutta laajenemista voidaan varmasti hillitä torjumalla uudet, alkavat aluevaltaukset. Muualla Suomessa tilanne on vielä hyvä, vaikkakaan vesilintujen mukana tapahtuvaa leviämistä ei voida ennakolta torjua. Pahimmillaan vesilinnut voivat kylvää lajia ympäriinsä kanadanvesiruton, Elodea canadensis, tavoin. Ruotsin ja Suomen lisäksi (kelta)lammikkia ei ainakaan vielä kasva muissa Pohjoismaissa.
(Kelta)lammikkia ei varsinkaan kukkivana kovin helposti sekoita muihin lajeihin. Lehdissä on samankaltaisuutta lähinnä konnanulpukan, Nuphar pumila ja kilpukan, Hydrocharis morsus-ranae, kanssa. Konnanulpukan lehtilaidat eivät ole mutkaiset. Lehti on molemmin puolin vihreä ja alta hyvin lyhytkarvainen ja pilkuton. Kilpukka on yleensä irtokelluja ja sen lehdet ovat ruusukkeena. Lehtilapa on pyöreä ja yleensä hieman pituuttaan leveämpi, Sen laita ei ole mutkainen.
Tällä sivulla on käytetty keskeisenä lähteenä ansiokasta artikkelia, Pertti Ranta ja Juhani Piekkala: Lammikki Suomessa 2018. Lutukka 3/2018, s. 80-85. Esitetyt mittatiedot perustuvat tämän sivun laatijan omiin mittauksiin.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle (kelta)lammikin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 