- Odontites vulgaris Moench – punasänkiö
- Odontites Ludw. – sänkiöt
- Orobanchaceae – näivekasvit (aikaisemmin Scrophulariaceae – naamakukkaiskasvit)
Punasänkiö, Odontites vulgaris, on yksivuotinen, pysty ja tavallisesti noin 15-30 cm korkea ruoho ja puoliloinen. Pääjuuri on kasvin kokoon nähden pieni. Sivujuuriin kasvaa toisia kasvia loisivia imujuuria. Varsi on aluksi haaraton, myöhemmin tyvi- ja keskiosasta haarova, 4-kulmainen ja yleensä ympäri asti tiheän lyhytkarvainen sekä vihertäväsävyinen tai punaruskea. Haarat ovat pitkiä, lähes sivulle tai yläviistoon suuntautuvia, ja niiden haaromiskulma on 50 ja 85 asteen välillä. Ylimmät haarat voivat yltää lähes varren latvan tasolle.
Lehdet ovat ruodittomat ja varrella vastakkain sekä ristikkäisesti allekkain. Ne ovat kapeanpuikeat, suippokärkiset, harvakseen matalahampaiset ja vihreät tai paikoin tummempilaikkuiset sekä molemmin puolin lyhyesti karheakarvaiset. Lapa on tavallisesti noin 1-4 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,2-0,8 cm leveä. Lehtien pituus on yleensä noin varren nivelvälin mittainen tai sitä pitempi.
Kukinto on varren ja haarojen kärkiosassa oleva, tähkämäinen, harsuhko ja toispuolinen terttu, jonka kukat ovat yksittäin tukilehtensä hangassa. Alimman kukan ja varren ylimmän haaran välissä on tavallisesti 3-6 kukatonta lehtiparia. Kukkien tukilehdet ovat varsilehtien kaltaiset muuten, mutta ne ovat yleensä noin 5-13 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-4 mm leveät sekä kukinnon kärkiosassa usein sinipunertavat. Alimmatkin tukilehdet ovat yleensä enintään kukkien mittaiset. Kukkaperä on noin 1-2 mm pitkä. Verhiö on kellomainen, tavallisesti noin 5-6 mm pitkä, kärjestään 4-liuskainen ja tiheästi lyhytkarvainen sekä vihreä- tai punasävyinen. Kärkiliuskat ovat terävän kolmiomaiset, ja niiden osuus verhiön pituudesta on yleensä noin 2-3 mm.
Teriö on punainen tai vaaleanpunainen, yhdislehtinen, tiheästi lyhytkarvainen, kapea- ja suoratorvinen sekä päästään 2-huulinen ja tavallisesti noin 9-10 mm pitkä. Ylähuuli on suorahko, kupera, kärjestään lovipäinen ja torvesta alkaen noin 4-5 mm pitkä. Alahuuli on alaviistoon suuntautunut, ylähuulta lyhyempi ja torvesta alkaen noin 3-3,5 mm pitkä sekä kärjestään 3-liuskainen. Liuskat ovat pyöreämuotoiset ja noin 1,5-2,5 mm pitkät.
Heteitä on 4, ja ne ovat kahtena eripituisena parina. Palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Ponnet ovat kaljut, enemmän tai vähemmän ylähuulesta ulkonevat ja otapäiset. Emiö on 2-lehtinen, kehänpäällinen ja 1-vartaloinen. Vartalo ja sen kärjessä oleva nuppimainen luotti yltävät ylähuulen ulkopuolelle. Hedelmä on pitkulainen, lyhytkarvainen ja kypsänä harmahtavanvihertävä tai ruskehtava kota, joka on yleensä noin 6-7 mm pitkä ja noin 3-3,5 mm leveä. Kota yltää noin verhiön kärjen tasolle tai on sitä pitempi. Se avautuu sivusaumoja myöten. Siemenet ovat soikeahkot, pitkittäisharjuiset, kellanpunertavat ja 1,5-2 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on heinä-syyskuu.
Punasänkiö on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Muinaistulokkaana sen esiintymisalue yltää etelästä päin Ahvenanmaan, Satakunnan, Pohjois-Hämeen, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntiin saakka. Yleinen tai yleisehkö se on Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan, Satakunnan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa sekä muualla harvinainen. Lisäksi laji on harvinainen uustulokas Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pellonlaiteet, laitumet, pientareet ja tienvarret, pihat, joutomaat sekä venerannat ja myös merenrantaniityt. Muissa Pohjoismaissa punasänkiö kasvaa Ruotsissa ja Tanskassa.
Punasänkiön siemenistä itävä taimi yhteyttää normaalisti. Hyvin pienillä juurillaan se ei ehkä kuitenkaan saa riittävästi ravinteita kukintaa ja yksivuotiselle lajille olennaisen tärkeää siementuotantoa varten. Se omaakin kyvyn hyödyntää menestymisessään muuta ympäröivää, ruohoista kasvikuntaa. Vaatimattoman pääjuuren sivujuuriin kehittyy pieniä imujuuria, jotka kasvaessaan reagoivat muihin lähistöllä oleviin juuriin. Ne kykenevät entsyymien avulla syövyttämään loisittavan kasvin juureen reiän, jota kautta imujuuri välittää punasänkiölle vettä ja lisäravinteita.
Suomessa kasvaa myös toinen, hyvin paljon punasänkiötä muistuttava laji, suolasänkiö, O. litoralis, kahtena alalajina, jotka ovat nimialalaji, lännensuolasänkiö, subsp. litoralis ja suomensuolasänkiö, subsp. fennicus. Suolasänkiön lehdet ovat tylpähkökärkiset ja möyheähköt. Kukinnon alemmat tukilehdet ovat kukkiansa pitemmät. Emin vartalon kärki ei ulotu teriön ylähuulen ulkopuolelle. Kypsä kota ulottuu verhiön kärkiliuskojen yläpuolelle noin kolmasosan mitastaan. Suomessa on kasvanut rikkana mm. ruispelloilla ja kesannoilla peltosänkiö, O. vernus. Sekin muistuttaa punasänkiötä, mutta haarat ovat varren latvapuoliskossa. Ne ovat pystyhköjä haaromiskulman ollessa 30 ja 50 asteen välillä. Kukinnot ovat lyhyitä ja tiheitä. Kukkien alimmat tukilehdet ovat yleensä kukkia pitemmät. Alimman kukan ja varren ylimmän haaran välissä ei ole yleensä yhtään lehtiparia. Peltosänkiö on todennäköisesti jo hävinnyt Suomesta viljojen siemenpuhtauden parantumisen myötä.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle punasänkiön esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Odontites vulgaris – punasänkiön kasvupaikkoina ovat lähinnä pellonlaiteet, laitumet, pientareet ja tienvarret, pihat, joutomaat sekä venerannat ja myös merenrantaniityt. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, 9.8.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Odontites vulgaris – punasänkiö on puoliloinen, joka yhteyttää normaalisti mutta varmistaa riittävän ravinteiden saannin loisimalla imujuurillaan kasvukumppaneitaan. Kuvassa tyvellä kasvaa toinen puoliloinen, tanakkasilmäruoho, Euphrasia nemorosa. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, 9.8.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Odontites vulgaris – punasänkiön varsi haaroo tyvi- ja keskiosastaan. Haarat ovat pitkiä, lähes sivulle tai yläviistoon suuntautuvia. Ylimmät haarat voivat yltää lähes varren latvan tasolle. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, 24.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Odontites vulgaris – punasänkiön kukinto on varren ja haarojen kärkiosassa oleva, tähkämäinen, harsuhko ja toispuolinen terttu, jonka kukat ovat yksittäin tukilehtensä hangassa. Alimmatkin tukilehdet ovat yleensä enintään kukkien mittaiset. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, 9.8.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Odontites vulgaris – punasänkiön kukinnon latvaosa on aluksi nuokkuva. Kukkien tukilehdet ovat lähinnä puikeahkot, matalahampaiset ja molemmin puolin lyhytkarvaiset sekä yleensä noin 5-13 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-4 mm leveät. Ne ovat kukinnon kärkiosassa usein enemmän tai vähemmän sinipunertavat. Kukkaperä on noin 1-2 mm pitkä. Verhiö on kellomainen, tavallisesti noin 5-6 mm pitkä, kärjestään neliliuskainen ja tiheästi lyhytkarvainen sekä vihreä- tai punasävyinen. Kärkiliuskat ovat terävän kolmiomaiset, ja niiden osuus verhiön pituudesta on yleensä noin 2-3 mm. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, 9.8.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Odontites vulgaris – punasänkiön teriö on punainen tai vaaleanpunainen, yhdislehtinen ja päästään kaksihuulinen. Teriön ylähuuli on suora, kupera ja kärjestään lovipäinen. Alahuulen kärki on kolmiliuskainen. Liuskat ovat pyöreämuotoiset ja noin 1,5-2,5 mm pitkät. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, 24.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Odontites vulgaris – punasänkiön teriö on tiheästi lyhytkarvainen, kapea- ja suoratorvinen sekä tavallisesti noin 9-10 mm pitkä. Suorahko ylähuuli on torvesta alkaen noin 4-5 mm pitkä. Alahuuli on alaviistoon suuntautunut, ylähuulta lyhyempi ja torvesta alkaen noin 3-3,5 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, 9.8.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Odontites vulgaris – punasänkiön kukassa on neljä hedettä, jotka ovat kahtena eripituisena parina. Palhot ovat kiinnittyneet nielun alapuolelle torveen. Ponnet ovat kaljut, enemmän tai vähemmän ylähuulesta ulkonevat ja otapäiset. Emi on yksivartaloinen. Vartalo ja sen kärjessä oleva nuppimainen luotti yltävät ylähuulen ulkopuolelle. Suolasänkiöllä, O. litoralis, emin vartalon kärki ei ulotu teriön ylähuulta pitemmälle. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien varren maanläjitysalue, 24.8.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Odontites vulgaris – punasänkiön hedelmä on pitkulainen, lyhytkarvainen ja kypsänä harmahtavanvihertävä tai ruskehtava kota, joka on yleensä noin 6-7 mm pitkä ja noin 3-3,5 mm leveä. Kota yltää noin verhiön kärjen tasolle tai on sitä pitempi. Se avautuu sivusaumoja myöten. EH, Hämeenlinna, Pikku-Parola, Kommilantien varrella oleva, laajahko lumen läjityskenttä, 24.9.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 